Yrtit tuoksuvat kesäkeittiössä

Tilli, ruohosipuli, basilika, minttu sekä sitruunamelissa antavat kesäruokiin makua, väriä, tuoreutta ja tuoksua. Tuoreet yrtit viimeistelevät ihanasti myös juomat, jälkiruoat ja leivonnaiset.

Moneen ruokaan riittää mausteeksi pelkkä suolan, pippurin ja tuoreyrtin liitto. Kun ruoka saa makua yrteistä, on liiallista, terveydelle vahingollista suolan käyttöäkin helpompi vähentää.

Yrtit ovat usein kansainvälisiä vaikutteita saaneiden ruokien sielu, mutta tuoreyrtit rikastavat, raikastavat ja keventävät myös kotoisia ruokia. Yrttejä kannattaa kuitenkin hyödyntää keittiössä kuten muitakin mausteita: maltilla.

Usein herkullisin lopputulos syntyy käyttämällä samaan ruokalajiin ainakin aluksi vain yhtä tai kahta tuoreyrttiä. Varsinkaan useita voimakkaita yrttejä ei kannata yhdistellä, vaan mieluummin lisätään mietoa yrttiä vahvemman kaveriksi tai kokeillaan erilaisina yhdistelminä vain mietoja yrttejä.

Tilli ja ruohosipuli

Tilli, persilja ja ruohosipuli ovat suomalaisten perinteisiä yrttisuosikkeja, joita kutsutaan usein myös maustevihanneksiksi.

Tuore tilli kuuluu etenkin kesäkeittiöön, sillä tuuheat tillitupsut viimeistelevät sekä uudet perunat, keitetyt ravut että lapsuudesta tutut hölskytyskurkut.

Tilli-kermaviilikastike tai tilliaioli maistuvat paistetun kalan kera ja perunoiden pariksi voi vaihteeksi pyöräyttää maukkaan tillipeston.

Ruohosipulisilppu antaa makua ja väriä monille kesäherkuille, kuten maukkaille vuohenjuustoperunoille, perinteiselle kotijuustolle, kermassa haudutetuille ahvenfileille ja nopealle sillikaviaarille.

Basilika

Basilika on varsinainen suosikkiyrtti, sillä sitä kulutetaan suunnilleen saman verran kuin muita yrttejä yhteensä.

Miedon makuista basilikaa voi lisätä ruokiin melko huolettomasti, mutta kuten muutkin pehmeä- ja isolehtiset yrtit, pääsee basilikakin parhaiten oikeuksiinsa ilman keittämistä. Sen hienot aromit vapautuvat parhaiten joko pikaisesti kuumennettuna tai vain valmiiseen ruokaan lopuksi lisättynä.

Yhdessä pinjansiementen, parmesaanin, valkosipulin ja oliiviöljyn kanssa basilikasta syntyy italialainen pestokastike, joka sopii esimerkiksi perunoiden tai pastan kastikkeeksi tai vaikka pizzapohjalle.

Vihreä pistoutahna on peston ranskalainen sisar, joka antaa makua esimerkiksi rehevään farmarin juureskeittoon.

Reilu nippu tuoretta basilikaa antaa syvyyttä muuten melko miedon makuiselle kesäkurpitsa-basilikasosekeitolle.

Tuore basilika on loistava makupari myös kesän ykkösherkulle: mansikoille. Basilika-mansikkanektari on sakea ja makea kesäjuoma, joka säilyy syyspäivien varalle pakastimessa. Mansikka-basilikapannacotta ja basilikalla säväytetty mansikkatorttu ovat melko helppoja, mutta sitäkin herkullisempia kesäherkkuja.

Minttu ja sitruunamelissa

Minttu ja sitruunamelissa maustavat sekä kuumat että kylmät juomat ja raikastavat juustoja, jogurttia ja rahkaruokia. Muutama mintun tai sitruunamelissan lehti sopii myös antamaan makua vesikannuun tai viimeistelemään jälkiruoat ja leivonnaiset. Minttu kuuluu myös suklaajälkiruokiin.

Sitruunamelissan makuinen sokeriliemi viimeistelee sydämen ilo -nimisen kesäisen värikkään marja-hedelmäsalaatin.

Seljankukkadrinkki ja helppo kesädrinkki ovat raikkaita seurustelujuomia, jotka viimeistellään mintun tai sitruunamelissan lehdillä.

Vihreä lassijuoma on intialainen janonsammuttaja, jonka raikas maku syntyy sekoittamalla maustamattomaan jogurttiin runsaasti tuoretta minttua, vihreän chilin ja kokonaisen kurkun.

Minttukakku täydentää kesäisen kahvihetken. Mintunmakuinen sokerikakku täytetään tuoreella mintulla maustetulla karviais-, omena- tai raparperihillolla ja viimeistellään mintunvihreällä rahka- tai tuorejuustokuorrutuksella.

Lisää ruokaideoita yrttien ystävälle:
Kevätruoka maustetaan yrteillä

Yrttejä ituja ja versoja lautaselle

Hurmaavat yrtit

Kesäpöydän yrtit karhunlaukka ja ruoholaukka

Ruoka.fi: Yrttiopas

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Yrtit tuoksuvat kesäkeittiössä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X