Suklaapossu

Helppo sitruunajuustokakku (ilman liivatetta)

Eric Lanlard leipoi viikonloppuna Hulluna Leivontaan-ohjelmassa helpon juustokakun, johon ei tullut lainkaan liivatetta, vaan hyytyminen tapahtui sitruunan(?) voimin. Innostuin ohjeesta samantein, sillä jääkaapissani oli yksi mascarponepaketti, jolle olin juuri ennen ohjelmaa miettinyt käyttötarkoitusta ja nyt se löytyi. Ohjeessa kiinnosti myös se, miten täyte hyytyy ilman liivatetta. Ja hyytyihän se! Kakku maistui aivan ihanan raikkaalle ja mukavasti sitruunaiselle. Kakku ei ollut mascarponesta huolimatta lainkaan raskaan tuntuinen, vaan koostumus oli samettisen pehmeä 🙂

EDIT. 21.11.2014. Testailin ohjetta uudemman kerran vuoden kuluttua tästä ensimmäisestä versiosta. Toisella kerralla vatkasin kerman vaahdoksi ja käytin mascarponen tilalla maustamatonta tuorejuustoa. Uusi ohje on nimeltään Järisyttävän hyvä sitruunajuustokakku. Tuosta voi jo varmaankin päätellä uuden kakun maun 😉 Jos tämä ohje kiinnostaa, niin kannattaa ihmeessä vilkaista tuo toinen ohje.

Heittelin sitten koristeeksi myös valkosuklaarouhetta, mutta tajusin liian myöhään, että se olisi kannattanut jättää pois. Tai ainakin laittaa hieman vähemmän.. Ainakin omaan silmääni tuo yllä oleva, valkosuklaaton kuva näyttää raikkaammalta. No mutta eipä se makuun vaikuttanut 🙂

En tehnyt kakkua täysin Ericin tavalla, vaan muokkailin ohjetta itselleni sopivaksi. Oikeastaan vain täyte on Ericiltä. Alkuperäisohjeessa täytteen väliin tuli sitruunatahnaa ja päälle aprikoositahnaa, mutta itse jätin aprikoositahnan pois ja levitin sitruunatahnan päälle. Digestive-pohja ei ollut tähän paras mahdollinen vaihtoehto, vaan vaikkapa kaurakekseistä tehty olisi sopinut mielestäni paremmin. Niitä ei tähän hätään ollut tarjolla, joten piti tyytyä digestiveen.

En malttanut pitää odottaa kakun hyytymistä tarpeeksi kauan, joten kakku jäi hieman liian pehmeäksi ennen kuvausta. Lisäksi kuvauksissa meni sen verran aikaa, että kakkupala hieman lämpeni ja täyte alkoi valua hieman reunoilta. Kuvaamisen jälkeen laitoin kakun jääkaappiin takaisin ja pari tuntia lisää kylmässä sai kakun taas pysymään paremmin koossa.

Kakku oli ihanan raikkaan sitruunainen.

Ennen kuin alat leipomaan tätä kakkua, katsoitko jo toisen, järisyttävän hyvän liivatteettoman sitruunaisen juustokakun ohjeen? 😉

Sitruunajuustokakku ilman liivatetta 16 cm vuokaan

Pohja: 25 g voita 75 g kaurakeksejä (tai digestivekeksejä) 1 tl vaniljasokeria

Täyte: 250g mascarponejuustoa 1.25 dl kuohukermaa n.5 rkl sokeria 1 sitruunan mehu (n. 4 rkl) 1 sitruunan raastettu kuori

Päälle: n. 2.5 rkl Lemon Curdia 1-2 tl sitruunamehua

Koristelu: 25 g valkosuklaata sitruunan kuorta

Ohje: Tee pohja murskaamalla digestivekeksit pakastepussin sisällä joko kaulimen avulla tai käsin painellen. Sulata voi ja sekoita keksimurska ja vaniljasokeri joukkoon. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele keksiseos vuoan pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Sekoita mascarpone ja kerma keskenään, kunnes ne ovat hyvin sekoittuneet pehmeäksi seokseksi. Lisää joukkoon sokeri, sitruunamehu ja -kuori. Kaada täyte vuokaan. Tasoita pinta. Sekoita lemon curd-tahnan joukkoon sitruunamehua, kunnes tahnan koostumus löysenee sen verran, että sitä on helppo levittää. Levitä täytteen päälle ohut kerros tahnaa. Laita vuoka jääkaappiin jähmettymään ainakin 0.5 tunniksi.

Koristele kakku vaikka sitruunan siivuilla ja rouhitulla valkosuklaalla.

Vinkki: * Laita päälle Lemon Curdia vain ohut kerros, jotta siitä ei tule liian hallitseva maku.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Helppo sitruunajuustokakku (ilman liivatetta)

Taru

Onpa ihanan näköinen kakku, niin kaunis tuo lemon curdin värikin 🙂
Tykkään kanssa tosi paljon kaurakekseistä juustokakkujen pohjissa. Käytän lähes aina niitä.
Mascarpone on aina niin ihanaa ja pehmeää rasvaisuutensa vuoksi! 😀 Tein juuri voileipäkakun laktoosittomana ja laktoositonta tuorejuustoa saa vain violalta ja se on 13%:sta! Yäk… ihan lötköä tavaraa . Siinä olis markkinarakoa kun joku laittais nyt markkinoille kunnolla (tai edes vähän enemmän) rasvaisen tuorejuuston laktoosittomana. On meinaan ihan eri tavaraa 🙂

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Itsekin pidän paljon kaurakeksipohjasta, mutta jostain syystä kaapista löytyy niiden sijasta aina vain digestivejä.. Usein pohjaa tehdessä jatkankin digestivejä kaurahiutaleilla, jonka jälkeen maku muistuttaa huomattavasti kaurakeksiä 🙂 Puhut ihan totta tuosta tuorejuuston rasvaisuudesta! Juuri se rasva tekee rakenteesta ja suutuntumasta niin silkinpehmoisen, eli sopii täydellisesti leivontaan! 🙂 Pidetäänkös kunnolla mekkalaa laktoosittomien tuorejuustojen rasvaisuudesta, niin ehkäpä joku vielä kehittää kunnolla rasvaisen tuotteen 😉

Katri

Mmm näyttää hyvältä ja todella kauniita kuvia. 😉

Kodin Onni

Nyt näyttää kyllä niin herkuliselta että on napattava ohje talteen! 🙂

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Tämä oli todella helppo ja nopea kakku! Ja mukavan sitruunainen 🙂

Tita

namskis, tosi ihanan raikkaan näköinen! Tätä kyllä kokeilen.

Suklaapossu

Kiitti! Kun ehdit leipomaan ja pääset maistelemaan, niin tulepas kertomaan mitä pidit 🙂

Suklaapandan keittiössä

Vaikuttaa hyvältä! Ja iso plussa siitä ettei kakku sisällä liivatetta 🙂

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Hyvää olikin! Kuten sitruunakakut yleensäkin 😉 Itsekin innostuin liivatteettomuudesta. Hienostihan tuo pysyi kasassa ilmankin 🙂

Anne-64

Ui jui, piti kahesti nielasta, mää tykkään sitruksen mausta, tätä täytyy kyllä testata!! <3

Suklaapossu

Eipä muuta kuin leipomaan 😀 Uskoisin tämän maistuvan kaltaisellesi sitruunan ystävälle. Itse ainakin pidin kovin 🙂 Ja yllättäen tämä maistui myös miehellenikin, joka ei sitruunasta normaalisti kovin paljon edes välitä.

Salla

Ihana ohje ja tuli taivaallisen hyvää kakkua! Kiitos 🙂

Suklaapossu

Mukavaa kuulla, että maistui! 😀 Tämä on minunkin yksi suosikkijuustokakkuohjeistani tällä hetkellä 🙂

Beda Zidbeck

Nyt täytyy kyllä kysyä, etkö vatkannut kermaa lainkaan? Sekin yleensä pitää kakkua koossa kun on tarpeeksi kovaksi muuttunut…

Suklaapossu

Tuo on totta, että kovaksi vatkattu kermavaahtokin pitää kakkua koossa 🙂 Tätä kermaa en kuitenkaan vatkannut, vaan tein kuten Eric eli sekoitin sen täytteen joukkoon tuollaisenaan. Hieman jännitti kakun koossa pysyminen, mutta hyvinhän se hyytyi 🙂 Oon suunnitellut tekeväni tätä joskus myös vatkaamalla kerman vaahdoksi ja testaamalla miten se vaikuttaa koostumukseen ja hyytymiseen. Sitten kun vain ehtisi, tuolla listalla se odottelee sopivaa aikaa 🙂

pulu

Hei! Tää ohje kuulostaa sen verran hyvälle, että taidan kokeilla tehdä sen lauantain juhliin.. Mutta olisin kysynyt, että voiko kakun tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä? Ja paljon täytteitä tulisi lisätä, jos sen tekee 24cm vuokaan?
Tuossa joku kysyikin jo kerman vatkaamisesta, mutta kai kerman voisi vatkata halutessaan vai onko vatkaamatta jättämisellä jokin "suurempi" merkitys? 🙂

Suklaapossu

Hei! Kakun voi hyvin tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä. Jos haluaa tällaisen matalamman kakun, niin 24 cm vuokaan riittää n. 2.5 -kertainen annos. Toisaalta, jos haluat vatkata kerman, niin silloin massan tilavuus lisääntyy ja 2-kertainen annos ainakin riittää.

Kakun hyydyminen perustuu johonkin kemialliseen reaktioon sitruunan kanssa. En osaa täysin varmaksi sanoa miten täyte käyttäytyy vatkatulla kermalla. Vatkatessa massaan tulee ilmaa ja se saattaa tehdä täytteestä hieman höttöisemmän ja ehkä sitä kautta vaikuttaa jotenkin hyytymiseen.. En siis tunne tämän täytteen kemiaa tarpeeksi eli tuota pitää vain testata. Jos uskaltaudut tekemään kakun vatkatulla kermalla, niin tulethan kertomaan miten kävi 🙂

ssiiri

Hei minäkin lainasin täältä täytteen ohjetta gluteenittomaan kakkuversiooni, hyvin toimi. Linkitin tänne. 🙂
http://ssiiri.wordpress.com/2014/04/21/sitruuna-maustaa-lammasta-ja-juustokakkua/

Suklaapossu

Mukava kuulla, että kakku onnistui 🙂 Kakusta saakin tosi helposti gluteenittoman käyttämällä pohjaan gluteenittomia keksejä tai vaikka tekemällä maissijauhoista ja mantelijauhoista muropohjan. Käväsin katsomassa blogissasi ja olikin tosi herkullisen näköinen koko menu 😀

Anonyymi

Tein ensimmäisen juustokakkuni reseptilläsi ja kiitos, olipa raikkaan makuinen kakku! Tästä taitaa tulla kestosuosikki. Mukavaa, kun ei tarvinut puljata liivatteen kanssa eikä edes vatkata kermaa.

Suklaapossu

Onpa hienoa kuulla, että ensimmäinen juustokakkusi onnistui ja maistui! 😀 Toivottavasti se sai juustokakkuintosi syttymään ja testailet muitakin ohjeita. Ja jos kaipaat liivatteettomuutta, niin kannattaa kokeilla jotain paistettavaa juustokakkua. Ne ovat aivan ihania! Ja vielä kun uskaltaa ottaa kakun pois uunista tarpeeksi ajoissa, eikä kuivata kakkua rutikuivaksi, niin sisus jää ihanan suussasulavaksi! 😀

Anonyymi

Toimisikohan tämä limen kanssa, taidanpa kokeilla 🙂

Suklaapossu

Limellä tulee varmaan myös tosi herkullista 🙂 Limen toimii (ainakin järjen mukaan) samalla tavalla hyydyttävänä tekijänä kuin sitruunakin. Kun ehdit leipomaan, olisi mukava kuulla miten onnistui ja mitä pidit 🙂

rositaaa

Heippa!
Minkälaiseen vuokaan tämä kannattaa leipoa: perinteiseen "piirakkavuokaan" vai ns. juustokakkuvuokaan, josta saa reunat irroitettua?
Entä onko jollain jo kokemusta kerman vatkaamisesta vs. vatkaamatta jättämisestä?
Ja voiko kaurakeksipohjan tehdä itse leipomistaan kaurakekseistä? Vai onko digestivet parempia…
Huomenna voisin leipua äidin synttärikakuksi 😛

Suklaapossu

Heippa rositaaa 🙂 Kakku kannattaa tehdä irtopohjavuokaa apuna käyttäen. Helpoimmalla itse asiassa pääsee varmaan niin, että kokoaa kakun vaikka suoraan tarjoilulautaselle. Laittaa vain mainitsemasi "juustokakkuvuoan" reunat tarjoilulautasen keskelle ja kokoaa kakun suoraan reunojen sisäpuolelle. Irtopohjavuoan pohjaosaa ei tällöin tarvita lainkaan. Näin kannattaa tehdä vain, jollei ole tarvetta kuljettaa kakkua pidempää matkaa paikan päälle. Muuten sitten irtopohjavuokaan 🙂 Niin ja vuoan reunojen sisäosa kannattaa voidella kevyesti vaikkapa öljyllä ennen täytteen kaatamista. Kakku irtoaa näin paremmin.

Testailin jokin aika sitten kerman vatkaamista, ja se toimi! Päivitän ohjeen vielä tänne blogiin ensi kuukauden aikana (pienin muutoksin), mutta suosittelen tosiaan vatkaamaan kerman ensin vaahdoksi. Kakku hyytyy hienosti ja siitä tulee parempi 😉 Hyytymisaikaa kannattaa tällöin tosin pidentää ainakin 2 tuntiin. Niin ja itsetehdyt kaurakeksit sopivat pohjaan taatusti mainiosti! 🙂 Onnea äidillesi, kyllä hänen nyt kelpaa juhlia 🙂

Anonyymi

Tämä "original" on mielestäni parempi kuin uusi reseptisi. Palaan tähän. 🙂

Kesäkerttu

Mikä olis vastaava lemon cuir päälle kun mulla ei ole kyseistä tuotetta,kävskö lasten soseet

Suklaapossu

Lemon curd ei ole täysin pakollinen, mutta toki hyvä ja raikas lisä tähän kakkuun. Ilmankin siis pärjää hätätapauksessa. Lasten soseet ovat hyvin miedon makuisia, joten jos niitä haluaa käyttää, kannattaa valita joku raikas, ehkä jopa hieman eksoottisen makuinen sose (jonka voi halutessaan vielä terästää vaikkapa pienellä määrällä sitruunanmehua + tomusokeria) 🙂

Kesäkerttu

Ok,kiitos tiedosta täytyypä kokeilla

Suklaapossu

Tämä alkoi kiinnostaa minuakin, joten kun saat testailtua, niin olisi hienoa kuulla minkälainen tuli 🙂

Pähkinä

Voiko tämän kakun pakastaa? Onko kokemusta (olen muista juustokakkuja pakastanut ja mielestäni maku on vain parantunut)

Suklaapossu

Moikka Pähkinä! Koska kakku ei sisällä liivatetta, se ei välttämättä pysy sulatuksen yhteydessä aivan priimana, vaan saattaa hieman halkeilla pinnalta. En ole huomannut pakastamisen erityisesti parantavan makua, vaikka toki tämä onkin maistunut hyvältä myös sen jälkeen.

Pekka

Minä kun en pidä noista keksipohjista, teen aina hyydytettäviin juustokakkuihin parin munan sokerikakkupohjan(osin perunajauholla,tulee tiiviimpi). Toimii hyvin😃

Suklaapossu

Hei Pekka! Hyvä vinkki! Sokerikakkupohja tosiaan sopii mainiosti juustokakun pohjaksi, jos haluaa tehdä jonkun muun kuin keksipohjan 🙂

Alma

Kiitos tästä mahtavasta reseptistä. Tästä on tullut meidän kestosuosikki. Tänä vuonna se pääsee meidän joulupöytään jälkiruoaksi. Ihanan nopea ja helppo tehdä tämä jälkiruoka.

Irina Lisinen

Voi kuinka ihana kuulla Alma! Itsekin mietin tätä tämän vuoden joulupöytään (granaattiomenan siemenillä koristeltuna), mutta taitaa jäädä leipomiset väliin, kun lapsi on kovassa 39.5 asteen kuumeessa…

Rentoututtavaa ja herkullista joulunaikaa!

Alma

Olisimme tehnyt tänä vuonnakin tämän ihanan juustokakun joulupöytään, mutta harmillisesti jääkaappi oli jouluruuista niin täynnä, ettei millään mahtunut. Lähiviikkoina tämä ihanuus tulee kyllä taas tehtyä.

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *