Suklaapossu

Helppo, munaton ja maidoton vaalea kakkupohja

Munaton kakkupohja

Olen päässyt mein muna-allergisen poikamme takia miettimään monet leivonnaiset aivan uusiksi ja muokkaamaan tutuista ja turvallisista leivonnaisohjeista munattomia. Munattoman vaalean kakkupohjan tekeminen on ollut mielessä jo jonkin aikaa ja testailin sellaisen tekemistä jo kesällä tytön värikkäässä synttärikakussa ja toistamiseen kummipojan Paavo Pesusieni-kakussa. Nuo pohjat olivat niin hyviä, että päätin muokata ohjetta enää vain hiukan. Tähän viimeiseen versioon lisäsin joukkoon vähän enemmän nestettä sekä hivutin paistolämpötilaa hieman alemmas. Muokkailun jälkeen huomasin, että pohja muistuttaa hyvin pitkälti munattoman, tumman, kaakaoisen kakkupohjan taikinaa, jolla saa aivan ihanan, tumman kakkupohjan aikaiseksi. Tämä vaalea versio on vain aavistuksen jämäkämpi, ja, noh, vaalea.. Mutta muuten vähintään yhtä hyvä. Ja tämän hetken lempparipohjani. Ja kerroinko jo, että taikinan tekeminen on älyttömän helppoa, sillä siihen ei tarvita kuin yksi kulho ja joku lusikka/käsivispilä, jolla aineet saa sekoitettua keskenään sekaisin! Ihanteellista, eikö 🙂

Tällä vaalealla taikinalla tehdyt kakkupohjat kohoavat uunissa melko voimakkaasti päältä, mutta se ei (ainakaan vielä) haittaa, sillä nuo nousseet kannet pystyy leikkaamaan pois (ja mutustelemaan vaikka vatkatun vaniljakastikkeen ja marjojen kanssa, nam!). Pohjat ovat ihanan meheviä ja helppotekoisia. Käytetyt aineet ovat myös tuikitavallisia, eli siis mitään erikoishärpäkkeitä ei tarvita näihin kakkupohjiin. Munattomuuden lisäksi tällä taikinalla tehty kakkupohja on muuten myös maidoton.

Helppo ja mehevä kakkupohja

Koska taikinasta puuttuu munat, eikä siihen saa helposti vatkattua ilmaa, niin lopputulos on perussokerikakkupohjaa tiiviimpii. Ehkäpä juuri sen vuoksi se on myös niin mehevän kostea, ettei se kaipaa lainkaan kostutusta. Ainakaan käyttämieni moussetyyppisten täytteiden kanssa.. Pohja leikkaantuu kans tosi ihanteellisesti ja pysyy koossa nätisti siirtovaiheissa. Oikeastaan en keksi tästä pohjasta äkkiseltään mitään valitettavaa. Paitsi jos haetaan täydellisen tasapintaista kakkua, niin sitä pitää muokata. Sitten joskus 🙂

Olen muuten tehnyt muitakin kakkupohjia erilaisilla munattomilla pohjilla, mutta nyt on pakko mainostaa, että tämä on niistä ehdoton suosikkini. Jos testailet, niin olisi tosi kiva kuulla, mitä mieltä olet 🙂

 

Helppo, munaton ja maidoton vaalea kakkupohja

Kahteen n. 16 cm vuokaan tai yhteen n. 20 cm irtopohjavuokaan

Aineet:

4 dl vehnäjauhoja (ks. vinkkiosista alempaa vinkki gluteenittomaan pohjaan)

2.25 dl sokeria

1 dl perunajauhoja

0.75 tl suolaa

1.25 tl leivinjauhetta

0.75 tl ruokasoodaa

1 tl vaniljasokeria

1 rkl (omenaviini)etikkaa (EI kuitenkaan väkiviinietikkaa)

1 dl rapsi- tai rypsiöljyä

3 dl vettä

Ohje:

Sekoita pohjan kuivat aineet hyvin keskenään sekaisin. Lisää joukkoon vesi, öljy ja etikka.

Sekoita nopeasti sekaisin. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat keskenään. Kaada taikina kahteen voideltuun n. 16 cm irtopohjavuokaan.

Paista 160 asteessa n. 35 minuuttia tai kunnes kypsiä. Kokeile kypsyys tikulla. Kun tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on pohja kypsä.

Anna jäähtyä muutama minuuttia ja poista vuoan reunaosa.

Jäähdytä pohja kokonaan hyvin peiteltynä. Käytä pohjat esim. täytekakun kakkupohjana tai yksi kahteen leikattu kakkupohjan osa vaikkapa juustokakun pohjana.

Vinkki:

* Kakusta saa myös gluteenittoman. Lukijat ovat onnistuneet kakkupohjan teossa ainakin Lidlin gluteenittomilla kaurajauhoilla ja Semperin gluteenittomilla jauhoilla.

Munaton ja maidoton kakkupohja

    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helppo, munaton ja maidoton vaalea kakkupohja

katjasavinen@aol.com

Kuullostaa hyvältä! Kiitos reseptistä! Poikani on kananmuna ja hera Allerginen joten kaikki uudet reseptit ovat tervetulleita! Olisiko sulla hyvä vinkki maido(hera)ttomalle täytteelle?

Suklaapossu

Kiva kuulla, että innostuit ohjeesta, Katja 😀 Harmittavasti en ole (vielä) testaillut kovin paljon maidottomia täyteohjeita eikä niitä löydy blogistakaan, mutta googlettamalla löytynee paljonkin erilaisia ja uskoisin että myös hyviä maidottomia ohjeita 🙂 Pst. Testasin tässä syksyllä moussea, johon tuli ainoastaan vatkattua kaurakermaa ja joukkoon sulatettua, maidotonta suklaata. Täytin täytteellä suklaakakkupohjan ja lähetin miesporukan syötäväksi. Heille ainakin oli kuulemma maistunut hyvin. Suklaisen maidottoman täytteen tekeminen onnistu näimmä siis suht helpostikin, jos sellainen muuten sopii ruokavalioon 🙂

PikkuMyy

Voiko ohjeen suoraan puolittaa jos tekee vain yhteen pieneen irtopohjavuokaan (n.16cm)??
Olen myös joskus tehnyt munattoman kakkupohjan uunipellillä, kääretorttupohja tyylillä, silloin pohja ei niin paljon keskeltä kohoa niinkuin munattomat pohjat tahtoo usein tehdä. Tulisko tällä ohjeella uunipellille sopiva pohja (50cm leveä uuni)?

Suklaapossu

Heippa PikkuMyy 🙂 Ohjeen voi puolittaa jos tekee sen n. 16 cm vuokaan. Tällöin tosin pohjasta tulee melko matala. Haluatko, että pohjan voisi leikata 3 osaan, vai riittääkö 2 osaa (=yksi täyteväli)? Totta, uunipellillä saisi tasaisemman pohjan. En valitettavasti uskalla luvata ilman testaamista, että tämä riittäisi tällaisenaan uunipellille. Laskeskelin pikaisesti, että ainakin 30 x 25 cm kokoiseen pellille riittää hienosti. Mutta mitä ohuempi kerros taikinaa tulee, sitä paremmin se nousee ja sitä suurempi riittoisuus eli taikina luultavammin riittäisi vieläkin isommalle pellille. Minkä kokoinen pelti sulla mahtaa tuon kokoisessa uunissa olla?

PikkuMyy

Oon joka kerta tainnut leikata pohjan vaan 2osaan (=yx täyteväli).
Meiän uunipellin sisämitat on 34x34cm, ja toinen Lild:n ”säädettävä” uunipelti on pienimmillään 33x30cm. Elikkäs uskaltaisin varmaan tuohon pienemmälle pellille pohjan tehdä! Tai sit teen siihen 16cm irtopohjavuokaan..
Joskus jollakin ohjeella tein isoon kakkuvuokaan (26cm) niin tuntu että pohja ei ikinä kypsy keskeltä ja sitten jo alkoin tummua pinnasta, ja vaikka sitten leivinpaperi päällä kypsyi loppuun keskeltäkin, niin siinä vaiheessa kun pohjan halkaisi niin tuntui että olisi vielä ollut hitusen raaka. Ja viimeksi tein pohjan pellillä mutta sillä ohjeella tuli melko paksu pohja.
Nyt näihin kekkereihin riittäsi ihan pienikin kananmunaton kakku niin ehdottomasti ajattelin testata tätä ohjetta! 🙂

Suklaapossu

Kuullostaa hyvältä suunnitelmalta, kumpikin paistotapa 🙂 Isossa vuoassa paistolämpötila pitää olla tosi matala, jotta se ehtii kypsyä kunnolla keskeltäkin ennen kuin reunat tai pinta kärvähtää. Toivottavasti tämä pohja onnistuu ja maistuu. Ja toki olisi hienoa, jos kuulisin miten pohjan paistamisen kanssa kävi ja mitä pidit 🙂

Kotileipuri

Heippa! Riittääköhän nämä määrät 26cm kakkuvuokaan? vai tuleeko liian vähän taikinaa?
Ja mitenhän on, onnistuisiko jauhot korvata gluteenittomilla jauhoilla?

Suklaapossu

Heippa Kotileipuri 🙂 Taikinamäärä on tällaisenaan sopiva n.20 cm vuokaan, joten 26 cm vuokaan se kannattaa isontaa ainakin 1.7-2-kertaiseksi ja samalla kasvattaa hieman sekä paistolämpötilaa (n. 170 asteeseen) ja myös paistoaikaa (arviolta 45-50 minuuttiin. Paistumista kannattaa tarkkailla ja kokeilla kypsyy tikulla heti kun kakku tuntuu keskeltä kevyesti painettuna kiinteältä. Jos kakku on vielä raaka ja pinta uhkaa saada väriä, kannattaa päälle laittaa folio loppupaiston ajaksi. Valitettavasti en ole kokeillut tätä vielä gluteenittomilla, mutta nykyään on niin hyviä jauhoseoksia, että saattaisi onnistuakin. Jos kokeilet, niin olisi tosi mahtava kuulla miten kävi 🙂

Mihiro

Thanks very much for the best recipe. My children are allergic to eggs and milk. I tried it and it came out very sponge!Kiitos reseptistä!

Suklaapossu

Great! That’s nice to hear. Thank you Mihiro for sharing your experience! Ole hyvä! 🙂

Pirta

Hei!
Kiitos ohjeesta. Kokeilen sitä 9v pojan synttärikakkuun. Mutta semmosta mietin, että mikä virka tuolla etikalla on? Voiko sen korvata jollai muulla?

Suklaapossu

Hei Pirta! Sooda vaatii taikinaan jotain hapanta, jotta taikinaan syntyy ilmakuplia ja lopputuloksesta tulee ilmava. Itse käytän tähän etikkaa, mutta sitruunan mehu saattaisi toimia samalla tavalla. En ole kokeillut, mutta intuitiivisesti ajateltuna sitruunan mehua saattaa joutua laittamaan hieman enemmän mitä etikkaa, jotta päästään samaan lopputulokseen. Tähän taikinaan laittaisinkin n. 2 rkl sitruunan mehua. Uskallatko kokeilla? 🙂

munaton leipuri

voikohan etikan määrää puolittaa? Maistuu aika voimkkaasti kakussa… Muuten hyvä ohje munattomaksi

Suklaapossu

Jännä juttu, että sulla maistui etikka läpi. Itse olen tehnyt tätä monet monet kerrat, enkä ole koskaan huomannut mitään sellaista. Kysynkin siis, mitä etikkaa käytit? Etikoiden etikkahappopitoisuuksissa on eroja ja niiden määrää pystynee pienissä määrin muuttamaan. Itse käytän useimmiten omenaviinietikkaa, jossa etikkahappopitoisuus on pienempi kuin esim. valkoviinietikassa. Sitten taas väkiviinietikka on jo niin voimakasta tavaraa, että sitä en suosittelisi käyttämään tässä lainkaan. En olekaan huomannu kertoa tuota ohjeeseessa, merkitsen sen samantein.

Munaton leipuri

Hei!
Käytin omenasiiderietikkaa. Jääkaapissa oli riisietikkaa ja omenasiiderietikkaa ja oletin omenasiiderietikan paremmaksi vaihtoehdoksi.

Munaton leipuri

Hei!
Jatkoa edelliseen viestiini. Tarkemmin merkiltään RAW omenasiiderietikka, jossa happamuus 5%,

Suklaapossu

Heippa taas. Happaamuus ainakin on oikeaa luokkaa. Kävin googlettamassa tuon RAW -merkkisen omenasiiderietikan ja se etikka on jonkinlaista suodattamatonta etikkaa. En tiedä, mutta voisikohan tuo vaikuttaa siihen makuasiaan…? No, joka tapauksessa voisit kokeilla korvata etikan vaikka sitruunasta puristetulla mehulla, jotta saat taikinaan happamuutta, jota sooda kaipaa. Mehun määrä on arviolta noin 1.5-2-kertainen. En ole itse (vielä) kokeillut sitruunalla, mutta uskoisin toimivan hyvin. Mulla on tämä(kin) kokeilulistalla, mutta jos innostut kokeilemaan ennen minua, olisi kiva kuulla millainen tuli 🙂

Annika

Tosi hyvältä vaikuttaa pohja, tein testikakun ennen varsinaisia juhlia. Ihan huippublogi, sait minusta seuraajan ja aion testata ohjeita enemmänkin, kiitos!

Suklaapossu

Kiva että tykkäsit. Tämä on meillä vakkarikäytössä aina kun tarvitaan munatonta kakkupohjaa 🙂 Ja voi kiitos Annika, ihana kuulla, kommenttisi lämmitti todella mieltä! Herkullisia testauksia! 🙂

Kati

Kiitos ohjeesta. Kokeilin tehdä kakun yhteen sydänvuokaan (irtopohja). Käytin gluteenitonta vehnäjauhoa. Lopputulosta en vielä tiedä, kakku on vielä jäähtymässä. Vähän jännittää, kun en ehtinyt kokeilla tätä etukäteen. 14-vuotissynttäreitä vietetään jo huomenna…

Suklaapossu

Ole hyvä Kati 🙂 Ehdinkin vastaamaan vasta nyt ku synttärit ovatkin jo ohi. Onnittelut näin jälkikäteen! Ja toivottavasti kakku maistui. Toki, jos ehdit/jaksat vastamaan vielä, niin olisi loistavaa kuulla miten tämä onnistui gluteenittomana 🙂

Raisa

Moi. Tälläistä ohjetta juuri etsinkin! Vaihdoin jauhot gluuteenittomaan versioon ja tässä nyt odotellaan lopputulosta. Taikina oli kyllä jotenkin kiinteän oloinen vaikka laitoin kaikkia ohjeen mukaisesti, en tiedä johtuiko tämä GLjauhoista…? Kakku kyllä näyttää uunissa ihan hyvältä 👍 toivottavasti on myös! Kiitos vielä ohjeesta!

Suklaapossu

Moikka Raisa! 🙂 Oih, olisi ihana kuulla, miten kakku onnistui gluteenittomana! Gluteenittomat jauhot saattavat tehdä taikinasta hieman tönkömmän, mutta toivottavasti onnistui silti 👍

El

Gluteiinittomilla jauhoilla ei ainakaan näytä kohoavan lähes ollenkaan. Eli puolittamalla ohjeen yhteen 15cm vuokaan jää kakku ihan miniksi. Tai ainakin siltä vielä vaikuttaa 😀

Suklaapossu

Harmi homma ettei onnistunut gluteenittomana. Vai muuttuiko tilanne vielä? 🙂

riikka

tämä ohje tulee testaukseen ens viikolla mut kokeilen tehdä sitruunamehulla.käykö siihen ihan se sitruunan mallisen pullon mehu ?
tarvii testata tehdä pellillä kun tarviin juhliin sen verran ison kakun et joutuisin tekeen muuten useamman pohjan et saan riittävän ison.

Suklaapossu

Pullotettu sitruunanmehu toiminee tässä yhtä hyvin kuin tuoreesta sitruunastakin puristettu 🙂 En ole itse vielä(kään) ehtinyt testailemaan tätä sitruunalla, joten olisi hienoa kuulla, miten pohjan kanssa käy 🙂

Metsänhengetär

Inspiroiduin tästä ohjeesta ja kokeilin sitä juuri pienin muunnoksin. Lopputuloksesta olisi tulossa mustikkainen kakku itsenäisyyspäiväksi. Korvasin 1 dl vehnäjauhoista 0,8 dl:lla ruisjauhoja (ruisjauho turpoaa vähän enemmän, siksi tuo korvaussuhde). Öljyä ei ollut, joten sulatin margariinia. Kaadoin taikinan 31×31 cm pellille ja pukkasin 150-asteiseen leivinuuniin. Tekele viihtyi uunissa tuon 35 minuuttia ja kohosi supertasaisesti – oikein kivan oloinen tuli! Levyn paksuus on n. 1 cm. Kakkua täyttäessä ja nauttiessa sitten selviää, onko tuo paksuus hyvä vai saisiko olla vähän muhkeampi 🙂 Kiitos ohjeesta!

Suklaapossu

Ihanaa, että sait ohjeesta inspiksen <3 Kuullostaa tosi herkulta, Metsänhengetär 🙂 No nyt mua kiinnostaa, miten kakun kanssa kävikään? Oikein hyvää itseäisyyspäivää! 🙂

Iina

Hei! Kokeilin kakkua testinä sitruunamehulla pullosta. Laitoin kaksi rkl ja kakku ei kyllä kohonnut kuin hieman. Sen saa leikattua kahteen osaan. Irtopohjavuoka oli 22cm ja paistoin kiertoilmalla vajaa 150’C. Väriä kakkuun ei oikein myöskään tullut.
Teen ensi kerralla omenaviinietikalla jos siinä syy?
Kuinka monelle hengelle kakkupohja on? Itsellä tarve 25hlö.

Suklaapossu

Heippa Iina! Harmittavasti vastaaminen hieman venahti, mutta parempi myöhemmin… 🙂 Tuo sitruunamehu saattaa olla syynä siihen, jos kakku ei kohoa kunnolla. Tosin kakku ei muutenkaan nouse kovin paljon ja jää pinnaltaan aivan vaaleaksi. Maistoitko kakkua? Maistuiko siinä sooda tms.? Sellainen ainakin viittaisi siihen, ettei sitruunan mehua ollutkaan tarpeeksi tai se ei ollut tarpeeksi voimakasta. Tuo kakkupohja n. 20 cm vuokaan tehtynä riittää noin 15 hengelle, riippuen mitä on täytteenä ja kuinka paksut kerrokset.

Ida

Mitenköhän mahtaa käydä, jos jauhoina käyttää pelkästään perunajauhoja? Gluteeniton kakku pojan synttäreille suunnitteilla ja täällä monella ilmeisesti glut. jauhoista ei ole onnistunut.

Suklaapossu

Harmittavasti en uskalla luvata, että tämä pohja onnistuu pelkistä perunajauhoista. Tarvitset ilmeisesti kakun, jonka pitää olla gluteeniton, maidoton ja munaton? Jos näin on, niin valitettavasti blogistani ei (vielä) löydy ohjetta, joka toteuttaisi kaikki nuo kolme juttua.

Ida

Kakun tulisi olla munaton ja gluteeniton, gluteeniton kaura kyllä käy, muut kotimaiset viljat ei. Eli maitoa saa kyllä ohjeessa olla 🙂

Mirva

Hei! Minä tein kakun gluteenittomilla Lidlin kaurajauhoilla (1:1 ohjeen kanssa) ja onnistui erinomaisesti! Paistui tasaisesti ja kohosi hyvin. Käytin omenaviinietikkaa, kuten suositus oli. Tämä on niin helppo ja vaivaton kakkuohje, että jatkossa menen aina tällä. Aikaisemmin on ollut ongelmana, että kakut eivät kohoa tasaisesti, mutta tämän kanssa ongelmaa ei ollut. Tuosta kaurajauhosta tulee kyllä aika voimakas paahteisen kauran maku, mutta minua se ei haitannut, koska itse pidän siitä mausta.

Suklaapossu

Loistavaa! Todella hyvä kuulla Mirva, että onnistuu myös gluteenittomana. Laitankin tämän vinkiksi myös muille lukijoille 🙂

Katja

Joko olet ehtinyt testaamaan tätä ohjetta gluteenittomana? Itse tarvitsisin nimenomaan maidottoman, munattoman ja gluteenittoman kakkupohjan ohjeen.

Suklaapossu

Moikka Katja! Kokeilin vähän aikaa sitten, eikä lopputulos ollut kovin onnistunut. Aikomuksena on muokata ohjetta ja testata vielä uudestaan, mutta harmittavasti aikapulan takia en ehdi tekemään sitä kovin nopsalla aikataululla…

Oletko jo kokeillut esim. Dansukkerin ohjetta https://www.dansukker.fi/fi/resepteja/munaton-ja-maidoton-taytekakku.aspx ? Siinä ainakin luvataan, että ohje toimisi myös gluteenittomana 🙂

Suklaapossu

Olen lähiaikoina testailemassa tätä gluteenittomana. Katsotaan miten käy 🙂 Kuinka pian synttärit ovatkaan eli olenko jo testailujen kanssa myöhässä?

Annukka

Moi, onko vuoka vain voideltu vai onko se myös jauhotettu? Ei näytä kuvassa ainakaan korppujauhoa vuoassa olevan, joten kaiketi vain voideltu – kuten ohjeessakin lukee? Perheessämme muna- ja maitoallergia, joten testiin menee tämä kakkupohja – kiitos ohjeesta!

Mamma

Tehkää kakkukuorrute veteen Ohje 2dl vettä 2dl sokeria 2rkl perunajauhoja kuumennetaan kiisseliksi älä polta pohjaan jäähdytä ja vatkaa voita tai keijua 200g kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta vaniljalla tai suklaalla tai voimakkaalla kahvilla puoli-desiä riittää.

Suklaapossu

Moikka Annukka! 🙂 Vuoka on ainoastaan voideltu. Olen huomannut, että pelkkä voitelu auttaa kakkupohjaa irtoamaan yhtä hyvin kuin rasvaus+jauhottaminen. Ainakin näissä omissa ohjeissani. Joissakin ohjeissa ja erilaisia vuokia käytettäess toki jauhotuksesta saattaa olla apuja. Itse käytän voitelussa sprayta, mutta esim. rypsi-/rapsiöljyllä onnistuu myös hienosti. Ihanaa että innostuit tästä pohjasta. Toivottavasti pidätte yhtä paljon kuin meilläkin 🙂

Jankku

Hei. Tein tällä ohjeella gluteenittomana. Laitoin 0,5dl vähemmän gluteenitonta jauhoseosta kuin ohjeessa vehnäjauhoja. 20cm vuokaan ja hyvin sai jaettua puoliksi pohjan. Kiitos ohjeesta, kiva kun juhlissa kaikki saa samaa kakkua👌

Suklaapossu

Loistavaa! 🙂 Hienoa, että onnistui myös gluteenittomana! Voinko vielä udella, mitä gluteenitonta jauhoseosta käytit? 🙂

Fasu ja tytöt

Moikka!kiitos ihanasta ohjeestasi.täytyypi kokeilla sillä tyttärillämme on lasten eid juhla ja yksi ystävistä kanamuna allergia ja toisella maito allergia..joten tämä pohja on varmasti paras!kiitos ja mukavaa kesää!

Suklaapossu

Moikka Fasu ja tytöt! 🙂 Kiva, että innostuit! Tämä on ollut meillä todellinen pelastus jo monissa juhlissa, ja maistuu myös meille ei-allerisille. Toivottavasti teilläkin tykätään. Kiitos ja oikein ihanaa kesää teille!

Niiskuneiti

Tein ilman etikkaa ja tuli yhtä hyvää kun ilman etikkaa.

Kiitos hyvästä reseptistä!🙂

Suklaapossu

Loistavaa, kiva kuulla Niiskuneiti 🙂

Tare

Moi! Korvasin vehnäjauhot Semperin fin mix – gluteenittomalla jauhoseoksella, ja minusta pohjasta tuli jotenkin jauhoisen makuinen ja olisi pitänyt kostuttaa reilulla kädellä (kostutin hieman, vaikka ohjeen mukaan ei olisi tarvinnut) . Luinkin, että joku oli laittanut 0,5dl vähemmän glut.jauhoja, itse laitoin saman määrän kuin ohjeessa vehnäjauhoja. Onko tietoa, olisiko yleensäkin kannatavaa laittaa glut.jauhoja hieman vähemmän kuin vehnäjauhoja?

Suklaapossu

Moikka Tare. Minulla on sen verran vähän kokemusta gluteenittomista jauhoista tällaisissa pohjissa, joten en uskalla vastata tuohon jauhokysymykseen, mutta mielenkiinnolla jään odottamaan lisäinfoa tästä enemmän tietäviltä 🙂

Vastaus toiseen kysymykseesi: Vissy kuullostaisi kokeilemisen arvoiselta idealta! Etikka auttaa soodaa toimimaan ja vissy toisi taikinaan samantein lisää ilmankuplia, joten kuohkeuttamiskeinot ovat erilaiset ja tämän takia uskaltaisin kokeilla niitä yhdessä.

Tare

Ja lisäkysymys, voisiko veden korvata vissyllä, auttaisiko se pohjaa kohoamaan entisestään? Muistan törmänneeni munattomissa ohjeissa etikkaan ja vissyyn kuohkeuttajina, mutta uskaltaisko niitä kokeilla yhdessä?

Pöö

Tätä pitääkin nyt kokeilla kun tekee mieli makeaa eikä ole munia, maitoa eikä sokeria. Ajattelin korvata sokerin siirapilla ja öljyn voilla, sekä lisätä joitain mausteita. Laitan kaikki yhteen vuokaan kun se on aika iso, saa nähdä mitä tulee! Yritän kuivakakkutyyppistä ratkaisua, sen lisukkeeksi tulee vain luumuhilloa ja jotenkin maustan cremefraichee 😀

Pöö

Jauhot olikin loppu niin laitoin 1dl perunajauhoo ja korvasin jauhot 4viljanhiutaleilla, ja lisäsin chiasiemeniä ja pari rkl mannapuuroo, rommiaromia jne. Onneks oli hunajaomenaviinietikkaa! Se seos on nyt uunissa ja laitoinkin pellille, nähtäväksi jää tuleeko pellillinen puuroo vai saako siitä paloja leikattua 😀

Suklaapossu

Moikka Pöö 🙂 Mielenkiinnosta kysyn, minkälainen lopputulos oli muutostesi jälkeen? 🙂

Pöö

Tuli hyvä ja äkkiä katosi 😀 nam

Suklaapossu

Loistavaa Pöö! 🙂

PG

Hei, voisikohan tuon perunajaihon korvata jollain muulla, kun peruna ei meillä sovi?

Suklaapossu

Hei PG. En ole kokeillut, mutta perunajauhot voisi ehkä korvata maissitärkkelysjauhoilla. Uskallatko kokeilla? 🙂

Natu

Käytin veden tilalla soijamaitoa eikä kakku kohonnut ollenkaan vaikka kaikki muut aineet pidin samoina. Myös taikina oli hyvin tanakkaa. Väriä pintaan ei juuri tullut. Maku on kuitenkin hyvä ja koostumus semmoinen että kakku pysyy kasassa.

Suklaapossu

Hei Natu. Tällä ohjeella tehtynä kakun pintaan ei tule juurikaan väriä. Minulla ei ole kokemusta soijamaidosta, mutta mikäli se on koostumukseltaan aavistuksenkin vettä paksumpaa, se vaikuttaa heti taikinan koostumukseen tehden siitä tanakamman. Onneksi pohja onnistui kuitenkin maullisesti 🙂

Rebecca

Hei, pystyisiköhän vehnäjauhot korvaamaan gluteenittomilla jauhoilla?

Suklaapossu

Hei Rebecca 🙂 Mirva tuolla ylempänä kertoi tehneensä tämän onnistuneesti Lidlin kaurajauhoista, joten ainakin niillä onnistuu 🙂

Kokkailija

Hei, kiitos hyvästä reseptistä! Korvasin itse omenaviinietikan sitruunamehulla ja jauhot Semperin gluteenittomilla jauhoilla. Onnistui hyvin ja kohosi odotettua enemmän! 😀

Suklaapossu

Hei Kokkailija! Ihana kuulla, että onnistuit ja pohja kohosi hyvin! 😀 Laitan tämän vinkiksi myös muille 🙂

Aloittelevaleipuri

Hei!
Hei! Tarkoituksenani olisi tehdä tällä ohjeella kaksi kakkua, jotka synttärisankari hakee perjantaiaamuna, ja jotka syödään juhlissa lauantaina.
Toisen pohjan tein jo ja pistin pakkaseen, toisen ajattelin tehdä tänään ja laittaa pakkaseen. Onko ok?
Milloin pohjat kannattaa ottaa huoneenlämpöön, milloin täyttää, milloin kuorruttaa ja milloin koristella?
Olen aloitteleva leipuri, siksi kyselen.
Tarkoituksena on soveltaa jonkin moussesi ohjetta maidottomaksi, ja kuorruttaa kakut vegaanisella voikreemillä makutomusokeria lisäten. Onko vinkkejä maidottomaan mousseen, joka pysyisi jämäkästi kasassa kakun välissä?

Suklaapossu

Hei Aloittelevaleipuri! Huomasin viestisi vasta nyt. Jos kakut haetaan jo huomenna aamulla, pohjat kannattaa täyttää mahdollisimman pian, jotta mousse ehtii hyytymään väliin ja ehdit myös kuorruttaa ja koristella kakut.

Blogistani löytyy muun muassa tällainen maidoton mousse https://kotiliesi.fi/suklaapossu/maidoton-marjamousse-tayte-kakkuun/ . Tuosta riittää noin 22 cm kokoisen kakun väliin. Kakku kannattaa täyttövaiheessa koota suoraan irtopohjavuokaan, sillä mousse on ennen hyytymistään löysää ja kaipaa tukea.

Eli jos kyse on tästä viikonlopusta niin kannattaa ottaa pohjat pakkasesta pois nopsaan. Täytä kakku heti kun pohjat ovat miltei sulaneet. Pohjat voi leikata osiin hieman kohmeisina. Kun täyte on hyytynyt (siihen voi mennä 8 tuntia), niin pääset kuorruttamaan kakun. Jos ehdit kuorruttamaan ja koristelemaan kakun aamulla ennen kuin se haetaan, voit täyttää kakun hieman myöhemmin tänään. Kuitenkin, koska kyseessä on sinulle uusi ohje, kannattaa täyttäminen tehdä jo pian, sillä tällöin kakun ehtii vielä pelastamaan, jos täyte ei jostain syystä onnistuisikaan.

Miten ajattelit koristella kakun?

Lelle mummo

Tasaisemman pinnan kakkupohjiin olen saanut laittamalla vuoan korkeuden levyisen märän froteekangassuikaleen vuoan ympärille. Silloin vuoan reuna pysyy kosteuden vuoksi viileänä, eikä kakku kypsy niin nopeasti reunalta. Oisko apua?

Suklaapossu

Hei Lelle mummo! Tuo on hyvä vinkki ja toimii useimpien pohjien kanssa tosi hyvin. Tässä ohjeessa en ole sitä testaillut, sillä toivon keksiväni ohjeen, jossa ei tarvita ylimääräisiä ”kikkoja” missä vaiheessa. Tänään testailin yhtä ohjetta ja nyt ollaan melko lähellä täydellisyyttä tuolta osin 🙂

Liisa

Tein kakun gluteenittomista Semperin finmix-jauhoista yhteen 16 cm halkaisijaltaan vuokaan, kun toista ei ollut. Kakkupohjan maku oli hyvä ja sain kivasti leikattua pohjan neljään osaan. Kakkupohjasta tuli kuitenkin niin tiivis, että valmiin täytetyn kakun leikkaaminen ei onnistunut kunnolla edes veitsellä. Tiiviin lopputuloksen syynä oli varmaankin joko vain yhden vuoan käyttäminen tai sitten gluteenittomat jauhot.

Irina Lisinen

Hei Liisa! Yhdessä vuoassa paistettuna pohja ei pääse nousemaan niin hyvin, kuin useammassa vuoassa tehtynä eli siinä saattaa olla syytä. Osasyy voi olla toki myös gluteenittomissa jauhoissa ja ehkä näiden molempien yhdistelmässä. Tätä ohjetta olisi mielenkiintoista testailla gluteenittomana ja samalla tarpeen mukaan hioa paremmaksi. Tämä siis itselleni muistiin 🙂

Anne

Hei!
En lukenut kaikkia kommentteja, mutta ite olen ennen paistoa tehnyt pienehkön ”kuopan” keskelle, koska tämä tosiaan kohoaa keskeltä enemmän kun reunoilta.
Ei tarvitse leikellä (ainakaan niin paljoa)

Anne

Hieman liian tiivis minun makuuni, kakku ei myöskään kohonnut ja jäi raa’aksi keskeltä. Voi kun löytäisi kuohkean ja kevyen ohjeen…

Vastaa käyttäjälle MihiroPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *