Suklaapossu

Helpot ja mehevät porkkanamuffinit

Mehevät ja herkulliset muffinit

Tällä ohjeella saa meheviä, pehmeitä ja aivan ihanan makuisia porkkanamuffineja. Ja vieläpä todella helposti! Ohje on jälleen niin helppo, että pärjäät vain yhdellä kulholla ja vatkaimet voi jättää kaappiin.

Muffinit tuli tehtyä jo muutama viikko sitten. Tyttömme tarhassa vietettiin syyskuun puolivälissä elonkorjuujuhlia, jotka toteutettiin nyyttäri-meiningissä. Tarhaan sai viedä jotain elonkorjuuaikaan liittyvää syötävää joko tuoreena tai leipomuksena. Ja tämähän äiti hurrasi heti ylimääräisestä tilaisuudesta saada leipoa! Tytär esitti toiveekseen porkkanamuffinit tai omenapiirakan ja lopulta päädyttiin yhteisymmärryksessä muffineihin. Teimme taikinaa kaksi erää. Tytär (5v) teki ensimmäisen taikina ihan itse mittaamalla aineet kulhoon ja sekoittamalla sen taikinaksi. Minä hoidin taikinan vuokiin laiton ja paiston. Yhdessä sitten siivottiin keittiötä ja hetken päästä maisteltiin uunituoretta leivonnaista. Lopputulos oli ihanan mehevä ja kostea ja sai tytöltä iloisen hyväksynnän 🙂

Helpot porkkanamuffinssit

Toisen taikinan tein minä. Pakko myöntää, mutta tytön tekemät olivat parempia. Siihen tosi taisi vaikuttaa myös se, että muutin ohjetta hieman ennen toista taikinaerää. Ohjeessa on nyt kuitenkin tuon ensimmäisen eli paremman taikinasatsin määrät.

Maistelin siis itsekin muffineita, pitäähän koemaistelut aina tehdä 😉 Ne olivat sen verran makeita ja kosteita, että eivät välttämättä olisi edes kaivanneet päällensä makeaa kuorrutusta. Laitoin kuorrutukseen vaniljan makuista tuorejuustoa ja lisäilin hieman tomusokeria ennen kuin tajusin maistaa lopputulosta. Kuorrutus oli makuuni hieman liian makea ja käyttäisinkin tähän mieluummin maustamatonta tuorejuustoa tai sitten tomusokeria vähemmän. Makuasioita tosin, joten kannattaa makustella itselleen sopiva sokerimäärä. Pehmeän muffinin maku oli miedon kanelinen ja tähänkin pätee sama kuin kuorrutteeseen. Eli jos pitää kanelista, kannattaa sitä laittaa hieman enemmän kuin ohjeessa mainittu 🙂

Porkkanamuffinit ilman vatkaimia

Tarhassakin pidettiin näistä kovin ja jos lapset olisivat saaneet päättää, he kuulemma olisivat vieneet viimeisetkin murut 🙂

Helpot ja mehevät porkkanamuffinit

Nyt porkkanat ovat parhaimmillaan ja ihania porkkanaohjeita vilkkuu joka suunnalla. Jos muut porkkanaleivonnaiset kiinnostavat, blogista löytyy muffinien lisäksi muitakin ihania ohjeita. Kannattaa vilkaista mm. ihanan mehevään ja kosteaan porkkanakakkuun, johon käytetään porkkanaraasteen sijasta porkkanasosetta. Se on (miltei) maailman paras porkkanakakku. Vaikka kakku onkin äärettömän hyvää, on maailmaan parhaaksi mainostaminen hieman uhkarohkeaa, sillä eihän voi koskaan tietää jos nurkan takana on vielä jokin parempi ohje. Mutta on se vain niin herkullista, että ohje kuuluu ehdottomasti maailman parhaiden joukkoon! Blogissa on porkkanakakun lisäksi myös aivan ihana porkkanapiirakan ohje. Tuo ohje on ollut kaveripiirissäkin tykätty ja usein leivottu.

Itse porkkanahan ei näissä kakuissa, piirakoissa ja muffineissa maistu, mutta porkkanasta leivonnainen saa ihanaa lisämehevyyttä. Tosi mahtava syksyinen herkku! 🙂

Helpot ja mehevät porkkanamuffinit

n. 10 kpl

Aineet: 2 munaa

2 dl sokeria

1 dl rypsiöljyä

100 g (= 2 dl) erittäin hienoksi raastettua porkkanaraastetta

2 dl vehnäjauhoja

2 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

1/3 tl soodaa

1/3 tl suolaa

Kuorrutus: 1 dl vispikermaa

200 g (vanilja-)tuorejuustoa

n. 1.5 dl tomusokeria (maun mukaan)

0.5 tl vaniljajauhetta

Ohje: Kuori porkkanat ja raasta ne pienellä terällä todella hienoksi raasteeksi. Riko munat kulhoon ja lisää sokeri. Vatkaa sekaisin vaikkapa pallovatkaimella. Vatkaa joukkoon myös öljy ja porkkanaraaste. Sekoita kaikki keskenään.

Lisää kulhoon myös keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat.

Laita tukevat muffinivuoat uunipellille. Kaada taikina muffinivuokiin. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia, kunnes kypsiä. Kokeile kypsyys tikulla. Jos tikku tulee puhtaana ulos, on muffinit kypsiä.

Anna muffinien jäähtyä ennen kuorruttamista. Kuorrutusta varten vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja vaniljajauhe sekä maun mukaan tomusokeria. Pursota muffinien päälle.

Vinkki:

* Paistoaika riippuu muffinien koosta ja uuni tehosta. Testaa kypsyys tökkäämällä esim. hammastikku keskelle muffinia heti kun pinta tuntuu sormella kiinteältä.

* Jos käytät paperisia, ei-kovin-tukevia muffinivuokia, suosittelen käyttämään muffinipeltiä apuna. Näin taikina kohoaa paistettaessa ylöspäin eikä muffinivuoat leviä sivuille. Tukevia vuokia voi käyttää hyvin ilman muffinipeltiäkin.

* Taikinaan saa vaihtelua maustamalla sen kanelin lisäksi vaikka kardemummalla. Tähän taikinamäärään riittänee 1 tl ja sillä saa jo mukavan kardemummaisen maun.

* Itselläni muffinien koristelu jäi vähän heikonlaiseksi, mutta näihin voisi ripotella pinnalle vaikka manteli- tai pähkinärouhetta.

Tämä sama taikina toimii muuten myös kakun muodossa! Tämä piparkakun makuinen porkkanakakku vie kielen mennessään! Voi slurps!


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helpot ja mehevät porkkanamuffinit

Red Dragon

Resepti otettu talteen.

Suklaapossu

Kiva 🙂 Toivottavasti muffinit maistuu myös teille 🙂

Wicked sweet kitchen

Vaikuttaa ihanilta! Minusta on myös mahtavaa että olet saanut leivontainnostuksesi tartutettua myös tyttärellesi 🙂

Suklaapossu

Kiitos! 😀 Olivat tosi ihanan meheviä, kuten porkkanaleivonnaiset yleensäkin. Olen myös tosi iloinen, että tyttäreni on innostunut leivonnasta. Hänestä tulee tätä tahtia vähintään triplasti parempi kuin äidistään 🙂 Välillä keittiössä touhutessa ei tiedä kumpi auttaa ja kumpaa 😉

Maiju

Nämä näyttävät herkullisilta! Olen jo pitkään miettinyt että pitäisi tehdä tämän tyylisiä porkkanamuffinsseja ja koska reseptisi voin jo kokemuksesta kertoa hyviksi, taidan testata näitä vaikka halloweenina…

Suklaapossu

Kiva kuulla, että maistuivat 🙂 Ja hienoa, että uskalsit soveltaa sokerin suhteen. Fariinisokeri sopii tähän tosi hyvin, tuo taikinaan mukavasti lisämehevyyttä ja makua. Vähän harmittaa, kun en päässyt maistelemaan näitä seuraavana päivänä, mutta hyvä tietää, että sillon vieläkin parempia 🙂 Kiitos vielä kun tulit kertomaan mielipiteesi 🙂

Maiju

No niin, testattu on ja herkullisia olivat, niin kuin arvasinkin 🙂 Reseptisi ei siis pettänyt tälläkään kertaa… Käytin fariinisokeria puolet ja normisokeria puolet, kun on niin päähän pinttynyt se fariinisokerin käyttö porkkanaleivonnaisissa… Nämä olivat seuraavana päivänä ehkä vieläkin herkullisempia…

Suklaapossu

Kiitos Maiju 🙂 Tykkään tällaisista sekoita-vain-aineet-sekaisin -taikinoista, sillä usein niissä on helppoudesta huolimatta tosi hyvä rakenne. Tuli just mieleen, että jos kuorrutusta ei välttämättä halua pursottaa, vaan levittäminen riittää, näihin voi halutessaan laittaa tuon tuorejuusto-kermakuorrutuksen sijasta myös sulatejuustokuorrutuksen (esim kuten täällä http://suklaapossu.blogspot.fi/2013/05/porkkanapiirakka.html). Siis jos vain tykkää sulatejuustoversiosta niin kuin minä, makuasioita nämäkin 🙂 Kiva, että resepteistä on ollut aiemminkin iloa 🙂 Onneksi Halloween on jo lähellä, niin pääset pian leivontapuuhiin. Ja kuulisin taas mielelläni, mitä pidät näistä 🙂

Anonyymi

hei! kiitos kiinnostavista ohjeista! mistähän tuollaisia tukevia vuokia voi ostaa?

Suklaapossu

Moikka Anni 🙂 Hihih! Sait mut nauramaan "Suklaapossu-laatua"-kommentillasi, ihanasti sanottu! 🙂 Kiitos! 🙂 Hieno juttu että muffinit maistuivat. Tuorejuuston maku tosiaan voi olla melko vahva heti tuoreeltaan, riippuu hieman tuorejuuston merkistä. Mutta yleensä tasoittuu aika kivasti vetäydyttyään kunnolla. Kiitos myös itselleni, että tulit kertomaan mielipiteenne 🙂 Hauskaa Vappua! 😀

Anonyymi

Moikka. Tein näitä lasten kanssa taannoin. Olivat taattua Suklaapossu -laatua, eli superhyviä. Kaikkien mielestä 🙂 maistoin heti tuoreeltaan ja vielä seuraavanakin päivänä ja ehkä tosiaan ovat vielä herkullisempia vähän tekeydyttyään. Maustamattomasta tuorejuustosta tein kuorrutteen ja ekana päivänä ehkä puski se juustoisuus liikaa läpi, mutta seuraavana päivänä tosihyvää. Kiitos taas ohjeesta! 🙂 t. Anni

Suklaapossu

Heippa! 🙂 Olen hankkinut nuo vuoat Talouspörssistä. Prismoissakin on myytävänä tukevampia amerikkalaisia vuokia. Ne tosin ovat näitä isompia. Googletin vielä pikaisesti ja Vispilänkaupan nettiputiikissa näyttäisi olevan myytävänä tällaisia, raidallisia vuokia 🙂

Katja / rakkain terveisin

Voi vitsi miten hyviä! Valehtelematta parhaat muffinssit, jotka olen koskaan tehnyt. Taidanpa kokeilla muitakin reseptejäsi, nyt kun aikaa on!

Suklaapossu

Voi kun mukava kuulla Katja! 😀 Kokeilehan ihmeessä muitakin ohjeita, toivottavasti ne ovat yhtä herkullisia 🙂 Kiitos kommentistasi ja kerrothan, jos vielä kokeilet jotain 🙂

Annika

Hei!
Osaatko sanoa, miten nuo vahvat muffinssivuoat kestävät pakastusta? Tarkoita, että kun muffinssit ottaa pois pakkasesta kärsivätkö vuoat sulattamisesta tulevasta kosteudesta…? Tarkoitus olisi tarjota muffinsseja tyttäremme kastajaisissa ja ajattelin tehdä tarjottavia valmiiksi pakkaseen. ��

Annika

Hei!
Kiitos vastauksestasi! Luulen myös että vuoka ei kaiken järjen mukaan päästä kosteutta läpi. �� Nyt siis alkaa vimmattu leipominen! ��

Suklaapossu

Hei Annika! En ole testaillut pakastamista, mutta uskoisin vuokien pysyvän hyvinä. Kävin kokeilemassa noiden kuvissa näkyvien vuokien pintaa ja se sisäpinta ainakin on oli sellainen "kalvomainen", ettei varmaan kovin helpolla päästä kosteutta läpi. Ja luultavasti/toivon mukaan pintakaan ei kosteudesta kärsi.. Itse siis ainakin uskaltaisin pakastaa 🙂 Kivoja kastajaisten valmisteluhetkiä! 🙂

Anna-Maria Salomaa

Moikka! Aion tehdä näitä pojan 3 v synttäreille. Mietin, voisiko tuon vaniljajauheen korvata jollain muulla? On itselle vieras tuote, eikä kaapista löydy.. josko esim vaniliini/vaniljasokerilla voisi korvata?

Kiitos vastauksesta!

Suklaapossu

Moikka! Ja voih, huomasin vasta, että ettei vastaukseni ole ilmestynytkään tänne. Toivottavasti tämä ehtii ajoissa! Elikkä vaniljajauheen voi korvata vaniljasokerilla. Tähän kuorrutemäärään sopiva vaniljasokerin määrä olisi arviolta n. 2 tl. Jos vastaus tulee myöhässä, toivottavasti uskaltauduit kokeilemaan näitä silti 🙂

Jenna

Todella hyvä ohje, etsin tämän uudestaan tehdäkseni toisen satsin! En ollut näköjään tallentanut sivua suosikkeihin, onneksi löysin… Pari viikkoa taaksepäin tein näitä ja kyllä maistuivat. 🙂

Suklaapossu

Kiva kuulla Leena 🙂

Vinkki: Jos haluat joskus testailla tätä taikinaa kakun muodossa, niin lisäsin ohjeen loppuun linkin ihanaan jouluiseen porkkanakakkuun. Tykkäisivätköhän teidänkin lapset sellaisesta? 🙂

Leena Hiltunen

Samoin minä palasin etsimään lasteni suosikkileivonnaisen ohjetta. Tää toimii!

Suklaapossu

Voi kun ihana kuulla, että tästä ohjeesta tuli noin hyvä suosikkisi 🙂 Vaikka kyllähän nämä omastakin mielestäni olivat oikein hyviä, ja helppoja 😛 Kiitos Jenna kun jätit kommenttia 🙂

Anonyymi

Olipas ihanan helppo resepti – juuri sellainen jota tähän hätään kaipailinkin (ei tarvinnut häiritä naapureitakaan yötä myöten)! Vaikuttivat mukavan meheviltä, kun tulivat uunista ulos – varmasti maistuvatkin siltä!

Tarkoitus on sitten koristellessa murentaa yhden muffinsseista palasiksi ja pyöritellä niistä pieniä palloja – kuorrutan tuorejuusto-tomusokeriseoksella, josta osan värjään ruohonvihreäksi (ja pursotan sillä muffinssien päälle "ruohikkoa" kapealla pursotinterällä).

Jokaisen muffinssin päälle tulee sitten yksi taikinapallero, jonka päälle levitetään valkoista tuorejuustokuorrutetta ja sen päälle ripotellaan kookoshiutaleita (vähän kuin pupun turkiksi)!

Valkoisesta sokerimassasta tulee viimeinen silaus takatassujen muodossa ja niihin vaaleanpunaisella sokerikuorrutteella tassuihin anturat!

Jossakin näin kuvan siihen tapaan koristelluista "pupunpeppu"-muffinseista, jotka näyttivät tosi hauskoilta ja tämä on oma versiointini niistä (ruskean pupun voisi tehdä kaakaomaustetulla kuorrutteella ja vaikka ripotella päälle suklaarouhetta tai -strösseliä)!

Otin reseptisi talteen – tulee varmasti tehtyä toistekin, kun olivat niin helppotekoisia! 🙂

Suklaapossu

Oho, en olekaan näimmä vastannut vielä tähän viestiisi, pahoittelen. Kiva kuulla, että tykästyit tähän ohjeeseen. Toivottavasti muffinit maistuivat jäähdyttyäänkin 🙂 Sinulla olikin hauskan kuulloiset koristeluajatukset 🙂 Tuli varmaan tosi ihania muffineita 😀

Anonyymi

Ihan uskomattoman hyviä ja helppotekoisia muffinsseja! Parhaita, mitä olen koskaan maistanut. 🙂

Marja Peltola

Tää resepti on kyllä ihan huippu! Helppous ja mehevyys- lupaukset lunastit kyllä täydellisesti! 🙂

Mä myös lähdin vähän muokkailemaan, ja mm. kuorrutteeseen raastoin appelsiinin kuorta. Olivat aivan tajuttoman herkullisia, lämmin kiitos ohjeesta!

Suklaapossu

Ihana kuulla, että ohje oli mieleesi ja muffinssit onnistuivat 🙂 Appelsiinin kuori kuullostaa herkulliselta lisältä 😛 Ole hyvä, ja kiitos sinulle Marja kommentistasi! 🙂

Taru Peltola

Hyvä resepti. Sovelsin korvaamalla porkkanan 2dl mansikka-raparperisurvosta jota jäi eiliseltä yli. Tuli herkullisia. Tosin vähän vaaleenpunasia 😉

Suklaapossu

Kuullostaa herkullisilta! Kiva kuulla, että ohjeesta oli iloa 🙂

Anonyymi

Jos tekee gluteenittomana niin pysyykö jauhomäärä samana? 🙂

Suklaapossu

Valitettavasti mulla ei ole kokemusta gluteenittomista jauhoseoksista, mutta se mitä olen niistä kuullut, korvattavuus olisi 1 suhde 1:een eli itse ainakin menisin samalla jauhomäärällä. Jos kokeilet, kuulisin mielelläni mitä pidit 🙂

Anonyymi

Olen joskus tehnyt näitä gluteenittomana ja korvasin 2dl venhäjauhoja käyttämällä 2dl semperin hienoa jauhoseosta. Muffineista tuli todella herkullisia, eli ohje toimii vallan hyvin myös gluteenittomana versiona 🙂

Suklaapossu

Hei, mahtava kuulla, hienoa! Tästä tiedosta on apua myös muilla gluteenittomuuden kanssa pähkäileville, kiitokset sinulle! 🙂

Anne Piironen

Moi! En löytänyt vaniljajauhetta ainakaan lähimmästä S-Marketista, täytynee käydä vielä Prismassa 🙂 Tulisiko kuorrutteesta kuitenkin ihan yhtä hyvä vaniljasokerilla vai mahdollisesti liian makea? Tässä sormet syyhyää päästä kokeilemaan näitä ensi kertaa viikonlopun synttäreille 🙂

Suklaapossu

Kuorrutteeseen voi käyttää myös vaniljasokeria, n. 1 rkl. Tällöin kannattaa hieman tiputtaa tomusokerin määrää, niin ei tuu liian makea. Ja makeutta kannattaa muutenkin maistella kuorrutteen tekovaiheessa omaan suuhun sopivaksi 🙂 Ihania leivonta – ja herkutteluhetkiä 🙂

Anonyymi

Mä löysin tämän ohjeen reilu vuosi sitten ja sen jälkeen näitä ihania muffineja on tehty melkein joka juhliin sekä meillä että kaveripiirissäkin, iso kiitos sinulle❤

Suklaapossu

Voi kun ihana kuulla. Mukavaa kuulla, että ohjeesta on ollut iloa. Kiitos <3

Inna

Tämä on kyllä ihan paras ohje porkkanamuffinsseihin. Tein pikeeristä vielä päälle porkkanat.😋

Suklaapossu

Voi kuinka ihana kuulla Inna! 🙂 Pikeeriporkkanat kuullostavat ihanalta idealta, kuin piste i:n päällä 🙂

Susanne

Ihanan helpon oloinen respti, mitä voisin kokeilla tehdä tyttäreni synttäreille. Yksi kysymys…Pitääkö ruokasoodaa laittaa siis yhteensä 2/3 vai tuliko vaan virhe ohjeeseen, kun siellä on kaksi kertaa ruokasoodaa 1/3 lusikallista? 😀

Suklaapossu

Heippa Susanne 🙂 Luin itsekin ensin samalla tavalla eli näin kaksi sooda-riviä allekkain, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen huomasin alimpana olevan ainesosan olevan soodan sijasta suola 🙂

Peku

Pitääkö munat ja sokeri vatkata vaahdoksi asti eli vaahdottaa?

Suklaapossu

Moikka Peku! Munat ja sokeri vain vispataan kunnolla sekaisin. Niiden ei siis tarvitse vaahtoutua. Tästä huolimatta muffinsseista tulee ihanan kuohkeita.

Peku

Ok. Entä voiko näitä pakastaa kuorrutettuina?

Suklaapossu

Pakastaisin nämä mieluummin ilman kuorruttamista, ainakin jos muffinssien pitää olla mahdollisimman priimakuntoiset tarjoilu-/syömisvaiheessa. Pelkään nimittäin, ettei kuorrute ole tuoreenveroinen enää pakastamisen jälkeen. Ylijääneet ja omaan suuhun menevät uskaltaa varmaan pakastaa kuorrutettuinakin.

Vipe

Ihanan helppo tehdä ja silti herkullisia. Hyvä resepti.

Suklaapossu

Kiitos Vipe 🙂 Tykkään näistä kovin itsekin 🙂

Peku

Voisiko taikinan kypsentää vuuassa tai pellillä ja tehdä porkkanakakun, porkkanapiirakan tai porkkanalevykakun? Tuo linkittämäsi porkkanakakkuohje vaikuttaa hankalalta kolmine vuokineen. Näissä muffineissa on niin hyvä ohje. Toimisiko se suoraan kakku- tai levymuodossa?

Suklaapossu

Hei Peku! Ja pahoittelu, että vastaamisessa kesti näin kauan. Luulin aivan vastanneeni jo kaikkiin viesteihin, mutta löysinkin muutaman vastaamattoman… Uskoisin, että taikina toimii hyvin myös pellillä/vuoassa paistettuna, joten kannattaa ihmeessä kokeilla! 🙂

Vastaa käyttäjälle Taru PeltolaPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *