Suklaapossu

Helppo kahden suklaan suklaafudge

Itsetehdyt fudget ovat aina vain yhtä ihania tehdä, ja ennen kaikkea syödä! Kun pohjana käyttää suklaan ja kondensoidun maidon sekoitusta, saa fudget tehtyä helposti ja nopeasti ilman lämpömittaria tai muita ylimääräisiä härpäkkeitä. Ja mikä vieläkin hienompaa on se, että nämä maistuvat ihan älyttömän hyviltä!

Tällaisiin fudgeihin voi käyttää mitä suklaata tahansa ja niitä voi maustaa oman makunsa mukaan. Tummaa suklaata vain tarvitaan hieman vähemmän, kuin vaaleampaa suklaata. Itse käytin näihin sekä tummaa suklaata että valkosuklaata ja makuaineiksi lemppareitani eli suolapähkinöitä ja lakritsia. Ihania, jälleen!

Fudgen tekonopeudesta kertonee se, että tein nämä muutamassa minuutissa lasten juostessa ympäri asuntoa ja ennen kuin lähdin viemään vanhinta tyttöä harkkoihin.. Tai no oli mulla muitakin katsomassa lapsia, jotta sain keskittyä suklaisen sulattamiseen sen parin minuutin ajan. Sulat suklaat saivat sisuksiinsa vielä nuo pähkinät ja lakut, jonka jälkeen massan pystyi kaatamaan vuokaan hyytymään. Ohje saattaa olla pitkän oloinen, mutta tekemiseen ei mene kuitenkaan kuin hetki. Ohje kannattaa ensin lukaista ajatuksella läpi ja valmistella kaikki kuntoon, niin fudgen teko sujuu kuin leikiten. Aktiivinen tekoaika on siis tosi lyhyt ja helppo. Suklaamassan hyytymistä pitää sitten odotella hieman pidempään, mutta sen jälkeen pääseekin herkuttelemaan.

Näiden tekemiseen ei koskaan näimmä kyllästy, eikä kyllä syömiseenkään. Näitä voi tarjota juhlissa, viedä kaverille, sukulaiselle, töihin tai tarhaan, antaa lahjaksi tai syödä ihan vain itsekseen. Tai kuten itse tein, tarjota kylään tulevilla appivanhemille, jotta jaksavat juosta lasten perässä…

Tässä vihdoinkin the ohje kahden suklaan helppoon fudgeen, olkaa hyvät 🙂

Helpot kahden suklaan fudget lakritsilla ja suolapähkinöillä

Koosta riippuen n. 90 kpl

Aineet:

1 prk kondensoitua maitoa (ei kinuskiksi keitettyä)

300 g tummaa suklaata (laitoin osaksi 50% ja osaksi 70%)

ripaus suolaa

250 g valkosuklaata

Lisäksi:

200 g lakritsia

3 dl suolapähkinöitä

Ohje:

Vuoraa n. 20 x 30 vuoka leivinpaperilla. Pilko suklaat pienimmiksi paloiksi ja pienennä tarvittaessa myös lakritsin paloja hieman.

Ota esille kaksi kattilaa. Laita toiseen 2 dl kondensoitua maitoa sekä pilkottu tumma suklaa. Laita toiseen kattilaan loput maidosta (n. 1 dl) sekä pilkottu valkosuklaa. Laita molemmat kattilat levylle ja lämmittele seoksia miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen kunnes suklaat sulaa. Kun suklaat ovat sulaneet, lisää tummaan suklaaseokseen ripaus suolaa, n. 2/3 lakritsin paloista sekä 2 dl suolapähkinöitä. Sekoita.

Kaada tumma suklaaseos samantein vuokaan leivinpaperin päälle ja levitä nopeasti pohjalle suht tasaiseksi kerrokseksi.

Sekoita heti tumman suklaan levittämisen jälkeen valkosuklaaseoksen joukkoon melkein kaikki loput suolapähkinät ja lakritsin palat, jätä osa ”koristeluun”. Levitä valkosuklaaseos tumman suklaan päälle suht tasaiseksi kerrokseksi. Tiputtele päälle vielä lakun paloja ja suolapähkinöitä ja paina kevyesti pintaan kiinni.

Jos pinta jää kovin röpelöiseksi, laita päälle leivinpaperin pala ja tasoita kädellä painamalla. Laita jääkaappiin hyytymään n. 8 tunnin ajaksi tai kunnes levy on kokonaan jähmettynyt leikkaamista varten. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi. Säilytä fudget jääkaapissa. Fudget kestävät myös pakastamisen.

Vinkit:

* Valmiita fudgeja on hyvä säilyttää ilmatiivissä rasiassa, jotta ne pysyvät mehevinä, eikä pinta kuivu suottas. Olen säilyttänyt niitä sekä jääkaapissa että huoneenlämmössä, mutta en ole huomannut kovin suurta eroa säilyvyyksissä (fudget tosin ovat tehneet katoamistempun niin nopsaan, etteivät muutenkaan säily kovin pitkään 😉 ).

* Kondensoitu maito on sokeroitua maitotiivistettä, jota löytyy tölkeissä useimpien markettien hyllyiltä. Usein ne löytyvät samasta paikasta missä on muutkin tölkit (eli mm. tomaattimurskan ja kookosmaidon lähettyvillä), mutta joissakin kaupoissa ne sijaitsevat leivontatarvikkeiden lähellä. Joskus olen löytänyt niitä myös kylmähyllystä (vaikka ne säilyvät huoneenlämmössä).

* Kun sulatat valkosuklaata ja jos valkosuklaan joukosta alkaa irrota öljyn näköistä tavaraa, älä pelästy. Jatka vain lämmittämistä miedolla lämmöllä sekoitellen. Massa alkaa pikku hiljaa löystyä ja ”öljy” liukenee valkosuklaan joukkoon.

* Toimi nopeasti sen jälkeen kun olet saanut suklaat sulatettua. Seokset jämähtävät melko äkkiä, ja pinnasta tulee helposti röpelöinen.

* Älä kuitenkaan jätä valkosuklaaseosta kuumalle levylle sillä välin kun levität tumman suklaan vuokaan. Jos valkosuklaa ehtii jämähtää liikaa touhutessasi tumman suklaan kanssa, lämmitä sitä varovasti uudestaan. koko ajan sekoitellen. Ja miedolla lämmöllä.* Leikkaa vasta, kun levy on kunnolla jähmettynyt, niin leikkauspinnasta tulee tasainen. Toisaalta, onneksi pienet ulkonäköhaitat eivät vaikuta ihanaan makuun 🙂

Helppo kahden suklaan fudge

    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helppo kahden suklaan suklaafudge

Sanni Aleksandra

Näyttää niin herkullisilta, että pitää kokeilla.
Pidän helpoista resepteistä, joissa ei ole tuhata vaihetta ja erikoishärpäkkeitä.
Joten ohje sopii varmaan hyvin minulle 😉

Suklaapossu

Kiitos Sanni 🙂 Tällaiset helpot ja nopeat ohjeet ovat myös mun makuuni nykykiireissä. Ja vielä kun maistuvat ihan älyttömän hyviltä 😛 Tämä on selvästi sun ohje, kannattaa ihmeessä kokeilla!

Anonyymi

Tosi herkullinen resepti. Itse tehdyt on NIIN hyviä!!! Sattuisiko sulta löytymään helppoa reseptiä vegaanisiin fudgeihin?

Suklaapossu

Niin ovat! Ja niitä kun pystyy varioimaan oman makunsa mukaiseksi, niin nam! Hmm. Multa ei tällä hetkellä löydy vegaanisten fudgepalojen ohjetta, mutta laitanpa tuon mietintämyssyyn 🙂

anna.

Jälleen kerran täytyy testata sun reseptiä! 🙂 Taidan soveltaa hieman noiden lisukkeiden kanssa tosin, koska siihenhän sopis vaikka marjat tai mikä vaan!

Suklaapossu

Oih, kuivatut marjat kuullostaisivat ihanilta lisukkeilta! Kiva, että löysit testattavaa 🙂

Anonyymi

Nam 🙂 Onnistuisikohan tuon teko puolikkaalla annoksella kun itselleen ei viittisi kovin isoa annosta tehdä… 😀 Mitenköhän sen avatun "maitopurkin" saisi säilymään?

Suklaapossu

Annoksen puolittaminen onnistuu hyvin. Loput kondensoidusta maidosta voi pakastaa ja käyttää myöhemmin vaikka toiseen puolikkaaseen 🙂

V

Näytti niin hyvältä että oli pakko kokeilla mutta panikoin valkosuklaaseen muodostunutta öljyä ja massa jäi myös vähän öljyiseksi ja aika paksuksi, onko koko tuotos nyt pilalla.. ?

Suklaapossu

Jos öljyä ei ollut kovin suurta määrää, se tuskin vaikuttaa lopputulokseen (itsellänikin on joskus käynyt niin). Mutta jos öljyä on paljon, niin en pysty varmaksi sanomaan millainen lopputulos mahtaa olla. Toivottavasti se silti pysyy syötävänä 🙂 Jos vielä innostut kokeilemaan uudestaan, niin lämmittele valkosuklaaseosta vielä senkin jälkeen, ku huomaat öljyn irtoavan. Sekoittele seosta samalla kunnolla. Näin tehden minulla ainakin on öljy näin tehden ”imeytynyt” takaisin suklaan joukkoon.

Terhi

Hei, paljonko on grammoissa tai dl ”yksi purkki” kondensoitua maitoa ?? Sillä täällä Italiassa sitä on saatavilla hyvinkin eri kokoisissa pakkauksissa 🙂 Kiitos

Suklaapossu

Hei Terhi! 🙂 Hyvä kysymys! Yksi purkki on 397g painava ja tilavuudeltaan noin 3 dl. Laitankin tämän tiedon myös suoraan ohjeeseen.

Larzu

Kokeilin tehdä tätä fudgea kondensoidusta kookosmaidosta, ja tulos oli huono. Jostain syystä seoksesta erkani sellaista öljymäistä nestettä, eikä suklaa sekoittunut siihen vaan jäi klimppimäiseksi sen nesteen sekaan. Harmi juttu ettei tuolla onnistunut. Kookosmaito ja suklaa kyllä sekoittuu mutta ei tämä kondensoitu versio.

Suklaapossu

Hei Larzu! Kiitos tiedosta! Mulla on ollut ajatuksena testailla näitä kondensoidulla kookosmaidolla jossain vaiheessa, mutta ehdit näimmä ensin. Harmi vain, ettei onnistunut, ainakaan juuri tällä ohjeella. Tässä voi olla aineisosien suhteet vääränlaiset, jolloin lopputuloksena on tuo rasvan erottuminen, jos seosta joutuu esim. lämmittämään liian paljon. Nostanpa tämän testauslistani kärkeen.

Turhauttaa

Joka fudge-ohjeessa sanotaan että massa jähmettyy äkkiä. Nyt 15 tunnin jääkaapissa olon jälkeen ei vieläkään jähmeää, vaan ihan löllöä ja jää kiinni paperiin. En tehnyt juuri tämän ohjeen mukaan, vaan toisen jossa purkki kondensoitua maitoa, 400g sulkaata ja 0,5dl kermalikööriä. Sulatus ja sekoitusvaihe ohjeen mukaan. Näissä ohjeissa pitäisi sanoa tarkemmin ne yksityiskohtaisimatkin asiat, joista onnistumisen ja epäonnistumisen erot aina tulevat.

Suklaapossu

Hei ”Turhauttaa”. Ainakin useissa omissa ohjeissani fudge jähmettyy melko nopeasti ja kiinteäksi. Jähmettymiseen vaikuttaa paljon suklaan vahvuus. Mitä tummempaa suklaata käytetään, sitä vähemmän sitä tarvitaan, jotta fudge hyytyy optimaalisesti. Vaaleampia suklaita tarvitaan enemmän, jotta saavutetaan sama hyytymistaso. Kun suklaan laatu ja määrä ovat oikeat, onnistuvat tällaiset kondensoitua maitoa sisältävät ohjeet yleensä tosi hyvin.

Mitä suklaata käytit tuossa tekemässäsi fudgessa? Siinä on sen verran nestettä (kermaliköörin muodossa), että suklaan on hyvä olla melko tummaa.
Jos fudge ei ole vieläkään hyytynyt, siitä voi tehdä vaikka tryffeleitä eli kaapia pienellä lusikalla nokareita, jotka pyörittelee esim. tummassa kaakaojauheessa tai vaikka mariannerouheessa.

Kukka

Koitin tehdä tätä mutta harmi kyllä valkosuklaa ehti jämähtää, en tosin ole varma oliko se missään vaiheessa juoksevaa. Ehdin laittaa jähmettyneen valkosuklaan tummasuklaakerroksen päälle, ennen kuin huomasin että sitä olisi voinut koittaa lämmittää vielä uudestaan. Onko fudge nyt pilalla vai voiko sitä vielä pelastaa?

Suklaapossu

Hei Kukka! Oliko kaikki valkosuklaa kuitenkin sulanut vai jäikö se osittain koviksi sattumiksi? Jos massa on jo levitetty, sille ei oikein voi tehdä enää mitään.

Uskon, että fudgesta tulee silti hyvää, vaikka valkosuklaaosio ei olisikaan ehtinyt sulamaan täysin tai massa olisi ei-niin-juokseva. Ja myös vaikka joukossa olisi sulamattomia valkosuklaakokkareita, en usko, että fudge menee siitä täysin pilalle, mutta ehkä valkosuklaaosio ei hyydy täydellisesti.

Kukka

Hei, kiitos nopeasta vastauksesta! Yritin katsoa oliko sattumia, mutta ei mielestäni ollut, mutta on sekin mahdollista… Oliko siis jähmettyminen liiallisen lämmittämisen syytä vai voiko esim. käytetyllä suklaalla(pandan valkosuklaa) olla merkitystä?

Suklaapossu

Heippa Kukka! Näkemättä hankala sanoa, mutta saattaa olla niin, että seosta olisi pitänyt lämmittää vielä hetki kauemmin, jotta se olisi ollut mahdollisimman juoksevaa/löysää. Jos kuitenkin sait seoksen hyvin levitettyä pellille, niin eiköhän fudge onnistunut 🙂

Valkosuklaan merkillä en ole huomannut olevan juurikaan vaikutusta juuri tämän massan käyttäytymiseen, mutta sekin saattaa olla mahdollista. Itse käytän useimmiten Lidlin 100 g paketeissa myytävää valkosuklaata, mutta silloin tällöin myös Panda ja fudge on onnistunut molemmilla suklailla.

Muutaman tunnin päästä, kun suklaamassa on jähmettynyt, näet miten fudge onnistu. Kerrothan vielä millaista tuli 🙂

Kukka

Kiitos. Pitää koittaa olla ensi kerralla tarkempi! Maku on kyllä kohdillaan vaikka ulkonäkö ei olekaan hienoin 🙂

Suklaapossu

Hyvä juttu, että tärkein (maku) on kohdillaan 🙂

Ihanaa ja herkullista joulunaikaa Kukka!

Vilma

Hei ! Miten näitä säilytetään ja miten pitkään säilyy ? 🙂

Irina Lisinen

Hei Vilma! Ja pahoittelut tooosi pitkästä vastaustauosta. Säilyvyyttä kysytään erilaisten suklaafudgeohjeiden yhteydessä melko usein, joten naputtelin vastauksen suoraan ohjeen alla olevaan vinkit-osioon 🙂

Vastaa käyttäjälle KukkaPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *