Suklaapossu

Helppo raparperipiirakka tarhatädeille

Munaton ja maidoton raparperipiirakka valmistuu helposti ilman vatkaimia

Tämän vuoden tarha-aika on meidän perheessä ohi ja vein viimeisen päivä kunniaksi tarhatädeille kiitoksena kuluneesta vuodesta yksinkertaisen raparperipiirakan. Aikomukseni oli alunperin leipoa jotain aivan muuta, mutta kun edellisiltana vihdoin pääsimme iltapala-aikaan kotiin, en ehtinyt taikomaan seuraavaksi päiväksi mitään aikaa vievää. Päätin siis kaivaa nipun raparpereja esille ja tehdä helpon ja nopean piirakkataikinan. En tiennyt tarhatätien allergioista, joten tein piirakkataikinan tein hyvin samaan tyyliin kuin aiemmin Helpon ja mehevän raparperipiirakan, joka on munaton ja maidoton ja sopii siksi myös muutamille allergikoille. Tällä kertaa heitin vain taikinaan hieman enemmän sokeria ja piirakan päälle vähän vähemmän. Ja samalla nostin hitusen suolan määrää korostaakseni enemmän makuja.

Jos kaipaat jotain muitakin vinkkejä tarhaan viemisiksi, niin plaraa alaspäin lähelle ohjette. Ja toki saat matkan varrella lukea muutakin pölpötystäni.

Raparperipiirakka on kesän merkki

Aikaisemmin tällainen munaton ja maidoton taikina on päätynyt uunipellille, jolloin tuloksena on ollut peruspiirakan korkuinen versio. Nyt päätin tehdä raparipiirakasta hieman paksumman ja paistaa puolikkaalle uunipellille tarkoitetun taikinan n. 23-24 cm foliovuoassa. Lapset mussuttivat iltapalaa sillä aikaa kun nappasin tarvikkeet esille, mittasin ne kulhoon ja sekoitin taikinan. Siin ei montaa minuuttia nokka tuhissut. Näppärää ja nopeaa. Kaadoin taikinan vuokaan ja yllätyin, että se ylettyi juuri ja juuri vuoan puoleen väliin. Siis vain siihen asti. Ajattelin kuitenkin, että kyllä se siitä sen verran nousee, että kehtaan viedä sen tarjolle. Pilkoin raparit ja heitin ne taikinan päälle ja vielä hieman lisäsokeria pintaan. Ja eikun uuniin. Ihmetykseni oli suuri, kun katsoin uuniin puolen tunnin kohdalla. Oli siinä ja siinä, ettei taikina tullut vuoasta yli. Huih, se nousi sittenkin ja ehkä jopa liikaa. Jännitin asiaa sen verran, että pompin uunin vieressä ihmettelemässä kohoamista miltei koko loppupaiston ajan. Onneksi piirakka ei paistamisen loppupuolella noussut enää muuta kuin keskeltä ja kokonaisuus pysyi kuin pysyikin vuoan sisäpuolella ja sain vielä kannenkin tungettua kiinni.

Helppo ja nopea raparperipiirakka

Oon aiemmin vienyt tarhaan kiitoksena mm. suklaafudge-tikkareita, itsetehtyä Daimia, pehmeitä maapähkinävoikeksejäsitruunajuustokakun ja Punaherukka-kinuskimousse-täytteisen seminakukakun. Ne ovat saaneet tosi hyvän vastaanoton. Ehkä tämä helppo ja nopea piirakka oli hyvä jatko erilaisille viemisille. Sitten ensi vuonna, kun nuoremman tytön tarhaura päättyy, on vuorossa taas jotain muuta 🙂

Toivottavasti piirakka maistui tarhassa. Tässä tulee ohje.

Helppo ja mehevä raparperipiirakka (munaton, maidoton)

n. 23-24 cm korkeareunaiseen vuokaan

Taikina:

4 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

0.75 tl suolaa

2.5 tl leivinjauhetta

3 tl vaniljasokeria

2.25 dl sekamehua (tai muuta mehua/vettä)

1 dl öljyä

Päälle:

n. 4 dl raparperinpaloja

n. 1.5 rkl sokeria

Ohje:

Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää mehu ja öljy. Sekoita nopeasti, kunnes kaikki aineet ovat juuri ja juuri sekoittuneet keskenään, älä kuitenkaan vaivaa. Levitä taikina kevyesti voideltuun n. 24 cm foliovuokaan. Ripottele pinnalle raparperinpalat ja hieman sokeria.

Raparperipiirakka vuokaan ja paljon raparpereja päälle

Paista 200 asteessa  n. 50 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Kokeile kypsyys tökkäämällä tikku keskelle piirakkaa. Mikäli siihen ei tartu raakaa taikinaa, on piirakka kypsä. Nauti halutessasi vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helppo raparperipiirakka tarhatädeille

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *