Suklaapossu

Älyttömän hyvä kasvisjuustopiirakka, munaton

Tämä juustoinen, ihana, kostea, ”ihan sikahyvä” kasvispiirakka kevyemmällä porkkanaiselle piirakanpohjalla on aivan älyttömän hyvää! Älkää antako ulkonäön hämätä. Nautimme tästä 8-vuotissynttäreillä pienen pienellä porukalla ja vain pieni pala koko piirakasta oli jäljellä kahvituksen jälkeen. Nuo ”ihan sikahyvä”-sanat kuulin tyttöni suusta, joka herkutellessaan ihmetteli ääneen myös sitä, että onko piirakassa oikeasti muka myös hänen inhokkiaan, kesäkurpitsaa. Sekin kuulemma maistui sikahyvälle 🙂 Tyttöni lisäksi piirakasta tuntuivat tykkäävän kaikki. Itse olisin voinut syödä tätä enemmänkin, nams!

Piirakka syntyi vähän kuin vahingossa hävikkiherkkuna. Samalla kun leivoin tytön kaverisynttäreille feta-kasvispiirakkapaloja, tein pohjataikinaa tupla-annoksen. Toinen puoli taikinasta meni niihin kavereille tarjottuihin kasvispaloihin, ja toisesta tein tämän juustoisen kasvispiirakan pakkaseen valmiiksi odottamaan viikon päästä saapuvia sukulaisia. Koska piirakkataikina tuplaantui extemporee, enkä ollut yhtään etukäteen ehtinyt suunnittelemaan piirakan täytettä. Samalla muistin, että piirakka olisi hyvä tehdä munattomana, mikäli meidän pieni munattomalla ruokavaliolla oleva 1-vuotta täyttänyt synttärisankarikin haluaisi maistaa sitä. Kaivoin esille vuosia sitten tekemäni älyttömän herkullisessa kasvispiirakan ohjeen, jonka täyte hyydytetään ilman munaa, vehnäjauhosuuruksen avulla. Otin mallia tuosta ja muutoin täyte muuttui tällä kertaa kaapin sisällön mukaan paprika- ja kesäkurpitsapainotteiseksi.

Kasvisjuustopiirakka

1/2 uunipellillinen (n. 20 x 30 cm) tai pyöreään n. 27-28 cm vuokaan.

Piirakkapohja: 100 g voita 1.5 dl hienoksi raastettua porkkanaa 1.25 dl vehnäjauhoja 1.25 dl kaurahiutaleita 1/2 tl leivinjauhetta 1/2 tl suolaa

Täyte: 1 rkl öljyä 1/2 iso sipuli 1 pieni punasipuli 1.5 kpl paprikaa n. 0.5-0.75 tl suolaa vajaa 1 tl valkosipulimurskaa (tai 1 valkosipulin kynsi pilkottuna) 0.5 dl vehnäjauhoja 2.5 dl maitoa 100 g valkosipuli-koskenlaskijaa 75 g sinihomejuustoa 1 tl basilikaa pieni (n. 200g) kesäkurpitsa minitomaatteja 1 dl punaleima-emmentaljuustoraastetta

Ohje: Aloita pohjan teolla. Yhdistä pohjaan tulevat kuivat aineet keskenään. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja porkkanaraaste keskenään. Yhdistä aineet ja sekoita vain sen verran, että kaikki aineet ovat juuri ja juuri sekoittuneet yhteen. Voitele piirakkavuoka kevyesti. Levitä taikina vuoan pohjalle jauhotetuin sormin painellen. Laita vuoka jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi. Voit valmistella täytettä tällä välin. Esipaista pohjaa 225 asteen lämmössä 8 minuuttia. Pilko kesäkurpitsa, sipulit, paprikat pieniksi kuutioiksi. Jätä kesäkurpitsan palat sivuun odottamaan. Kuullota sipuleita ja paprikan paloja öljytilkassa muutama minuutti. Lisää hieman suolaa ja valkosipulimurska. Sekoita joukkoon myös vehnäjauhot. Kaada joukkoon maito ja lämmitä samalla sekoitellen, kunnes seos paksenee. Sulata joukkoon vielä pieniksi paloiksi leikattu Koskenlaskija ja sinihomejuusto. Lisää lopuksi basilika. Sekoita joukkoon lopuksi kesäkurpitsan palat. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa tai basilikaa.

Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Painele pinnalle vielä muutama minitomaatin puolikas.

Paista 210 asteessa n. 30 minuuttia. Lisää juustoraaste pinnalle paistamisen puolivälissä. Anna piirakan jäähtyä hetki.

Vinkki: * Piirakka kestää hyvin myös pakastamisen.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Älyttömän hyvä kasvisjuustopiirakka, munaton

Aurinkoinen

Kuulostaa tosi hyvältä. Mitäs tuolle kesäkurpitsalle tehdään?

Suklaapossu

Hyvä huomio! Se olikin jäänyt vahingossa pois. Lisäsin sen samantein ohjeeseen, kiitos 🙂

Anonyymi

Eka kesälomapäivä,piirakka uunissa !

Suklaapossu

Hienoa! Ole hyvä, ja kiitos itsellesi kun kävit kertomassa 🙂

Anonyymi

Jep! Mieheni kans syötiin piirakka ihan kahestaan. Just meni viimeiset palat. Tykättiin =) Kiitos!

Suklaapossu

Ehditkö jo maistelemaan, mitäs pidit? Oikein ihanaa lomanalkua! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *