
Glögijuustokakku, Joulun paras juustokakku

Rakastan Joulun aikaa ja siihen liittyviä tuoksuja ja makuja. Erityisesti piparkakkuun kuuluvat mausteet nostavat mieleeni aina Joulun tunnelman. Otinkin pienen varaslähdön Jouluun leipomalla vuosia sitten tekemäni Glögijuustokakun hieman muokattuna uudestaan, kun juhlimme kaikkien lastemme yhteissynttäreitä lähisukuni kanssa viime viikonloppuna. Ja voi että, tästä tuli ihan älyttömän hyvää! Siis niin hyvää, että tekisi mieli vain lähettää maistiainen teille jokaiselle ja lopettaa kehuminen ja kirjoittaminen tähän. Mutta koska en voi tehdä sitä, koitan kuvailla parhaani mukaan kakun rakennetta ja makuja. Ja tietenkin, jos (ja kun) leivotte tämän itse, niin pääsette parhaalla mahdollisella tavalla ihanalle Jouluiselle makumatkalle.
Glögijuustokakku on herkullisen mausteinen versio, jossa maistuu kaneli, kardemumma ja miedosti myös inkivääri ja neilikka. Sekä tietenkin myös itse glögi. Mausteinen, pehmeähkö pohja on melko voimakkaan mausteinen. Tästä saa syyttää kanelia ja kardemummaa, jotka tuovat pohjaan ihanaa piparista makua. Meillä kotona laitettiin piparkakkutaikinaan aina kardemummaa, joten laitoin sitä testimielessä myös tähän kakkupohjaa. Ja voi jehna kun pohjasta tuli hyvää. Olisin voinut lusikoida pohjan taikinaa pelkiltään jo siinä vaiheessa, kun se vielä nökötti kulhossaan. Ja niin taisin tehdäkin, parin pikkulusikallisen verran. Valmiissa kakussa murotaikinamainen pohja oli pehmeähkö, mutta antoi silti muuten pehmoiseen kakkuun sopivasti puruvastusta.
Ja tuo kakun moussemainen täyte. Ah, aivan ihanaa. Kyllästytte varmaan tähän ylistämiseen pian, mutta en vain osaa kirjoittaa muuta kuin kehusanoja muistellessani tätä. Moussemainen täyte oli siis ihanan pehmoinen, todella kuohkea ja miedon piparkakun makuinen. Laitoin tähän kakkuun edellistä glögijuustokakkuversiota enemmän mausteita ja vähemmän sokeria. Pehmeyden salaisuus on osin hieman erikoisemmassa täyteosasessa eli muna-sokerivaahdossa. Se tuo täytteeseen samalla täyteläisyyttä, mutta myös kuohkeutta. Yhdessä pohjan ja kiilteen ihan nappiyhdistelmä.
Ja koska kyseessä on glögijuustokakku, päällä oli vielä glögikiille. Glöginä kannattaa käyttää tiivistettä, jolloin kiilteestä saa tarpeeksi glögin makuisen, sillä liivate syö makuja. Laitoin kiilteeseen hieman suositeltua vähemmän liivatetta, sillä tykkään pehmoisista kiilteistä, jotka ovat sen verran jämäköitä, että pysyvät kakun pinnalla, mutta sen verran pehmeitä, etteivät kuoriudu yhtenä kerroksen kakun päältä pois. Kiille olikin sopiva seuraavana päivänä sen teosta, mutta kiinteytyi jostain syystä vielä seuraavaan päivään mennessä.
Maistellessani kakkua matkasin piparkakun ja glögin maun mukana ihanaan Joulun rauhaan. Vaikka harvoin se Joulu kovin rauhallista on kolmen lapsen häärätessä ympärillä. Mutta tarkoitin sitä rakastettavaa Joulun tunnelmaa.
Glögijuustokakku, Joulun paras juustokakku
n. 24 cm irtopohjavuokaan
Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1.5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1.5 tl kanelia
n. 0.5-0.75 tl (maun mukaan) jauhettua kardemummaa
Täyte:
2 kananmunaa
1.5 dl sokeria
400g maustamatonta tuorejuustoa
2.5 dl vatkattavaa vaniljakastiketta
3 tl liivatejauhetta (TAI 6 liivatelehteä)
0.2 dl glögitiivistettä
0.8 dl vettä
1 tl kanelia
0.5 tl neilikkaa
0.5 tl inkivääriä
Kiille:
1.25 dl glögitiivistettä
1.25 dl vettä
2 kpl (= 4 g) liivatelehteä
(halutessa muutama tippa punaista pastaväriä, jos haluaa voimistaa punaista väriä)
Koristeluun mm.:
Valkosuklaata
Piparkakkuja
Sokerihelmiä
Valkoisia strösseleitä
Ohje:
Tee pohja valmiiksi muutamaa tuntia ennen täytteen tekemistä, jotta se ehtii jäähtymään kokonaan. Vaahdota voi ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna ja vatkaa vielä kunnolla sekaisin. Sekoita kuivat aineet joukkoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja levitä tasaiseksi kerrokseksi pohjalle. Paista 175 asteessa noin 20-23 minuuttia, kunnes se tuntuu keskeltä koitettuna kiinteähköltä ja reunat ovat saaneet aavistuksen väriä. Nosta vuoka jäähtymään. Suojaa pohja jäähtymisen ajaksi esim. leivinliinalla.
Kun pohja on jäätynyt, nosta se tarjoilulautaselle. Pese irtopohjavuoan reunat ja laita ne pohjan ympärille. Laita vuoan reunojen sisäpuolelle reunakalvoliuskat ennen täytteen lisäämistä.
Tee täyte. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa muna-sokerivaahtoon myös notkistetut tuorejuustot. Vatkaa vaniljakastike paksuksi vaahdoksi. Yhdistä muna-juustoseos ja vaniljavaahto. Sekoita glögitiiviste ja vesi (tai käytä 1 dl juontivalmista glögiä). Sekoita liivatejauhe ja n. 0.5 dl glögiä keskenään, anna turvota parisen minuuttia. Sekoita loput glögistä sekä mausteet vanilja-muna-juustovaahtoon. Kuumenna turvonnut liivateseos mikrossa n. 15 sekunnin ajan, kunnes se on kokonaan sulanut. Kaada liivateseos ohuena nauhata täytteen joukkoon koko ajan vatkaten. Maista ja mausta halutessasi lisää. Kaada täyte pohjan päälle, tasoita, heiluttele kevyesti ja varovasti, jotta pinta tasoittuu lisää ja nosta vuoka jääkaappiin. Anna kakun hyytyä kylmässä muutama tunti tai yön yli.
Kun täyte on hyytynyt, valmista glögistä kakun päälle kiille. Sekoita glögitiiviste ja vesi keskenään. Pistä liivatelehdet kylmään veteen muutamaksi minuutiksi. Kuumenna noin 2 rkl glögiä mikrossa pienessä kipossa kuumaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehdet kuuman glögin joukkoon. Lisää liivateglögi lopun glögin joukkoon ja jäähdytä tarvittaessa viileäksi. Kaada kiille hyytyneen täytteen päälle ja jätä kakku jääkaappiin hyytymään vielä vähintään tunniksi.
Koristele kakku vielä ennen tarjoamista. Sulata muutama pala valkosuklaata pienessä kipossa mikrossa muutaman sekunnin välein sekoittaen. Varo, ettei valkosuklaa pala! Lusikoi sulanut valkosuklaa pieneen pakastepussiin ja sulje pussi.
Leikkaa valkosuklaapussin päähän pienen pieni reikä. Pursottele valkosuklaasta kakun päälle haluamiasi kuvioista esim. tuollaista rinkula ympäri kakun kakkua. Koristele kakku ripottelemalla valkosuklaan päälle esim. strösseleitä ja murustettua piparkakkua.
Sitten kakku onkin valmis nautittavaksi.
Vinkit:
* Vaikka reunakalvojen voiteleminen auttaa kakkua irtoamaan todella kauniisti, kannattaa se jättää väliin tällaisen kakun kanssa, jossa on kiille. Rasvaaminen tekee reunoista niin liukkaan, että kiille tuppaa valumaan turhankin helposti kakun päältä pois ennen kuin se on jähmettynyt. Nimimerkillä Kokemusta on 🙂
* Jos kakku ei meinaa lähteä irti reunakalvoista, vedä terävällä veitsellä varovasti kakun ja reunakalvon välistä.
* Jos et pidä inkivääristä tai neilikasta, ne voi jättää hyvin pois. Kakusta tulee herkullinen myös niin, että mausteena on glögin lisäksi pelkkä kaneli.
* Laita kakku tasaiselle alustalle jääkaappiin, jotta se hyytyy tasaisesti.
* Kiille on todella lirua siinä vaiheessa kun sen kaataa kakun päälle, jolloin kakun on hyvä olla lähellä jääkaappia, josta sen voi nostaa jääkaappiin niin ettei kiille hölsky ihan mahdottomasti. Voit kaataa kiilteen kakun päälle myös niin, että kakku on jääkaapissa, jolloin sitä ei tarvitse nostaa lainkaan.
* Kakku säilyy jääkaapissa hyvänä n. 3 päivää. Siis jos säilyy siellä…

Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen! Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan! Copyright Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos! Yhteydenotot suklaapossu.leipoo (at) gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Glögijuustokakku, Joulun paras juustokakku
Herkulliselta näyttää :*
Kiitos Reilu Leipomo 🙂 Meillä tykättiin tästä tosi paljon. Oli niin lasten kuin aikuistenkin mieleen 🙂
Mitä/millainen on reunakalvo ?
Reunakalvo on leivontarvikeliikkeissä myytävä vuoan sisäreunaan laitettava läpinäkyvä kalvo, jolla kakun reunasta saa sileän ja samalla myös lisäkorkeutta vuoan reunoihin. Reunakalvolla saa myös estettyä mahdolliset vuodot vuoassa, ja se onkin yksi tärkeimmistä syistä, miksi itse käytin sitä tässä. Jos vuoka on kuitenkin täysin vuotamaton (kiille on nimittäin todella lirua ennen hyytymistään ja vuotaa pienimmästäkin reiästä) ja siinä on sileät, tarpeeksi korkeat reunat, kakun voi koota ilman reunakalvoakin suoraan vuoan reunojen sisäpuolelle. Selvensikö tämä asiaa tarpeeksi? 🙂
Nams! Ja niin kaunis! Sait minut vakuutettua. Tätä teen sopivan tilaisuuden tullen! 😍
Kiitos Leena! 🙂 Ihana kun innostuit! Meillä tästä tykättiin tosi paljon, toivottavasti myös teillä. Ihanaa Joulunodotusta! <3
laitetaanko reunakalvo missä vaiheessa vuokaan?ja onko reunakalvoja erikokoisia ja onko ne uudelleen käytettäviä?
Reunakalvot voi laittaa vuoan reunojen sisäpuolelle (vuoan reunoja vasten) joko ennen kuin kakkupohjan nostaa tarjoilulautaselle tai siinä vaiheessa, kun kakkupohja on jo vuoan reunaosan sisäpuolella (=tässä tapauksessa tavallaan ujuttaa reunakalvoa hieman kakkupohjan ja vuoan reunojen väliin). Reunakalvoja saa erikorkuisina, tavallisin korkeus on 5 cm ja sitä korkeammat n. 8-10 cm. Itselläni oli käytössä 10 cm kalvo. Reunakalvoa myydään usein rullassa, josta voi leikata vuokaan sopivan pituisen suirun. Niitä suiruja voi käyttää uudelleenkin. Reunakalvon voi toki myös jättää pois, mutta silloin vuoan reunaosan pitää olla täysin vesitiivis, jottei kiille valu mistään raosta pihalle. Selvensikö tämä asiaa? 🙂
Herkullinen kakku ja menee varmaan joulun herkkulistalle. Mietin että kestääkö tämä pakastusta?
Meillä tämä kakku ei ehtinyt pakkaseen asti, joten en uskalla aivan varmasti luvata, mutta yleensä tämäntyyppiset juustokakut kestävän pakastamisen ilman kiillettä. Kiille kannattaa lisätä vasta sulatuksen yhteydessä, kun kakku on miltei kokonaan sulanut.
Ihana että innostuit tästä. Mein tyttö on toivonut tätä mein joulupöytään ja itsekin jo kaipaan näitä makuja. Ihanaa joulunodotusta inulle riitta!
Maukas pohja ja täyte 😋
Kiille katosi reunakalvosta huolimatta lautaselle/imeytyi pohjaan. Hyvää oli silti, mutta ei lähimainkaan noin kaunis.
Heips Nina! 🙂 Harmi että sulle kävi samoin. Mutta makuhan pääasia! 🙂 Pst. Jos innostut tekemään tätä vielä toiste, niin laitapas kiilteestä ensin kakun päälle vain ohut kerros ja anna sen jämähtää. Lisää loput kiilteestä vasta kun tuo ohut kerros on jämähtänyt. Tämä saattaa estää kiilteen valumisen.
Miten mittaat näitä 0.2dl ja 0.8dl määriä, ja onko tähän reseptiin merkitty tuo suositeltua vähempi määrä liivatetta jolla olit itse tehnyt kiilteen vai ei?
Heippa Joulutonttu 🙂 Mittasin veden ja glögin suhteen arviolta. Eli laitoin ensin glögitiivistettä 1 dl:n mittaan arviolta n. 0.2 dl verran eli aavistuksen vajaan mitassa olevasta 1/4=0.25dl viivasta. Lopun desilitra-mitasta täytin sen jälkeen vedellä, jolloin veden osuudeksi jäi 0.8 dl. Onneksi glögin määrä ei ole niin tarkka, eli jos vaikka glögitiivisteen määrä sattuu olemaan 0.25dl, niin sekin käy 🙂 Liivatteen määrä reseptiin on merkattu paremmalla määrällä eli sillä vähemmällä määrällä.
Hei!
Mitkä voisivat olla hyvät mittasuhteet jos päätyy tekemään kiilteen juontivalmiista glögistä tiivisteen puutteessa? 🙂
Hei Janina! 🙂 Juontivalmista glögiä voi laittaa saman verran kuin vettä ja glögitiivistettä on yhteensä eli 2.5 dl. Maku ja värit ovat hieman laimeammat, mutta muuten toimii yhtä hyvin. Ihanaa Joulunaikaa! 🙂
Vielä lisäyksenä edelliseen vinkkaisin, että toki jos haluaa vahvistaa glögin makua kiilteessä, niin kiilteestä voi tehdä reilusti paksummankin eli esim. 1.5- tai 2-kertaisen.
Kiitos js mukavsa joulua sekä uutts vuotta myös sinne! 😊
Kiitos Janina! Ihanaa alkavaa vuotta sinulle! 🙂
Ei hyytynyt kakkuni näillä määrillä. Käytin Dr.Oetkerin liivatejauhetta ….ohjeen mukaan. Kun valutin kiilteen koko komeuden päälle,se upposi kakkuun.
Enpä ryhdy toiste kakun tekoon.
Harmi juttu, ettei kakku hyytynyt. Itselläni on tuota samaa liivatejauhetta käytössä ja hyytyminen on onnistunut hyvin kaikilla kerroilla. Tulikin mieleeni kysyä pari kysymystä: Mittasitko liivatejauheen virallisella teelusikka-mitalla, ei siis pelkällä teelusikalla? Oliko täyte hyvin vatkattua eli moussemaista ennen kuin kaadoit sen vuokaan? Kuinka pitkään annoit täytteen hyytyä jääkaapissa ennen kiilteen lisäämistä? Lisävinkkinä: Kiille kannattaa aina lisätä melko läheltä kakun pintaa ja ohuena nauhana, jotta se ei rikkoisi mahdollisesti pehmoista täytteen pintaan.
Tuleeko täytteeseen todella raakaa kananmunaa? Pakko varmistaa🙈
Hei Leipuri hiiva! Kyllä tulee 🙂 Ainakin suomessa raa’at kananmunat ovat turvallisia käyttää myös raakoina eli niissä ei ole samanlaista salmonellavaaraa kuin joissakin ulkomaalaisilla munissa.
Kiitos varmistuksesta! Sen jo tiesinkin Suomen munista mutta oli ihan pakko kysäistä. Kokeilen siis seuraavalla kerralla tällä ohjeella. Pohjan tein tällä mutta hyydykkewn eri ohjeella. Ps. Pohja toimi hienosti myös gluteenittomana😊
Hei Leipuri hiiva 🙂 Kiva, että innostuit täytteestä. Ja onpa hyvä tietää, että pohja toimii myös gluteenittomana 😊