Suklaapossu

Gluteeniton kakkupohja ja vinkit onnistumiseen

Gluteeniton kakkupohja

Tein vähän aikaa sitten gluteenittoman kakun ja huomasin samalla, ettei blogistani löydy ohjetta gluteenittomalle sokerikakkupohjalle. Tässä se nyt tulee!

Gluteenittoman kakkupohjan tekeminen on yhtä helppoa kuin tavallisen sokerikakkupohjan tekeminenkin. Siinä munat ja vaahdot vatkataan tukevaksi vaahdoksi ja joukkoon sekoitetaan gluteenitonta jauhoseosta sekä perunajauhoja. Ripaus leivinjauhetta auttaa kohoamisessa, mutta sen kanssa kannattaa olla varovainen, sillä liiallinen määrä saattaa aiheuttaa kakkupohjan lässähtämisen. Tosin jos muna-sokerivaahto on vatkattu oikein paksuksi, ei leivinjauhetta tarvita lainkaan.

Paksu sokerikakkupohjan taikina

 

Tämä pohja tehdään ns. lasitekniikalla. Se tarkoittaa sitä, että ensin rikotaan munat lasiin, jonka jälkeen mitataan toiseen samanlaiseen lasiin sokeria saman verran kuin munia on. Viereen otetaan vielä kolmas samanlainen lasi, johon mitataan saman verran jauhoja kuin munia. Jauhoina käytetään puolet gluteenitonta jauhoseosta ja puolet perunajauhoja. Tämä on siis ”virallinen” lasitekniikka. Itse tykkään laittaa sokeria hieman munia vähemmän ja jauhoja sen sijaan munia enemmän, sillä tällöin kakkupohja nousee varmemmin eikä lässähdä niin helposti. Mittaaminen onnistuu toki myös mittakannussa. Ensin sinne rikotaan munat ja katsotaan paljonko niitä on. Munat heitetään vatkauskulhoon, jonka jälkeen mitataan sokeria hieman vähemmän kuin munia. Sokerit munien joukkoon, jonka jälkeen vielä vehnäjauhojen mittaaminen samassa mittakulhossa. Mitta-astia kannattaa toki munien jälkeen huuhtaista ja pyyhkiä kuivaksi, jotta sokerit ja jauhot saa siitä siistimmin kaadettua pois.

Kymmenen munan gluteenittomaan sokerikakkupohjaan mitataan munat

Alempaa, ohjeen jälkeen löytyy 10 munan gluteenittomaan sokerikakkupohjaan käyttämäni määrät tarkemmin.

Kakkupohja gluteenittomista jauhoista, maidoton

Yleensä olen tehnyt gluteenittomat pohjat perunajauhon ja esim. mantelijauhon sekoituksesta. Kaapissani sattui olemaan gluteenitonta jauhoseosta, joten kokeilin sitä tällä kertaa ja sehän toimi hienosti. Kakkupohja nousi nätisti hieman koveraksi, mutta laskeutui kauniin tasaiseksi jäähdyttyään, Hienoa!

Gluteeniton kakkupohja

Aineet:

munia

jauhoja (1/2 gluteenitonta jauhoseosta ja 1/2 perunajauhoja)

sokeria

ripaus leivinjauhetta

Ohje: 

Riko munat lasiin tai suoraan isoon mitta-astiaan. Mittaa sokeria hieman vähemmän kuin munia. Mittaa myös jauhot, mutta laita niitä hieman enemmän kuin munia. Jauhoista on hyvä olla puolet gluteenitonta jauhoseosta ja puolet perunajauhoja.

Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Vaahto on tarpeeksi paksua, kun taikinalla pintaan piirretty numero 8 pysyy näkyvissä useamman sekunnin. Siivilöin munasokerivaahtoon jauhot kolmessa erässä. Sekoita jauhot joukkoon hyvin, mutta vältä vatkaamasta taikinaa liikaa. Kaada taikina kevyesti voideltuun vuokaan ja paista se kypsäksi. (Katso vinkkiosiosta alempaa vinkit paistamiseen)

Kun pohja on kypsä, ota se pois uunista ja tiputa n. 10 cm korkeudelta pöydän pintaan pariin otteeseen. Anna pohjan jäähtyä kunnolla, mieluusti seuraavaan päivään. Peitä kakkupohja kevyesti liinalla (älä peitä sitä liian aikaisin kelmulla), jotta irtoava vesihöyry pääsee haihtumaan vapaasti.

Vinkit:

* Paistoaika ja -lämpötila riippuu kakun koosta. Itse tein kuvissa näkyvän ison, 10 munan kakkupohjan 30 cm vuokaan. Siinä sopiva paistolämpötila ja -aika on uunin alatasolla 165 astetta ja noin 55 minuuttia. Pienemmät kakut kannattaa paistaa 175 asteessa.

* Kakkupohjan voi pakastaa. Se on helpommin leikattavissa hieman kohmeisena.

* Gluteenitonta kakkupohjaa kostutetaan noin kolmannes vähemmän kuin tavallista sokerikakkupohjaa.

* Tiesitkö, että tasaisen kakkupohjan salaisuus on muun muassa siinä, että vuoka kopautetaan pöydän pintaa vasten heti kun se on otettu uunista! Tämä kuullostaa hassulta, sillä ainakin itse olen aina ollut siinä luulossa, että sokerikakkutaikinaa pitää käsitellä todella varovasti. Kopautus kuitenkin auttaa kypsän pohjan sisällä olevaa höyryä pääsemään ulos, jolloin tuo höyry ei lässähdytä pohjaa. Pohjan pitää kuitenkin olla oikeasti kunnolla kypsä ennen kuin sen voi kopauttaa tekee, sillä hiemankin raa’alle kakkupohjalle käy kopautuksen myötä helposti juuri päinvastoin. Kypsyyden voi kokeilla tikulla keskeltä kakkua heti kun pohja tuntuu käsin kosketellessa kiinteältä. Kun kakkupohja on kypsä, tikkuun ei tartu raakaa taikinaa.

 

* Tässä vielä tekemäni 10 munan kakkupohjan aineet tarkemmin.

Taikina on kaadettu 30 cm reunavuokaan ja paistettu pellillä toiseksi alimmaisella tasolla:

Aineet:

10 munaa = 5.25 dl munia

5 dl sokeria

2.5 gluteenitonta jauhoseosta

3 dl perunajauhoja

0.5 tl leivinjauhetta

 

Pikkuvinkki vielä kakkupohjan paistamiseen reunavuoassa. Reunavuoka on vuoka, jossa on vain reunat, ei siis pohjaa lainkaan. Useimmiten se laitetaan pellille leivinpaperin päälle ja kaadetaan taikina vuoan sisäpuolelle. Joskus reunavuoan alareuna saattaa olla sen verran irti pellistä, että se falskaa. Tähän auttaa rasva ja pitkät leivinpaperisuirut

Käytin tuota tapaa itsekin, sillä vuoka ja pelti eivät ole keskenään aivan vaaterissa. Tässä vielä pieni vaihekuva, jossa näkyy tarkemmin millaisesta leivinpaperisuikaletta tarkoitan. Ota pitkä leivinpaperisuiru. Leikkaa toinen pitkä reuna on noin 1-2 sentin välein noin 1.5 sentin pituudelta. Näin ikkääst.

Leivinpaperilla reunavuoka tiiviiksi

Tuolla suirulla voidaan tilkitä mahdollinen rako näin: Rasvataan kevyesti vuoan reunan alaosa (sisäpuolelta). Tämä auttaa leivinpaperia tarttumaan. Painetaan leivinpaperisuirun leikattu osa pellille aivan vuoan reunustan kohdalle ja nostetaan ei-leikattu osa ylös vuoan alaosaan. Huh huh, olipas hankala selittää. Noh, tässä on kuva, josta ehkä näkee hieman paremmin mitä ajan takaa 🙂

Reunavuoka leivinpellillä

Ja nyt taikina on valmis kaadettavaksi ja paistettavaksi.

Muistin ohjetta naputellessani myös sen, ettei blogissa ole tavallistakaan sokerikakkupohjaa! Hups!

Pst. Oletko muuten jo kokeillut blogini suosituinta kakkupohjaa eli Mielettömän mehevä suklaakakkupohjaa? Tai munatonta ja maidotonta suklaakakkupohjaa?

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Gluteeniton kakkupohja ja vinkit onnistumiseen

tuulikki

Kiva saada kokemuksia gluteenittoman kakun tekoon. Itseäni vain aina mietityttää kaupan jauhohyllyllä että mitä gluteenitonta jauhoa käytän mihinkin leivontaan. Eli mitä jauhoa käytit kakkuun?

Suklaapossu

Moikka Tuulikki 🙂 Käytin tähän kakkuun Semperin Fin Mix-jauhoseosta. Itse olen tehnyt tätä ennen gluteenittomat pohjat lähinnä pottujauhoista ja joitakin leivonnaisia erilaisista itsetehdyistä gluteenittomista jauhosekoituksista. Tähän käytin ensimmäistä kertaa valmista jauhoseosta. Olen kuullut, että tuo Fin Mix on ollut monilla käytössä juuri tällaisissa pohjissa ja siksi uskalsin kokeilla sitä 🙂

Turhaa tiskiä vältellen

Pieni juttu, mutta ylimääräistä tiskiä – työtä muutenkin – kannattaa välttää. Tarvitaan siis vain kaksi lasia: ensimmäiseen rikotaan munat, toiseen mitataan munien määrä sokeria, joka kaadetaan saman tien kulhoon. Samaiseen lasiin mitataan jauhot. Sitten munat sokerin päälle kulhoon ja vatkaamaan.

Suklaapossu

Tämä on hyvä vinkki ”Turhaa tiskiä vältellen” 🙂 Tai sitten voi käyttää yhtä mittakulhoa, johon mittaa ensin munat (ja kaataa ne kulhoon), sen jälkeen pikahuuhtomisen ja kuivaamisen jälkeen sokerin ja lopuksi vielä jauhot. Tosin tässä tavassa kulho pitää pestä jo mittaamisen aikana, joten on tiskattava silti kahteen otteeseen 🙂

Keliaakikko perheessä

Kiitos! Vihdoinkin mulle selvisi miksi kakkupohjani helposti lässähtävät – liikaa leivinjauhetta. Tein 10 munan taikinan kahteen vuokaan ja uskalsin jopa paistaa ne kerralla toinen alempana ja toinen ylempänä ja ihan hyvin meni. Tuli aika korkea kakku yhteensä.

Irina Lisinen

Jee, hienoa, että onnistuit!

Vastaa käyttäjälle tuulikkiPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *