Suklaapossu

Älyn hyvät suklaakeksit (Clintonin suklaakeksit, versio II)

Testailin jokin aika sitten Hillary Clintonin suklaakeksejä. Keksit olivat ihan ok, mutta niissä jäi pari pientä juttuja kalvamaan. Mielestäni keksitaikina olisi kaivannut joukkoon suolaa ja ehkä hiukan enemmän suklaata. Lisäksi kekseistä tuli jostain kumman syystä huomattavasti littanampia, kuin muissa blogeissa näkemäni herkkupalat olivat. Syytin littanuudesta isoja kaurahiutaleita, mutta koska en voinut olla varma niiden syyllisyydestä, päätin nyt testata asiaa ja käyttään niiden sijasta tavallisia kaurahiutaleita. Samalla lisäsin joukkoon suolaa. Ja myös lisää suklaata, sitähän ei voi olla koskaan liikaa, eihän? 😉

Samalla keksittiin lasten kanssa yhteistä kivaa tekemistä, sillä leivottiin keksit yhdessä. Tytöt etsivät kulhot ja tarvikkeet ja ottivat myös kolme leivinpeltiä esille. Tällä välin äiti teki taikinan. Sitten tytöt pääsivät lusikoimaan kokkareita pellille. Lopuksi äiti suoritti pienen lopputarkastuksen ja tasoitteli huomattavasti eri kokoiset keot edes suunnilleen samankokoisiksi. Ja eikun pellit uuniin ja pian olikin valmista.

Tässä juuri tätä tekstiä naputellessani mussutan keksejä ja ihmettelen, kuinka noinkin pienet erot voivat tehdä kekseistä totaalisen erilaisia! Siis nämähän ovat ihan JÄR-KYT-TÄ-VÄN hyviä! Voisin mussutella näitä vaikka kuinka, nam! Ja niin olen tainnut jo tehdäkin, ups!

Itse asiassa keksit taitavat makunsa puolesta taistella paremmuudesta yhdessä Subway-tyyppisten suklaahippukeksien kanssa, niin hyviä ovat. Toki rakenteessa eivät pärjää, mutta lähellä ollaan. Nämäkin ovat suussa sulavia, mehevän kosteita, mutta samanlainen Subway-keksien tyyppinen sitkeys puuttuu tai sitä on ainakin vähemmän. Tuo Subwayn keksejä muistuttavat ovat siis tällä hetkellä suklaahippukeksien parhaimmistoa.

Voi kääk! Nyt kun luin aineet-osion uudestaan, huomasin, etten laittanut kekseihin lainkaan alkuperäisohjeessa olevaasoodaa! Mutta eipä sitä huomannut, hienosti kohosivat siitä huolimatta. Tai ehkä sen takia. Sooda muistaakseni levittää keksejä. Ilmankos nämä olivatkin selvästi pulleampia kuin edelliset versiot. Noh, tekevälle sattuu 🙂

No niin. Eli nyt pullukampien keksien salaisuus taisikin jäädä vielä hieman epäselväksi. Oliko syy kaurahiutaleissa? Vai oliko se siinä, että unohdin soodan? Toisaalta yksi lukijani vinkkasi, että kun taikinan antaa tekeytyä jonkin aikaa jääkaapissa, ja hiutaleiden turvota, se auttaisi saamaan pullukampia keksejä. Itse en turvotellut taikinaa, mutta huomasin, että kahden viimeiden pellillisen keksit olivat pulleampia kuin ensimmäiseksi paistetun. Oliko syy kuitenkin turpoamisessa. Vai siinä, että kahden jälkimmäisen pellin keksejä jouduttiin hieman enemmän käpälöimään ja painelemaan, jolloin taikina oli tiiviimmässä muodossa ennen uuniin laittamista..? Littanuuden ja paksuuden todelliset syyt jäivät selvittämättä, mutta eipä haittaa. Näitä teen enemmän kuin mielelläni vielä uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja uud.. 😉

Tarjoilin keksejä veljeni käydessä perheensä kanssa vierailulla ja ne tekivät sellaisen katoamistempun, että jouduin kaivamaan lisää keksejä tarjolle pariinkin otteeseen. Mokailustani huolimatta nämä olivat siis älyn hyviä. Suklaan ja kauran makuisia pehmeitä, todellisia herkkukeksejä! Siis ihan oikeasti, kokeile jos et usko! 😉

Älyn hyvät suklaakeksit (40 – 50 kpl)

Aineet: 200 g voita 2 1/2 dl fariinisokeria 1 1/4 dl sokeria 1 rkl vaniljasokeria 2 kananmunaa 3 2/3 dl vehnäjauhoja 4 3/4 dl kaurahiutaleita 0.5-1 tl suolaa 200 g suklaata pilkottuna (laitoin 100 g tummaa suklaata, 100 g maitosuklaata)

Ohje: Vaahdota huoneenlämpöinen pehmeä voi ja sokerit keskenään vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmunat yksitellen. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja suola. Sekoita kuivat aineet voi-sokerivaahtoon. Kääntele lopuksi pilkottu suklaa joukkoon varovasti. Lusikoi taikinasta pellille nokareita. Jätä nokareiden väliin hieman leviämisvaraa. Tarkemmat kuvalliset ohjeet löytyy aiempien keksien postauksen yhteydestä.

Paista 175 asteessa noin 8-10 minuuttia (omassa uunissani 10-11 minuuttia. Paistoin kunnes reunat saivat aavistuksen väriä). Anna keksien jäähtyä kunnolla ennen siirtämistä.

Vinkit: * Uuneissa on eroja, joten paistoaika riippuu pitkälti uunin tehoista.

* Suklaa kannattaa jättää hieman isommiksi (n. 0.5 cm x 1 cm) paloiksi, niin se ei sula kokonaan taikinan joukkoon vaan jää makupaloiksi.

* Suolan määrään vaikuttaa paljon se, mitä suolaa käyttää. Esim. merisuolaa voi laittaa paljon vähemmänkin, kun taas sama määrä seltin-suolaa ei tuo makua samalla tavalla esille. Suolan määrä on siis makuasia ja näihin voi laittaa oman maun mukaisesti suolaa. Tai vaikka jättää suolan kokonaan pois.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Älyn hyvät suklaakeksit (Clintonin suklaakeksit, versio II)

Taru

Onpas houkuttelevan näköisiä ja oloisia keksejä. Kehusi kuulostavat niin mahtavilta, että näitä pitäisi kyllä kokeilla ;D

Suklaapossu

Kannattaa ehdottomasti kokeilla, Taru! 🙂 Sen verran ihania olivat. Ensi kerralla teen vähintään tuplasatsin, niin jää itsellekin enemmän herkuteltavaa 😉

Anonyymi

Nyt kyllä pakko kokeilla!! �� Ja suklaata ei ole koskaan liikaa ��

Suklaapossu

Kokeilehan ihmeessä! 😀 Suklaa ja kaura ovat kyllä herkullinen pari. Ja mitä enemmän suklaata, sitä mmmmm….!

Ritva

Aikoinaan Anna-lehdessä oli Hillary Clintonin piparien ohje ja siinä tosiaan oli 1 tl suolaa. Margariinia on tässä Anna-lehden ohjeessa 225g. Tummaa suklaata 340g ja ne rouhittaan pieniksi paloiksi. Muuten on samat aineet kuin aiemmin täällä olleessa ohjeessa. Ovat tosi hyviä pipareita. Teen näitä usein, ovat meidän perheen suosikkeja ja myös tuttavat tykkää.

Suklaapossu

Ooh, kiitos Ritva tiedoista! Suola tässä tekee ihmeitä ja saa keksit maistumaan taivaallisilta. Tuota suklaalisää pitääkin testailla, suklaatahan ei voi koskaan olla liikaa. Ihanan maun lisäksi ovat kivan helppotekoisiakin 🙂

yksi vaan

Ovat turhan suolaisia, vähempikin suola riittää. Normaalisuolainen voi jo tuo itsessään sitä suolan makua tarpeeksi ja yleensä se riittää leivonnassa. Suolattomalla voilla leivottaessa tarvitsee vähän lisäillä suolaa.

Suklaapossu

Hei ”yks vaan”. Kiitos kommentistasi! Käytän leivonnassa useimmiten normaalisuolaista voita, mutta näihin se ei tuonut tarpeeksi suolaisuutta. Oma suuni kaipasi suolaa, jotta maut suklaan ja kaura maku korostui kunnolla. Suolan määrään vaikuttaa paljon myös se, mitä suolaa käyttää. Esim. merisuolaa voi laittaa paljon vähemmänkin, kun taas seltin-suola ei kovin pienillä määrillä korosta makua samalla tavalla. Makuasioita ja näihin voi laittaa oman maun mukaisesti myös vähemmän suolaa 🙂 Hyvä kun kommentoit, laitan tämän suola-ajatuksen myös lisävinkiksi ohjeen kylkeen.

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *