Suklaapossu

Helppo ja mehevä raparperipiirakka (munaton, maidoton)

Tämä piirakka on ihanan pehmeä ja mehevä! Se on myös erittäin helppo tehdä, sillä pohjan aineet vain sekoitetaan keskenään ja päälle ripotellaan mieleiset täytteet. Päälle sopii mielestäni parhaiten kirpeät marjat tai hedelmät. Sain isältäni kaksi isoa kassillista raparpereja, joten tällä kertaa laitoin päälle niitä. Piirakka oli mielestäni todella ihanaa vaniljakastikkeen kanssa nautittuna ja maistui hyvältä myös ilman! Piirakka tuhoutui hetkessä liki kokonaan 3 aikuisen ja 3 lapsen kesken.

Helppo ja mehevä raparperipiirakka (munaton, maidoton)

Taikina (pienelle n. 20 x 30 cm pellille tai pyöreään n.27 cm korkealaitaiseen vuokaan):

1.5 dl sokeria 4 dl vehnäjauhoja 0.5 tl suolaa 2.5tl leivinjauhetta 2.5tl vanilliinisokeria 2.25 dl sekamehua (tai muuta mehua/vettä) 1 dl öljyä

Päälle: 6 dl raparperinpaloja n. 3 rkl sokeria

Lopuksi: 1 rkl (ruoko)sokeria

Ohje:

Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää mehu/vesi ja öljy. Sekoita nopeasti, kunnes kaikki aineet ovat sekoittuneet, älä vaivaa. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille (tai kevyesti voideltuun piirakkavuokaan). Lisää päälle raparerinpaloja. Ripottele päälle jo tässä vaiheessa hieman sokeria. Paista 200 asteessa  n. 25-30 min. Älä paista liikaa, jottei piirakka menetä mehevyyttään. Ripottele pintaan heti uunistaoton jälkeen (ruoko)sokeria. Nauti halutessasi vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Pst. Ohjetta muokattu 7.9.2017 selkeämmäksi. Ja älkää antako huonojen kuvien häiritä, maku pääasia 🙂


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helppo ja mehevä raparperipiirakka (munaton, maidoton)

Kurvillinen

Voikun kiva resepti! Juuri sellaisiin hetkiin kun kaapissa ei ole mitään, mutta leivottava on. Kiitos!

Tiina

Tästä tuli todella hyvää ja kuohkeaa, hyvä että google sattui tarjoamaan reseptiäsi munatonta raparperipiirakkaa etsiessä. Kiitos reseptistä!

Suklaapossu

Mukava kuulla Tiina 😀 Kiva, että ohjeesta oli iloa. Ja kiitos myös itselleni kun tulit kertomaan kokemuksesi 🙂

Titta Huhtamäki

Suurkiitos! Herkullista tuli. Ja allerginenkin oli tyytyväinen 🙂

Suklaapossu

Kiva kuulla Titta, että ohjeesta oli iloa! Ja mukavaa, että myös allerginen sai herkuteltavaa 😀

Päivi Anttonen

Sain juuri nipun raparperia ja heti ryhdyn tekemään tätä piirakkaa:))kiitos ohjeesta.

Suklaapossu

Eipä kestä 🙂 Kivoja piirakan leivonta- ja syömishetkiä, toivottavasti maistuu 🙂

Charlotte Metsälä

Onnistuisiko gluteenittomana?

Suklaapossu

En ole testaillut, mutta nykyään ainakin gluteenittomat jauhoseokset ovat sen verran hyviä, että saattaa hyvin onnistuakin. Jos testailet, niin olisi kiva tietää miten kävi 🙂

Jonski

Hei! Onnistui hyvin gluteenittomanakin. Laitoin 1dl Sunnuntain hienoa gluteenitonta jauhoseosta ja 3dl riisijauhoa. Nesteeksi käytin maitoa, kun sitä sattui kaapissa olemaan.

Suklaapossu

Hei, tuo onkin hyvä tietää, että onnistuu myös gluteenittomana! 😀 Kiitos Jonski, kun kävit kertomassa 🙂

Anonyymi

Todella hyvä resepti. Tein valmistujaisjuhliin, joihin tuli myös kananmuna allerginen ja hyvää oli. KIITOS! 🙂

Suklaapossu

Hienoa, ihana kuulla että maistui 🙂 Ole hyvä 🙂

Anonyymi

Voikohan tämän tehdä irtopohjaiseen kakkuvuokaan? Itseltä kun ei noin pientä peltiä löydy. Olisi kiva kokeilla juhannuksesksi mökille vietäväksi ��

Suklaapossu

Pahoittelen pitkästä vastausvälistä. Kiireinen viikko takana ja ehdin vasta nyt koneen ääreen vastailemaan. Piirakan voi hyvin tehdä myös irtopohjaiseen kakkuvuokaan. Sopiva vuoan koko on n. 27-28cm, jos haluaa samanpaksuisen kuin tuolla pienellä pellillä. Pienemmässäkin vuoassa onnistuu, taikinaa vain tulee paksumpi kerros ja kypsymisessä kestää hieman kauemmin. Kivoja leivontahetkiä! 🙂

Anonyymi

Voiko käyttää pakastettuja raparpereja piirakassa?

Suklaapossu

Myös pakastettuja raparperinpaloja voi käyttää. Ne kannattaa käyttää kohmeisina, niin että ne ovat ehtineet sulaa sen verran, että niistä saa kaadettua ylimääräisiä nesteitä pois ennen taikinan päälle laittamista.

Anonyymi

Hei! Ihan tosi mahtavaa että löytyi tällänen ohje joka on kevyt eikä ole murotaikinasta. Kiitos! ��

Titta Kähönen

Hieno ohje kun voi tehdä maidottomana ja gluteenittomana…tämä ohje sopii varmaan myös kaikille marjoille,, vaikkapa mustikalle!

Suklaapossu

Kiitos Titta kommentistasi! 🙂 Tämä on tosiaan hyvä, kun on tarvittaessa miltei kaiketon munaton-maidoton-gluteeniton -piirakka 🙂 Ja raparperit voi vaihtaa halutessaan muihinkin makuihin. Marjoja päälle vain reilusti, niin nams!

Tuija

Itse unohdin tarkistaa raparperin ennen aloittamista niin minun tuurillahan ne oli jo kuolleita löysin kuitenkin mustikoita pakkasesta niin niilläkin onnistui!🤗

Suklaapossu

Loistavaa, ihana kuulla Tuija! 😀

Jepeti

Nyt oli oikeasti pahanmakuinen pohja, en suosittele. Kyllä harmittaa etten tehnyt perus muropohjaa

Suklaapossu

Harmi, ettei maistunut. Makuasioita 🙂

Aulikki

Löysin reseptin viime kesänä, kun lapsenlapset halusivat raparperipiirakkaa eikä ollut munia. Ihastuivat täysin ja tänäkin kesänä nimenomaan tämä tilauksessa. Onneksi raparperi kasvaa uutta koko kesän..

Suklaapossu

Ihana kuulla Aulikki, että lapsenlapset ihastuivat noin paljon tähän piirakkaan! 🙂 Herkullisia ja ihania hetkiä lastenlasten kanssa piirakan parissa 🙂

Laura

Ihana, herkullinen ja helppo ohje allergiaperheeseen!

Suklaapossu

Kiva kuulla Laura! 🙂

Pivi

Elämäni aikana kerennyt monet raparperipiirakat leipoa, mutta nyt napsahti oikea herkku joka jätetään perinnöksi tyttärellekkin😍😂KIITOS!

Suklaapossu

Voi kuinka ihana kuulla Pivi 😀

Demsk

Helppo ja hyvä ohje. Olen tehnyt varmaan jo viidesti tänä kesänä. Ohjeen olen oppinut jo ulkoa. Kananmunia on harvoin minulla kotona valmiiksi ostettuna joten tämän piiraan pystyy tekemään tuosta vaan.

Suklaapossu

Kiva kuulla Demsk, että tämä on maistunut 🙂 Helposti ja nopeasti hyvää 🙂

AP

Suklaapossu laittoi peliin nyt maistuvan reseptin. Aina välillä vegaaniviikkoja viettävä sinkkumies arvostaa nopeaa ja tehokasta ruoanlaittoa. Aina välillä on tullut jauhettua raparperia myös raakana, mut tuskin enään tämän reseptin jälkeen.

Suklaapossu

Kiitos AP kommentistasi. Kiva kuulla, että tästä helposta ohjeesta on iloa 🙂

Krisse

Piirakasta tuli taivaallisen mehevä ja ilmava <3 ensimmäinen raparperipiirakkani ja aion ottaa tämän munattoman reseptin vihkoon talteen muita marjapiirakoita varten:) kiitos tästä!

Suklaapossu

Moikka Krisse ja ihana kuulla, että tämä maistui sielläkin! 🙂 Tämä on varmaan yksi meillä eniten tehdyistä piirakkataikinoista raparpereilla, mutta myös muilla marjoilla.

Raaka

Ei kyllä onnistunut tällä ohjeella. Oli yli 15min yliaikaa ja jäi silti raa’aksi. Täytyy etsiä joku toimivampi munaton ja maidoton ohje. Munalliset ohjeet on aina toimineet.

Irina Lisinen

Tapahtuikohan sulle jokin mittavirhe ainesten mittaamisessa? Tai että uuni ei ollut tarpeeksi lämmin? Munattomien piirakoiden on myös hyvä antaa jäähtyä kunnolla, sillä kuumina ovat helposti tahmean (=ehkä jopa raa’an) tuntuisia, mutta jäähdyttyään koostumus paranee ja tahmaisuus häviää.

Marjaana, pohjoisen tyär

Todella helppotekoinen ja hyvänmakuinen piirakkaohje. Suosittelen. Ja säilyy kuivumatta useita päiviä.

Irina Lisinen

Ihana kuulla, että maistui! Tämä on yksi omistakin suosikeistani, erityisesti tuon mehevyytensä takia 🙂

Vastaa käyttäjälle AulikkiPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *