Ruoka

Veneilijän kesäateria

Vene ankkuroidaan ja noustaan maihin syömään. Rennolla kesäaterialla nautitaan grilliherkkuja kauniissa maisemassa.

Osa valmisteluista tehdään etukäteen kotikeittiössä, sillä venereissulla ei aina ole esimerkiksi juoksevaa vettä lähellä eikä ihan kaikkia työvälineitä matkassa.

Dippikastikkeet ja erilaiset täytteet kannattaa sekoittaa valmiiksi tiiviisiin astioihin mukaan otettaviksi, ja grillattavat kasvikset voi paloitella rasioihin. Marinoitavat ainekset suljetaan marinadin kera pussiin maustumaan matkan ajaksi.

Pienet crostinileivät sopivat kiireettömän kesäaterian alkupalaksi. Grillissä rapeiksi paahdetut patonkiviipaleet päällystetään herkullisilla täytteillä: ilmakuivatulla kinkulla ja marinoiduilla artisokilla, aurinkokuivatuilla tomaateilla ja mozzarellalla tai vuohenjuustolla ja mansikoilla.

Alkupalaksi tai pääruoan lisukkeeksi sekoitetaan raikas melonisalaatti jääsalaatista, vesimelonista, retiiseistä ja oliiveista.

Grillatut feta-kasvisnyytit sopivat grillatun kalan tai lihan lisukkeeksi, mutta maistuvat myös kasvisateriana sellaisenaan.

Sitruunaiset kalafilevartaat voi tehdä siitä kalasta, jota kulloinkin on saatavilla, esimerkiksi lohi, kuha, siika ja ahven sopivat hyvin. Tarjoa kalavartaat uusien perunoiden ja tuoreilla yrteillä maustetun majoneesin kera.

Mausteiset broilerinnuijat käännellään ennen grillaamista appelsiini-inkiväärimarinadissa ja tarjotaan mango-chilidipin kanssa.

Couscoussalaatti on ruokaisa ja raikas lisukesalaatti grilliherkuille.

Mansikka-marenkitorttu on helppo tehdä valmiista marenkipohjista, joiden päälle kasataan mascarponetäytettä ja tuoreita mansikoita. Kinuskikastike kruunaa suloisen jälkiruoan.

Lisää kesäisiä ruokaideoita:
Piknik-ruokaa eväsretkelle
Pakkaa eväät piknikille
Grillaajan ABC
Muista hygienia kesäkeittiössä
Ruoka.fi: Uutuuksia piknik-koriin

Kuvat: Norman Ojanen

Kommentoi

Kommentoi juttua: Veneilijän kesäateria

Sinun täytyy kommentoidaksesi.