Suklaapossu

Daim-jäätelö ja ARVONTA

Joulu lähestyy jo huimaa vauhtia. Jouluna on usein pöydät notkuavat kaikenmaailman herkkuruuista jälkiruokia unohtamatta. Ruoanlaitto sujuu huomattavasti helpommin ja nopeammin, kun kaikki ruonlaittoon kuuluvat välineet ja laitteet ovat kunnossa. Ja toki ruoanlaittovälineet tuovat arkenakin valtavasti helpotusta muuten kiireisiin päiviin.

Pääsin blogiringin kautta tilaamaan Expertiltä jonkin pienkoneen. Olin juuri miettinyt mielessäni jotain uutta joulun aikaan sopivaa, mutta jotain kevyempää jälkiruokaideaa. Muuten raskaan Jouluaterian jälkeen maistuisi taatusti kylmä, raikas jäätelö. Tilasinkin Expertin verkkokaupasta jäätelökoneen. Paketin toimitus oli todella nopea. Tein tilauksen torstaina 25.11 ja sain tiedon, että paketti olisi noudettavissa 1-3 arkipäivän kuluessa. Seuraavana maanantaina tulikin odotettu viesti, ja pääsin noutamaan paketin. Uuden laitteen kanssa ei taatusti mene sormi suuhun, sillä tiedän saavani Expertiltä hyvän käyttöönotto–opastuksen laitteisiin tarpeen tulleen. Expert on minulle tuttu paikka jo ennestään. Olen aina pitänyt sen asiakasystävällisyydestä ja aidosta palvelualttiudesta. Sieltä saa aina kaikki vinkit ja ehdotukset laitteeseen kuin laitteeseen liittyen. Enkä pettynyt tälläkään kertaa. Jäi jälleen tunne, että ”Tervetuloa uudelleen, palvelemme sinua mielellään seuraavallakin kerralla!” 😀

Pienkoneet ovat muuten myös mainio lahjaidea ruoanlaitosta ja leivonnasta pitävälle henkilölle! Kannattaa käydä tutustumassa Expertin verkkokauppaan; sieltä löytyy apulaitteen tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mutta pidä kiirettä, Joulu on jo ovella! 🙂

Ja nyt tosi tosi mahtava juttu! Haluaisitko sinäkin jäätelökoneen? Tai jonkin muun pienkoneen? Nyt se saattaa onnistua, sillä järjestän kaikkien tähän postaukseen vastauksen jättäneiden lukijoiden kesken arvonnan, jossa arvotaan yksi 100 € lahjakortti Expertille. Tarkemmat arvontaohjeet löydä postauksen loppupuolelta, jäätelöreseptin jälkeen 🙂

Meille siis kotiutui tämä Krupsin jäätelökone, johon kerrallaan mahtuu n. 1 litra jäätelömassaa. Itsetehty jäätelö onnistuu hienosti ilman jäätelökonettakin, mutta pakastusprosessi pakkasessa on melko hidas (lue, jäätelön pakastamiseen kuluu aikaa tunteja). Jäätelökone on kätevä tilanteissa, joissa jäätelöhammasta alkaa äkisti kolottamaan, sillä jäätelö on valmista nautittavaksi jopa jo n. 20-30 minuutin kuluttua.

Testailin konetta samantein tekemällä Daim-jäätelöä. Tein vaniljaisen jäätelömassan, johon rouhin mukaan muutaman Daimpatukan. Jäätelöstä ei tullut Daimista huolimatta lainkaan liian makea, vaan maku oli erittäin lempeä ja mieto. Jos pitää makeammasta jäätelöstä, voi Daimia rouhia mukaan vielä vaikkapa 1-2 patukkaa enemmän. Jäätelön valmistus oli helppo ja nopeaa, ja ehdottomasti parhaimmillaan se oli heti valmistumisen jälkeen nautittuna, vielä hieman pehmeänä 🙂 Aika kiva jälkiruoka Joulunaikaan, ja muutenkin.

 Daim-jäätelö

n. 6-8 jäätelöpalloa

Aineet:

1 pss (á 63 g) vanhan ajan vaniljakastikejauhetta

4 dl maitoa

2.5 dl kuohukermaa

2 tl vaniljasokeria

reilu 3 Daim-patukkaa pieneksi rouhittuna

Koristeluun:

vajaa 1 pieni Daim-patukka rouhittuna

Ohje

Nosta jäätelökoneen kulho pakastimeen vuorokautta ennen jäätelön valmistamista.Aloita jäätelön valmistus tekemällä vaniljakiisseli eli sekoita vaniljakastikejauhe maidon joukkoon. Anna levätä n. 10 minuuttia. Rouhi sillä välin Daim-patukat. Pilko jäätelöön tulevat palat melko pieneksi rouheeksi. Koristeeksi tulevat voit jättää hieman isommiksi. Vaahdota kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon vaniljasokeria sekä vaniljakiisseli.

Nosta jäätynyt kulho pakastimesta. Kokoa laite ja laita käymää. Kaada jäätelöseos kulhoon kannessa olevan reiän kautta.. Anna laitteen käydä ensin 10 minuuttia.Lisää suklaarouhe jäätelömassan joukkoon. Anna koneen käydä vielä 5 minuuttia. Siirrä jäätelö rasiaan ja pakasta vielä vähintään tunnin ajaksi. 

Vinkki:

* Jäätelö on parasta heti valmistumisen jälkeen syötynä, vielä hieman pehmeänä.

Ja sitten itse arvontaan! Tässä arvonnan säännöt:

1. Vastaa tämän postauksen kommenttikenttään kysymykseen: ”Mitä pienkonetta sinä kaipaisit keittiöösi?” Kommentoimalla osallistut Expertin 100 € lahjakortin arvontaan.

2. Arvonta-aikaa on tasan viikko eli sunnuntai-iltaan 14.12.2014 saakka, joten kaikki siihen mennessä tulevat kommenttikenttään tulleet vastaukset otetaan huomioon. 3. Muistathan jättää kommentin yhteyteen myös sähköpostiosoitteesi, niin saan voittajaan yhteyden mahdollisimman pian. Arvonnan ulkopuolelle jäävät tuplavastaukset sekä anonyymit henkilöt, jotka eivät ole jättäneet yhteystietojaan.

4. Suoritan arvonnan maanantaiaamuna 15.12.2014.5. Voittajan julkaisen sekä täällä blogissa että facebookin puolella.

6. Onnea kaikille arvontaan! Arvonta-aika alkaa n-y-t NYT!

 

 

Yhteistyössä Expert


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Daim-jäätelö ja ARVONTA

Elli-Noora

Monitoimikoneelle olisi meillä tarvetta, kun olemme hiljattain muuttaneet ja se vielä uupuu… Mutta nyt kun tuollaisen jätskikoneen mainitsit niin mikäpä ettei sellainenkin 😉

ellipsi97@gmail.com

Anonyymi

Haaveena olisi Kenwoodin monitoimikone 🙂 Tosin tällä hetkellä suunnittelen ostavani Nescafen Dolce Guston kahvikoneen. AnuHoo. anu.salonen(at)gmail.com

Ella

Sähkövatkaimeni alkaa vedellä viimeisiään ja yleiskoneelle ei vielä pienestä opiskelijakeittiöstä löydy tilaa, joten uusi sähkövatkain olisi hankintalistalla. 🙂 ellanreseptikirja@gmail.com

Maiju

Ihanan näköistä jäätelöä ja resepti kuulostaa herkulliselta. Eipä olisi tullut mieleen käyttää vaniljakastikejauhetta. Hyvä idea, jonka pistän taatusti korvan taakse 🙂
Ja sitten itse arvontaan; No sähkövatkaimeni irtisanoi juuri sopimuksensa, mutta ehdinkin jo rynnätä kauppaan hakemaan uuden, eli nyt haaveni (jo kauan haaveilemani) on pauligin cupsolo kahvi-kone. Olisi ihana valmistaa makukahveja, glögiä, minttukaakaota yms… Oih, toivotaan, että arpaonni suosii 🙂
marjut.alalahti@suomi24.fi

Kati

Jäätelökone kyllä houkuttelisi, toisaalta keittiövaaka olisi tarpeen, joten ehkä valitsisin sen:)
kathyy1994@gmail.com

Marjut Kokkonen

Yleiskoneen tarve se tännekin yllätti. Jos arpaonni suosisi, niin hankintaan menisi kerralla vähän parempi yleiskone.

Taika

No se yleiskone. Olen innostunut kaikenlaisen raakaruoan ja raakaleivonnaisten valmistamisesta ja se on vähän sellaista välineurheilua 🙂
valoisina@yahoo.com

ikkunapeili

Keittiöni kaipaa monitoimikonetta jolla voisi tehdä helposti niin juustokakku pohjat kuin smoothietkin.

Sanna

Yleiskonetta oon haaveillu jo melkosen kauan.

Anne-64

Joku siipalointimasiinahärdelli ois mun mieleen, uutta ylleiskonettaki oon kyllä personnu, meinasin sen kyllä veronpallautuksilla ostaa, mutta sittepä pitiki viiä meijän Vanaha Rouva lääkäriin ja sillä ku ei oo ennää vakkuutus ikäsä takia voimasa, ni sinne meni rahat… mutta asiat tärkeysjärjestyksee! <3

Red Dragon

Jäätelökone tai tehosekoitin ovat tällä hetkellä hankintalistalla.
Herkullisen näköistä jäätelöä. Juuri minun herkkumaut.
heidi.olkila@gmail.com

Lisa Nevala

Ihana ohje! Ystäväni hankki juuri jätskikoneen ja ajateltiin tätä testailla ensi viikonloppuna! 🙂 Minä kaipailisin ihan perinteistä sähkövatkainta joka sanoi sopimuksensa irti jo kesällä, olisi ihanaa, kun pääsisi jouluksi leipomaan herkkuja ja se luonnistuu paremmin sähkökäyttöisellä kuin käsikäyttöisellä vatkaimella 😛 Kiitos ohjeesta ja muutenkin ihanasta blogista! 🙂 nevalalisa@gmail.com

Leena-muori

Ensinnäkin ihanaa jäätelöä ja mahtava arvonta! 🙂 Olen kaipaillut todella usein sellaista pientä monitoimikonetta/vatkaussysteemijuttua, missä pikku määriä vois vatkailla ilman käsiä. Minun iso taikinakone on moneen massaan liian iso. Olen sen muutaman kerran harmikseni todennut. 🙂 leena-muori@suomi24.fi

L-M

Haaveissa on ollut jo pitkään OBH Nordican Hercules -yleiskone kaveriksi keittiöön, kun innostus ruuanlaittoon sekä etenkin leipomiseen on eksponentiaalisesti kasvanut viime vuosina. Se on siis ehdottomasti ensimmäisenä mielessä, joskin esimerkiksi juuri jäätelökonekin olisi varmasti kiva. 🙂
lissuu94@luukku.com

Mira

Kitchen aid tai jokin muu vastaava monitoimikone ehdottomasti tarvittaisiin allekirjoittaneen keittiöön.
mera.levis@gmail.com

Taru

Tämä arvonta onkin kiva näin joulun alla! 🙂 Olen nimittäin yrittänyt vihjailla miehelle, että uusi vatkain olisi kiva. Kun toisesta vatkainterästä toinen on ihan risa ja joka kerta kun sitä käytän, pelkään että se irtoaa… ja nyt kun noita vauvan soseita olen tehnyt, olen todennut meidän sauvasekoittimenkin olevan jo aika väsynyt ja epäkäytännöllinen. Jompi kumpi näistä olisi kiva tai vaikka molemmat ;D Kun paljon leipoo niin koneetkin kuluu nopeasti. Viime vuonna joululahjaksi saamani yleiskonekin kuulostaa joskus vähän väsyneeltä! Heh! 😀
Ihanan näköistä jäätelöä! ♥

Anonyymi

Mä oon vasta kiinnostunu ruoanlaitosta ja leipomisesta, ja kotona asuessa onkin ollu helppoo, kun on kaikki laitteet valmiina. Ens syksynä kuitenkin koittaa muutto ja sitten ei ookkaan mitään 😀 ehkä tärkein hankita ois siis vaan sähkövatkain 🙂 Marikak martsu_1996@hotmail.com

Anu Lahti

Meillä mikro alkaa olla tiensä päässä, vaikkei tuolla ikää olekaan kuin pari vuotta. Uusi, punainen mikro olisi ihana 🙂

kaapiolinna(at)gmail.com

sikurina

Monitoimikone olisi kyllä unelma 🙂
s.kansakoski(at)luukku.com

Anonyymi

Monitoimikone olisi kyllä mukava omistaa, joten siihen varmasti lahjakortin käyttäisinkin. susanna.hakkinen(at)hotmail.com

Tuitiina

Meillä oli monta vuotta sellainen mikkihiiri jäätelökone, tykkäsimme tehdä aina itse jäätelön. Kone meni rikki ja itsetehtyä jäätelöä kaipaillaan, eli jäätelökone on meidänkin toivelistalla 🙂
tuitiinan(at)gmail.com

Anonyymi

Minäkin kaipailisin jäätelökonetta! Sellaisia on tullut useasti katseltuakin, mutten oikein tiedä miksei sellainen ole sitten kotiin asti vielä päätynyt! Ihanan näköistä jäätelöä.. 🙂
jennisole92(at)gmail.com

johanna

vitamix olis ihana!
johanna–r(at)hotmail.com

MinnaT

Minä ja mieheni haluaisimme semmoisen Cupsolo kapselikeittimen, kun tykkäämme kahvista erilaisilla versioilla 🙂 Tällä hetkellä kaapista löytyy niitä Nescafen erikoiskahveja annospusseina…
makiaaminnalta(at)luukku.com

Siili

Blenderi
vaatehuttuja(@)gmail.com

Anonyymi

Kahvinkeitin. Aamuhan ei lähde käyntiin ilman kahvia ja muuton lähestyessä kahvinkeitin on ensimmäisenä ostoslistalla.

rinne.ilona@gmail.com

kikke

sodastream
kikke at live.fi

Anonyymi

Kaipaisin kunnon käsivatkainta, jonka vispilät eivät olisi liian rimpulat. 🙂
makieeri@gmail.com

Irma Kärhä

Minun haaveena on saada Kitchen Aid vaikka minulla yleiskone jo onkin , mutta laitan sen heti kiertoon jos onni potkii ja saisin jonain päivänä suuren haaveeni toteutuvan. Ihana on seurata blogiasi. Irmaleipoo@gmail.com

Anonyymi

Toivoisin blenderiä, joka olisi hieman suurempi ja tehokkaampi kuin sauvasekoitin mutta pienempi kuin suuri kenwoodin yleiskone! Toki jäätelökonekin alkoi vähän houkuttelemaan 😀
hanna.elomaa@hotmail.com

Anonyymi

Jäätelökone olisi kyllä todella kätevä ja ihana, niin voisi ryhtyä itse sellaisten Ben ja Jerry's tyylisten jäätelöiden luomiseen. Pystyn jo kuvittelemaan kaikki herkku makuyhdistelmät :))
pihla275@hotmail.com

Anne – Liian hyvää

Ai, kun herkullinen postaus. Tätä jätskiä pitääkin kokeilla – meillä onkin jo jätskikone, ja ihanaa jäätelöä sillä saa tehtyä. Mutta yleiskone kaipaisi jo päivitystä, vanha Bosch on vuosimallia 1992 – harmi vaan, kun se toimii vieläkin kuin uusi 🙂

Anonyymi

Ainakin vatkain pitäisi uusia, varavatkaimessa ei ole hirveesti tehoa ja menin rikkomaan paremman … joten mukana arvonnassa hippu(at)outlook.com

mjai

Blenderi ois ihan kiva!

maya87(a)netti.fi

Miia/Pullantuoksuinen koti

NAM NAM NAM! Meille kotiutui kesällä jäätelökone ja se jäätelö on kyllä ihan taivaallista.
Tällä hetkellä olen haaveillut kunnon maidonvaahdottimen perään.

pullantuoksuinenkoti(at)yahoo.fi

Anonyymi

Vohvelirauta tai jäätelökone olisi ihana piristys synkkään talveen 🙂
jen-ny93@hotmail.com

Essi

Kyllä kelpaisi Kenwoodin yleiskone meikän keittiöön! Tosin sivupöytä tuppaa olemaan niin täynnä, että en tiedä mihinköhän nurkkaan sen ihanuuden vielä tunkisin.. 😉
essi.aholaakko@hotmail.com

Salsa 82

Meidän perhe niin tahtoo jädekoneen =)

koiperhonen

Mukaan arvontaan! 🙂
No tämän postauksen jälkeen olisi jäätelökone aika mukava saada. 😀 Oikeasti eniten tarvetta olisi kuitenkin uudelle kahvinkeittimelle.
e1101012@edu.vamk.fi

Anonyymi

Uuteen vatkain olisi asiaa! Pelkään, että vanha hajoaa kesken kakun vatkaamisen 🙁
johanna.perttu(a)dnainternet.net

Anonyymi

Tehosekoitinta tai monitoimikonetta kaipaisimme. Ensimmäiseksi mainittu meni vuosi sitten rikki ja siitä asti pitänyt ostaa uusi, kun aamut ei oikein käynnisty ilman smoothieita!

Ansa-Maria
ansamaria1@gmail.com

Anonyymi

Toivoisin food processor -lisäosaa mun Kenwoodin yleiskoneeseen. Ei jäisi kokkailut ainakaan varusteista kiinni. 🙂 -Anni anni.niemensivu@gmail.com

Anonyymi

Sellasesta Plenderistä oon haaveillut saisi smoothiet tehtyä kätevästi ja oih jäätelökone olisi kyllä kiva kans 🙂 Vaikka sulla onkin tosi kivoja jätski ohjeita ilman jäätelökonetta =P

Petra, 84petramaria(at)gmail.com

Anonyymi

Sähkövatkainta tarvisin vanhan huonon tilalle!
saya
sayav at hotmail.fi

emppu

Mä kaipaisin uutta yleiskonetta tai juurikin siitä jäätelökoneesta oon haaveillut pitkään 🙂
embo-96@hotmail.com

Anonyymi

Kyllä se olisi joku sellainen herkullisen värinen KitchenAid yleiskone. Ei tarvitsis taikinoita käsin vaivata 🙂 kaisa@pepperitas.com

Anonyymi

Uusi ja tehokas sähkövatkain, koska olen innokas leipomaan, ja nykyinen vatkaimeni on niin toivoton, että ehdin lukea päivän lehdet vatkaillessani 🙂
niina.nukarinen@wippies.com

Katri

sähkövatkain on pian toista vuosikymmentä vanha, eikä enään kovin tehokas, joten sellaisen uuden haluaisin. katri(piste)ylisalmi@netikka(piste)fi

Anonyymi

Herkullinen ohje!;) Blenderiä olen kaipaillut, sellaiselle olisi tarvetta!:) soile89(at)gmail.com

Tita

Voi voi… paljon kaikkea haluaisin… jäätelökone puuttuu meiltä kokonaan, uusi vatkainkin olis tarpeeseen, yleiskone kiinnostaisi. sanotaan vaikka tuo jäätelökone 🙂

Anonyymi

Juurikin jäätelökone tai sitten tyhjiöpakkauslaite 😉

csb@luukku.com

Kakkuviikari

Voi rakas joulupukki…toivoinkin sinulta jäätelökonetta 😉

Nora

Ihan oikeesti uusi jäätelökone 😀 Meillä on joku 80-luvulta peräisin oleva jäätelökone ja se toimii kyllä, mutta on ihan uskomattoman hidas!

noraemilia.seppala (at) hotmail.com

Manteli

Kaipaisin leivänpaahdinta, pikku juttu mutta sellaista meillä ei ole, joten ei voida syödä herkullisia aamiaisleipiä… 🙂 june1(at)luukku.com

Susanna

Yleiskone puuttuu meidän keittiöstä. Se helpottaisi leivontaa aika paljon.

susanna.pohjonen(at)gmail.com

Pauliina

Yleiskoneen kyllä tarvitsisin keittiöön. Myös jäätelökone ja mehulinko houkuttaisivat paljon!:)
leskinen451@gmail.com

Merja

Yleiskoneeseen lisäosa esim raastin tms.. Tosin uusi sähkövatkain olis myös kova sana! 🙂 ylipukkimerja@gmail.com

Beate56

Sodastream laitetta olen ajatellut, kun meillä juodaan paljon kivennäisvesiä.
Kauppakassi kevenisi paljon. nina40fi@gmail.com

Heini

Mukaan arvontaan! 🙂 Kaksi hajonnutta, sähkövatkain ja blenderi, pitäisi uusia!
heinis @ gmail.com (välitpois 😉 )

Anonyymi

Toi jäätelökone olis kyllä kiva,mutta ehkä leivänpaahdin ja vedenkeitin. Ne alkaa vedellä viimeisiään. hannamarjaana78@gmail.com

Hiidenuhman keittiössä

Kahvinkeittimemme meni hiljan rikki. Ostaisin haaveilemani Moccamasterin, jos voitan arvonnan.

hiidenuhma at gmail.com

Emilia

Yleiskone, makkaranteko-osilla.

suotar

kunnolliselle tehosekoittimelle olisi tarvetta, vanha sanoi sopimuksen irti

Anonyymi

Kiitos ihanasta blogista ja siitä että sen löytää myös facebookista 🙂 Yleiskoneelle olisi kyllä käyttöä. Terveisin Henna
henna.siira(at)suomi24.fi

Siili

Blenderi olisi kiva 🙂
vaatehuttuja(@)gmail.com

Anonyymi

Mehulinkoa olen jo jonkun aikaan miettinyt, sellaiselle olisi käyttöä.
sinilintu_@hotmail.com

Anonyymi

Sähkövatkain kulholla tulisi tarpeeseen.

helikaa at luukku.com

Minna

Uusi kahvinkeitin olisi hankintalistalla. Se on kahvikissan tärkein keittiön pienkone 🙂
minnapo1(at)gmail.com

Anonyymi

Ehdottomasti uusi tehosekoitin! Nykyinen vetelee viimeisiään… 🙂

marhaminta@gmail.com

Anonyymi

Hei! Minun valintani olisi joko keittiövaaka tai kahvimylly. Yst. Terv. Katariina (katariina.ramberg@gmail.com)

Kati (Katin ploki)

Monitoimikoneelle olisi käyttöä. Nykyinen ei oikein toimi ja on muutenkin liian pieni.
khp(at)luukku.com

Anonyymi

Kenwoodin yleiskone kelpaisi minullekin! Toisaalta kahvinkeitin saattaisi kyllä mennä sen edelle hankintalistalla. 🙂 monami(at)luukku.com

Anonyymi

Mä olen niiiin mukana. tarvitsisin ja haluaisin leivänpaahtimen ja sauvasekoittimen 🙂
miianblogi[at]suomi24.fi

Anonyymi

Jäätelökone siintää unelmissa!
Terkuin Emma nemmao@gmail.com

Hukkakukka

Yleiskone olisi unelmissa täälläkin. 🙂
sopeutuja(at)hotmail.com

Anonyymi

Herkullisen näköistä! Jäätelökone olisi toiveissa 🙂

heini84@netti.fi

Linda

Oih mehulinko ollut haaveissa jo pidemmän tovin! Toki myös jäätelökone tälle herkkusuulle passaisi! 🙂
lindasuik@gmail.com

John Ahmed

I am a private lender and Investor, Do you need a legit, honest, reputable and quick loan? I can help you with 100% guarantee loan, I am offering business and individual loan, More also we financing all kind of projects. For more details contact us at: russell.credit40@gmail.com

James Lewandowski

Etsitkö lainaa kiireellisesti? Haluatko laskea laskuja ja ostaa kiinteistöjä (Investment loan) / Rakennusluotto? Voin taata 24 tunnin lainojen hyväksynnän.

Olemme maailmanluokan sijoitusyhtiö, joka tarjoaa kaikenlaisia rahoituspalveluita joustavilla takaisinmaksuehdoilla ja aikataulun mukaisella aikataululla.

Ota yhteyttä sähköpostitse saadaksesi lisätietoa

Kiitos.
James Lewandowski
sähköposti: lewandowskijames19@gmail.com

Vastaa käyttäjälle MinnaTPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *