Suklaapossu

Aurajuusto-kinkku-pikkupiiraat

Vielä on jokunen viime kuun lopulla vietettyjen synttärijuhlien tarjottava laittamatta tänne. Tässä on viimein suolaisista tarjottavista eli pikkupiiraat. Tällaiset pienet piiraat ovat ihania tarjottavia juhlien lisäksi myös arkena. Ne ovat yleensä mukavan kokoisia ja täytteeksi käy samat kuin isompaankin piirakkaan eli makuvaihtoehtoja on rajattomasti. Näissä meidän versioista sisältä löytyi mm. aurajuustoa ja kinkkua. Ja olivat muuten ihan mahdottoman hyviä!

Piiraat tekivät todella hyvin kauppansa. Ehkä jopa liian hyvin, sillä vaikka tarjolla oli myös tosi ihanaa kasvispiirakkaa ja pieniä cocktailpiirakoita, kädet kävivät tarjoiluastian luona nopsaan ja pian astia olikin jo tyhjä. Itsekin jäin miltei kokonaan ilman, sain vain esikoisen piirasesta pienen maistiaisen. Nyt tietää tehdä seuraavaksi ainakin tupla-annoksen 🙂

Testailin pohjaa vasten sekoitettua voitaikinaa, josta yritin saada lehtevää kaulitsemalla ja taittelemalla sitä kuten kunnon voitaikinaa. En kuitenkaan huomannut taikinassa erityistä lehtevyyttä, joten en laita tuon ohjetta tänne. Pohjaksi sopisikin vaikka tämän linkin takaa löytyvää sekoitettu voitaikina tai täältä löytyvä rahkavoitaikina.

Aurajuusto-kinkku-pikkupiiraat

n. 16 kpl

Taikina: Voitaikinaa joko kaupasta tai itsetehtyä sekoitettua voitaikinaa

Täyte:

2 dl savujuustokermaa

1/2 pkt (n. 85g) Aurajuustoa

150 g savukinkkua

mustapippuria

2 dl ranskankermaa

1 dl kevätsipulin varsia (n.10 vartta) pienemmäksi pilkottuna

3 munaa

Lisäksi: Muffinipelti

Ohje:

Tee pohjataikina erillisen ohjeen mukaan. Kaulitse se ohueksi levyksi. Leikkaa taikinasta hieman muffinipellin koloja suurempia neliöitä. Laita ne koloihin ja painele kevyesti pohjalle ja reunoille. Laita pelti jääkaappiin täytteen teon ajaksi.Tee täyte leikkaamalla savukinkku ja kevätsipulin varret pienemmiksi. Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään. Maista ja lisää halutessasi hieman suolaa tai muita mausteita. Esimerkiksi persilja ja vaikka kirveli sopisivat piiraisiin mainiosti.

Ota muffinipelti jääkaapista. Kaada täytettä koloihin. Paista 200 asteessa alatasolla n. 20-25 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä, reunat rusehtavat, eikä täyte enää hölly.

 

 

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Aurajuusto-kinkku-pikkupiiraat

Maiju

Juuri mietiskelin loppukuun syntymäpäiville suolaisia ja ei tarvitse enää miettiä. Tästähän se löytyi! Kiitos taas ohjeesta, mukava kun olet jaksanut näin helteilläkin päivitellä ihanaa blogiasi ahkerasti =)

Suklaapossu

Hienoa, että sait tästä idean suolaiseksi tarjottavaksi! 🙂 Julkaisemattomia ohjeita on ehtinyt kertyä jo aika läjä, mutta onneksi nyt lomalla niitä ehtii laittamaan hieman tiuhempaa tahtia blogiinkin. Päivällä ulkoillaan ja illalla päivitellään blogia 🙂

Taru

Nam! Aivan ihania herkkuja! Mietin juuri joku päivä, etten ole leiponut suolaisia piirakoita tai pizzoja piiitkään aikaan. Pitää ehdottomasti tehdä jotain joku päivä. Pussillinen aurajuustomurua olisi jo jääkaapissa ;D

Suklaapossu

Kiitos Taru! Olivat erittäin makoisia. Tässä onkin sinulle just sopiva aurajuuston hukuttamisohje 😉 Suosittelen kokeilemaan!

Sirpa

Nää on hyviä!! Malttas vaan oottaa et jäähtyy…

Suklaapossu

Hehe, jäähtymisen odottaminen on välillä tuskaista, varsinkin tällaisten herkkujen kohdalla. Näiden kannattaakin antaa jäähtyä, olivat mielestäni hieman haaleina parhaimmillaan. Hienoa, että maistuvat 🙂

Kilis.

Mitä muuta juustoa voi käyttää ,aurajuuston tilalla.

Suklaapossu

Auran sijasta voi käyttää miltei mitä juustoa tahansa, joka ”sulaa” hyvin muun täytteen joukkoon. Tällaisia ovat esimerkiksi emmentaljuusto, pegorinojuusto, parmesaani, gouda ja miksei vaikka vuohenjuustokin voisi käyttää. Löytyisikö näistä jokin mieluisa vaihtoehto? 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *