Suklaapossu

Helpot ja mehevät mustikka-murumuffinssit

Mustikka murumuffinssit

Rapea kauramurupäällinen, pehmeä ja mehevä mustikkainen sisus. Niistä on nämä helpot ja nopeat muffinssit tehty.

Leivottiin tyttöjen kanssa jokin aika sitten helppoja kuningatar-muffinsseja. Hieman tuon jälkeen nuorempi tytöistä halusi jälleen leipoa muffinsseja tai lettuja. Lettuja on tullut tehtyä jo niin paljon tämän vuoden puolella, että melkein pursuavat (ainakin äidin) korvista ulos, eli valinta oli sen suhteen helppo. Kaivoin esille ihanan kauramurupäällistä sisältävän mehevän omenapiirakan ohjeen, josta taioimme tällä kertaa muffinsseja. Tuo omppupiirakan ohje on lemppariohjeitani, jos haluan tehdä nopean ja herkullisen piirakan. Se on myös älynhelppo ohje, sillä tekemisessä ei tarvita vatkainta vaan aineet sekoitetaan yhdessä kulhossa nopeasti sekaisin. Myös murupäällisen voi tehdä samassa kulhossa kuin itse taikinan, niin säästää enemmän tiskejä!

Nämä pieniltä piirakoilta maistuvat muffinssit ovat parhaimmillaan heti pian tuoreena nautittuna. Mikäli näitä jää yli seuraavaan päivään, maistuvat toki silloinkin, vaikka kauramurupäällinen ei enää ole kaikkeista rapeimmillaan. Mustikoiden sijasta näihin voisi upottaa muitakin marjoja vaikkapa punaherukoita, vadelmia tai puolukoita. Minkä makuisina sinä tekisit näitä? 🙂

Mustikka-murumuffinssit

n. 14 kpl

Taikina:

2 kananmunaa

1.25 dl öljyä

1.25 dl maitoa

3 dl vehnäjauhoja

1.5 dl sokeria

0.5 tl suolaa

1.5 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

Päälle:

pakastemustikoita

50 g voita/muuta rasvaa

0.5 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1.75 dl kaurahiutaleita

Ohje:

Mittaa taikinan kaikki aineet kulhoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä ja sekoita nopeasti sekaisin, älä vatkaa.

Lusikoi taikinaa muffinssivuokiin. Älä täytä ihan täyteen, vaan jätä n. 1 cm yläreunaan tyhjää. Ripottele pinnalle mustikoita. Sulata päällisen voi. Sekoita joukkoon sokerit ja kaurahiutaleet. Ripottele kauraseosta mustikoiden päälle.

Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 20-23 minuuttia, kunnes kypsiä.

Anna jäähtyä hetki ennen nauttimista.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helpot ja mehevät mustikka-murumuffinssit

Raisa P

Mustikka on kyllä yksi (niistä monista) lempparimarjoistani! 🙂 Aika usein leipomuksiin valikoituu juuri mustikat marjoiksi.. Meillä on uuni ollut jo jonkin aikaa rikki ja uuden uunin toimitus viivästynyt. Tuntuu että nyt kun ei ole mahdollisuutta leipoa, näitä ihania ohjeita tulee vastaan enemmän kuin ennen.. 🙂

Suklaapossu

Mustikka on kyllä tosi hyvä marja leivontaan (ja muutenkin). Ehkäpä siksi, kun se on niin miedon makuinen, niin sopii moneen 🙂 Voih, muistan vieläkin tuon uunittomuuden tunteen, mikä meillä oli keittiöremppaa tehdessä. Toivottavasti saat nopeasti uuden uunin, jotta pääset taas leivontapuuhiin! 🙂

Anonyymi

Korvattiin tämän aamun ulkoilut leipomispuuhilla. Onneksi olin juuri katsonut blogiasi niin ei tarttenu kauaa miettiä mitä leivottaisiin. Tää oli kiva ohje, tarpeeks vähän tekemistä jotta pienetki lapset jakso keskittyy, silti lopputulos oli maukas ja mehevä.

Suklaapossu

Mukava kuulla, että ohje pääsi samantein testiin ja tosi kiva, että tykkäsit! 🙂 Lasten kanssa tällaiset helpot ja nopeat ohjeet ovat välttämättömiä, muita tulee harvoin itsekään tällä hetkellä käytettyä 🙂

Pienet Herkkusuut – Maiju

Oijoi 😛 Ne sinun omppumuffarit on aivan ihania ja niin ovat varmasti nämäkin <3

Suklaapossu

Arvasit oikein, ihania oliva nämäkin, ihanan pehmoisia ja meheviä 😛 Kiitos Maiju 🙂

Vastaa käyttäjälle AnonyymiPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *