Ruoka

Ota vegaanituotteet rohkeasti kokeiluun – moni tuttu ruoka on helppo valmistaa kokonaan ilman eläinperäisiä raaka-aineita

Vegaanituotteet ovat vallanneet tilaa kauppojen hyllyiltä. Vegaanisten tuotteiden avulla moni tuttu ruoka ja leivonnainen on helppo valmistaa vaikka kokonaan ilman eläinperäisiä raaka-aineita. Kokosimme tähän vinkkejä, reseptejä ja inspiraatiota.

Vegaanituotteet ei ole enää vain kasvissyöjiä ja vegaaneja varten, vaan yhä useampi kuluttaja haluaa valita kasvipohjaisen vaihtoehdon, vaikkei vegaani olisikaan.

Vegevaihtoehto voidaan valita pelkän kokeilun- tai mielihalun perusteella, sillä sen koetaan tuovan vaihtelua, seikkailua, hauskuutta ja mielenkiintoa ruokavalioon. Terveellisyys, eettisyys, ekologisuus ja makumieltymysten muutokset ovat nekin tärkeitä syitä vegaanisten tuotteiden valintaan. Lisäksi kasvipohjaiset ruoanvalmistustuotteet tuovat apua esimerkiksi maito- ja kananmuna-allergikkojen elämään.

Vegaanisilla tuotteilla tarkoitetaan sellaisia tuotteita, joiden valmistuksessa ei ole käytetty mitään eläinperäistä. Maito- ja lihatuotteiden lisäksi vegaaninen tuote ei saa sisältää hunajaa, liivatetta tai eläinperäisiä lisäaineita eli E-koodeja.

Sen sijaan vegaanisiksi tuotteiksi lasketaan sellaiset kasvipohjaiset tuotteet, jotka on valmistettu eläinperäisten tuotteiden kanssa samalla linjastolla ja saattavat siksi sisältää pieniä määriä maitoa tai muita eläinperäisiä raaka-aineita. Saattaa sisältää -merkintä lisätään tuoteselosteen yhteyteen allergiaa sairastavien turvaksi.

Vaihda maitotuotteet kasvipohjaisiksi

Moni perinteisesti eläinperäinen tuote on helppo ja vaivaton korvata vastaavalla kasvipohjaisella tuotteella. Maitotuotteet on helppo vaihtaa kasvipohjaisiin.

Todennäköisesti eniten vaihtoehtoja löytyy perinteiselle lehmänmaidolle. Maidon tapaan käytettäviä kasvijuomia löytyy niin kaura-, soija-, manteli-, riisi-, cashew- kuin vaikkapa ruispohjaisinakin, eri tavoin maustettuina sekä varta vasten kahviin tarkoitettuina.

Kerman sijaan voi käyttää kaura- tai soijapohjaisia ruoanvalmistustuotteita ja jogurtin korvata kaura- tai soijagurtilla. Myös jäätelölle, juustolle, ranskankermalle, kermaviilille ja tuorejuustoille löytyy kasvipohjaiset vastineet.

Vegaanituotteet muuntavat arkiklassikot kasvipohjaisiksi

Moni tuttu arkiruoka on helppo valmistaa täysin kasvipohjaisena vegaanisten tuotteiden avulla. Esimerkiksi makaronilaatikko ei kaipaa jauhelihaa ja munamaitoa, vaan onnistuu vallan mainiosti härkiksestä tai soijarouheesta ja kaurakermasta.

Myös bolognesekastike, kaalikääryleet ja muhkea mureke onnistuvat vaivatta vegaanituotteita hyödyntäen.

Maittavat vegemätöt herkkunälkään

Vegaaninen ruoka on kaikkea muuta kuin tylsää terveyshifistelyä. Sipsikaljavegaani eli sipsari herkuttelee muun muassa vegaanisilla pizzoilla, nachovuoalla ja vaikkapa kasvistacoilla. Toki nämä herkut maistuvat myös muille vähän tuhdimman kasvisruoan ystävälle.

Vegaanisia herkkuja juhlapöytään

Jos juhliin on tulossa vegaani tai muuten vain haluaa valmistaa tarjottavat ilman eläinperäisiä tuotteita, voi pöydän kattaa toinen toistaan herkullisemmilla tarjottavilla. Vegaanituotteet ja oivaltavat reseptit helpottavat huomattavasti juhlien järjestäjän työtä.

Esimeriksi joulupöydässä kinkun sijaan ihastuttaa näyttävä tofukinkku. Kylkeen voi valmistaa vaikka porkkana-linssilaatikkoa.

Vegaaninen skagenröra, porkkala sekä vegaaninen munakoisosilli maistuvat niin vappuna, juhannuksena kuin joulunakin.

Vegaanituotteet avuksi leivonnassa

Vegaaninen leivonta saattaa vaatia hieman harjoittelua ja uusiin resepteihin tutustumista, sillä erityisesti kananmunat ovat monen kuohkean leivonnaisen takana. Vegaanituotteet, erityisesti kasvipohjaiset kerman kaltaisen valmisteet sekä vegaaniset margariinit helpottavat huomattavasti vegaanista leivontaa.

Kikherneiden liemi eli aquafaba korvaa monessa reseptissä kananmunan valkuaisen. Aquafaban voi napata talteen säilykekikhernetölkistä, mutta sitä voi ostaa myös kaupasta valmiina puolen litran tölkeissä. Vatkaamalla aquafabaa saat kananmunan valkuaisvaahtoa erehdyttävästi muistuttavan vaahdon.

Vegaani voikin herkutella monella tapaa, sillä esimerkiksi keksit, pullat, suolaiset ja makeat piirakat sekä munkit ja samettiset suklaamousset on helppo tehdä ilman eläinperäisiä raaka-aineita.

Vegaani kakku monella tapaa

Vegaaninen kakku leivotaan ilman kananmunia, maitotuotteita ja liivatelehtiä. Vegaaninen kakku kruunaa juhlapöydän, mutta ihastuttaa myös viikonlopun kahvipöydässä.

Vegaani ilahtuu takuuvarmasti, kun tarjolla on iki-ihana juustokakku, mehevä banaanikakku tai vaikka suolainen voileipäkakku. Vegaanisesta kakkupohjasta loihdit näyttävän täytekakun juhlapöydän kruunuksi.

Lue myös Anna.fi: Vegaanisen kakun leipomisessa on omat niksinsä – näillä resepteillä ja vinkeillä onnistut

Vegaanituotteet: Mistä niitä löytää?

Vegaanituotteiden määrä on viime vuosien aikana kasvanut merkittävästi ja niitä tulee myös jatkuvasti lisää. Osa vegaanituotteista on tehty varta vasten korvaamaan eläinperäisiä tuotteita, kuten lihaa ja maitotuotteita, osa tuotteista puolestaan on luonnostaan vegaanisia, kuten kasvikset sekä monet viljatuotteet. Nämä tuotteet ovat ihmisillä keskimäärin jo valmiiksi käytössä ja niiden kasviperäisyys on myös usein helposti pääteltävissä.

Monet yritykset kehittävät jatkuvasti uusia, innovatiivisia ja kiinnostavia vegaanisia tuotteita. Lisäksi valmistajat ovat ryhtyneet muuttamaan joidenkin tuotteidensa reseptiikkaa täysin kasvipohjaisiksi.

On olemassa muutamia erityiskauppoja, jotka sopivat hyvin juuri vegaaneille, mutta vegaanituotteita on kattava valikoima myös lähikaupoissa sekä vähän pienemmissä ja isommissa marketeissa. Joskus vegaanituotteet on sijoitettu kaupoissa omille osastoilleen, toisinaan ne ovat sekaisin muiden tuotteiden joukossa.

Vegaanituotteet löytää kaupan valikoimasta tutkimalla pakkausselostetta. Se vaatii kuitenkin hieman tarkkuutta, vaivaa ja osaamista, sillä esimerkiksi muutamat pelkällä E-koodilla merkityistä lisäaineista on eläinperäisiä. Kattavan listauksen vegaaniseen ruokavalioon sopivista tuotteista löytää vegaanituotteet.net -sivustolta. Myös tuotteiden valmistajien sivuilta löytyy usein paljon tietoa.

Yhä useammin valmistajat ovat myös alkaneet merkitsemään tuotteen vegaanisuuden pakkauksen kylkeen tai kaupat hyllyriville hintalapun yhteyteen.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ota vegaanituotteet rohkeasti kokeiluun – moni tuttu ruoka on helppo valmistaa kokonaan ilman eläinperäisiä raaka-aineita

Sinun täytyy kommentoidaksesi.