Suklaapossu

Helppo, nopea ja maukas mustikkapiirakka murupäällisellä, munaton ja maidoton

Mustikkapiirakka

Ihanan rapea, ohut, murumainen miedosti rukiille maistuva pohja, päällä reilusti mustikoita ja vielä rapea murupäällinen. Voi jehna, että kun on niin mahdottoman hyvää!!! Meillä piirakka hävisi tyyliin ”hups-vaan”. Piirakka on muuten vieläpä munaton ja maidoton, joten käy myös niiltä osin allergisille. Tarvittaessa piirakasta saa helposti myös gluteenittoman korvaamalla vehnäjauhot gluteenittomalla vaalealla jauhoseoksella. Tosin tuolloin rukiin maku jää pois, mutta mustikka on pääosassa, joten tuskin tuo haittaa.

Tein ohjeen munattomaksi ajatellen meidän munattomalla ruokavaliolla olevaa pikkujätkää. Lopulta taisi käydä niin, ettei sälli päässyt maistamaan piirakkaa lainkaan. Jostain kumman syystä se hupeni äkkiä meidän aikuisten ja vanhempien lasten kesken. Tai siis ei mistään kumman syystä, vaan ihan vaan siitä syystä, että piirakka oli älyttömän hyvää. Rapeaa, pehmeää samassa paketissa. Ja myös tuo mustikan ja ruisjauhojen liitto, nams!

Vaikka taikinassa on ruisjauhoja, voi piirakan halutessaan tehdä myös pelkkiä vehnäjauhoja käyttämällä. Suosittelen kuitenkin ruisjauhoja, sillä ne antavat piirakkaan oman, vaikkakin melko miedon makunsa. Tämä oli ehkä vähän kuin rapeakuorisen mustikkakukon ja piirakan sekoitus. Ehkäpä tuon pohjan muuten voisi tehdä myös pelkistä ruisjauhoista, jolloin tuloksena oli nurinperin käännetty mustikkakukko.. Hmmm. Josko ensi vuonna testailisin sellaista versiota..

Ja ainiin, tein piirakan n. 26 cm vuokaan. Pohjasta tuli toooodella ohut ja päällä oli melko vähän tuota rapeaa muruseosta, joten ehkä parempi vuoan koko olisi n. 24 cm. Merkkaankin tämän suoraan ohjeeseen. Ja tässä se älyttömän hyvän ja mahdottoman helpon mustikkapiirakan ohje vihdoin tulee.

Helppo ja nopea mustikkapiirakka, munaton ja maidoton

n. 24 cm vuokaan

Pohja + muruseos:

1.75 dl (maidotonta) juoksevaa rasvaa

1.5 dl sokeria

2.5 dl vehnäjauhoja

1 dl ruisjauhoja

2 tl vaniljasokeria

0.5 tl leivinjauhetta

0.5 tl suolaa

Päälle:

n. 6-7 dl mustikoita

n. 1.5 rkl perunajauhoja

n. 2 rkl hillosokeria

Ohje:

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon rasva ja sekoita sen verran, että kaikki aineet ovat kunnolla sekaisin. Taikina on murumaista. Sen pitäisi kuitenkin pysyä koossa, kun sitä ottaa nyrkin sisään ja puristaa kevyesti. Jos taikina on liian kuivaa eli ei pysy koossa lainkaan, sekoita joukkoon vielä hieman rasvaa.

Ota talteen muruseoksesta eri kippoon n. 1 dl. Tämä muruseos lisätään mustikoiden päälle aivan lopuksi. Levitä loput muruseoksesta kevyesti voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Nostele taikinaa vuoan reunoille ja painele muualtakin tasaisemmaksi.

Lisää mustikoiden joukkoon perunajauhot ja hillosokeri. Kaada pohjan päälle. Ripottele pinnalle vielä erikseen otettu muruseos.

Paista 200 asteessa n. 30-35 minuuttia, kunnes piirakan reunat alkavat saada väriä.

Vinkit:

* Voit käyttää ruisjauhojen tilalla myös pelkkiä vehnäjauhoja.

* Piirakasta saa helposti gluteenittoman korvaamalla ruis- ja vehnäjauhot gluteenittomalla vaalealla jauhoseoksella. Jos haluat, voit kokeilla piirakkaa myös pelkistä ruisjauhoista, jolloin lopputulos on kuin väärinpäin käännetty mustikkakukko 🙂

* Taikinaa voi maustaa halutessaan vaniljasokerin sijasta myös esim. kardemummalla.

* Laitoin piirakkaan pakastemustikoita tuoreiden puuttuessa. Piirakan voi hyvin tehdä myös tuoreista mustikoista, mutta tällöin perunajauhot voi jättää pois tai laittaa niitä hieman vähemmän.

Piirakka ennen uunia…

.. ja uunituoreena.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helppo, nopea ja maukas mustikkapiirakka murupäällisellä, munaton ja maidoton

Anonyymi

Heippa! Hyvältä ohjeelta vaikuttaa.:) Jos gluteenitonta haluaa ja kestää puhdasta kauraa, niin tulee muuten tosi hyvää piirakkaa, kun laittaa gluteenittomia kaurahiutaleita ja kaurajauhoja vaan pohjaan..:)

Suklaapossu

Heippa hei! Tämä oli kyllä ihanaa herkkua, en muistanutkaan kuinka ihanaa mustikkapiirakka voi olla 😛 Tuo onkin hyvä vinkki käyttää gluteenittomaan kaurahiutaleita ja -jauhoja, mikäli kestää kauraa! Kiitos! 🙂

Anonyymi

Haittaakohan jos jättää hillosokerin pois ja vaihtaa kidesokeriin vaikuttaako koostumukseen?

Suklaapossu

Hei Anonyymi! Hillosokeri hieman kiinteyttää päälle tulevia mustikoita, mutta eiköhän sen voi vaihtaa tavalliseenkin sokeriin, kun joukossa on perunajauhojakin. Mustikkapäällisestä saattaa tulla hieman löysempi, mutta arvelisin, että ihan ok silti 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *