Crunchy chocolate fudge cookies with salty peanut

Rapeaa keksiä ja suussasulavaa suklaata suolapähkinöiden kera samassa paketissa. En keksinyt kunnon suomenkielistä nimeä näillä pienillä, karkinomaisille, mutta silti keksimäisille suklaa-suolapähkinäherkuille. Englannin kielelle väännetty ”Crunchy chocolate fudge cookies with salty peanut” kuullosti selvästi paremmalta, joten ajattelin mennä sillä. Suomennettuna nämä voisivat olla lyhyesti suklaafudge-keksit. Pohjalla rapea keksikerros ja päällä suolapähkinöillä ryyditettyä pehmeähköä suklaafudgea.

Ajatus näiden tekemiseen lähti siitä, että jääkaapissa oli avattu purkki kondensoitua maitoa. Ja miksikö avattu purkki. Jaa’a, kannattaako sitä nyt edes mainita.. No, kerrotaan sitten. Minulla on paha tapa hankkia ja maistella kaikkia uusia leivontaan liittyviä juttuja. Tai no ei sitä voi pahaksi tavaksikaan sanoa, sillä ei siitä ole mitään haittaa kenellekään. Paitsi omalle vyötärölle.. 😉 Mottoni voisi ollakin että, ”Kaikkea pitää testata ja maistella”. Tällä kertaa huomasin kaupassa erimerkkisen kondensoidun maidon kuin ennen käyttämäni. Totta kai sitä oli päästävä myös maistamaan. Ensin ajattelin, että samaa tavaraahan se, mutta eipä ollutkaan. Maidon maussa oli selkeä ero. Uusi maito muistutti entistä enemmän itsetehtyä kondensoitua maitoa. Siinä oli tietynlainen suolaisuus, joka puuttui toisesta merkistä. Valitettavasti en nyt muista tölkkien tarkempaa nimeä, enkä pääsee niitä juuri nyt katsomaankaan, mutta kirjoitan ne toki, jos joku kiinnostuu asiasta enemmän. Tämän takia purkki siis oli auki ja se piti tuhlata johonkin. Ensimmäinenä tuli mieleen suklaa. Siitä se ajatus sitten lähti ja purkautui ja laajeni keksipohjaisiksi fudgepaloiksi! 🙂

 

Tuossa suklaafudgen alla olla on rapea keksipohja. Olen joskus aikoinaan tehnyt samalla kookoshiutaleita sisältävällä ohjeella pelkkiä keksejä ja nekös olivat hyviä. Näissä fudgepaloissa pohjan kookoksen maku ehkä oli jo hieman liikaa ja oli siinä ja siinä, riitelivätkö maut liikaa vai eivät. Olisi saattanut olla parempi, että kookoshiutaleiden tilalla olisi käyttänyt kaurahiutaleita, niin suklaa ja pähkinät olisivat päässeet vieläkin paremmin esille. Omasta mielestäni nämä kuitenkin olivat sen verran hyviä näinkin, että laitan ohjeen sellaisen kuin itse tein ja kukin ohjeen testaaja saa itse päättää mitä hiutaleita käyttää 🙂

Rapeat pähkinä-suklaafudge -keksit

n. 20 x 30 cm vuokaan, koosta riippuen n. 60 palaa

Aineet:

125 leivinmargariinia tai voita

1.25 dl fariinisokeria

1.25 dl kookoshiutaleita

2.5 dl vehnäjauhoja

Päällinen:

2 dl (eli 2/3 prk) kondensoitua maitoa (keittämätöntä)

150 g tummaa suklaata

100 g maitosuklaata

1.5 dl suolapähkinöitä

+ 0.5 dl suolapähkinöitä

Ohje:

Sulata rasva. Sekoita joukkoon fariinisokeri, kookoshiutaleet ja vehnäjauhot. Levitä leivinpaperoidulle uunipannulle. Paista 175 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes pohja on saanut väriä pintaansa.

Kun pohja on ollut uunissa 20 minuuttia, aloita tekemään päällistä. Kaada kondensoitu maito kanttilaan. Pilko suklaat pienemmäksi ja lisää joukkoon. Lämmitä sekoitellen, kunnes suklaat sulaa. Lisää joukkoon 1.5 dl suolapähkinöitä.Levitä päällinen paistuneen pohjan päälle. Laita uunipannu jääkaappiin n. pariksi tunniksi, kunnes fudge on kokonaan jähmettynyt. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi. Palat ovat täynnä makua, joten palat voivat olla ehkä aika pieniäkin. Ihan maun mukaan 🙂

Vinkki:

* Jos et pidä kookossesta, voit käyttää kookoshiutaleiden tilalla vaikkapa kaurahiutaleita 

Kommentit (12)

Voi vitsit, että näyttää taas hyvältä! Voisiko suklaapossu pitää sellaisen maisteluillan, jossa saisi maistella näitä kaikkia ihania herkkuja? On mahdotonta ehtiä kokeilemaan kaikkia ihanuuksia…. =P

Kiitos Maiju 🙂 Maistelutilaisuus olisikin kiva juttu. Itse asiassa sellainen on muutaman kerran juolahtanut omaankin mieleen eli ehkä joskus, ehkä joskus 😉

Nämä pitää kyllä kokeilla! Kiva uudenlainen idea yhdistää fudge ja keksit, eihän lopputulos voi olla kuin hyvä 😉 . Mukavaa viikonloppua!

