Uusia perunoita korissa, valmiina syötäväksi

Uusien perunoiden parhaat lisukkeet

Varhaisperunat on odotettu kesäherkku. Vastakeitetyt varhaisperunat kruunataan yksinkertaisilla, mutta maukkailla lisukkeilla!

Keitettyjen varhaisperunoiden itseoikeutettuja lisukkeita ovat silli, savukala ja mäti. Uudet perunat jalostuvat myös herkullisten päällysten kera maukkaiksi cocktailpaloiksi.

Mutkatonta sormi- tai pikkusyötävää varhaisperunoista saa valmistamalla lisukkeeksi maukkaan tahnan. Maukas sillimössö maustetaan kananmunalla ja sipulilla ja viimeistellään smetanalla. Sillihakkelukseen lisätään rouhittuja hapankorppuja ja sitruunamehua.

Lisuke täydentää kokonaisuutta

Nopea lohitahna syntyy graavilohesta ja tuorejuustosta. Samaan tapaan voi valmistaa kalatahnaa myös lämmin- tai kylmäsavustetusta lohesta. Tonnikalatahna maustetaan anjovisfileillä ja kapriksilla. Kermaviilipohjainen mätikastike maustetaan sitruunamehulla ja sinapilla.

Sillijäädyke on viileän raikas lisuke, jonka voi myös maustaa ja värjätä punertavaksi jäädykkeeksi etikkapunajuurilla.

Jos keitettyjä varhaisperunoita jää yli, niistä voi valmistaa perunasalaatin tai grillata vartaassa seuraavalla aterialla.

Marinadi viimeistelee aterian

Keitetyt varhaisperunat voi myös maustaa tai marinoida ja tarjota grilliruokien lisukkeena. Yksinkertaisimmillaan perunat höystetään yrteillä ja voisulalla.  Marinadiksi sopii viinietikalla, valkosipulilla ja persiljalla maustettu kirpeä marinadi, Provencen yrteillä maustettu marinadi tai tilli-kirvelisilpulla höystetty marinadi.

Uudet perunat voi myös marinoida kuumina esimerkiksi sitruunamehulla ja sinapilla maustetulla marinadikastikkeella ja tarjota lämpimänä lisukkeena.

 

Voit lukea lisää täältä:

Uusi peruna tuo kesän

Yrttisuolassa kypsennetyt perunat

Bbq-perunat

Gratinoidut perunat

Marinoidut perunat

 

Avainsanat

Keskustelu

Nuorempi poikani söi yhden kesän ajan enimmäkseen uusia perunoita puolukkahillon kanssa. Pelkäsin hänen saavan jo jonkin puutostaudin niin yksipuolisella aterioinnilla, mutta syksyn tullen hän alkoi taas huolia lautaselleen muutakin ruokaa. Hän oli sinä kesänä ehkä kolme- tai nelivuotias.

Serkkuni söi lapsena yhden kesän perunoita ja tomaatteja. Muu ei kelvannut. Terveenä silti kasvoi.

Olisiko Kotiliedellä jossain vanhan ajan sipulikastikkeen resepti? Se on erinomainen uusien perunoiden kanssa, eikä lisäksi tarvita välttämättä muuta kuin ruisleipää. Teen itse sipulikastikkeen mikrossa: sipulirenkaat (uutta sipulia), vettä ja voita kulhoon ja mikroon pehmenemään – ei liikaa. Ennen tarjoilua lisätään sopivasti suolaa. – Voi tehdä myös kattilassa.

Ennen vanhaan opetettiin, että uudet perunat (varhaisperunat) laitetaan kiehuvaan veteen ja vanhat perunat kylmään. Noudatan tätä edelleen; uudet perunathan kypsyvät nopsasti ja laittamalla kiehuvaan veteen ne eivät kypsy liikaa. Tillinkin lisään vasta keitettyihin perunoihin pari minuuttia ennen tarjoilua, aromi säilyy mielestäni siten parhaiten.

Äitini tapaa laittaa Ihanat kesäherkut-henkilön mainitsemaan sipulikastikkeeseen myös tuoretta tillisilppua. Eipä siinä kai mitään erityistä reseptiä sen kummemmin ole, sen vaan osaa tehdä samalla tavalla kuin osaa keittää perunatkin.
Uudet perunat kiehuvaan veteen- neuvo on varmasti ihan hyvä, niinhän muutkin tuoreet kasvikset neuvotaan keittämään. Vanhat perunat keitän höyrykattilassa; jos on kiiru, niin laitan alakattilaan kuumahanasta veden. Eikös myös uudet perunat voi keittää höyryssä? Inhoan keitinveden kaatamista perunien päältä, koska olen alle 150 cm ja tiskipöytäni standardikorkeudella. Höyryssä keitetyt perunat on helppo tempasta pöytään alakattiloineen tai ilman.

Voi, sipuli ja lusikallinen perunoiden keitinvettä kahvikuppiin. Kuppi perunoiden (kiehumisen loppuvaiheessa) päälle kattilaan kannen alle niin voi sulaa ja ateria on valmis nautittavaksi. Muuta ei aterialle tarvita, on se niin hyvää.

Meidän perheen lempikastike uusille perunoille: purkilliseen kermaviiliä silputtua varsisipulia, 1 tl sokeria ja sillipurkin maustelientä maun mukaan. Nopeaa, helppoa ja maistuvaa!

tILLIÄ ja margariinia sekä hieman sipulia keitettyjen uusien perunoiden päälle,vot harasoo kun parasta,1957 Lommkärr Ruotsissa tervetuliaisperunaruuan kera oli margariinisulavesi kahvikupissa lautasen edessä,,nykyään höyrytän kaikki vihannesruuat yhtäaikaa.

Silliä, silliä tarvitaan ehdottomasti uusien perunoiden kanssa, sekä kunnon snapsit.

Ihana kaveri uusille perunoille on tilli, tai sitten sipulikastike, joka meillä tehdään näin: kesäsipulia silputaan varsineen riittävä määrä, lisätään kattilaan voin kanssa ja käännellään hetki sulaneessa voissa, sitten lisätään maitoa ja suurustetaan vehnäjauholla sopivaksi kastikkeeksi, halutessa ripaus suolaa mausteeksi. Raejuusto sopii mainiosti niin uusien perunoiden kuin sipulikastikkeenkin kanssa tarjottavaksi.

Keitetyt kesäperunat ovat myös kylminä maukkaita. Nyt 10-vuotias tyttäreni on pienestä pitäen napostellut aterialta ylijääneitä kesäperunoita vaikkapa iltapalaksi ja pyytääkin välillä minua keittämään niin paljon perunoita, että niitä jäisi jääkappiin kylmänä naposteltavaksi. Myös retkieväänä keitetyt kesäperunat ovat hyviä; helppo pakata mukaan ja syödä retkioloissa vaikka sorminkin, ruokaisia ja terveellisä ja pitävät pitkään kylläisenä.

Onko peruna lainkaan terveellistä? Nyt ravitsemusasiantuntijat eivät sitä tunnu enää lainkaan suosittelevan, koska siinä ei ole juuri lainkaan ravintoaineita, pelkkää tärkkelystä. Pitäisi kuulemma syödä ennemmin pastaa. Onkohan näin?

Meillä Saksassa on parhaillaan parsa-aika, ja mikä herkullisempaa nyt, kuin uudet perunat, keitetty parsa ja muutama siivu erilaisia kinkkuleikkeleitä, sekä höysteeksi hollandaise-kastike, taikka vain voisula. Lisukkeeksi sopii myös nokare munakokkelia.
Muista lisätä parsan keitinveteen suolan lisäksi myös sokeria!

Sellainen tärkkelys-hiilihydraattikuormahan peruna on, että itse vältän sitä viimeiseen asti. (Kylässä syön mitä tarjotaan.) Uusissa perunoissa on kuitenkin pääasiassa vettä, joten viime kesänäkin söin ihan muutaman. Margariini kannattaa muuten jättää kaupan hyllylle ja käyttää sen sijaan aitoa voita – sekä maun että terveellisyyden vuoksi.

Tulimme juuri kesäpaikkakuntamme torilta, jossa oli tarjolla tämän kesän ensimmäiset siikliperunat. Juuri maasta nostettuina niistä lähti kuori ihan itsestään. Perunat kiehumaan, tillisillipurkki ja vähän vihanneksia sekä paikkakunnan kuuluisaa sekavuokaa pöytään.
Ah, olikohan siellä naapurimaan häissäkään mitään yhtä hyvää, tuumaili kaksi vanhaa mökkiläistä tyytyväisenä.
Juhannusaattona torilla on luvassa savustusautosta juuri savustettuna erilaista kalaa, joten juhannusherkuttelukin on taattu.
Näin täällä Hämeessä elellään..

Kommentoi juttua: Uusien perunoiden parhaat lisukkeet

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X