
Herkullinen tomaatti-fetapiirakka

Sain kesällä kylässä käydessäni herkullisen suolaista feta-tomaattipiirakkaa ja tajusin samalla, etten ole koskaan tainnut itse tehdä sellaista. Toki fetaa ja tomaatteja on tullut käytettyä ennenkin samassa piirakassa, mutta tällöin joukossa on ollut paljon muutakin täytettä. Päätin vihdoin nuorimman tyttömme synttärijuhlissa ottaa härkää sarvista, ja tehdä itsekin samanmoisen suolaisen tarjottavan. Pohjaksi päätyi porkkanainen piirakanpohja, johon ihastuin hieman aiemmin. Täytteeksi vielä kerroksittain reilusti fetaa ja muita juustoja, tomaatteja ja basilikaa. Ja kyllä tuli hyvää! Ihana suolainen paketti, nams.
Pohja toimi tässäkin piirakassa todella mahtavasti. Käytin piirakkaan testimielessä ostamaani rucola-pestotuorejuustoa. Se tuorejuusto voimisti basilikan makua ja toi rutkasti italialaista tuntua piirakkaan. Piirakkaan voi toki maun mukaan laittaa melkein mitä tuorejuustoa tai/ja juustoraastetta tahansa.
Piirakka maistui juhlissa ilmeisen hyvin myös muille, sillä lasten serkkujen äiti pyysi ohjetta itselleen. Pääsinkin maistelemaan piirakkaa jälleen lasten serkkujen synttäreillä viime viikonloppuna, ja tällä kertaa se maistui mielestäni vieläkin paremmalle. Jotenkin niin suloisen suolaiselle.
Herkullinen tomaatti-fetapiirakka pyöreään n. 28 cm vuokaan
Pohja: Porkkanapohja
Täyte: 200 g salaatti-/fetajuustoa kuutioituna 250 g minitomaatteja puolitettuina 2 dl cheddar-gouda-juustoraastetta basilikan lehtiä hieman pienemmäksi pilkottuna 150 g rucola-pestotuorejuustoa 1 dl maitoa 2 munaa ripaus suolaa
Ohje: Tee pohja erillisen ohjeen mukaan.
Laita esipaistetun pohjan päälle puolet salaattijuuston ja tomaatin palasista sekä juustoraaste. Ripottele päälle pilkottuja basilikan lehtiä. Sekoita tuorejuusto, maito, munat ja suola hyvin keskenään. Kaada täytteen päälle. Ripottele pinnalle loput salaattijuuston ja tomaatin palat. Paista 180 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes piirakka on kunnolla hyytynyt. Jäähdytä hetki ennen syömistä tai tarjoile vasta seuraavana päivänä hieman lämmitettynä.
Vinkki: * Vaihtelu piirakkaan saat vaihtamalla tuorejuustoa, juustoraastetta ja fetajuustoa.
* Fetajuustojen suolaisuuksissa on eroja. Jos käytät runsassuolaista fetaa, lisää suolaa täytteen joukkoon vain hitunen tai ei lainkaan. Vähempisuolaista feta-/salaattijuustojen kanssa joukkoon voi ripotella hippasen enemmän suolaa, mutta tällöinkin riittää ihan vain ripaus.

Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen! Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan! Copyright Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos! Yhteydenotot suklaapossu.leipoo (at) gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Herkullinen tomaatti-fetapiirakka
Fetaa, nam! 🙂
Sanos muuta Raisa P! 😛
Nam! Näyttää hyvältä.
Kiitos Kaura! Olikin oikein hyvää 🙂
Näyttääpä herkulliselta ja ihanat kuvat tässä sun postauksessa ♥ Tuo porkkanapohja kiinnostaa myös. Täytyy tutkia myöhemmin, miten se tehdään ja kokeilla itsekin sitä.
Voi kiitos Krisse 😀 Tuo porkkanapohja on tosi helppo ja nopea tehdä, onnistuu jopa ilman vatkainta. Se sopii tosi ihanasti suolaisiin piirakoihin, oon ihan myyty. Ja itseasiassa kokeilin sitä tänään myös makeaan versioon, eikä yhtään hassumpi siinäkään 🙂
Voi kun näyttää maukkaalta! Tuo pohja kiinnostaa minuakin sen verran, että pitänee testailla lähiaikoina.
Kiitos Tita 😀 Testailehan ihmeessä. Olen kokeillut sitä nyt muistaakseni viiteen täysin erimakuiseen piirakkaan ja ollut tosi hyvä kaikissa. Ihan lemppari 🙂
Tää menee testaukseen kyll. Tykkään tomaateista ja fetasta ihan hulluna niin tää kuulostaa just hyvältä piirakalta.
Tomaatit ja fetat maistuvat täälläkin, sekä yhdessä että erikseen, ja erityisen hyvin tässä piirakassa 😛 Toivottavasti maistuu sulle vähintään yhtä hyvin 🙂
Tein tämän lauantai-iltana ja sunnuntaina lämmitin sitä paistinpannulla ja todellakin maistuvaa, mieheni piti siitä todellakin, suosittelen lämpimästi toisillekin.
Loistavaa! Kiitos Anja kun kävit kertomassa ja oikein ihanaa talvenjatkoa 🙂
Minulla 50v.juhla huomenna, ystävissäni laktoositon, gluteeniton, sekä kasvissyöjä. Olen surkea ideoimaan mitään itse, mutta tästäpä aion tehdä kaikille sopivan suolaisen. Muuntelen aineksia kullekin sopivaksi. ?
Hienoa Sirpa! Toivottavasti piirakka maistui teille. Lämpöiset onnittelut pyöreiden vuosien täyttämisen johdosta! 🙂
Sopiikohan piirakka pakastettavaksi? Juhlaleipomuksista saisi osan jo ennakkoon tehtyä ja sulatellen tarjolle.
Hei Minttu! Valitettavasti en uskalla luvata, että tämä piirakka kestää pakastamisen, sillä tomaatit voivat ”räjähtää” pakkasessa niiden korkean nestepitoisuuden takia tai sitten sulatusvaiheessa vain kostuttaa piirakkaa liikaa. Maistuisiko juhlissanne esim. Ranskalainen kinkku-juustopiiras (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/yksi-parhaista-ranskalainen-kinkku-juustopiiras/)? 🙂 Tuo kestää pakastamisen todella hyvin. Vai haluatko juuri kasvispiirakkaversion?
Kinkku-juustopiirakka on ehdolla juhlapöytään myös. Taidan tehdä sen ennakkoon ja tämän vasta viime tipassa. Kiitos vastauksestasi!
Kuullostaa hyvältä suunnitelmalta! Ihania leivontahetkiä ja mukavia juhlien valmisteluja Minttu 🙂
Kiitos ihan mahtavasta ohjeesta! Tein tämän poikamme ristiäisiin ja hitsi että oli hyvää. Ja niin helppo ja nopea tehdä. Jäi meille vakkariohjeeksi, mieskin tykkää vaikka yleensä vierastaa kasvisruokia.
Heippa Jessica ja aivan ihana kuulla, että teilläkin ihastuttiin tähän piirakkaan! 🙂 Olen itsekin saanut maistella tätä monen monta kertaa tuttavani luona, joka tykästyi tähän ensimaistelunsa jälkeen. Ja aina se vain maistuu, oman kokemuksenikin mukaan myös lihansyöjille 🙂
Moikka! Omassa lähikaupassa ei ole tuota pestotuorejuustoa. Mitä muuta laittaisit? Sopiiko esim. Ruohosipuli- tai yrittituorejuusto?
Moikka Petra! Tuorejuustona voi käyttää toki muitakin tuorejuustoja. Molemmat mainitsemasi tuorejuuston sopivat tähän taatusti tosi kivasti 🙂 Peston maku saat, kun lisäät täytteeseen reilusti basilikaa.
Tää oli hitti! Tein porkkanapohjan, joka hajosi täysin (ehkä liian vähän aikaa jääkaapissa?), mutta se ei haitannut ketään. Täytteeseen laitoin basilika-tuorejuuston (viola-uutuus). Niin hyvää!
Hei Oona! Loistavaa, ihana kuulla!!! Mein tytär teki tätä synttäreilleen pari viikkoa sitten juuri tuolla basilika-tuorejuustolla ja koko piirakka katosi hetkessä, vaikka syöjiä ei ollut kuin kourallinen. Ensi kerralla pitääkin tehdä pellillinen 🙂
Hajosiko porkkanapohja vasta leikkausvaiheessa vai valahtiko se jo esipaistovaiheessa? Jääkaapissa seisottaminen auttaa siihen, että pohjan reunat pysyvät paikoillaan eivätkä valu alas paistovaiheessa. Jos piirakka mureni vasta leikkaamisvaiheessa, se johtuu vain siitä, että pohja on niin pehmeä. Siihen voisi auttaa se, että sekoittaa aineista aavistustuksen verran kauemmin, jolloin syntyisi hieman sitkoa, joka pitää pohjan paremmin kasassa. Liikaa ei kuitenkaan kannata vaivata, jottei pohja sitkisty ja tiivisty liikaa.
Heippa! Pitäisiköhän ohje 1,5 kertaistaa vai tuplata, mikäli teen uunipellille (30 cm x 40 cm)? 😊
Heippa Janette! 🙂 Noin kaksinkertaisella annoksella saat tehtyä pellille yhtä paksun piirakan kuin vuoassa. 1.5 -kertainenkin annos riittää, piirakasta tulee vain hieman matalampi. Pohjataikina kannattaa joka tapauksessa tehdä 2-kertaisena.
Hei!
Voisiko raasteen sijasta käyttää porkkanasosetta?
T. laiska raastaja
Hei Miiamariia! 🙂 Uskoisin, että myös porkkanasose käy. Mutta koska porkkanasose on usein vetisempää ja tiiviimpää kuin raaste, kannattaa soseen määrää ehkä pitää hieman pienempänä tai joukkoon kannattaa lisätä hieman jauhoja, jottei pohjasta tule liian vetinen. Jos innostuit kokeilemaan soseella, kuulisin mieluusti millainen tuli 🙂
Hei. Kuulostaa herkulliselta ja mietin tätä vaihtoehtona tulevan kesän juhliin. Voiko tämän tehdä edellisenä päivänä? Toisinsanoen voiko tarjoilla kylmänä vai pitäisikö olla lämmin?
Hei Susku! Meillä tätä ollaan syöty lämpimänä/haaleana, mutta voisin hyvin kuvitella, että maistuisi myös kylmänäkin. Vai ehtisitkö lämmittämään piirakkaa kevyesti vielä hieman ennen juhlia?
Jos juhliin on riittävästi vielä aikaa ja haluat olla varma mauasta, niin koepiirakan leipominen vaikka jonkin päivän lounaaksi ei välttämättä olisi hullumpi ajatus 🙂
Kiitos vastauksesta. Samaa mietin jos laittaisi hetkeksi uuniin ennen tarjoilua. Ja tarkoitus olisi kokeilla tehdä testipiirakka ennen juhlia, kokeilen myös tehdä sen gluteenittomana
Kuullostaa oikein hyvältä suunnitelmalta 🙂 Kivoja juhlia!
Moi! Mietin että pystyisikö mitään tästä tekemään vaikka pakkaseen etukäteen..muutenhan varmaan koko piirakan voisi pakastaa mutta tomaatit ja basilikat ei ehkä selviä :D? mutta entä jos pohjan tekisi piirakkavuokaan jo valmiiksi, heittäis peiteltynä pakkaseen ja juhlapäivänä täytteet kyytii ja uuniin…siis kunhan on esipaistanut pohjaa. Onko kokemusta?
Moi Susu! Mietin juuri tuota samaa juttua, eli tomaattien selviytyminen pakkasessa taitaa olla aika epävarmaa/huonoa. Voisin kuvitella, että pohjan voisi pakastaa ja juurikin esipaistettuna, sillä muutoin kostea porkkanaraaste saattaisi muuttaa taikinan rakennetta. Pohjan pakastamisesta tosin ei ole kokemusta, joten tuo on vain arvuuttelua.
Ehditkö vielä leipomaan testipohjan pakkaseen, jotta näkisit varmuudella miten se käyttäytyy?
Tämä oli aivan ihanaa!
En löytänyt rucola-pesto-tuorejuustoa, niin laitoin Viola basilika-tuorejuustoa. Tein tätä tyttöjeniltaan. Ystävät tykästyivät tähän niin paljon, että halusivat myös reseptin.
Ihana kuulla Elisa! Tuota rucola-pesto-tuorejuustoa ei taida enää löytyä, mutta onneksi tähän sopii monet muutkin tuorejuustot. Basilika-tuorejuusto kuullostaa tosi herkulliselta vaihtoehdolta 😛