Suklaapossu

Éclair, suklaiset tuulihatut

Éclair on ranskasta kotoisin oleva suklaakuorrutteinen tuulihattu, jossa on täytteenä pehmeää vaniljakiisseliä. Niiden tekeminen on ollut listallani jo jonkun aikaa ja teinkin niitä nyt tytön synttäreille. Ja hyvä, että kokeilin. Nämähän olivat hyviä! Täyte oli ihanan pehmoinen, kunnon vaniljainen. Päällä oleva ohut suklaakerros toi juuri sen verran suklaisuutta, että kokonaisuus pysyi hillityn makeana ja yhden jälkeen ei tehnyt lainkaan pahaa ottaa toista makupalaa 🙂

Uskaltauduin tekemään tuulihattutaikina ensimmäistä kertaa vasta parisen vuotta sitten. Peloittelut sen taikinan epäonnistumisesta ovat mielestäni liioiteltuja, kunhan vain ei lisää munia liian kuumaan taikinaan ja pitää uunin luukun kiinni tarpeeksi pitkään, jotta tuulihattu on kypsynyt myös sisältä eikä lässähdä. Vielä pieni reiän tuikkaus valmiiseen tuulihattuun, niin kuuma höyry pääsee helpommin ulos ja kuori pysyy paremmin rapeana.

No taikinan tekemisen kehumisen jälkeen tunnustan pienoisen mokan. Ei nimittäin kaikki sujunut aivan suunnittelmien mukaan. Unohdin nimittäin leivinjauheen ensimmäisen pellillisen tuulihattupötköistä. Huomasin erheeni vasta kun olin saanut taikinapötköt pursotettua pellille. Eipä muuta kuin lopputaikina äkkiä takaisin kulhoon, leivinjauheen ripottelu pinnalle ja vatkaimella kunnolla sekaisin. Toinen pellillinen tuulihattuja paistui siis leivinjauheella, ja toinen ilman. Mutta eipä eroa kuitenkaan oikein huomannutkaan! Molemmat taikinat nousivat, pullistuivat ja tulivat lopulta ontoiksi. Eli tämän perusteella leivinjauheen lisääminen ei olisikaan pakollista, vaan nouseminen tapahtuu munien (ja vesihöyryn voimalla). Aivan kuin sokerikakkupohja. Sekään ei tarvitse leivinjauhetta, kunhan munat ja sokeri on vatkattu kunnolla ja nouseminen tapahtuu muniin kertyneiden ilmankuplien voimin.

Ripaus suolaa ja sokeria tuulihattutaikinassa tekivät valmiista tuulihatuista hyvinkin maukkaita jo pelkiltään. Tai ainakin paremman makuisia kuin yleensä ne sokerittomat ja suolattomat kuoret ovat. Täytteeksi olisi voinut laittaa vaikka mitä makeisin leivonnaisiin sopivaa vaikkapa suklaamoussea tai kermavaahtoa tuoreilla marjoilla, nam! Mutta kyllähän tällainen vaniljakreemi ja suklaakuorrute hyviä olivat, oikein hyviä 🙂 Ja hyvin näyttivät maistuvan myös vieraille. Myös töihin päätyneet loput tuulihatut hävisivät tarjoilulautaselta sen siliän tien 😉

Tässäpä tämä ohje kokonaisuudessaan:

Éclair, suklaiset tuulihatut n. 35 kpl

Tuulihattutaikina: 1 dl maitoa 1 dl vettä 75 g voita 1 rkl sokeria 0.25 tl suolaa 2 dl vehnäjauhoja 3 munaa (0.5 tl leivinjauhetta)

Täyte (riitti n. 30 tuulihattuun. Isonna hieman määriä jos haluat kaikkiin): 2 dl Priman vaniljakreemijauhetta (Sallisen vastaavaa jauhetta käytetään noin 1 dl) 3 dl vettä 1 mm (maustemitta) vaniljajauhetta 1 dl vispikermaa

Kuorrutus: 150 g tummaa (50%) suklaata 0.75 dl kermaa (1 rkl vaaleaa siirappia)

Ohje: Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Kuumenna rasva, maito, vesi, sokeri ja suola kattilassa kiehumispisteeseen. Lisää jauhot sekoittaen taikinaan puuhaarukalla. Keitä seosta koko ajan sekoittaen, kunnes siitä muodostuu möykky ja se irtoaa kattilan reunoista. Taikina on tässä vaiheessa sitkeää. Nosta kattila pois liedeltä ja anna taikinan jäähtyä kunnolla. Laita kattila vaikkapa kylmää vettä sisältävään altaaseen nopeuttaaksesi jäähtymistä. Lisää jäähtyneeseen taikinaan munat yksitellen sähkövatkaimella voimakkaasti vatkaten. Lisää seuraava muna vasta, kun edellinen on sekoittunut taikinaan kunnolla! (Lisää leivinjauhe yhdessä viimeisen munan kanssa).

Laita taikina tukevaan pakastepussiin ja leikkaa kulmaan n. 1 cm reikä. (vaihtoehtoisesti voit käyttää pursotuspussia, jossa pyöreäpäinen tylla.) Pursottele n. 7 cm pitkiä pötköjä leivinpaperin päälle uunipellille. Jätä välit pötköjen väliin, sillä taikina leviää uunissa jonkin verran. Alla olevasta kuvasta näkee joten kuten miten tuulihattutaikinalle käy uunissa.

Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes tuulihatut ovat nousseet ja saaneet kauniin värin pintaansa. ÄLÄ avaa luukkua liian aikaisin, jotta tuulihatut eivät lässähdä. Tökkää tuulihattujen kylkiin heti uunista ottamisen jälkeen pieni reikä, jotta ylimääräinen kosteus pääsee haihtumaan ja pinta pysyy rapeana. Anna jäähtyä kokonaan.Tee täyte. Mittaa kreemijauhe ja vesi kulhoon. Vatkaa vatkaimella parin minuutin ajan. Lisää vaniljajauhe ja vatkaa se kunnolla sekaisin. Anna kreemin asettua jääkaapissa viitisen minuuttia. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa kreemi ja kermavaahto keskenään sekaisin.

Leikkaa tuulihattujen toinen sivusta auki. Laita vaniljakreemikerma pursotuspussiin jossa haluamasi muotoinen tylla. Pursottele täyte tuulihatun sisään tekemästäsi viillosta. (Voit käyttää pursottamiseen myös tukevaa pakastepussia ja leikata pussin kulmaan n. 1 cm reiän).

Pilko kuorrutusta varten suklaa mikron kestävään kippoon. Kaada joukkoon kerma. Lämmitä mikrossa n. 15 sekuntia kerrallaan välillä sekoitellen, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Sekoita halutessasi joukkoon siirappi. Anna jäähtyä hetki. Nostele suklaaseosta tuulihattujen päälle ja levitä lusikalla pinnalle. Jos suklaakuorrute on vielä liian valuvaa, eikä meinaa pysyä pinnalla, anna sen jäähtyä vielä hetki. Jos suklaa on liian tönkköä, eikä levity nätisti, lämmitä sitä mikrossa ihan vain muutama sekunti, niin se pehmenee. Anna pinnalla olevan suklaa jähmettyä ja nauti!

Vinkit: * Taikinan teosta löytyy muutama kuva blogista täältä.

* Munien määrä riippuu munien koosta. Isoja munia saattaa riittää vähemmän, ja pieniä tarvitaan ehkä enemmän. Taikinassa on sopivasti munia, kun se on tahmeaa ja venyvää.

* Jos taikinapötköjen päihin jää pursottamisen jälkeen terävät ”huiput”, voi tasoitella niitä veteen kostutetuilla sormilla tasaisemmaksi.

* Tuulihattujen kuoret voi myös pakastaa. Ota pakastetut kuoret huoneenlämpöön sulamaan. Älä peitä kuoria sulamisen aikana, jotta mahdollinen kosteus pääsee haihtumaan ja pinta pysyy rapeana.

* Voit tehdä vaniljakreemin valmiiksi jääkaappiin jo edellisenä päivänä ja vatkata kerman joukkoon vasta juuri ennen täyttämistä.

* Kuorrutuksen siirapin voi jättää poiskin. Se tekee vain kuorrutuksesta hieman kiiltävämmän ja notkeamman.

* Tuulihatut voi koristella vaikkapa nonparelleilla. Ripottele nonparellit pintaan heti suklaan levittämisen jälkeen.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Éclair, suklaiset tuulihatut

Eve

Niin kauniin ja herkullisen näköisiä! Pitänee testata vielä tänä kesänä 🙂 .

Suklaapossu

Huh, ehdinpäs vihdoinkin vastaamaan! 🙂 Meillä on remontti menossa ja työpäivän jälkeen illat menee kädet kyynerpäitä myöten maalipurkkeissa ja vastaaminen joskus saattaa siis "pikkasen" venahtaa 🙂 Mutta kannattaa siis ihmeessä testailla! Olivat tosi paljon ainakin oman makuni mukaisia. Ja ehkä muidenkin, sillä näitä ei montaa jäänyt töihin vietäväksi 😉 Eivät ole lainkaan liian makeita, vaan juuri sopivan makuisia ja kokoisia naposteltavia. Suosittelen siis 😀

Taru

Nämä on mulla ollut jo aika kauan kokeilulistalla! Ihanan näköisiä! Ja mukava tietää, että täältä löytyy näin hyvä ohje näihin 😉

Suklaapossu

Kiitos Taru 🙂 Olivat oikein ihanan makuisiakin 🙂 Yllätyin näitä tehdessä jälleen siitä, että eri merkkisten vaniljakreemijauheiden määrät poikkeavat noinkin paljon. Kun luin muita ohjeita, oli jauheen määrät huomattavasti pienempiä, mutta itse sain upotettua tuota Priman jauhetta melkoisen määrän, ennen kuin täytteestä tuli mielestäni tarpeeksi paksua. Sallisella usein pienempikin määrä on riittänyt. Mutta kunhan tekee kreemistä suht paksua, niin toimii aika varmasti 🙂

Voi kun katsookin tuota testattavien ohjeiden listaa, huoh.. Joidenkin ohjeiden testaaminen tosiaan vaatii hieman enempi aikaa, mutta usein ne ovat sen arvoisia. Näitä kannattaa ihmeessä kokeilla. Itse tykästyin tuohon ei-liian-makeaan makuun. Ja sopivaan kokoon 🙂 Nyt jo tekisi mieli testailla erilaisia täytteitä, listan perään vaan 😉

Anonyymi

Moikka! Testasin ekaa kertaa tehdä eclair leivoksia. Ohje on tosi hyvä ja toimiva! Mun kuoret tosin halkeili joka puolelta… mistähän voisi johtua? Onneks tää seikka ei vaikuttanut makuun!

Suklaapossu

Moikka! Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta. Viestisi oli jostain syystä päätynyt roskaposteihin. Kiva kuulla, että ohje on toiminut myös sun keittiössä 🙂 Tuohon halkeiluun luulisin olevan syynä sileä pinta. Itselläkin halkeili tuolta reunoilta, mistä sitten lopulta halkaisinkin kuoret. Jos haluaa välttää halkeilua, voi pötköt koittaa pursottaa tähtityllalla tai painella pintaa kevyesti vaikkapa haarukalla pursottamisen jälkeen, niin taikinalla on enemmän tilaa laajeta 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *