Suklaapossu

Helppo ja nopea munaton raparperipiirakka

 

Havaihduin pari päivää sitten kasvimaalla käydessäni siihen, että kesä on jo tullut ja raparperitkin kasvavat kovaa vauhtia. Nappasin samantein käsiini muutaman varren ja vein ne keittiön pöydälle odottamaan sopivaa leipomishetkeä. Se koittikin pian, kun äitini tuli kylään ja päätin tehdä äkkiä jotain nopeaa kirpeän makeaa herkkua raparperista. Lopputuloksena syntyi tällainen helppo ja nopea munaton raparperipiirakka. Ja kerronpa heti, että tuo piirakan reuna, voi nam! Vaikka oli piirakka muutenkin toki hyvää. Mutta se rapea reunus oli omaa luokkaansa!

 

Olen viime aikoina innostunut kokeilemaan munattomia leivontaohjeita mein pikkuisen allergikon takia. Tällä kertaa testailin, miten älyttömän hyvä omenapiirakan ohje taipuu munattomaksi. Samalla jätin piirakan päälle tulevan kauramurupäällisen pois ajan puutteen vuoksi. Tuon päällisen tekemiseenhän ei mene montaakaan minuuttia, mutta piirakka piti saada mahdollisimman äkkiä uuniin ja pöytään.

Piirakka oli ilmankin tuota päällistä herkkua. Pohja oli mielestäni tosi onnistunut munattomaksi versioksi. Se oli pehmeä ja mehevä. Ja tosi nopeatekoinen ja helppokin, kun aineet vain sekoitetaan keskenään. Päällä olevat raparperin palat toivat piirakkaan kivaa kirpsakkuutta. Toiset tykkäsivät tuosta kirpsakkuudesta, toiset eivät. Mutta kaikki olivat samaa mieltä noista reunoista, ne olivat siis niin hyviä, että! Syötiin piirakka vaniljakastikkeen kanssa, se sopi siihen kuin nenä päähän. Tuli ihanan kesäinen fiilis tätä maistellessa. Niin ja tuo raparperin happamuus varmaan tasoittuisi, jos piirakan antaisi jäähtyä kokonaan. Nyt nautiskeltiin se tuoreeltaan eikä seuraavaksi päiväksi jäänyt enää maisteltavaa. Siinäpä hyvä syy tehdä tätä lisää, että tietää kummoista on esim. jääkaappikylmänä..

Blogista löytyy muuten toinenkin munattoman raparperipiirakan ohje. Kannattaa ihmeessä vilkaista sekin. Tässä nyt kuitenkin tulee tämän piirakan ohje 🙂

Raparperipiirakka, munaton

n. 22 cm vuokaan

Aineet:

3 dl vehnäjauhoja

1.5 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

0.5 tl soodaa

1 dl rypsiöljyä

1.5 dl piimää

Päälle:

raparperin paloja

hieman sokeria

Ohje:

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon öljy ja piimä ja sekoita nopeasti sekaisin. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Taikina on melko paksua. Levitä taikina kevyesti voideltuun irtopohjavuokaan. Ripottele pinnalla raparperin paloja ja ripottele päälle vielä hieman sokeria.

Paista 180 asteessa n. 45-50 minuuttia tai kunnes piirakka on saanut hieman väriä pintaansa ja tuntuu keskeltä kevyesti painettuna kiinteältä mutta pehmeältä. Anna jäähtyä hetki ja tarjoile vaikka vaniljakastikkeen kanssa.

Vinkki:

* Saat piirakasta kokonaan vegaanisen, kun korvaat piimän kauramaidolla ja lisäät taikinaan myös 1 rkl etikkaa. (lukijan vinkki)

* Lukijan vinkki: Piirakka onnistuu myös gluteenittomana (ainakin Semperin gluteenittomalla jauhoseoksella).


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helppo ja nopea munaton raparperipiirakka

Suvinen

Kuulostaa hyvältä! Pystyisiköhän tuota piimää korvaamaan millään kasvisperäisellä tuotteella? Olisi kiva tarjota vegaanille pikkuveljellekkin! 🙂

Suklaapossu

Annoitkin paljon hyviä vinkkejä, hienoa, kiitos! 🙂 Pitää itsekin selvästi tutustua Alpron tuotteisiin paremmin 🙂

Anonyymi

Jugurttia vastaavaa se on koostumukseltaan, mutta onko siinä hapatetta, en oo ihan varma… Mutta oon korvannu sillä piimän/jugurtin/kermaviilin ja laittanut aina reseptin mukaan leivinjauheen+soodan ja hyvin on onnistunut joka kerta! 🙂 Oon laittanut joskus myös Alpron maustamatonta jugurttia, ja sitä löytyy makeutettuna ja ei-makeutettuna. Ei-makeutettuna käyttynyt kermaviilin korvaavana mureketaikinassakin. Nyt meni jo ihan asiasta toiseen! =)

Suklaapossu

Piimän voi korvata vaikka mehulla, mutta jätä silloin sooda pois ja laita leivinjauhetta yhteensä hieman vajaa 2 tl.

Alpron soijajogurttia en olekaan kokeillut, mutta kuullostaa kokeilemisen arvoiselta 🙂 Onko se muuten piimän tapaan hapan, vai pitääkö sitäkin käyttämällä korvata sooda leivinjauheella?

Anonyymi

Oon joihinkin vastaaviin piirakka ohjeisiin korvannu piimän/jugurtin Alpron vanilja-soija jugurtilla. Toimii! 🙂

Kaisa

Oi, rapsupiirakkaa…täällä pohjoisessa noita herkkuja joutuu vielä tovin odottelemaan

Suklaapossu

Toivottavasti pääset Kaisa sinäkin jo pian nauttimaan rapsupiirakoista 🙂

Kanelitytön kakkuparatiisi

Sun kuvat on aina niin kauniita! Ja ihan älyttömän herkulliselta sekä näyttää että kuulostaa tuo piirakka ♥

Suklaapossu

Voi kiitos Kanelitytön kakkuparatiisi, ihana kuulla että olet tuota mieltä! ♥ Piirakka oli myös hyvää, erityisesti nuo reunat, nams!

Raisa P

Kiitos ohjeesta! Tätä täytyykin vegeversiona koittaa kun sisko seuraavan kerran tulee käymään! 🙂

Suklaapossu

Ole hyvä Raisa P 🙂 Tekisi itsekin mieli päästä taas mutustelemaan noita rapeita reunoja 😛 Ja toki muutakin piirakkaa 🙂

Wild Mimosa

Kiitos maukkaasta reseptista! Tein piirakasta vegaanisen korvaamalla piiman soijajogurtilla, heitin raparperin sekaan myos mansikoita ja tein paalle viela muruseoksen. Kirjoitan omaa blogia ja laitoin linkin sinun sivuille, toivottavasti uudet lukijat loytavat herkulliset reseptisi!

Suklaapossu

Loistavaa, että piirakka maistui myös sulle! 🙂 Mansikka sopii rapaperin kanssa yhteen ihan mahdottoman hyvin eikä murukerrostakaan voi koskaan olla liikaa. Uskon että piirakasta tuli taatusti tosi hyvää tekemilläsi muutoksilla. Kiitos linkitysestä. Tulen pian blogiisi katsomassa versiotasi 🙂

Johanna

Vaihdoin piimän kauramaitoon ja lisäsin ruokalusikallisen omenaviinietikkaa ja näin on vegaaninen (ja soijaton) piirakka valmis, toimii!

Suklaapossu

Loistava vinkki, kiitos Johanna! Laitankin ohjeeseen suoraan tiedon myös muille lukijoille, että noin helpolla tästä saa vegaanisen 🙂

Pirjo Hokkanen

Olen tehnyt tätä piirakka korvaamalla osan vehnäjauhoja speltillä ja tietysti kanelia ja fariinisokeria päälle, joskus myös kaurahiutaleita. D

Suklaapossu

Hei Pirjo. Kuullostaa herkulliselta muokkauksilta 🙂 Speltti tuo leivonnaisiin oman ihanan makunsa ja sopii tähän varmaa tosi kivasti.

MaaritN

Hei, onnistuukohan vielä gluteenittomana, jos vaihtaa vehnäjauhot suorassa suhteessa gluteenittomaan jauhoon? Nesteen korvaan soijajogurtilla. Yritän tehdä tästä gluteenittoman ja vegaanille sopivan piirakan.

Suklaapossu

Hei MaaritN. Pahoitteluni, että vastaamisessa kesti. Tosin vastaukseni jää hieman epämääräiseksi, sillä minulla ei harmittavasti ole niin paljon kokemusta gluteenittomasta leivonnasta, että uskaltaisin luvata juuri tämän ohjeen toimivan gluteenittomilla jauhoilla. Täällä on kuitenkin hyvin samankaltainen ohje, jonka ainakin yksi lukijoista on testannut toimivan myös gluteenittomana https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-pehmea-ja-meheva-omenapiirakka-munaton-maidoton/ . Ohje on jo valmiiksi myös munaton ja maidoton, joten sopisi vegaanille jo sellaisenaan.

Armi

Tein tämän gluteenittomilla jauhoilla ja tuli todella hyvää! Nestettä laitoin 2.5dl ja käytin piimän sijaan maitoa. Jauhoina käytin Semperin gluteenitonta jauhoseosta.

Suklaapossu

Hei Armi! Hienoa! Hyvä tietää, että onnistuu myös gluteenittomana, kiitos 🙂

Vastaa käyttäjälle AnonyymiPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *