Suklaapossu

Helpot marmoroidut appelsiinisuklaafudget

Mun piti testailla viime jouluksi marmoroituja appelsiinisuklaafudgeja ja antaa niitä lahjoiksi sukulaisille, mutta sairastelut sotkivat suunnitelmat. Pääsin kuitenkin pian Joulun jälkeen tekemään näitä ja voi kääk kun näistä tuli hyviä! Pienestä appelsiinin määrästä huolimatta nämä maistuivat hyvin samankaltaisille kuin Fazerinat. Blogiani enemmän seuranneet tietävät, että olen jo aiemmin maininnut, että Fazerinat ei ole kuitenkaan lempikarkkejani. Jokin näissä kuitenkin teki sen, että näitä söi mieluusti enemmänkin, milteipä himoiten. Ja se tässä itseänikin ihmetyttää, että miten ihmeessä nämä voivat olla näin hyviä, aivan kuin muutkin kondensoidusta maidosta ja suklaasta tehdyt fudget, nam nam.

Appelsiini maistuu suklaafudgessa älyttömän hyvälle

Tällaiset fudget on ihan lemppareita kaikista itsetehdyistä karkeista. Ne valmistuvat ilman lämpömittaria ja ovat tosi helppoja ja nopeita tehdä. Tai no itse massan tekemiseen menee hetki, mutta jääkaapissa fudget viettävät muutaman tunnin ennen kuin niitä voi leikellä palasiksi. Mutta tuota aikaahan ei lasketa, sillä sillä välin voi puuhailla kaikkea muuta 🙂 Tämän lisäksi fudgeihin tulee aineita vain kourallinen: Kahta erilaista suklaata, yksi appelsiini sekä purkillinen kondensoitua maitoa.

Suklaafudge appelsiinilla on helppo herkku

Nopean tekotapansa lisäksi fudgeilla on myös tapana kadota tosi vikkelään. Ainakin meillä katosivat. Tosin annoin suurimman osan appivanhemmille myöhästyneeksi joululahjaksi, etten olisi tuhonnut itsekseni kaikkia. Mikäli ymmärsin oikein, sormet kävivät heilläkin fudgekipossa melko nopsaa tahtia. Eli aikamoista herkkua, pakko myöntää.

Marmoroitu suklaafudge on helppo ja nopea tehdä

Tässä tulee tämä helppo ohje. Tällä kertaa en ottanut vaihekuvia, mutta laitan ohjeosioon linkin marmoroitujen piparminttufudgepalojen teko-ohjeeseen, jossa tekotapa on samanlainen.

Helpot marmoroidut appelsiinisuklaafudget

Koosta riippuen n. 100 palaa

Tumma suklaafudge:

200 g tummaa (50%) suklaata

150 g maitosuklaata

2 dl (2/3 prk) kondensoitua maitoa

1 ison appelsiinin hienoksi raastettu kuori

1 rkl appelsiinin mehua

Valkosuklaafugde:

250 g valkosuklaata

1 dl (1/3 prk) kondensoitua maitoa

(+ halutessa pari tippaa keltaista pastaväriä)

Ohje:

Vuoraa n. 20 x 25 vuoka leivinpaperilla (ks. vinkki alempaa) Pese appelsiini kunnolla ja raasta kuoren uloin kerran hienoksi raasteeksi. Puserra n. 1 rkl appelsiinin mehua talteen. Pilko suklaat pienimmiksi paloiksi.

Ota esille kaksi kattilaa. Laita toiseen 2 dl kondensoitua maitoa sekä pilkottu tumma suklaa ja maitosuklaa. Laita toiseen kattilaan loput maidosta (n. 1 dl) sekä pilkottu valkosuklaa. Laita molemmat kattilat levylle ja lämmittele seoksia miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen kunnes suklaat sulaa. Kun suklaat ovat sulaneet, lisää tummaan suklaaseokseen appelsiinin kuoriraaste ja 1 rkl appelsiinin mehua. Sekoita kunnolla.

(HUOM! Kuvalliset teko-ohjeet marmorointiin löytyy piparminttu-suklaafudgen ohjeesta.) Kaada tumma suklaaseos samantein miltei kokonaan vuokaan leivinpaperin päälle ja levitä nopeasti pohjalle suht tasaiseksi kerrokseksi. Sekoita heti tumman suklaan levittämisen jälkeen valkosuklaaseos tumman suklaan päälle suht tasaiseksi kerrokseksi. Tiputtele vielä loput tummasta suklaasta valkosuklaan päälle ja vetele vaikkapa veitsen kärjellä kuvioita pinnalle. (Pst. Piparminttusuklaafudge-postauksesta löytyy kuvalliset ohjeet marmoroinnin tekemiseen)

Anna fudgen jäähtyä ensin huoneenlämpöiseksi. Laita se sen jälkeen jääkaappiin hyytymään vielä 4 tunniksi tai kunnes levy on kokonaan jähmettynyt leikkaamista varten. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi. Säilytä fudget jääkaapissa. Fudget kestävät myös pakastamisen.

Vinkki:

* Kondensoitu maito on sokeroitua maitotiivistettä, jota löytyy tölkeissä useimpien markettien hyllyiltä. Usein ne löytyvät samasta paikasta missä on muutkin tölkit (eli mm. tomaattimurskan ja kookosmaidon lähettyvillä), mutta joissakin kaupoissa ne sijaitsevat leivontatarvikkeiden lähellä. Joskus olen löytänyt niitä myös kylmähyllystä (vaikka ne säilyvät huoneenlämmössä).

* Kun sulatat valkosuklaata ja jos valkosuklaan joukosta alkaa irrota öljyn näköistä tavaraa, älä pelästy. Jatka vain lämmittämistä miedolla lämmöllä sekoitellen. Massa alkaa pikku hiljaa löystyä ja ”öljy” liukenee valkosuklaan joukkoon.

* Toimi nopeasti sen jälkeen kun olet saanut suklaat sulatettua. Seokset jämähtävät melko äkkiä, ja pinnasta tulee helposti röpelöinen.

* Jos et löydä sopivan kokoista vuokaa, voit lusikoida suklaamassat vuoan sijasta myös tavalliselle uunipellille, joka on vuorattu leivinpaperilla ja levittää suklaat sen päälle haluamasi kokoiseksi levyksi.

* Leikkaa vasta, kun levy on kunnolla jähmettynyt, niin leikkauspinnasta tulee tasainen. Toisaalta, onneksi pienet ulkonäköhaitat eivät vaikuta ihanaan makuun ?

Fudgen leikkaaminen onnistuu helpoiten huoneenlämpöisenä
Paras suklaafudge syntyy kondensoidusta maidosta ja suklaasta

    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helpot marmoroidut appelsiinisuklaafudget

Vilijonkka

Hei. Kokeilin tätä ja herkkuahan siitä tuli. Katselin noita muitakin fudge ohjeitasi ja huomasin, että niissä on vähän eri määrät suklaata. Onko kuitenkin joku ”nyrkkisääntö” esim. 500g suklaata tölkkiin kondensoitua maitoa?? Ajattelin, että jos kokeilisi tehdä fudgea erilaisin maustein esim. hasselpähkinärouhetta tai lakritsijauhetta lisäten.

Suklaapossu

Hei Vilijonkka! Mukava kuulla, että nämä maistuivat 🙂 Nyrkkisääntönä suklaan määrän suhteen on se, että mitä vaaleampi suklaa, sitä enemmän sitä tarvitaan. Täysin tarkkoja määriä on mahdoton kertoa, sillä suklaan määrää säätämällä pystytään vaikuttamaan fudgen pehmeyteen. Tässä kuitenkin on suuntaa-antavat arviot määristä: valkosuklaata riittää yhtä kondensoitua maitotölkillistä kohti n. 700-800g, maitosuklaata n. 550 g ja tummaa suklaata (n.50%) n. 400-450g. Itse kokeilemalla löytää parhaiten omaan makuun sopivat suhteet. Ja nämä kun ovat niin älyttömän helppoja ja nopeita tehdä, niin testaamiseenkaan ei mene kovin paljon aikaa. Eikä toki syömiseenkään 😉 Lakritsijauhe kuullostaa tosi herkulta 😛

Vilijonkka

Kiitos vinkeistä. Nyt ulkona kohmettumassa (16 asteen pakkasessa jähmettyy nopeemmin kuin jääkaapissa) yllä olevalla ohjeella yksi satsi. Laitoin tumman osan sekaan n.3 tl raakalakritsijauhetta ja päälle turkinpippurimurskaa. Kattilan reunoja kaapiessa maistui oikein hyvältä. Nyt vaan odottelen fudgen valmistumista 🙂

Suklaapossu

Mitens Vilijonkka fudgelle lopulta kävi, minkälaista tuli? 🙂 Kuullostaa niiin herkulliselta.

Vilijonkka

Fudgesta tuli tosi hyvää. Lakritsi maistui sopivasti.

Suklaapossu

Jes, mahtava kuulla Vilijonkka. Pitää itsekin kokeilla vastaavanlaista 🙂 Herkullista talvenjatkoa sinulle 🙂

Kotihiiri

Kauanko fudge säilyy jääkaapissa tai huoneenlämmössä?

Suklaapossu

Hei Kotihiiri! 🙂 Meillä nämä fudget ovat kadonneet aina niin nopeasti, että kovin tarkkaa kokemusta säilyvyysajasta ei ole. Arvioisin kuitenkin, että huoneenlämmössä ne säilyvät hyvinä noin viikon hyvin suojattuna. Jääkaapissa säilyvyysaika on pidempi, ehkä pari kolme viikkoa, mutta maku saattaa kärsiä pikku hiljaa.

iisaliisa

Hei,
Jos haluaa käyttää keltaista pastaväriä, missä vaiheessa se kannattaisi lisätä?

Suklaapossu

Hei iisaliisa 🙂 Pastaväri kannattaa lisätä sulaan valkosuklaa-kondensoitu maito -seokseen.

anne

Pitääkö suklaat sulattaa kattilassa? Käykö mikro tai vesihaude? Ajattelin jos seuraavalla kerralla sulattaisin mikrossa. Massoista tuli aika tönkköä joten marmorointi ei onnistunut, tuli kolme kerrosta

Suklaapossu

Hei anne! Ja pahoittelen, että vastaan vasta nyt.
Muistaakseni olen joskus kokeillut sulattaa suklaat myös mikrossa, mutta ainakin valkosuklaa on tällöin erottunut muusta massasta. En tiedä onko mikro ollut liian kovalla vai missä vika, ja olen tuon jälkeen tehnyt fudget aina kattilassa. Vesihaudettakaan en ole siis kokeillut, mutta sillä saattaisi onnistua.

Mulla on myös joskus massat jääneet tönköiksi. Varmaa syytä tuohon en tiedä, mutta epäilen, että massat ovat tuolloin olleet viileämpiä kuin niillä kerroilla, jolloin marmorointi on onnistunut. Myös suklaissa on eroja ja joitakin suklaista tarvitaan vähemmän kuin toisia, jotta saavutetaan sama koostumus.

Vastaa käyttäjälle annePeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *