Suklaapossu

Donitsikakku

Donitsikakku valmistuu helposti ja nopeasti ilman vatkaimia

Donitsin ja kahvikakun yhdistelmä eli donitsikakku valmistuu helposti ja nopeasti vain muutamasta raaka’aineesta ja jopa ilman vatkaimia tai muita ylimääräisiä härpäkkeitä. Ohjeen pohjana on yksi blogin suosituimmista ohjeista eli Ne maailman parhaat uunidonitsit-ohje, vain hieman muokattuna. Sekoitettava taikina paistetaan pienessä kahvikakkuvuoassa ja hetken päästä kakku onkin koristelua vaille valmis. Helposta tekotavastaan huolimatta kakku on ihanan mehevä ja kuohkea.

Helppo Vappu leivonnainen

Koska donitsikakku paistetaan uunissa, sen koostumus pysyy kahvikakkumaisen pehmeänä ja sen pinnalta puuttuu öljyssä paistetuille donitseille tyypillinen pinta. Jos kakkuun kaipaa samaa öljyssä paistettujen donitsien makumaailmaa myös pinnalle, kannattaa kakku voidella paistamisen jälkeen uunidonitsien tapaan sulatetulla rasvalla. Voitelussa on myös se hyvä puoli, että se toimii kaneli-sokeriseoksen tarttumapintana, jolloin kakku muistuttaa entistä enemmän donitseja.

Donitsikakun voi siis voitelun jälkeen kuorruttaa esimerkiksi kaneli-sokeriseoksella, mutta myös suklaalla tai vaikka kinuskilla. Kaneli-sokeri-sekoitus on oma kestosuosikkini vuodesta toiseen ja se päätyi myös tämän kakun pintaan. Liruttelin pinnalle myös hieman valkosuklaata ja nonparelleja koristeeksi.

Tässä ohjeessa kakku paistetaan pienessä, noin 1.3 litran vetoisessa kahvikakkuvuoassa. Kakun voi paistaa myös isommassa, noin 2 litraisessa vuoassa. Tuon kokoiseen vuokaan taikina kannattaa tehdä 2-kertaisena. Huomaa myös se, että isompi taikina vaatii pidemmän paistoajan, joten tarkkaile tilannetta. Ota kakku pois uunista heti, kun se on kypsä, jottei se kuivu suottas.

Mehevä donitsi kahvikakku

Katsopas, kuinka mehevä kakku on sisältä (jos tuosta kuvasta ei sitä näe, niin vika on kuvaajassa). Nam! Tässä tulee ohje:

Donitsikakku

1 pieneen, noin 1.3 litran vetoiseen kahvikakkuvuokaan

Aineet:

0.5 dl rypsi- tai rapsiöljyä

2 dl maustamatonta jogurttia

0.5 dl maitoa

1 kananmuna

1 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

0.5 tl soodaa

0.5 tl suolaa

1 tl vaniljasokeria

1 tl kardemummaa

Pinnalle/kuorrutukseen:

n. 30 g voita kakun voiteluun

kanelisokeriseosta (n. 1-2 tl kanelia/1 dl sokeria)

valkosuklaata

nonparelleja

(tai esimerkiksi suklaata tai kinuskia)

Lisäksi:

rasvaa vuoan voiteluun

Ohje:

Sekoita öljy, maustamaton jogurtti, maito ja muna kulhossa sekaisin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne nesteiden joukkoon. Sekoita sekaisin, mutta älä vaivaa.

Voitele noin 1.3 litran vetoinen kahvikakkuvuoka esimerkiksi vuokaspraylla. Lusikoi taikina vuokaan ja tasoita.

Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Kokeile kypsyys pitkällä tikulla. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku kypsä.

Anna kakun jäähtyä pari minuuttia vuoassaan ja kippaa sen jälkeen tarjoilulautaselle. Voitele halutessasi kakun pinta sulatetulla voilla, jolloin saat kakusta vieläkin mehevämmän ja samalla se muistuttaa enemmän oikeaa donitsia. Nosta vuoka takaisin kakun päälle ja anna kakun jäähtyä sen alla.

Nosta jäähtynyt kakku hetkeksi pois tarjoilulautaselta ja peitä kakun pinta kauttaaltaan kaneli-sokeriseoksella. Ravistele ylimääräinen sokeri pois.

Sulata muutama pala valkosuklaata mikrossa varovasti ja liruttele sula suklaa kakun päälle raidoiksi. Ripottele päälle vielä hieman nonparelleja.

Vinkit:

* Saat kakusta gluteenittoman vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen.

* Saat donitsikakun makumaailmaan vaihtelua, jos lisäät taikinaan yhden sitruunan hienoksi raastetun kuoren.

* Voit kuorruttaa kakun kaneli-sokeriseoksen sijasta vaikka suklaalla tai kinuskilla. Suklaan joukkoon kannattaa lisätä hieman kuohukermaa, jotta kuorrutus pysyy pehmeämpänä kakkua leikatessa.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Donitsikakku

Tiina

Kiitos ohjeesta, tämä menee kokeiluun gluteenittomana versiona. Onko kokemuksia, miten kakku on säilynyt seuraavaan päivään, kuivuuko paljon? Sokeri varmaankin sulaa, mutta onko havaittavissa muuta muutosta?

Suklaapossu

Hei Tiina! Kiva, että innostuit! Vuorasin tämän loppukakun kelmulla ja kakku säilyi näin tehden mehevänä ja herkullisen makuisena seuraavaan päivään. Toki gluteenittoman kakun kanssa voi olla toisin ja se saattaa kuivahtaa tätä helpommin. Jos kakun koristelee valkosuklaalla tai kuorruttaa suklaalla/kinuskilla, niin tällöin suojaaminen kannattaa tehdä varoen, ettei sotke päällistä kelmuun tms.

Tiina

Tämä onnistui gluteenittomana erinomaisesti. Tein Virtasalmen viljatuotteen vaalealla jauhoseoksella ja vaihdoin jogurtin rahkaan, kun sitä sattui olemaan. Hiukan kuivahti seuraavaan päivään mennessä, mutta ei paljon. Eikä seuraavaan päivään jäänyt kuin pieni pala, sen verran kova menekki tällä oli kahden hengen taloudessa 🙂 Teen taatusti toistekin!

Suklaapossu

Hei Tiina! 🙂 Hienoa! Laitanpa tämän gluteenittomuusvinkin suoraan vinkkiosioon 🙂 Ja on kyllä todella nopea katoamaan. Meilläkin tämä olisi huvennut hupsista vaan, mutta säästettiin pienen pieni pala muna-allergiasta toipuvalle pohjalle seuraavaksi päiväksikin, jottei syö kerralla liikaa 🙂

Hanna

Onnistuuko gluteenittomana vain vaihtamalla jauhot?

Suklaapossu

Hei Hanna! Itse en ole kokeillut, mutta instagramin puolella ainakin monet kehuivat onnistuneensa myös gluteenittomana 🙂

Pirjo Mäntynen

Voiko öljyn vaihtaa sulatettuun voihin.

Suklaapossu

Hei Pirjo! Öljyn voi vaihtaa voihin, mutta tällöin koostumus muuttuu hieman tintummaksi. Voita kannattaa myös laittaa hieman öljyä enemmän, jotta taikina pysyy tarpeeksi kosteana. Öljyä vastaava määrä voita olisi noin 65g.

Vastaa käyttäjälle TiinaPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *