uudet perunat

Parasta kesäruokaa! Uudet perunat ja kesäkasvisten parhaat palat salaateissa, keitoissa ja uuniruoissa

Nyt on aika kokata maukasta kesäruokaa uuden sadon antimista. Herkuttele tillintuoksuisilla varhaisperunoilla ja muilla kesäkasviksilla.

Kesän ensimmäiset uudet perunat herkutellaan voin, tillin ja sillin kera. Uudet perunat maistuvat herkullisilta myös helpolla tillipestolla silattuna. Pinaatin, sitruunan ja voin kanssa uudet perunat jalostuvat herkullisiksi kesäperunoiksi.

Uusia perunoita kannattaa keittää kerralla reilusti ja hyödyntää aterialta ylijääneet vaikka iltapalalla tai seuraavan päivän lounaalla.

perunasalaatti

Tavallinen tapa hyödyntää keitetyt varhaisperunat on viipaloida ne perunasalaattiin, mutta tähdeperunoista syntyy monta muutakin kesäherkkua. Keitetyt uudet perunat voi vaikka paistaa muurikkapannulla fenkolin ja kesäsipulin kanssa lämpimäksi lisukesalaatiksi grilliruoille.

Parmankinkkuun kääräistyistä keitetyistä perunoista syntyy tomaatin ja rucolan kanssa maukkaat alkupalaperunat.

Suolaisen nälkään sopii sillileipä, jonka päälle ladotaan keitettyjä perunoita, punasipulia, keitettyä kananmunaa ja silliä.

perunakakku

Hauska tapa hyödyntää keitetyt perunat on raastaa ne kakkutaikinaan ja pyöräyttää kesäkahvien kaveriksi mantelinen perunakakku.

Samaan aikaan uusien perunoiden kanssa päästään herkuttelemaan myös muilla varhaisvihanneksilla, joista syntyykin maukasta ja helppoa kesäruokaa.

Lämpimään juuressalaattiin sekoitetaan porkkanaa, palsternakkaa ja lehtikaalia. Kotijuustolla ryyditetty salaatti maistuu sellaisenaan tai vaikka grillatun kalan kera.

kesäsalaatti

Lämmin kesäsalaatti puolestaan tehdään nopeasti vokatuista porkkanoista, kukkakaalista, kesäkurpitsasta ja mangoldista. Mukaan lisätään myös halloumia, cashewpähkinöitä ja tuoreita marjoja.

Uuniporkkanat kypsyvät nopeasti, kun ruoan valmistaa pienistä kesäporkkanoista ja -sipuleista.

Pienistä varhaispunajuurista paahdetut uunipunajuuret maistuvat grillissä paahdettujen makkaravartaiden ja pähkinöillä rikastetun vuohenjuustokastikkeen kera.

Paperinohuiksi viipaleiksi leikatuista valkoisista kevätnauriista syntyy raikas nauriscarpaccio, joka on mainio alkuruoka.

ahvenkeitto

Keväiseen ahvenkeittoon käytetään alkukesän antimia nokkosista ja varhaisvihanneksiin. Paras keitto syntyy tietysti itse narratuista ahvenista.

Jos haaviin tarttuu isompi kala, voi valmistaa uunikalan, jonka kaveriksi kiehautetaan erilaisia varhaisvihanneksia, kuten retiisiä, parsaa, perunoita, porkkanoita, kaalia, tomaatteja, papuja ja sokeriherneitä.

Lisää kesäisiä ruokaideoita:
Uusi peruna tuo kesän
Perunasalaatti uusista perunoista
Herkutellaan herneillä
Retiisi rouskuu salaateissa
Ruoka.fi: Uudet perunat ovat täällä taas

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Parasta kesäruokaa! Uudet perunat ja kesäkasvisten parhaat palat salaateissa, keitoissa ja uuniruoissa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X