Suklaapossu

Banaaniletut (jauhoton)

Tein nämä letut jo pari vuotta sitten kesällä, mutta kuluneen vuoden aikana ohje jäi kaiken muun jaloihin ja säilyi luonnoksena tähän asti. Koska nämä jauhottomat banaaniletut ovat ihmeen hyviä, kuuluu ohje ehdottomasti blogiinkin. Banaanien käyttäminen ei myöskään ole vuodenajasta kiinni, joten tässäpä tämä siis vihdoin on.

Aina silloin tällöin ainakin meidän hedelmäkulhosta löytyy ylikypsiä banaaneja. Usein ne voi hukata vaikka kuivakakkuihin, mutta mieleeni juolahti ajatus banaaniletuista. Pikainen vilaisu nettiin ja löysin läjän ohjeita, joissa lettuihin käytetään vain kahta ainesta; banaaneja ja munia. Itse lisäsin mukaan hieman vaniljasokeri ja ripauksen kardemummaa. Lettuihin ei tule siis lainkaan jauhoja, joten ne sopivat myös keliaakikoille ja heille, joilla on kotimaisten viljojen allergia.

Tytöt pitivät letuista hirmuisesti. Muistan että he söivät kahdestaan hetkessä kaikki nuo 50 lettua. Seuraavana päivänä esikoinen jo katteli kahta muuta tummaa banaania ja pyysi samantein lisää niitä banaanilettuja 🙂  Koostumus ei ole täysin samanlainen kuin jauhollisissa, vaan nämä ovat hieman kosteampia. Ihan kivoja olivat omastakin mielestä, vaihtelua normiplättyihin. 

Banaaniletut

n. 50 pikkulettua

Aineet:

2 ylikypsää banaania

4 munaa

1 tl vaniljasokeria

0.5 tl kardemummaa

Ohje:

Soseuta banaanit esimerkiksi sauvasekoittimella. Lisää munat ja hurauta nekin sauvasekoittimella kunnolla joukkoon. Mausta vaniljasokerilla ja kardemummalla. 

Kaada taikinasta pannulle pieniä kasoja. Paista miedolla lämmöllä. Paistamisessa voi käyttää myös rasvaa. Itse kokeilin sekä rasvalla että ilman. Tykästyin enemmän ilman rasvaa paistamiseen. Letut lähtivät hyvin irti ja pysyivät kosteina. 

Vinkit:

* Taikinan voi maustaa kardemumman sijasta vaikka kanelilla tai inkiväärillä..

Vasemmalla aineet, oikealla lopputulos.. No jaa, olihan näissä omissani vielä mausteita lisänä, mutta näinkin pärjää 🙂

Ja lopputulos vielä kesäisen ilta-auringon lämmössä 🙂


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Banaaniletut (jauhoton)

Kaisa

No hitsi mikä hyvä idea! Mukavaa lauantai-ehtoota

Suklaapossu

Eikös olekin mahtava idea! 😉 Mukavaa alkanutta viikkoa Kaisa 🙂

VillaTuta MummonPajukori

Vallan makoisalta näyttää, seuraavan kerran kun teen lettusia, laitanpa banaania sekaan:)

Suklaapossu

Kiitos VillaTuta MummonPajukori 😀 Suosittelen banaanilettusia 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *