Suklaapossu

Helpot rapeat/sitkeät Daim- ja Minttukrokantti-keksit

Tässä on eilisessä postauksessa mainitsemani superhelppojen keksien ohje. Näiden keksien ohje löytyy jo blogistani liki samanlaisena täältä. Koska ohjeessa ei ollut kuvaa, tein näitä uudestaan kuvan (ja syömisen 😉 ) toivossa ja samalla muokkasin hieman ohjetta. Taikinassa ei ole lainkaan munaa, joten keksit käyvät hyvin myös muna-allergisille. Jos Juhannuspöydästä puuttuu vielä pikkumakeita, nämä ehtii tekemään vielä hyvin.

Kirjoitin otsikkoon kuvailevaksi termiksi rapeat/sitkeät. Keksien pururapeutta voi nimittäin säädellä kylmyysasteella; jääkaappikylmät keksit ovat rapeita ja huoneenlämpöiset keksit hieman sitkeitä. Vaikka normaalisti pidän sitkeistä kekseistä, näissä ehkä jääkaappikylmät eli rapeasti rapsahtavat antoivat kivemman purutuntuman. Vaihtelu virkistää 🙂

Keksit valmistuvat todella helposti ja nopeasti. Ensinnäkin vatkaimen voi unohtaa kaappiin. Keksitaikina painellaan pellillä ja leikellään sopivan kokoisiksi paloiksi vasta paistamisen jälkeen. Keksejä ei siis tarvitse erikseen pyöritellä palloiksi eikä lusikoida pellille. Tosin niinkin voi halutessaan tehdä, mutta helpommalla pääsee vain painelemalla taikina ohueksi levyksi.

Laitoin päälle sekä Daim- että minttukrokanttisuklaata. Minttuiset olivat, noh, minttuisia. ja Daim-versiot makeampia ja ihanan Daimimaisia. Molemmat todella herkullisia ja tosi hyviä pikkupaloja makeannälkään! Päälle tulevan suklaan voi toki vaihtaa mielensä mukaiseen lempisuklaaseensa.

Daim- ja minttukrokantti-keksit n. 40 x 30 cm pellille, koosta riippuen n. 70 keksiä

Pohja: 100 g voita tai leivinmargariinia 1 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna 1 rkl vaniljasokeria 0.5 dl vaaleaa siirappia 4.5 dl isoja kaurahiutaleita 0.75 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta

Päälle: 2 Maraboun Daim-suklaalevyä TAI 2 Maraboun Minttukrokantti-suklaalevyä TAI 1 Minttukrokantti-suklaalevy ja 1 Daim-suklaalevy (TAI yht. 400 g muuta suklaata)

Ohje: Sulata rasva. Sekoita joukkoon fariinisokeri, vaniljasokeria ja vaalea siirappi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoittele taikinan joukkoon.Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista uunissa keskitasolla 200 asteessa n. 10 min, kunnes pinta on kauniin vaalean pronssin värinen. Sulata suklaa sillä aikaa kun pohja on uunissa. Levitä sula suklaa kuuman pohjan päälle. Leikkaa paloiksi heti, sillä jäähtyessään pohja kovettuu ja lohkeilee.

Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä. Säilytä jääkaapissa.

Vinkki: * Pohjataikinaa voi olla hankala levittää tasaisesti. Tasoita sitä tarvittaessa kylmään veteen kastetuin sormin. Pohjataikinan ei tarvitse mennä joka paikkaan, vaan siihen voi jäädä aukkoja. Taikinaa leviää ja kohoaa uunissa.

* Säilytä keksit jääkaapissa. Jos haluat nauttia kekseistä rapeina, tarjoile jääkaappikylminä. Mikäli haluat syödä keksit hieman sitkeinä, ota keksit huoneenlämpöön reilu tunti ennen tarjoilua. Huoneenlämpöisinä keksit ovat sitkeämpiä.

* Keksit voi leikata sen malliseksi kuin haluaa. Kokeile tehdä erimallisia keksejä esim. metallisella piparkakkumuotilla.

HYVÄÄ JUHANNUSTA!


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helpot rapeat/sitkeät Daim- ja Minttukrokantti-keksit

Kaisa

Oi, tätä ehdottomasti täytyy kokeilla. Hauskaa Junnua!

Suklaapossu

Olivat tosi ihania! Eipä muuta kuin kokeilemaan 🙂 Kiitos, samoin Jusseja myös teille! 😀

Kipakka

Nää on tosi hyviä! Laitoin hyvän kiertoon eli jatkopostasin ohjeesi blogissani kipAKKA kokkaa. Mainitsin blogisi ja kehuin keksejä, kiitos reseptistä! 🙂

Suklaapossu

Kiitos Kipakka! 😀 Todella mukava kuulla, että keksit maistuivat! Näissä on helppouden ja nopeuden lisäksi se hyvä puoli, että kekseistä saa juuri oman makunsa mukaisia vain vaihtamalla päälle tulevaa suklaata. On hienoa huomata, että näistä ohjeista on iloa ja hyötyä muillekin! 🙂 Tulen hetken päästä katsomaan luomuksiasi 🙂

Susu Maaret

Hmm… näyttävät herkullisilta 🙂

Suklaapossu

Kiitos Susu Maaret 🙂 Olivatkin oikein herkullisia! 😀

Taru

Aivan täydellisen näköisiä herkkupaloja… ;D

Suklaapossu

Kiitos Taru 😀 Näitä voisin sanoa täydellisen makuisiksikin! Yritin keksiä ohjeelle vielä parannuskeinoa, mutta tällä kertaa mitään ei tullut mieleen. Olivat niiin ihania herkkupaloja! Päälle vain lempisuklaata, nams! ;D

Kakkumonsteri

Taas ihania uusia reseptejä sinulla täällä! Kerkeispä testata kaikkia! 😉 tämä on ainakin pakko napata ylös 😉

Suklaapossu

Kiitos Kakkumonsteri 😀 Testattavien ohjeiden lista kasvaa täälläkin aikamoista tahtia. Vielä kun olisi enemmän aikaa (ja syöjiä).. Tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla! Olivat tosi herkullisia! 😀

Anonyymi

Voiko siirapin korvata jollain muulla, kun ei löydy kaapista siirappia.. Leipäsiirappia löytyy, mutta ei muuta..

Suklaapossu

Voit korvata siirapin vaikka fariinisokerilla. Rakenteesta ei tule aivan samanlainen, mutta hyviä keksejä tulee varmaan silti 🙂 Määrällisesti laittaisin fariinisokeria hieman enemmän kuin siirappia eli tähän ohjeeseen pistäisin fariinisokeria yhteensä n. 1.75 dl.

Anonyymi

Voi mitä herkkuja! Näitä tuli tänään kokeiltua, ja sain kyllä olla varovainen kun leikkasin lämmintä, suklaan peittämää pohjaa. Oli vielä sen verran pehmeä, että meinasi repeillä, mutta tarkkuus palkittiin ja ihan hyvän näkösiä niistä tulikin. Ja mikä tärkeintä, ihanan makuisia 😉
-Tiina

Suklaapossu

Kiitos Tiina! Onpa mukava kuulla, että keksit maistuivat! 😀 Leikkaaminen on tosiaan ehkä hieman hankalaa tuoreeltaankin, mutta se kannattaa silti tehdä heti, sillä muuten palat saattavat revetä miten sattuu. Ja vaikka vähän repeilisikin, niin ovatpahan ainakin itsetehdyn näköisiä ;D Ja makuhan aina tärkeintä, nämä ovat kyllä tosi ihania minustakin 🙂

Jenttu

Kestääkö keksit pakastamista? Juhlat tulossa ja pakko leipoa niin paljon etukäteen, kun vaan ehtii.

Suklaapossu

Hei Jenttu! Nämä keksit ovat sen tyyppisiä, että niiden pitäisi kestää pakastaminen oikein hyvin. En ainakaan äkkiseltään keksi mitään syytä, miksi ei kestäisi.

Vastaa käyttäjälle JenttuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *