Suklaapossu

Helppo Pätkisfudge

Pätkis ja Daim ovat ihania karkkeja. Ne ovat ehdottomasti lempparikarkkieni kärkipäässä. Tein alkuvuodesta Daim-suklaafudgea ja sen jälkeen mielessäni pyöri myös Pätkis-versioinen suklaafudge. Kesän kynnyksellä päätin kokeilla sitä ja kyllähän näistäkin hyviä tuli, nams!

Suklaafudgen pohjana käytin samaa helppoa kahden aineen suklaafudgemassaa kuin aiemminkin eli suklaata ja kondensoitua maitoa. Olen aiemminkin jo maininnut, on näiden tekeminen aivan liian helppoa ja nopeaa. Kuten myös syöminen 😉 Aineet vain kattilaan, sekoittelua kunnes kaikki on sulanut, massa vuokaan ja jähmettymään. Ja sitten onkin valmista.

Vähän pelkäsin miten Pätkin maulle käy, kun sen joukkoon sekoittaa lisää suklaata ja vielä purkillien kondensoitua maitoa. Mutta Pätkiksen maku olikin yllättävän voimakas. Fudget jäivät hieman pehmeämmiksi kuin aiemmin ja joukkoon olisikin voinut heittää tummaa suklaata yhteensä 300 g, jotta fudget olisivat pysyneet käsissä paremmin sulamatta. Toisaalta kauan palat ei ehtineet kädessä vanheta, sillä kun sellaisen otti käteen, se holahti suuhun joka tapauksessa sekunnin murto-osassa. Laitan kuitenkin ohjeeseen vaihtoehtoisen suuremman suklaamäärän,  pätkiksen maku ei siitä varmaan enää liikoja laimene.

Näitä löytyi tytön synttäripöydästä ja loput vein tuhottavaksi töihin. Ne katosivat sieltä hetkessä 🙂 Tässä helppoakin helpompi herkkuohje:

Helppo Pätkisfudge

Koosta riippuen n. 100 kpl Fudge-massaan:

250-300 g tummaa 50% suklaata 280 g Pätkistä 1 prk kondensoitua maitoa (ei keitettyä)

Ohje: Säästä n. 15 pientä Pätkiksen palaa (n. 80 g) fudgen päälle ja laita loput kattilaan.

Pilko kattilaan myös tumma suklaa, kaada joukkoon kondensoitu maito. Lämmitä koko ajan sekoittaen, kunnes suklaat ovat kokonaan sulaneet.Levitä suklaamassa leivinpaperilla vuorattuun n. 20 x 20 cm vuokaan. Voit käyttää halutessasi myös isompaa vuokaa. Tällöin fudgesta tulee vain hieman ohuempia paloja.

Levitä pinnalle vielä loput Pätkis paloista. Painele se kevyesti pintaan kiinni. Laita vuoka jääkaappiin ainakin 3 tunniksi (tai yön yli) jähmettymään. Leikkaa jähmettynyt fudgelevy haluamasi kokoisiksi paloiksi.

Vinkki: * Fudget voi myös pakastaa


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helppo Pätkisfudge

Anonyymi

Kuulostaapa helpolta näiden teko, pakko kokeilla! Säilyykö nämä ihan huoneenlämmössä vai pitääkö olla jääkaapissa? 🙂

Suklaapossu

Olivat tosi helppoja tehdä, ja syödä 😉 Fudget säilyvät sekä huoneenlämmössä että jääkaapissa. Huoneenlämpöisenä ovat pehmeämpiä, kuin jääkaappikylminä. Itselläni tuli näistä melko pehmeitä, joten pidin jääkaapissa, niin pysyivät ei-niin-tahmaavina. Pienellä lisäsuklaalla paloista saa kiinteämpiä myös huoneenlämpöisenä ja tällöin fudge ei tartu sormiinkaan niin helposti. Maukasta fudgeilua! 🙂

Anonyymi

Meidän lähikaupassa ei ollut kondensoitua maitoa, voinko korvata sen kermalla? Jos se onnistuu niin tarviiko jotain lisätä?

Suklaapossu

Kondensoitu maito on paksuhkoa, sokeroitua, tiivistettyä maitoa, enkä usko, että kermasta saa kovinkaan helposti vastaavanlaista. Mutta voit toki käyttää kermaakin, jos teet fudgen sijasta Pätkistryffeleitä! Tarkkaa kerman määrää en kylläkään valitettavasti osaa sanoa ilman testausta, mutta usein tryffeleihin tulee kermaa noin puolet suklaan määrästä. Mitä enemmän kermaa, sitä löysempi ja pehmeämpiä nameja (ja ehkä vaikeammin pyöriteltävissä palloiksi). Miltäs tuo kuullostaa? Uskallatko lähteä kokeilemaan? 🙂

Päivi

Mitenhän käy, jos Pätkiksen vaihtaa johonkin muuhun suklaaseen?

Suklaapossu

Appelsiini- ja kahvisuklaat kuullostaa hyviltä vaihtoehdoilta 🙂 Kannattaa ottaa huomioon, että maku laimenee, kun joukkoon sekoittaa kond. maitoa. Ja jos joukkoon lisää vielä tummaa suklaata, niin se laimenee entisestään. Itse ehkä tekisin niin, että laittaisin pelkästään jotain makusuklaata ja jättäisin kokonaan tumman suklaan pois, jotta valmiissa fudgeissa piisaa tarpeeksi makua. Tuo Pätkis muuten ei jähmety aivan niin hyvin kuin perussuklaa. Sen takia sen määrä on ohjeessa melko suuri. Mikäli sen korvaa jollain suklaalla, voi suklaan määrää tiputtaa. Hmm. Toivottavasti tästä ei tule liian sekava vastaus. Koitankin laittaa hieman selvemmin. Eli jos tekisin jollain toisella suklaalla tämän niin määrät olisi suunnilleen:
1 prk kondensoitua maitoa
n. 400 g tummaa suklaata TAI n. 500 g maitosuklaata TAI n. 600 g valkosuklaata

Jos haluat laittaa likööriä, niin lisää myös suklaan määrää, sillä likööri laimentaa seosta.

Saako tästä jotain selvää? 🙂

Päivi

Jos vaikka appelsiinisuklaata. Tai kahvi-. Tai jos laittais maitosuklaata ja jotain likööriä.

Suklaapossu

Lähes suklaa kuin suklaa käy näihin 🙂 Tummempaa suklaata tarvitaan vain vähemmän kuin vaaleampaa. Minkälaista suklaata ajattelit? 🙂

Outi

Ihanaa, että tämä ohje löytyi vielä. Tein tätä viime jouluna ja nyt sitä toivottiin lisää. Tästä taitaa tulla meidän jouluperinneherkku.

Suklaapossu

Ihana kuulla Outi 🙂 Herkullisia leivontahetkiä ja ihanaa joulunodotusta 🙂

Virve

Helppo tehdä! Kiva ohje vaikka ihan kuvan mukaiselta ei omani näytäkään.

Suklaapossu

Kiva, että testailit Virve! Ihanaa ja herkullista joulunaikaa! <3

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *