Appelsiini-kerroskiisseli

Appelsiinista kevyt jälkiruoka

Sitrushedelmät ovat aivan ihania näin talvisin. Ja toki muutenkin. Ne tuovat makua, iloa ja väriä tähän värittömyyteen. Koska appelsiinit ovat nyt niin ihanan mehukkaita, päätin tehdä niistä jotain. Jostain syystä ensimmäinen päähäni pälkähtänyt ajatus oli kiisseli ja vasta toisena tuli kakku. Tartuin tuohon kiisseliajatukseen jo ihan sillä, että se on suht kevyttä ja myös helppoa ja maistuisi varmaan myös meidän pienelle kuumeessa olijalle. Tein jokunen vuosi sitten kerroskiisselin vadelma-raparperikiisselistä ja vaniljakiisselistä. Se vaniljakiisseli oli tosi hyvää, että halusin kokeilla sitä nyt myös appelsiinikiisselin kanssa.

Lopputulos oli tosi ihana. Hieman kirpsakka appelsiinikiisseli sopii loistavasti yhteen miedon makea vaniljakiisselin kanssa! Nam!

Appelsiini kerroskiisseli

Samaan aikaan sekä kevyttä ja herkullista.

Appelsiinikiisseli vaniljakiisseli

Laitoin vaniljakiisselin joukkoon kananmunan, mutta kiisselin voi hyvin tehdä myös ilman sitä. Näin tästä herkusta saa kokonaan munattoman. Kananmuna tuo kiisseliin hieman täyteläisyyttä ja pehmeyttä, mutta ero on pieni ja kiisseli maistuu hyvältä myös ilman sitä.

Kananmunan poisjättäminen tekee vaniljakiisselistä myös aavistuksen löysempää, jolloin sen koostumus on hieman lähempänä appelsiinikiisseliä, kuin munallisen vaniljakiisselin koostumus.

Vaniljajauheesta tulee makua kiisseliin

Nuo vaniljakiisselin joukossa olevat sammakonkudun näköiset jutut ovat vaniljaa 🙂

Kiisseleitä on helppo muokata omaan makuun tai tilanteeseen sopivaksi. Kiireisen tai laiskan kokkaajan kiisselistä voi jättää appelsiinin hedelmälihat pois ja appelsiinin rakastaja voi tehdä vaikka pelkän appelsiinikiisselin ilman vaniljakiisseliä. Meille tämä maistui juuri näin ja vähän jo harmittaa, että se loppui jo.

Appelsiini-kerroskiisseli

3 isoa tai 4 keskikokoista annosta

Appelsiinikiisseli:

5 dl appelsiinitäysmehua

n. 1-3 rkl sokeria (oman maun  ja appelsiinimehun happamuuden mukaan)

2 rkl perunajauhoja

2 ison appelsiinin hedelmälihat kuutioituna

Vaniljakiisseli:

6 dl kevytmaitoa tai täysmaitoa

0.5 dl sokeria

3 rkl (=hitusen vajaa 0.5 dl) maissitärkkelysjauhoja

1 muna (ei pakollinen, voi jättää halutessaan pois)

noin 2/5 tl = 1 mm = 1 maustemitallinen vaniljajauhetta (tai 1.5 tl vaniljasokeria)

Ohje:

Mittaa appelsiinimehua, sokeri ja perunajauhot kattilaan. Kuumenna seosta koko ajan sekoitellen kiehuvaksi. Anna kiisselin pulpahtaa kerran. Ota kattilan samantein pois levyltä. Ripottele pinnalle hieman sokeria. Laita kattila kylmää vettä sisältävään altaaseen jäähtymään.

Tee vaniljakiisseli. Sekoita kylmä maito, sokeri, maissitärkkelysjauhot ja muna kattilassa. Kuumenna seosta koko ajan pohjaa myöten sekoittaen, kunnes kiisseli paksenee ja pulpahtaa muutaman kerran. Älä keitä sen enempää, sillä tällöin kiisseli voi alkaa maistumaan munakokkelille. Ota kattila levyltä ja vatkaa joukkoon vaniljajauhe (tai vaniljasokeri). Laita kylmään veteen jäähtymään.

Kun appelsiinikiisseli on miltei kokonaan jäähtynyt, leikkaa appelsiinien hedelmäliha paloiksi ja lisää kiisselin joukkoon. Annostele kiisselit jälkiruokakulhoihin haluamassasi järjestyksessä. Laita valmiit annokset jääkaappiin jäähtymään ja tekeytymään 2 tunniksi.

Vinkit:

* Kananmuna tuo kiisselin täyteläisyyttä, pehmeyttä ja paksuutta, mutta tarvittaessa sen voi jättää pois ja kiisselistä saa näin munattoman.

* Älä jäähdytä vaniljakiisseliä kokonaan ennen annoskulhoihin laittamista, vaan jätä se selvästi lämpimäksi. Kiisseli paksenee jäähtyessään ja sitä on silloin hankalammin annosteltavissa.

* Appelsiinikiisseliä ei kannata sekoitella enää sen jälkeen, kun perunajauhot on lisätty ja kiisseli kerran pulpahtanut. Sekoittaminen tekee kiisselistä helposti liisterimäisen.

 

Ja huh kun näiden(kin) kuvaaminen oli taas haastavaa. Kuten usein talvisin, kuvaamisessa tällä hetkellä haastavinta on valonpuute. Nyt kun luntakaan ei ole, tuntuu pimeyttä olevan normaalia enemmän eikä jatkuvat vesisateet auta asiaa. Tykkään kuitenkin kuvata luonnonvalossa ja itseasiassa se on tällä hetkellä ainut vaihtoehto. En ole nimittäin edelleenkään hankkinut kauan kaipaamiani luonnonvalo-/päivänvalolamppuja (vai millä nimellä niitä myydäänkään) vaan olen yrittänyt ajastaa kuvaamisen valoisaan aikaan. Näitä kiisseleitä kuvatessa aurinko oli normitapaan pilvien takana, mutta valoa oli hitusen tavallista enemmän. Kokeilin kuitenkin miltä tumma tausta näyttää näiden kanssa ja ehkä kiisseli tuli hieman paremmin esille näin, kuin valkoisen taustan kanssa olisi käynyt. Harjoitusta vaatii edelleen tämäkin osa-alue, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa 🙂

Kommentit (2)

Ihanan raikkaan näköistä. Menisi meillä taatusti kiljuen kaupaksi. 😀

Oli kyllä ihanan raikasta, Leena-muori 🙂 Appelsiinikiisseli olisi ollut ehkä vähän ”liiankin” raikasta yksikseen, niin tuo vaniljakiisseli toi kivasti siihen lempeyttä.

Kommentoi juttua: Appelsiini-kerroskiisseli

Vastaa käyttäjälle Suklaapossu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X