Ruoka

Valkoinen parsa on kulinaristin ykkösvalinta – näin kypsennät kevätherkun uunissa, pannulla ja kattilassa

Valkoinen parsa on herkkusuiden suurta herkkua. Keväisen sesonki kausi alkaa maaliskuun lopussa huhtikuun alussa. Ota haltuun valkoisen parsan käsittely ja kypsennystavat uunissa ja pannulla.

Valkoinen parsa on kevään odotetuimpia herkkuja. Suomeen valkoinen parsa saapuu maaliskuun lopulla ja kausi kestää kuukauden ajan. Valkoinen parsa tulee vihanneshyllyille pääasiassa Saksasta ja Ranskasta.

Miten valkoinen ja vihreä parsan eroavat toisistaan?

Vihreän ja valkoisen parsan merkittävin ero on se, että valkoinen parsa kasvaa maan alla. Pimeässä maan alla parsa ei saa auringonvaloa, eli se ei tuota lehtivihreää eikä muutu vihreäksi. Valkoinen ja vihreä parsa ovat samaa kasvia, mutta vihreä kasvaa maan päällä tuottaen lehtivihreää, kun taas valkoinen kerätään maan alta.

Parsa on herkkusuiden kevään odotetuin herkku

Herkkusuiden keskuudessa valkoiset parsat saavat erityistä hehkutusta. Valkoisen parsan maku on hienostunut ja herkkä. Vihreässä parsassa maistuu erityisen voimakkaasti lehtivihreä, kun taas valkoinen parsa on hieman makeahkon makuinen ilman vihreästä parsasta tuttua karvautta.

Parsa syödään mahdollisimman tuoreena. Vihanneskauppojen hyllyjä kannattaa kurkkia, jos haluaa parsan heti saapumisen jälkeen.

”Meille valkoiset parsat saapuvat kauden alussa aina torstaisin. Näin sillä pääsee herkuttelemaan heti viikonloppuna. Me myymme ranskalaista luomuparsaa, joka tulee kuuluisalta Périgordin alueelta Ranskasta”, Töölön kyläkauppa-Bybutikin kauppias Klaus Ittonen kertoo.

Valkoinen parsa kaupassa.
Valkoinen parsa on saapunut nyt kauppoihin. Sitä kannatta kysellä heviosastoilta. Helsingin Töölön kyläkaupan hyllyssä myydään luomuparsaa. © Sanna Mansikkamäki

Valkoisen parsan käsittely: tyven katkaisu ja kuoriminen

Valkoinen parsa on vihreää paksumpi ja varresta kuituisempi. Kuituinen ja puinen tyviosa pitää katkaista pois ennen syömistä hieman korkeammalta vihreästä parsasta. Mitä vanhempi parsa on, sitä puumaisempi tyvi on.

Oikea katkaisukohta löytyy sormella kokeilemalla. Pidä parsan tyvestä kiinni ja painele vartta kevyesti. Huomaat kyllä missä kova puumainen tyvi loppuu ja pehmeä parsan varsi alkaa. Taita tyvi irti. Se katkeaa ilman veistä oikeasta kohdasta helposti.

Valkoinen parsa pitää aina kuoria ennen kypsentämistä. Oikea kuorimistapa on tukeva, jotta parsa katkea. Laita parsa työpöydälle nuppu itseesi päin ja kuori aloittaen sentti nupun alta tyviosaan päin yhdensuuntaisilla vedoilla terävällä kuorimaveitsellä. Ole kuitenkin varovainen kuoriessa: parsa ei ole täysin suora, joten älä paina sitä liikaa pöytäpintaa vasten, muuten hieman käyrä parsa katkeaa helposti. Käsittele sitä varoen.

Kuori valkoinen parsa varovasti työpöytää vasten ja katkaise kuiva tyviosa pois. © Sanna Mansikkamäki

Valkoisen parsan keittoaika

Perinteisin tapa valmistaa valkoinen parsa on keittää se kypsäksi ja tarjota voisulan tai hollandaisekastikkeen kanssa. Parsan voi keittää sille tarkoitetussa parsakattilassa, jossa nuput jäävät vesipinnan yläpuolelle. Mutta parsat voi keittää myös lappeellaan halkaisijaltaan kookkaalla pannullaa tai isossa kattilassa. Parsa keitetään aina suolavedessä, jossa on 1 tl suolaa / 1 l vettä.

Valkoiset parsat keitetään täysin kypsiksi. Keittoaika riippuu parsan paksuudesta. Valkoinen on vihreää paksumpi, joten keittoaika vaihtelee. Tuoreen valkoisen kypsyminen kestää 6-10 minuuttia tankojen paksuudesta ja tuoreudesta riippuen.

Tarjoile valkoinen keitetty parsa voisulan kanssa. © Sanna Mansikkamäki

Valkoinen parsa uunissa

Valkoisesta parsasta tulee herkullista uunissa kypsentämällä. Voit esimerkiksi gratinoida ne parmesaanijuustolla.

Valmista valkoiset parsat uunissa näin:

Kuori parsat kuorimaveitsellä ohuelti nupun alapuolelta lähtien. Leikkaa parsoista kuiva tyviosa pois.

Esikeitä parsaa kaksi minuuttia. Nosta parsat leivinpaperin päälle pellille. Mausta ne tilkalla laadukasta öljyä, sormisuolalla ja rouhitulla mustapippurilla.

Paahda 175-asteisen uunin keskitasolla 10–15 minuuttia tai kunnes parsat ovat pehmeitä mutta vielä napakoita. Raasta päälle lopuksi vähän parmesaania ja sitruunan kuorta, nosta uuniin grillivastuksen alle hetkeksi ja tarjoa hyvän oliiviöljyn kanssa. Sitruunan voi listätä myös aivan lopuksi.

Valkoinen parsa uunissa.
Valkoisen parsan voi gratinoida uunissa parmesaanilla. © Sanna Mansikkamäki

Valkoinen parsa pannulla

Parsasta saa herkullisen lisukkeen pannulla paistaen.

Kuori parsat kuorimaveitsellä ohuelti, nupun alapuolelta lähtien. Leikkaa parsoista kuiva tyviosa pois. Pilko parsat 1 ½ cm:n kokoisiksi paloiksi ja nosta pannulle, jossa tirisee vähän voita ja oliiviöljyä. Paistele parsapaloja muutama minuutti pannulla, lisää joukkoon hienonnettua sipulia ja valkosipulia.

Jatka kuullotusta vielä noin minuutti. Lorauta pannulle vettä, nosta lämpötilaa ja laita kansi päälle. Parsa höyrystyy nyt kannen alla parissa minuutissa kypsäksi. Mausta lopuksi sormisuolalla ja rouhitulla pippurilla. Voit laitaa mukaan vielä pari nokaretta voita ja pyöräyttää palat voissa. Tarjoa parsat paahdetun leivän kanssa tai laadukkaan pastan kanssa.

Valkoinen parsa pannulla valmistaen.
Valkoisesta parsasta tulee herkullinen lisuke esimerkiksi pastalle pannulla paistaen. © Sanna Mansikkamäki

.

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Valkoinen parsa on kulinaristin ykkösvalinta – näin kypsennät kevätherkun uunissa, pannulla ja kattilassa

Kuukkeli

Onko teksti copy-pastea Googlen kääntäjästä vai mitä ihmettä? En ole todellakaan mikään kielipoliisi, mutta jopa minun silmääni teksti on aivan karmeaa.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.