Kannattaa ihmeessä kokeilla 🙂 Itseäni jäi tosiaan hieman häiritsemään tuo kookoshiutaleiden voimakas maku, vaikka se olikin omalla tavallaan aikas hyvää sekin. Mutta kyllä tuo rapean keksit ja suklaafudgen yhdistelmä oli tosi herkullista 😉 Mukavaa viikonjatkoa Eve!

Moikka, löysin blogisi vasta hiljattain.. Ihanaa kun postaat useasti herkullisia reseptejä!! 🙂

Kiva, että löysit blogini. Toivottavasti viihdyt täällä ja löydät paljon mieleisiäsi ohjeita testattavaksi ja herkuteltavaksi 🙂 Ja kiva kun jätit kommenttia 😀

Tätä täytyykin kokeilla! Kaurahiutaleilla tosin 🙂 Ja vielä helpon oloinen tehdäkin!

Oli tosi helppoja tehdä. Ja vielä helpompia syödä 😉 Eli eikun kokeilemaan! 🙂 Toivottavasti pidät näistä yhtä paljon kuin itse 🙂

Varmaan elämäni pahin virhe löytää sun blogiisi! 😀 no, ainakin laihiksen pahin virhe… 😉 Ihania herkullisia ohjeita, tämä menee heti huomenna kokeiluun. Toivottavasti onnistun!

Mua kiinnostaisi mikä se sun mielestä parempi kondensoitu maito on?

Mukavaa, että maistuivat 🙂

Kondensoitu maito on mullä kovassa käytössä. Se sopii moneen paikkaan ja siitä saa vaikka mitä herkkuja. Nyt kun tutustuis kondensoituus maitoon, niin uskallan ehdottaa jäätelö. Koitapas kesällä tehdä jäätelöä kondensoidusta maidosta ja kermavaahdosta ja mahdollisista makuaineista (vaikkapa tähän tyyliin http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/07/helppo-kinuskijaatelo-suklaahipuilla-ja.html). Kun laittaa tuon seoksen pakkaseen muutamaksi tunniksi, niin herkkujäätelö ilman jäätelökonetta on valmis 🙂 Ja sitten kinuskiksi keittämällä kondensoidusta maidosta voi tehdä vaikkapa banoffeeta tai sen tyyppistä punoffeeta (http://suklaapossu.blogspot.fi/2013/07/punoffee-piirakka.html) 😀

Oikein hyvin onnistui ja aivan ihanan makuisia olivat 🙂

Kiitokset vinkeistä, kondensoitu maito on ihan uusi tuttavuus mulle mutta varmasti tulee vielä uudelleenkin käyttöön! 🙂 nyt osaa hyllyllä katsella paremmalla silmällä.

Heheh, ihana kohteliaisuus! 😉 Noh, ehtisitkö testailemaan? Miten onnistui?

Tuossa aiemmin käyttämäni kondensoidun maidon tölkissä lukee Markomilk, ja tuossa uudemmassa ostoksessa eli siinä suolaisemmassa versiossa lukee Dovgan. Oikeastaan noista kumpikaan ei ole loppujen lopuksi osoittautunut leivonnassa toistaan paremmaksi, vaikka makuero löytyikin. Itse asiassa tuo suolaisempi versio on siitä hyvä, ettei sitä käyttäessä tarvitse joukkoon välttämättä laittaa niin paljon lisäsuolaa, kuin normaalisti laittaisin. Suolahan korostaa kinuskin makua, joten sopii siihen tosi kivasti.. Eli ainakin omasta mielestäni kumpainenkin on hyvä, sillä ero lopputuloksessa eli valmiissa leivonnaisessa on kuitenkin häviävän pieni. Toivottavasti tästä oli apua 🙂

Kommentoi juttua: Crunchy chocolate fudge cookies with salty peanut

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Omareista syntyy ihanan pehmeä ja herkullinen juustokakku. Ripottelin tuon makeahkon täytteen sisälle myös vadelmia ja voi kuinka ihanasti ne sopivatkaan tähän. Kakku toimi vanhimman tytön synttärikakkuna sukulaissynttäreillä ja paljon kehuja myös muilta syöjiltä. Kurkkaa koko ohje blogin puolelta.⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/omar-juustokakku-vadelmilla/⁠
⁠
#omar⁠
#juustokakku⁠
#omarjuustokakku⁠
#vadelmia⁠
#ihanitsetehty⁠
#⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog
  • Arki alkaa pikkuhiljaa ja ainakin meidän perheessä se tarkoittaa töiden lisäksi kiireisiä iltapäiviä ja iltoja mm. lasten harrastusten parissa. Ruokien pitäisi valmistua nopeasti ja mieluusti olla myös maukkaita. Vähän aikaa sitten teimme tämän ihanan vesimeloni-halloumisalaatin, johon ihastuimme lasten kanssa. Tämä onkin ihanan raikas ja nopea vaihtoehto arkiruokailuun, eikä tämän tekeminen ole jäänyt yhteen kertaan. Maistuisiko tämä myös sulle? Kurkkaa tarkempi ohje blogista⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/vesimeloni-halloumisalaatti/⁠
⁠
#arkiruoka⁠
#halloum⁠
#salaatti⁠
#helppojanopea⁠
#vesimeloni⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog
  • Kuopuksemme täytti alkukesästä jo 3 vuotta! Hurjaa miten kovaa vauhtia aika kulkee ja lapset kasvavat. Yksi pojan lempparihahmoista on Palomies Sami, jota hän toivoi myös kakkuunsa. Vaikkei kaikki mennyt aivan putkeen kakun teossa, poika oli kakkuun enemmän kuin tyytyväinen :)⁠
Blogista löytyy kakusta enempi juttua⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/palomies-sami-kakku-3-vuotiaalle/⁠
⁠
#palomiessami
#täytekakku⁠
#synttärikakku⁠
#3vuotias
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog
  • Mä niin tykkään punaherukoista. Erilaisia ohjeista onkin tullut testattua vuosien saatossa aika monta. Kun kävin ohjeita läpi, keräsin samalla yhteen postaukseen Suklaapossun parhaimmat TOP11 -punaherukkaohjeet. Extrana on myös yksi ihana joululahjaidea! Kurkkaa tuo vinkki sekä muut ohjeet blogin puolelta.⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/parhaat-punaherukkaleivonnaiset-top-10/⁠
⁠
#punaherukka⁠
#parhaatohjeet⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#redcurrant⁠
#summerbaking⁠
#bestrecipes⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog
  • Tämä ihana punaherukkacurd syntyi lukijan antamasta vinkistä. Vinkki olikin todella herkullinen ja curdista tuli ihanan makeankirpeä ja sileä. Curdia eli tahnaa voi käyttää miltei mihin tahansa makeaan leivontaan mm. kakkuihin, eton mess tyyppisiin herkkuihin tai vaikka macaronien täytteiksi. Kurkkaa helppo ja herkullinen ohje blogista ⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/punaherukkacurd-eli-punaherukkatahna-munaton/⁠
⁠
#punaherukka⁠
#punaherukkacurd⁠
#kesä⁠
#kesäleivonta⁠
#munatonleivonta⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#redcurrant⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#summer⁠
#bakingblog
  • Lasten synttärijuhlissa oli tarjolla helppo ja maukas kinkku-juustopiirakka, jonka tein poikamme allergian takia munattomana. Piirakkasta tuli todella herkullinen, eikä juhlien jälkeen koko pellillisestä ollut jäljellä muruakaan. Piirakassa oli testinä myös hieman erilainen sekoitettava piirakanpohja, johon tuli mm. kaurahiutaleita. Katso munattoman suolaisen piirakan ohje blogin puolelta⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kinkku-juustopiirakka-munaton/⁠
⁠
#munaton⁠
#suolainenpiirakka⁠
#arkiruoka⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog⁠
#kesä⁠
⁠
  • Kirsikat ovat, ainakin täällä meidän pihassa, juuri nyt parhaimmillaan. Ison sadon kunniaksi päätin tehdä Maisemakahvilan piirakan tyyppisen, munattoman piirakan kirsikasta, mutta pienin muutoksin. Mm. osan vehnäjauhoista korvasin kaurahiutaleilla ja täytteeseen laitoin rahkan lisäksi vaniljakastiketta. Kurkkaa koko piirakan helppo ohje blogin puolelta. ⁠
⁠
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kirsikka-rahkamurupiirakka-munaton/⁠
⁠
#kirsikka⁠
#makeapiirakka⁠
#suklaapossu⁠
#kotiliesiblogit⁠
#kotiliesi⁠
#leivonta⁠
#leivontablogi⁠
#instabake⁠
#baking⁠
#bakingblog⁠
#kesäleivonta⁠
#kesä

suklaapossu

X