Suklaapossu

Helppo ja mehevä rapaperipiirakka murupäällisellä (maidoton)

Nam! Tästä ei raparperipiirakka enää paremmaksi muutu! Tai eihän sitä koskaan voi tietää vaikka vastaan joskus tulisikin jokin vielä mahtavampi ohje niin tekotavan kuin makunsakin puolesta, mutta ainakin syöntihetkellä mielessäni pyöri vain nuo muutamat, piirakkaa kehuvat sanat.

Kävin taas hakemassa muutaman raparperin varren kasvimaalta ja tein niistä tämän helpon piirakan. Tuo pohjan ohje on itse asiassa miltei prikulleen sama, kuin viime vuonna julkaisemassani omenapiirakkaohjeessa. Ohje on ihanan helppo, sillä aineet vain sekoitetaan keskenään yhdessä kulhossa. Myös päälle tulevan murupäällisen sekoittaminen onnistuu tuossa samassa kulhossa eli astioitakaan ei juuri tarvitse sutata. Oikeastaan ainut muutos minkä pohjaan tein, oli öljyn vaihtaminen juoksevaan margariiniin. Lopputuloksena on ihanan pehmoinen ja muhkea ja kostea pohja. Hiutaleista tehty murupäällinen sekä piirakan kanssa tarjottava nokara vaniljavaahtoa tai kylmää jäätelöä viimeistelee syömisnautinnon. Ainakin omasta mielestäni, makuasioistahan ei voi kiistellä 😉

Murupäälliseen laitoin tällä kertaa 4 viljan hiutaleita, mutta aivan hyvin päälle voi laittaa myös kaurahiutaleita. Niiden makueroa ei mielestäni juurikaan erota lopputuloksesta.

Ohjeesta saa helposti myös maidottoman, kunhan vain taikinaan ja murupäälliseen käytettävä rasva on maidotonta. Itse tarjosin piiirakan kanssa tavallista vispikermaa, mutta maidotonta kaivatessa voi käyttää vatkattavaa maidotonta vaniljavalmistetta.

Pehmoinen, mehevä pohja, rapea murupäällinen, sisällä kirpeää vihannesta (jep, raparperi on vihannes) ja kylkeen nokare makeaa ja kylmää vaniljaa. Voi että mitä herkkua oli! Myös henkilö, joka ei raparperista yleensä välitä, otti piirakkaa reilut palat ja kehui sen olevan hyvää 🙂

Mehevä rapaperipiirakka murupäällisellä (maidoton)

n. 22 cm (irtopohja)vuokaan 

Taikina:

2 kananmunaa

1.25 dl juoksevaa (maidotonta) rasvaa

1.25 dl mehua

3 dl vehnäjauhoja

1.5 dl sokeria

0.5 tl suolaa

1.5 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

Päälle:

n. 5 dl raparperin paloja

1.5 dl 4-viljan hiutaleita (tai kaurahiutaleita)

50 g maidotonta rasvaa (Keijua) sulatettuna (tai jos maito käy, niin muuta rasvaa)

0.5 dl sokeria

1 rkl vaniljasokeria

Tarjoiluun:

n. 1 dl kuohukermaa tai vispikermaa (maidottomaan tarjoiluun maidotonta vatkattavaa vaniljavalmistetta)

n. 1 rkl vaniljasokeria

Ohje:

Mittaa taikinan kaikki aineet kulhoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä ja sekoita nopeasti sekaisin, älä vatkaa. Kaada taikina piirakkavuokaan ja levitä tasaisesti pohjalle.

Pilko raparperin varret pienemmiksi paloiksi. Ripottele palat pohjan päälle.

Sekoita hiutaleiden joukkoon sulatettu margariinia ja sokerit. Tämän voit tehdä samassa kulhossa missä teit taikinankin. Ripottele hiutaleseos raparperin palojen päälle ja laita koko komeus uuniin.

Paista 180 asteessa, kunnes pinta on saanut hieman väriä pintaansa eli n. 35 minuuttia.

Anna jäähtyä hetki. Jos käytit irtopohjavuokaa, poista vuoan reunat. Tarjoile vaikkapa vaniljasokerilla maustetun vatkatun kerman kanssa tai kylmän vaniljajäätelön kanssa.

Vinkki:

* Saat pellillisen piirakkaa, kun teet taikinan kolminkertaisena. Käytä korkealaitaista peltiä, sillä piirakasta tulee todella muhkea!

* Pohja on itsessään miedohkon vaniljan makuinen. Jos haluat, voit maustaa sitä vaikka kardemummalla tai ylimääräisellä kanelilla.

* Kokeile piirakkaa myös muista marjoja tai hedelmiä. Koska pohja on miedon makuinen, sopii piirakkaan hyvin kirpeähköt marjat. Blogista  löytyy omenainen versiokin.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helppo ja mehevä rapaperipiirakka murupäällisellä (maidoton)

Leena-muori

Voin kuule kuvitella, että on täydellistä! Tarullakin oli niin ihanaa raparperipiirakkaa tarjolla, että minun kai täytyy ostaa raparperia lähiaikoina ja tehdä itsellekin jotain kesäherkkua. 😉 Muistan hyvin tuon sun omenapiirakan, sehän oli aivan huippua. Luulenpa, että raparperi ei ainakaan huononna makuelämystä. 😛

Suklaapossu

Raparperi ei tosiaankaan huonontanut tätä yhtään. Melkein jopa paransi! 😉 Meidän raparperipuskasta on tullut tänä kesänä kaikkeista paras sato näiden 4 vuoden aikana kun ollaan täällä asuttu. Silti ole käynyt hakemassa täydennystä veljeni luota, jossa raparperi rehottaa niin ettei niitä pystyisi millään yhden kesän (tai varmaan edes vuoden) aikana tuhoamaan. Toivottavasti sinäkin Leena pääset leipomaan pian raparperiherkkuja, on ne vain niin hyviä 🙂

Pienet Herkkusuut – Maiju

Nam nam, voi kun alkoi tehdä mieli raparperipiirakkaa! Äsken kuolasin tarun piirakkaa ja nyt täällä sinun 😛 Voi kun saisin palasen itselleni… No ehkä täytyy alkaa leivontapuuhiin… 😉

Suklaapossu

Kiitos paljon Maiju-herkkusuu 🙂 En olekaan vielä ehtinyt vierailemaan Tarun blogissa, mutta pitää käydä pikimmiten itsekin katsomassa tuota Tarun piirakkaan, kun sitä kerran näin paljon kehutaan 🙂 Vaikka toki uskon sen olevan suussasulavaa, niinkuin Tarun herkkuleivonnaiset muutenkin ovat 🙂 Tämä tosiaan oli aivan ihanaa piirakkaa, olin myyty ensimmäisestä haukkauksesta lähtien. Kokeilehan ihmeessä sinäkin Maiju tätä 😉

Pullatyttö

Oi nam, tätä pitää tehdä viikonloppuna! 😍 Mutta käykö tämän tekeminen siis pelkästään kuohukermasta vai mitä vispikermaa olet lisänä käyttänyt?

Auli

Mitä mehua olet käyttänyt?

Suklaapossu

Hei Auli 🙂 Olen laittanut milloin mitäkin on sattunut kaapissa olemaan, yleensä jotain sekamehua tai omenamehua tai joskus myös landrattavaa (päärynä tms.) mehua. Mehu ei itsessään maistu taikinassa juurikaan, joten siihen käy miltei mikä tahansa. Ehkä ainoastaan appelsiinimehu ja karpalomehut ovat siinä ja siinä, ovatko liian voimakkaan makuisia.

Vastaa käyttäjälle Leena-muoriPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *