Suklaapossu

Ihana jälkiruoka: Jogurttipannacotta ja mustikkaa

Täyteläistä, silkinsileää, vaniljaista, suussasulavaa ja herkullista jogurttipannacottaa mustikkahillolla. Siitä oli meidän uuden vuoden aaton jälkiruoka tehty. Ja erittäin herkullinen olikin, nam!

Ohjeen löysin joululahjaksi saamastani Tomi Björkin Huippukokin kotiruokaa-kirjasta. Teimme itse asiassa koko uuden vuoden aaton menuun tuon kirjan ohjeisiin perustuen. Noita muita ruokia (mm. hummuksia ja pitaleipiä) ei kuitenkaan alkuperäissuunnitelmistani poiketen taida tullakaan blogiin, sillä makumaailma ei ollut täysin mieleemme, enkä tähän hätään keksi, miten niitä voisi parantaa. Kuinka se ruuanlaittaminen voikin olla niin hankalaa! Kyllähän sitä leipoo vaikka mitä herkkuja, mutta tuo ruoan maustaminen, voi kääk. No mutta jos joskus vielä alan hallitsemaan ruokapuolen likikään yhtä hyvin kuin jauhojen pöllyttämisen, niin sen kunniaksi laitan pystyyn toisen blogin. Sitä odotellessa 😉

Mutta takaisin asiaan eli tähän ”nam, tämähän on hyvää”-kehun saaneeseen pannacottaan. Kuten mainitsin, se oli täyteläistä ja ihanan pehmoista. Maku oli reilun vaniljainen ja sopivan makea. En ole mikään pannacotta-ekspertti, mutta parin ravintolassa saadun jälkiruoka-annosken perusteella olen ajatellut pannacotan olevan hieman kevyempi mitä tämä oli. Toinen maistelija sen sijaan oli sitä mieltä, että olisi voinut olla vieläkin tuhdimman ja rasvaisemman oloinen. Makuasioita siis 🙂 Tuhtius on onneksi helppo muokata joko korvaamalla maito kokonaan vispikermalla, jolloin saadaan vieläkin täyteläisempi versio, tai lisäämällä vispikerman sijasta enemmän maitoa, jolloin lopputulos on kevyempi. Tuo turkkilainen jogurtti muuten raikasti kokonaisuutta kivasti happamuudellaan. Ilman sitä maku olisi ollut ehkä liiankin makea.

Keitin vaniljaiselle pannacotalle kaveriksi myös mustikkamarmeladia, muokaten Björkin kirjassa ollut hillo-ohjetta vähemmän makeaksi. Mielestäni tosi nappivalinta jälkkäriksi ja mikä ettei sopisi vaikka isompaan vuokaan tehtynä juhlapöytäänkin 🙂

Ihana jälkiruoka: Jogurttipannacotta ja mustikkaa

n. 4 annosta

Pannacotta:

3 dl vispikermaa

1 dl maitoa

0.5 dl sokeria

1 vaniljatanko

2 dl turkkilaista jogurttia

2 liivatelehteä

Mustikkamarmeladi:

100 g (n. 2.25 dl) mustikoita

50 g (n. 0.75 dl) hillo-marmeladisokeria

0.25 dl vettä

Ohje:

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Laita vispikerma, maito ja sokeri kattilaan. Kuumenna seos nopeasti kiehuvaksi, älä keitä. Liuota joukkoon turvonneet liivatelehdet. Halkaise vaniljatanko. Kaavi siemenet pois ja lisää ne sekä tanko kattilaan. Anna seoksen jäähtyä n. 10 minuuttia. Sekoita sen jälkeen joukkoon vielä turkkilainen jogurtti.

Kaada seos vuokiin ja laita jääkaappiin jähmettymään ainakin 6 tunniksi.

Valmista mustikkamarmeladi. Laita kaikki aineet kattilaan ja lämmitä kuumaksi. Keitä pari minuuttia. Jäähdytä. Lusikoita marmeladia valmiiden pannacottien päälle juuri ennen tarjoilua.

Vinkit:

* Pannacotta on todella pehmeää, eikä sitä pysty kumoamaan lautaselle.

 

* Kylkeen sopii tosi kivasti myös muista marjoista tehdyt hillot tai hillokkeet. Esim. vadelmasta tai punaherukoista saisi ihanan raikkaan jälkkärin tai kesämmällä pinnalla voi siivuloida tuoreita mansikoita.

* Pannacotan täyteläisyyttä voi säätää kerman ja maidon suhteella. Saat pannacotasta tuhdimman version korvaamalla maidon kokonaan vispikermalla. Jos haluaa ei-niin-täyteläisen jälkiruoan, voi vispikermaa ja maitoa laittaa yhtä paljon eli parisen desiä kumpaakin.

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ihana jälkiruoka: Jogurttipannacotta ja mustikkaa

Pia

Aivan ihana ohje! Täytyy tehdä tätä joskus!

Suklaapossu

Kiitos Pia 🙂 Oli aivan ihanaa herkkua, suosittelen testailemaan 🙂

Kakkuvaltakunta

Ihanan näköistä – tätähän täytyy kokeilla.

Suklaapossu

Kiitos Kakkuvaltakunta! 🙂 Nämä upposivat meillä tosi nopsaan. Tosi hyviä 😉

Raisa P

Näyttää aivan ihanalta!

Suklaapossu

Kiitos Raisa P 🙂 Sellaisia olivatkin, täyttä ihanuutta! 🙂

Taru

Mun on jo pitkään pitänyt tehdä pannacottaa ja luulen, että tämän ohjeen myötä saatan kohta saada sitä tehtyäkin! ;D Ihanan näköistä!

Suklaapossu

Itsellänikin on ollut aikomuksena tehdä pannacottaa jo vuosikaudet. Onneksi tein nyt vihdoinkin. Ihastuin (ja muutkin ihastuivat 😉 ) niin, että tulee tehtyä varmaan jo piankin uudestaan. Vaihteluakin saa helposti vain vaihtamalla päällistä. Kiitti Taru 🙂

Sarppu

Näyttääpä herkulta, täällä myös on kokkailtu Tomi Björkin keittokirjoista ja tykkään. Useita reseptejä tehty jo useampaankin kertaan ja joitain sitten muokkailtu hiukan omaan suuhun paremmiksi.

Suklaapossu

Kiitos Sarppu 🙂 Vaikuttaa kyllä tosi hyvältä kirjalta! Testailtiin jo muitakin juttuja ja tuli taas opittua uusia juttuja maustamisista 🙂

Pienet Herkkusuut – Maiju

Voi nam, kun näyttää hyvältä, testilistalle menee tämäkin 😛

Suklaapossu

Kiitos Maiju 🙂 Testailehan ihmeessä! Tykättiin tosi paljon. Ihanan pehmoista, samettista, vaniljaista. Voih, nyt tekisi heti mieli tehdä lisää. Onneksi tulee viikonloppu 😉

Vastaa käyttäjälle Raisa PPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *