Hyydytetty persikkakakku

Kuopuksen kummit ja mummi tulivat kahville kuopuksen nimipäivän kunniaksi ja sain hyvän syyn leipoa pienen kakun. Olin juuri kohnannut kaappeja läpi ja kaivanut esiin persikkapurkin, jonka päiväys uhkasi vanheta. Eipä sillä kiire olisi ollut, mutta mieleeni juolahti tehdä siitä hyydytetty kakku ja nyt oli hyvä tilaisuus siihen. Tästä tuli ihana raikas kakku!
Persikka hyydykekakku on melkein kuin raikas juustokakku

 

Tykkään siitä, että kiille on melko pehmeää, joten laitan liivatetta vain sen verran, että kiille pysyy nättinä kakun päällä. Annostus on hieman vajaa 1 liivatelehti/1 dl sosetta. Tällä kertaa päällinen piti tehdä pelkästään persikkasoseesta, mutta sählätessäni puolet tarvitsemastani määrästä hukkui, joten korvasin osan äkkiä aprikoosisoseella. Hyvä niin, sillä kakusta tuli näin ehkä vielä hieman raikkaampi! Ohjeeseen laitoin kuitenkin mitat niin, miten olisin sen tehnyt ilman sähläystäni. Kiilteeseen voisi persikan sijasta sopia myös vaikka vadelma..

Itse en pidä pelkästä digestivekekseistä tehdystä juustokakkupohjasta. Koska niitä kuitenkin sattui jostain syystä löytymään kaapista eikä muitakaan keksejä ollut tarjolla, tein pohjan lisäämällä keksien joukkoon kaurahiutaleita. Pohjasta tuli hyvä, sopivan kauraisa, eikä siinä maistunut digestive. Pohjan voi toki tehdä myös käyttämällä vaikka pelkkiä kaurakeksejä (+rasvaa).

Koristeet tein tällä kertaa spritsaamalla valkosuklaaraitoja kakun päälle. Käytin siihen joskus aikoinaan hankittua koristelukynää. Valkosuklaan joukkoon oli jäänyt vahingossa ilmaa ja valkosuklaa ruiski hieman pariin otteeseen hieman vääriin paikkoihin.. Eipä tuo kauneusvirhe kuitenkaan makua haitannut ja sehän se tärkeintä 🙂

Persikka-hyytelökakku

n.20 cm vuokaan

Pohja:

100 g digestive-keksejä

2.5 dl kaurahiutaleita

0.5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

75 g sulatettua margariinia

Täyte:

2 dl vispikermaa

100 g maustamatonta tuorejuusto

250 g maitorahkaa (käytin Lidl:n, joka on hieman Valion rahkaa happamampaa)

3 dl persikkasosetta

0.75-1 dl sokeria (maun mukaan)

1.5 rkl vaniljasokeria

3 tl liivatejauhetta TAI 6 liivatelehteä

0.5 dl sitruunan mehu

Kiille:

2 dl persikkasosetta

vajaa 1 tl liivatejauhetta TAI vajaa 2 liivatelehteä

1 rkl vettä

Koristelu:

Valkosuklaata

Pehmeitä keltaisia sokerihelmiä

Ohje:

Tee pohja. Jauha keksit monitoimikoneessa terällä tai vaikka sauvasekoittimella avulla hienoksi. Lisää kaurahiutaleet, sokerit sekä jäähtynyt voisula ja hurauta vielä muutaman kerran, kunnes kaikki aineet ovat sekoittuneet keskenään. Painele seos lusikan avulla irtopohjaisen, halkaisijaltaan n. 20cm kokoiseen vuokaan, jonka pohjalle olet ensin laittanut leivinpaperin palan. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.

Tee täyte. Avaa iso persikkapurkki (sis. n. 480 g persikkaa). Jätä liemi purkkiin ja ota persikat erilliseen kulhoon. Soseuta persikat. Ota soseesta 2 dl talteen kiillettä varten. Loput n. 3 dl käytetään täytteeseen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto, maitorahka, sokeri, vaniljasokeri ja persikkasose. Sekoita liivatejauhe sitruunamehuun. Kun liivate on turvonnut, lämmitä mikrossa n. 15 sekuntia, kunnes se on sulanut. Lisää liivateseos vaahtoon pikku hiljaa liruttaen ja koko ajan voimakkaasti vatkaten. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. Kaada täytemassa keksimurupohjan päälle. Peitä vuoka kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Tee kakun päälle vielä ohut kiillekerros ennen kuin irrotat sen vuoasta. Turvota liivatejauhetta vedessä, kunnes se on turvonnut. Lämmitä mikrossa n. 10-15 sekuntia, kunnes liivate liukenee. Sekoita se hyvin persikkasoseeseen. Kaada seos hyytyneen täytteen päälle. Kopauta pari kertaa vuoan pohjasta, niin pinta tasoittuu. Laita kakku jääkaappiin hyytymään. Irrota hyytynyt kakku varovasti vuoasta, siirrä tarjoilulautaselle ja koristele haluamallasi tavalla. Jos haluat isomman kakun, käytä isompaa vuokaa ja tee täytettä 1.5-2-kertainen määrä.Koristele kakku sulatetulla valkosuklaalla ja ripottele päälle pehmeitä sokerihelmiä.

Vinkit:

* Pohjan digestivet ja kaurahiutaleet voi korvata esim. kaurakekseillä (n.200g)

* Päällisen voi käyttää myös esim. Piltti-hedelmäsoseita. Piltit ovat usein kiinteämpiä kuin suoraan hedelmästä survotut soseet, joten tällöin liivatteen määrää voi hieman pienentää

* Kokeile päälle persikan sijasta vaikka mango-, aprikoosi- tai vadelmasosetta.

* Jos käytät koristeluun sokerihelmiä, varmista, että ne ovat pehmeitä. Kovat tuntuvat ikäviltä hampaissa

Avainsanat

Instagram

  • Vieläkö teillä on omenoita jäljellä? Tämä supermehevä omenapiirakka on helppo ja nopea tehdä, ja niin mehevä, että!!! Jos kaipaat vielä omppuohjetta, niin kurkkaa ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/supermeheva-omenapiirakka-kauramurulla-munaton/
#suklaapossu #omena #piirakka #munaton #omenapiirakka #mehevä #moist #yummy #applepie #kotiliesiblogit
  • Testailin vegaanisia pullia kookosmaitopohjaisina, ja voi että kun niistä tuli pehmoisia. Ja ihanan makuisia, varsinkin kanelilla ja fariinisokerilla täytetyt versiot, nams! 😋 Ohjeen löydät blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/vegaaniset-eli-maidottomat-ja-munattomat-pullat/ #suklaapossu #vegaaninen #pulla #kotiliesiblogit #vegan #bun
  • Sain tehdä veljeni uudelle perheenjäsenelle ristiäiskakun tässä vähän aikaa sitten. Koristeeksi toivottiin pientä rättäriä ja tällainen siitä tuli :) Koko kakun näet blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pojan-ristiaiskakku-citroen-koristeella/ #ristiäiskakku #suklaapossu #kaulintamassa #2cv #vadelma #mansikka #mousse #christening #cake #kotiliesiblogit
  • Yksi mun kestosuosikkini syksyn herkuista on tämä ihanan mehevä ja muhkea omenapiirakkaa murupäällisellä. Piirakka on älyttömän helppo ja nopea tehdä. Oletko jo kokeillut? Ohjeen löydät blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-meheva-omenapiirakka-kauramurupaallisella-maidoton/
#helppojanopea #omenapiirakka #kauramuru #maidoton #suklaapossu #yummy #applepie #kotiliesiblogit
  • Tein mein 2-vuotiaan pojan ja 9-vuotiaan tytön synttäreiden tarjottavista yhteenvedon. Voit nyt lukea blogista, mitä kaikkea suolaista ja makeaa olikaan tarjolla :) https://kotiliesi.fi/sukl…/yhteenveto-synttaritarjottavista/ #suklaapossu #yhteissynttärit #synttärit #suolaisetleivonnaiset #makeatleivonnaiset #lentokonekakku #pulla #pannacotta #sitruunakeksi #munaton #birthday #kotiliesiblogit
  • Onko teillä vielä punaherukoita jäljellä? Mä tein tällaisen munattoman punaherukkarahkapiirakan, josta tuli tosi hyvää! Piirakassa on mehevä pohja, rapea päällinen ja välissä rahkatäytettä punaherukoilla. Kurkkaa herkkuohje blogista ja kokeile itse vaikka heti alkaneen viikon iloksi https://kotiliesi.fi/suklaapossu/punaherukka-rahkapiirakka-maisemakahvilan-punaherukkapiirakka/  #punaherukka #piirakka #rahkapiirakka #kesä #herkkua  #suklaapossu #kotiliesiblogit #redcurrant #pie
  • Pitkästä aikaa fudgepuuhia maailman helpoimmalla ja nopeimmalla ohjeella. Ja herkullisimmalla 😋 #tummasuklaa #kondensoitumaito #suklaa #herkku #easybaking #chocolate #fudge #yummy #suklaapossu #kotiliesiblogit

suklaapossu

Keskustelu

Kaunis ja varmaan hyvän makunen kakku:)

Kiitos 🙂 Itse tykkäsin kovin ja vieraatkin kehuivat kakun raikkautta 🙂

Hieno kakku. Todella ihanan värinen kiille.:)

Kiitos Katja 🙂

Ohje talteen ja testaukseen! Ihanan värikäs kiille!!
Onneksi nykyään on jo tarjolla pehmeitä sokerihelmiä, ne kovat olivat ihan kauheita, hyvä ettei hampaat haljenneet =)

Mukava kuulla, et kakku maistui myös teille 🙂 Kävin jo blogissasi katsomassa kommenttisi ja sitruunamehulle tosiaan kävi hieman köpelösti 😉

Kiitos ohjeesta! Osui ja upposi! NAM!! Plagioin oikein koristelua myöten =) Paitsi että sitruunamehun jouduin vaihtamaan persikkaliemeen sattuneesta syystä 😉 ja käytin kääretorttupohjaa. Seuraavalla kerralla keksipohjalla ja sitruunamehulla, sillä oli tämä niin älyttömän hyvää!!!

Kiitos ja ole hyvä 🙂 Tuletkos testaamisen jälkeen kertomaan mitä pidit 🙂

Mä käytän niitä kovia sokerihelmiä enää irrallisissa koristeissa, jotka pystyy helposti nappasemaan kakun päältä pois. Ne on kuitenkin pikkasen sirompia kuin nuo pehmeät versiot ja sopivat moniin koristeisiinkin paremmin. Mutta kakkujen päällä nuo pehmeet versiot ovat hyviä, eivät ole sellaisia hampaanmurskaajia 🙂

Todella kaunis kakku 🙂 Ihanan tasaiset sivut ja pinta ja kaikkea on sopivasti!
Joskus tein persikasta täytekakkuun täytteen, mutta en saanut siihen hirveästi makua. Laitoin piltin persikkasosetta ainakin 6 purkkia ja pari persikkasäilykepurkkia paloina ym ym persikkahilloakin sivelin pohjan päälle, niin aika mieto oli maku. Mutta varmaan täytekakussa se pohja vie makua. Juustokakussahan suussa on pelkkää täytettä! Rakastan juustokakkuja! ;D

Kiitos 🙂 Tässä kakussa oli mukavasti makua, mutta se voi johtua siitä, että laitoin kiilteeseen (sättäilyni tuloksena) puolet aprikoosisosetta.. Aprikoosi on kuitenkin hieman happamamman makuista kuin persikka ja sellainen sopiikin tällaisiin kakkuihin hyvin. Pelkästä persikasta olisi tullu varmaan miedomman makuinen, mutta uskoisin, että hyvä niinkin. Nuo Piltin soseet on mun mielestä hieman mauttomampia kuin suoraan hedelmistä itsesoseutetut soseet. Niin ja täytekakun pohja tosiaan syö myös makuja. Mä laitankin yleensä täytekakkuihin täytettä reilusti enemmän kuin on pohjaa. Ne onkin melkein kuin juustokakkuja 😉

Tämä kakku ei ollut oikein makuuni. Pohjassa oli ilmeisesti liian vähän rasvaa, koska kaurahiutaleet irtosivat ja sotkivat lautasen.
Persikka ei todellakaan maistunut, vain rahkan maku puski korostetusti esiin. Päälle laitoin vadelmakiilteen, joka antoi makua
rahkan kaverina, mutta ei pelastanut kokonaisuutta. Myöskaan persikkasose lisänä ei antanut makua riittävästi. Tämä oli viimeinen persikkakakku yritelmäni 🙂 Aina ei voi onnistua näiden kanssa
ja vika ei varmaan ole ohjeessa vaan täällä päässä. Ihania kakkuja taiot nopealla tahdilla 😀 t. Ella

Voi harmi, että kakku maistunut. Persikka on melko miedon makuinen hedelmä ja tämänkin kakun maku on suurehkosta persikan määrästä huolimatta melko mieto. Varsinkin jos käyttää purkkipersikkaa, kuten ohjeessa, ei siitä saa sellaista makuelämystä kuin tuoretta persikkaa haukatessa. Tuoreesta saisi ehkä hieman enemmän irti makuja. Ja silläkin saisi lisää persikkaisuutta, jos pilkkoisi persikanpaloja suoraan täytteen joukkoon. Tai tekisi keskelle kakkua paksun persikkakerroksen, jonka hyydyttäisi liivatteella.. 🙂

Itse pidän rahkasta hurjasti (syön sitä usein suoraan purkista pelkiltäänkin), joten laitan sitä usein myös kakkuihin tuomaan hieman happamuutta ja sitä kautta myös raikkautta. Mutta rahkan maku ei tosiaan miellytä kaikkia ja silloin voikin rahkan korvata vaikkapa tuorejuustolla.

Heh, meinasi taas lähteä lapasesta ohjeen muokkaaminen persikkaisemmaksi ja vähemmän rahkaiseksi. Mutta josko näillä vinkeillä saisin sinut vielä joskus kokeilemaan persikkakakkua 🙂

Kiitos Ella vielä kommentistasi. Hienoa kun tulit kertomaan mielipiteesi 🙂

Kommentoi juttua: Hyydytetty persikkakakku

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X