Helpot, sitkeät kaura-suklaapalat

sitkeat keksit uunipellillä

Miettiessäni tyttömme 6-vuotissynttäreille helppoja ja nopeita tarjottavia, törmäsin Taikakakkujen Tarun blogissa todella herkullisen näköisiin kaura-suklaapaloihin, jotka suorastaan huusivat pääsevänsä tarjolle juhlapöytään. Samaan aikaan muistin tehneeni muutama vuosi sitten älyttömän herkullisia Daim-kaurapaloja hyvin samantyyppisellä ohjeella, jossa oli sitkeän rapea kaurapohja ja suklaakuorrute. Ne olivat niin älyttömän helppoja ja nopeita tehdä, ja tietysti myös niin vietävän herkullisiakin, että päätin tehdä niitä jälleen. Tällä kertaa Tarun blogista löytämällä ohjeella. Ainakin melkein.

marmoroidut suklaakeksit

Muokkasin ohjetta sen verran, että laitoin vaniljasokeria hieman alkuperäisohjetta enemmän ja lisäsin kauraseoksen joukkoon hieman suolaa tasapainottamaan ja samalla korostamaan makeutta. Samalla myös puolitin ohjeen, sillä tein kauraseoksen puolet normipeltiä pienemmälle pellille tyrittyäni ensimmäisen pellillisen aivan liian lyhyeällä paistoajalla, jolloin palat jäivät liian pehmeiksi. Sattumalta tein pari muutakin pikkumuutosta. Nimittäin heti kun olin saanut siirapin mitattua ja heitettyä rasvan joukkoon, tajusin että sitä tuli aivan liikaa. Kävin äkkiä katsomassa vanhan Daim-kaurapala-ohjeen ja muokkasin ohjeesta hieman sen tyylisen, mutta jätin vain vehnäjauhot vähemmälle, jotta koostumus olisi enemmän alkuperäisohjeen mukainen.

Herkullisen kauramurukeksin päälle sulattelin mintun makuista maitosuklaata (nams!). Paloista tuli herkullisia tälläkin kertaa. Koostumus oli aiempaa ohjetta pehmeämpi, mutta sitkehkö. Minttusuklaa toi näihin ihanaa lisämakua ja suklaaksi voikin kokeilla oman maun mukaan jotain muutakin suklaata. Myös koristelun voi tehdä halutessaan joko tummalla suklaalla tai valkosuklaalla ja vapaalla tyylillä.

Helpot suklaa kaurakeksit

Ja mikä parasta, taikina on myös munaton, jolloin nämä pikkuherkut sopivat myös mein pikkupojalle. Tosin hän on toistaiseksi saanut syödä aika vähän makeaa, sillä en halua muutenkin menevästä lapsesta tulevan vieläkin vilkkaampaa. Myös hampaat kiittävät, kun sokerisia herkkuja ei ole joka mutkassa tarjolla. Mutta silti, mielestäni pikkumieskin saa nautiskella synttäreillä ja niinä muina harvoina herkkuhetkinä edes pienen palan sitä, mitä muutkin. Ja tämän vuoksi haluan mahdollisimman monen herkun olevan myös hänelle sopiva eli munaton.

helpot ja nopeat kaura suklaa keksit uunipellilla

Palojen kovuutta pystyy säätämään paistoajalla. Itse paistoin Tarun ohjeessa mainitun ajan, mutta keksit jäivät tosi pehmeiksi. Lisäsin paistoaikaa hieman, jolloin niistä tuli tukevampia. Jos haluaa kunnolla sitkeän rapeita keksejä, kannattaa kaurapohjaa paistaa niin kauan, että se saa kauniin värin pintaan eli n. 2-3 minuuttia ohjetta kauemmin.

Helpot, sitkeän rapeat kaura-suklaapalat

n. 20 x 30 cm uunipellille. Koosta riippuen n. 50 palaa

Aineet:

5 dl kaurahiutaleita

2 rkl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

0.75 dl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

100 g voita

5 rkl = 0.75 dl tummaa siirappia

200 g maitosuklaalevyä tai minttu-suklaata paloiteltuna

koristeluun lisäksi n. 30 g tummaa suklaata tai valkosuklaata

Ohje:

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon sulatettu voi ja siirappi. Levitä kauraseos n. 20 x 30 cm kokoiselle leivinpaperoidulle uunipellille tiiviiksi ja tasaisesti esim. desilitramitan pohjaosalla painellen.

 kaurakeksin pohja

Paista levyä 200 asteessa noin 9 minuuttia. Ota uunista lämmöt pois. Paloittele paistetulle levylle maitosuklaan palat tasaisesti.

paloiteltu suklaa kaurakeksipohjan päällä

Sammuta uuni ja laita pelti uuniin jälkilämpöön noin 3 minuutiksi, jotta suklaapalat sulavat. Sulata tällä aikaa tummat suklaat mikrossa varovasti muutama sekunti kerrallaan välillä sekoitellen. Kaada sula suklaa pakastepussiin ja kiepsauta pussin suu kiinni. Ota pelti uunista ja levitä maitosuklaa lusikalla tasaisesti koko pellille. Ota käteen pussi, jossa on sulatettu tumma suklaa.

sulatettu suklaa pussiin

Leikkaa pussin kulmaan tosi pieni aukko ja liruta suklaata maitosuklaan pinnalle sinne tänne, tähän tyyliin.

suklaalla marmoroitu

TAI Voit myös tehdä tasaisin välimatkoin vaakaviivoja, ja vedellä sitten coctailtikulla tai terävällä veitsen kärjellä edestakaisin saadaksesi pintaan marmorikuvion (näin tein keksit, joissa oli valkoiset viivat, vaikka alla oleva esimerkkikuva onkin tehty tummalla suklaalla).

Marmoirointi on helppo koristelutapa

 

Täräytä peltiä vielä pöytää vasten, jotta kuvio laskeutuu. Anna levyn kovettua jääkaapissa kylmäksi ennen kuin leikkaat sen paloiksi.

Vinkit:

* Tarun vinkki: Voit laittaa tumman suklaa myös Minicrip-pussiin ja pussin tulikuumaan veteen niin että suklaat jäävät vedenpinnan alapuolelle mutta pussin suu pysyy kuivana. Anna suklaiden sulaa. Kun suklaat ovat sulaneet, leikkaa minicrip-pussin kulmaan aukko ja pursottele…

* Käytä kuorruttamiseen niitä maitosuklaapohjaisia suklaita, joista pidät. Muista kuitenkin, että jos suklaa sisältää paljon ”krömmäleitä”, se tasoittuu huonommin kuin ihan perusmaitosuklaa. Tummalla suklaalla koristelu kannattaa tehdä vain sileille suklaille, jotta se onnistuu hyvin.

* Voit käyttää koristeluun tumman suklaan sijasta myös valkosuklaata.

Kommentit

Kommentoi juttua: Helpot, sitkeät kaura-suklaapalat

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Mein tytön synttäreiden tarjottavat löytyvät nyt yhteenvetona blogista. Kurkaa blogista, mitä kaikkea juhlissa olikaan tarjolla https://kotiliesi.fi/suklaapossu/tyton-6-vuotissyntymapaivien-tarjottavat-yhteenveto/
#suklaapossu #vuohenjuusto #savulohi #tuulihattu #vegaaninenmäti #prinsessakakkua #suklaa #kakku #kaurakeksit #kotiliesiblogit
  • Testasin vegaanisen "mädin" tekemistä juhliin ja meni täydestä kuin väärä raha, erityisesti ulkonäkönsä puolesta. Juhlijat hämmästyivät siitä, ettei kyseessä ollutkaan aito mäti. Vilkaise helppo ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/suklaakakku-suklaamoussella-ja-suklaakuorrutuksella-munaton/ #suklaapossu #vegaaninen #mäti #kotiliesiblogit
  • Pehmeä, liivatteeton suklaamousse, munaton suklaakakkupohja ja voimakkaan suklainen suklaakuorrutus. Oli muuten aikas hyvä paketti 😋 Lue tarkempi ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/suklaakakku-suklaamoussella-ja-suklaakuorrutuksella-munaton/
#suklaapossu #munaton #suklaakakku #liivatteeton #ilmanliivatetta #suklaamousse #suklaakuorrute  #chocolate #cake #withoutgelatine #kotiliesiblogit
  • Tein tytön synttäreille suolaiseksi tarjottavaksi tuulihattukakun. Tuulihattulevyjen sisältä oli superherkullinen savulohitäyte ❤️ Kakku maistui myös tytöille, ja seuraavana päivänä ne tappelivatkin kakun jämistä. Kurkkaa ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/suolainen-tuulihattukakku-savulohitaytteella/
#tuulihattu #kakku #herkullinen #savulohi #yummu #profiteroles #salmon #cake #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Nämä helpot ja nopeat, hieman sitkeät kaura-suklaapalat päätyivät tyttömme 6-vuotisjuhlapöytään. Juhlien jälkeen tarjoilukiposta löytyi onneksi vielä pari keksiä seuraavan päivän jälkkäriksi.
Kurkkaa ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helpot-sitkeat-kaura-suklaapalat/ #tytönsynttärit #suklaa #kaurakeksi #yummy #chocolate #oatmeal #cookies #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Elämäni ensimmäinen prinsessakakku! Onkohan ikä tehnyt tehtävänsä, mutta tässä myös marsipaani maistui ihmeen hyvältä. Vai olikohan kakku vaan niin älyttömän hyvää muuten.. Kakku päätyi mein pikkuprinsessan synttärikakuksi. Ohje löytyy blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/prinsessakakku-suklaapossun-tyyliin-nro-1/ #suklaapossu #prinsessakakku #vadelma #vaniljakiisseli #kakku #6vuotias #tyttö #synttärit #birthday #cake #girl #6yearsold #suklaapossublogit
  • Tällaiset tohtorinhatun malliset suklaafudge-lakupalat pääsivät tuttavani väitöksen jälkeiseen kahvipöytään ja katosivat sieltä aika haipakkaa. Näitä oli tosi kiva tehdä, ja syödä 😋 Kurkkaa kuvalliset ohjeet blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/tohtorinhattu-suklaafudget-lakritsilla/ #suklaapossu #väitös #pikkumakea #suklaafudge #kick #chocolate #fudge #kotiliesiblogit

suklaapossu

X