Suklaapossu

Helppo kaurainen peltileipä

Halusin leipoa tyttäreni kanssa jotain. Leipä oli loppu ja kaapin kätköissä nökötti pussillinen kuivahiivaa. Muistin joskus aikoinaan tehneeni peltileipää ja nyt olikin samanlaisen vuoro. Tämä on ihana ohje siksi, että aineet vain sekoitetaan, taikina kaadetaan pellille ja annetaan nousta rauhassa kertaalleen, jonka jälkeen pelti törkätään uuniin. Juuri sopiva taikina lasten kanssa tehtäväksi.

Koska ohje sisälsi aika paljon kaurahiutaleita, eikä kunnon sitkoakaan tarvinnut vaivata, lisäsin mukaan aiemmin hankkimaani ksantaania siinä toivossa, että leivästä tulisi muhkeampi. Ksantaani on gluteenittomassa leivonnassa käytettävä apuaine. Sitä voidaan käyttää myös normileivonnassa taikinan koostumuksen parantamiseen. Ksantaani kestää vain yhden kohottamisen, joten se sopii juuri tällaisen peltileivän tekemiseen. Ksantaani auttoi selvästi tuomaan ”sitkoa” eli suuresta kaurahiutaleiden määrästä huolimassa leipä tuntui enimmäkseen pelkältä vehnäleivältä. Leipä oli todella pehmeä ja muhkea. Leivän voi toki tehdä ilman ksantaaniakin! Silloin leivästä vain tulee hieman höttöisempi ja inasen ”tahmeampi”.

Palat olivat reilun kokoisia, mutta 4-v tyttärenikin söi välipala-aikaan banaanin lisäksi 4 palaa tätä leipää ja pyysi aina vaan lisää ja lisää.. Hyvää tämä olikin ja tulee taatusti tehtyä useamminkin jatkossa.

n. 25 x 40 cm pellille. Halutessasi vielä muhkeamman lopputuloksen, paista pienemmällä pellillä.

Aineet:

5 dl vettä

1 pss kuivahiivaa

4 dl kaurahiutaleita

6 dl vehnäjauhoja

1 tl ksantaania

1.5 tl suolaa

1.5 rkl sokeria

1 muna

loraus öljyä (n.2 rkl)

Pinnalle:

1 muna

kaurahiutaleita

Ohje:

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon hieman kättälämpimämpi vesi, muna ja öljy ja sekoita taikina tasaiseksi. Taikina jää löysäksi. Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille ja ruuduta veitsellä sopivan kokoisiksi paloiksi. Anna kohota lämpimässä paikassa (esim. kuumaa vettä sisältävän altaan päällä) liinan alla n. 45-60 minuuttia. Voitele pinta munalla (itse roiskein pintaan munaa, sillä hyvin kohonnut taikina tuppasi lässähtämään kokonaan voidellessani sitä) ja ripottele pinnalle kaurahiutaleita. Paista 225 asteessa keskitasolla n. 15 min. 




    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helppo kaurainen peltileipä

Sokerimuruja

Hei, kiva kun laitoit tämän reseptin blogiisi! Muistelen saaneeni pienenä peltileipää äidin tekemänä 🙂 Hyvältä näyttää!

Suklaapossu

Ole hyvä vaan 🙂 Tämä on ihanan helppo tehdä ja hyvänmakuinen 🙂

Hanna

Hei, kiitos ohjeesta!
Etsin jotain just tällasta nopeaa ja vaivatonta leipää, jonka ehtisi ja viitsisi vielä työviikon päälle paistaa. Tässä silmään osui tuo ksantaani, jota muka piti olla kaapissa. Noh, se olikin psylliumia..
Itse laitoin osan, olikohan peräti 4dl, sämpyläjauhoseosta, jossa mukana myös jauhonparanne. Anto ihan hyvin tukea ja leivästä tuli TODELLA rouheinen. Miehen alkuun hyvin epäilevistä kommenteista huolimatta näytti maistuvan 😉

Suklaapossu

Heippa Hanna! 🙂 Mukavaa, että ohjeesta oli teille iloa ja leipä maistui 🙂 Aika monia ohjeita tosiaan pystyy hieman soveltamaan, eikä jonkun aineen puutos aina ole niin suuri juttu. Tuo sämpyläjauhoseos olikin hyvä "korvike" ksantaanille. Enkä tiedä, vaikka psylliumkin olisi saattanut toimia. Se tosin vie mielestäni hieman makua pois, ainakin määrät ovat vähänkään liialliset. Mutta ehkäpä sitäkin pitäisi joskus testailla.. 😉

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *