Ihana pähkinä-suklaakakku / gluteeniton

Maistuisiko mehevä suklaakakku, joka saa pähkinäistä makua hasselpähkinöistä ja joka on kaiken lisäksi gluteeniton? Minulle maistuisi, useamman palan syöneenä edelleenkin!

Sain blogiringin kautta testattavaksi Meiran koristeluun ja leivontaan tarkoitettuja tuotteita sekä Meiran pähkinöitä. Innosta puhkuen tartuin mantelijauhopussiin ja aloin miettimään gluteenittomia leivonnaisia. Pyörittelin aikani erilaisia ajatuksia mielessäni, mutta aina päädyin jonkinlaiseen suklaaleivonnaiseen, jostain kumman syystä 😉 Pähkinät ja suklaa sopivat mainiosti yhteen, joten niitä yhdistelemällä syntyi tämä herkullinen ja aivan ihanan kostea ja mehevä suklaakakku, jonka pohjassa maistui aavistus hasselpähkinää.

Kakusta tuli hyvää, ihan mahdottoman hyvää! Pala kakkua suorastaan vei kielen mennessään.

Kakkua ei uskoisi ensipuraisulla gluteenittomaksi. Eikä kyllä toisellakaan haukkauksella. Kakku maistui kaikille koemaistelijoille ja sai erinomaiset kehut.

Mehevä, aivan ihanan kostea suklaakakkupohja. Täyteläinen, pehmeä suklaamoussetäyte. Rapeita, paahtuneita pähkinöitä. Suklaaraidat. Niistä on tämä kakku tehty.

Aivan ihana gluteeniton pähkinä-suklaakakku

n. 20 cm irtopohjavuokaan

Pohja:
50 g tummaa (n. 50%) suklaata sulatettuna
75 g voita
200 g ranskankermaa (n.15-20% rasvaa)
3 pientä munaa (tai 2 isoa)
2.5 dl fariinisokeria
1 dl perunajauhoja
2.5 dl Meiran mantelijauhoja
0.5 dl Meiran hasselpähkinäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl Meiran leivinjauhetta
1 tl Meiran soodaa
1/2 tl suolaa
2 tl Meiran vaniljasokeria

Täyte:
4 dl vispikermaa
175 g tummaa (n. 45%)
suklaata

Päälle:
n. 50 g tummaa (n. 45%) suklaata
Meiran hasselpähkinärouhetta ja kokonaisia hasselpähkinöitä paahdettuna

Ohje:
Tee ensin pohja. Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen hyvin sekoittaen.

Mittaa kuivat aineet eri kulhoon.

Siivilöi kuivat aineet suklaa-rasva-seokseen. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan ja tasoita pinta.

Paista 175 °C noin 35-40 minuuttia, kunnes pinta tuntuu kiinteältä sekä keskelle kakkua tökättyyn tikkuun ei jää kokeiltaessa raakaa taikinaa. Anna pohjan jäähtyä täysin ennen siirtämistä. Suojaa pohja jäähtymisen ajaksi esimerkiksi kelmulla ja keittiöliinalla, jotta se pysyy mehevänä. Kun kakkupohja on kunnolla jäähtynyt, leikkaa se kahteen osaan. Nosta toinen pohja varovasti tarjoilulautaselle. Kakkupohja on melko murenevaa, joten suorita siirto varovasti. Tee täyte. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Sulata 175 g suklaata varovasti mikrossa n. 20 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen. Sekoita sula suklaa (ei kuuma!) kermavaahdon joukkoon. Laita puolet vaahdosta kakun väliin ja toinen puoli kakun päälle. Laita kakku jääkaappiin n. tunniksi, jotta suklaamousse hieman jähmettyy.

Koristele kakku paahdetuilla hasselpähkinärouheella, kokonaisilla hasselpähkinöillä ja suklaalla. Pähkinöiden aromi irtoaa parhaiten, jos paahdat hasselpähkinärouhetta kuumalla pannulla parin minuutin ajan koko ajan sekoitellen. Pähkinät ovat sopivasti paahtuneet, kun niistä alkaa irrota pähkinäinen aromi. Anna pähkinöiden jäähtyä ennen koristelua. Sulata sillä välin suklaata koristelua varten. Ripottele paahdettu pähkinärouhe kakun päälle. Lisää kokonaisia hasselpähkinöitä ja valuta lopuksi päälle vielä sula suklaa.

Voit nauttia kakun vaikka heti.

Vinkki:
* Voit tehdä pohjan valmiiksi jo etukäteen, jopa kahta päivää ennen täyttämistä. Säilytä pohja hyvin suojattuna jääkaapissa.

* Kakun keskusta saattaa painua hieman kuopalle jäähtyessään. Jos haluat, voit tasoitella pintaa hieman ennen kahteen osaan leikkaamista. Tosin tämäkään ei ole välttämättömyys, sillä epätasaisuutta ei enää havaitse täyttämisen ja kuorruttamisen jälkeen.

* Kakku on parhaimmillaan parin päivän sisällä sen täyttämisestä. Jos edes säilyy niin kauan 😉

Innostuin räpsimään ”muutaman” kuvan, kun en malttanu olla kuvaamatta näin hyvää kakkua 😀



Oijjoi ja mums nams!



Meiran tuotteet ovat minulle jo ennestään osittain tuttuja. Erityisesti sooda, leivinjauhe sekä aitoa vaniljaa sisältävä vaniljasokeri ovat olleet ahkerassa käytössä. Koristekäyttöön tarkotetuista strösseleistä sen sijaan löytyi parikin uutta tuttavuutta. Suklaaströsselin laatu oli itselleni todella positiivinen yllätys. Aivan liian usein olen ostanut eri merkkisiä strösseleitä, jotka eivät ole edes maistuneet millekään. Mutta Meiran strösseli maistuikin kunnon suklaalle. Sama juttu on lakritsiströsselin kanssa, sitä söisi (ja olen syönytkin) vaikka suoraan purkista. Nyt ei tarvitse enää miettiä, minkä merkkisiä strösseleitä meille jatkossa hankitaan. Kaiken lisäksi suklaaströsseli, kuten myös kirjava lakritsiströsseli sekä kirjava strösseli ovat gluteenittomia.

Kannattaa käydä vilkaisemassa myös Meiran Facebookia, siellä on ajankohtaista tietoa tuotteista ja herkkuresepteistä.

www.blogirinki.fi
Yhteistyössä Meira

Kommentit (33)

Nam, minkä näköistä! Tuo kakkupohja näyttää ihanan kostealta ja mehevältä, juuri minun makuuni sopivalta 🙂 Voi kun saisi palasen. Ja menee ehdottomasti testauslistalle…

Kiitos Maiju! Kostea ja mehevä tämä olikin, aivan mahtava herkku minun ja muiden syöjien mielestä. Harmi, kun kakku ehdittiin jo tuhoamaan, olisin voinut lähettää postissa maistiaisen 😉 Toivottavasti ehdit testailemaan pian, odotan jo kuulevani mitä pidät 🙂

Ihanalta näyttää, mutta, mutta: miksi ihmeessä nuo niin yleiset allergisoivat hasselpähkinä ja manteli ovat yleistyneet gluteenittomissa ohjeissa? Meidänkin perheessä aina ohje ohi.

Ihanalta näyttää, mutta, mutta: miksi ihmeessä nuo niin yleiset allergisoivat hasselpähkinä ja manteli ovat yleistyneet gluteenittomissa ohjeissa? Meidänkin perheessä aina ohje ohi.

Totta M-L. Ja harmillista, jos gluteenittomuuden lisäksi on tarvetta myös pähkinättömille leivonnaisille. Monissa ohjeissa jauhot voi korvata gluteenittomilla jauhoseoksilla, mutta en ole varma toimisiko tämä ohje sellaisella muutokselle. Gluteenittomuus kuitenkin kiinnostaa mua sen verran paljon, että otanpa ensi vuoden testauslistalle muutamat gluteenittomat kakun.

Aivan ihana, ja varmasti herkullinen kakku! Tätä yhdistelmää pitää kokeilla seuraaviin gluteenittomiin. Minäkin tykkäsin noista strösseleistä – kerrankin oli ihanan makuiset koristeet! Tunnustan myös napsineeni lakritsiströsseleitä suuhun niiden ihanan maun vuoksi 🙂

Kiitos Anne! Suklaa ja pähkinät on yksi parhaimmista yhdistelmistä. Tässä manteli- ja hasselpähkinäjauhe antaa mukavasti kosteutta, ja makuakin. Kokeilepas ihmeessä. Nuo strösselit oli tosi mahtavia, erityisesti se lakritsi tuppaa häviämään kaapista aika tahtia 😉

Oi miten mehävän näköinen kakku. Tuota tekisi mieli maistaa!

Kiitos Sari 🙂 Tässä virtuaalimaistiainen, ole hyvä 😉

Suklaapossu, sinä se osaat taikoa näitä ihania suklaaunelmia!!! Todella houkuttelevan näköistä. Laitan mieleen, jos sisko tilaa taas työpaikalleen gluteenitonta. Tosin ranskankermaa ei taida saada laktoosittomana, tiedätkö? Pitäisi olla laktoositon samalla. 🙂

Tosi hienoa, että kaupoista löytyy jo laajalti laktoosittomia tuotteita. Eipä jää leipominen siitäkään kiinni 😀

Voi kiitos Leena-muori! 😀 Ihana kuulla, että olet tuota mieltä 🙂 Muistaisin nähneeni laktoositonta ranskankermaa jossain, oisko ollut Valion Eila tuote. Juu, piti oikein googlettaa ja Valiolta tosiaan löytyy laktoositon creme fraiche, joten pääset leivontapuuhiin 🙂

Ah, no nyt vasta on mehevän näköinen kakku! *sydänsilmä-emoji*

Ties vaikka tätä tulisi joskus testattuakin, siskoni on meinaan gluteeniton 😉 Tosin kyllä ne normaalitkin uppoavat jos olen epähuomiossa vääristä jauhoista kakkuja väsäillyt. En toki viimeksi nyt viikonloppuna, heh hupsis ;D

Kiitos Siru 🙂 Mukavaa, jos tästä ohjeesta on iloa sinulle ja siskollesi. Toivottavasti päätä testailla ja ihastut 🙂

Voi voi… todella hyvännäköistä kakkua! Tein myös suklaakakkua miehelle isänpäivänä, Nigellan pohja pätkistäytteellä, eli paljon suklaata 😉 Tätä sun uutta pohjaa on pakko kokeilla! Ihana! ♥

Kiitos Taru 🙂 Oih, eipä sinunkaan kakkusi huonolta kuullosta, päinvastoin! Tuollainen suklaaunelma maistuisi kyllä, pätkistäkin, mmmm! 😉 Tässä kakussa oli gluteenittomaksi mielestäni tosi hyvä pohja, enpä olisi tavallisesta pohjasta erottanut. Ja kun välissä on vielä tarpeeksi suklaata, niin nams! Pohjan oikeastaan ainut vika oli se, että paiston jälkeen päällinen ei ollut täysin tasainen ja sitä "piti" siistiä hieman ja ne ylimääräiset palat myös "piti" syödä 😉 Kokeilepas ihmeessä 🙂

Voi mitä herkkua! Kääks… saisipa maistiaisi! Olen tuota hasselpähkinäjauhetta kaupan hyllyltä etsinyt…vaan ei ole löytynyt, täytyy varmaankin suunnita kauppareissu lähimpään kaupunkiin 🙂

Kiitos Kirsi 🙂 Voi, kunpa olisin voinut lähettää sullekin maistiaisen 😉 Jos hasselpähkinäjauhetta ei löydy, voi sen sijasta laittaa vaikkapa saman määrän mantelijauhetta. Tällöin tosin hasselpähkinän maku jää uupumaan pohjasta, mutta sitten kakun päälle (ja väliin) voi paahtaa reilummin hasselpähkinärouhetta 😉

Moikka!
Kommentteja oli niin paljon että en ruvennut niitä käymään läpi josko joku olisi kysynyt samaa joten.
Osaatko sanoa toimiiko tämä ohje myös kaksinkertaisena, eli hyytyykö samanlailla kuin tämä yksinkertainen versio?

Nyt tuli kyllä kommentti jostain syystä ihan väärään reseptiin 😀

No varmasti törkeä on väörä adjektiivi ihanan hyväön kakkuun.

Olisiko huono idea lisätä täytteen joukkoon ylijäänyttä hasselpähkinäjauhetta? Haluaisin, että hasselpähkinä maistuisi suht vahvasti kakussa😊

Hei Sonja 🙂 Kuullostaa tosi hyvältä idealta! Uskoisin, että sopii se täytteeseen hyvin. Jos innostut kokeilemaan, kuulisin mieluusti millaista tuli 🙂

Joo laitoin loppupussin jauhetta täytteeseen ja lisäksi vielä hasselpähkinärouhetta. Toimi oikeen hyvin😋

Hienoa! Kiitos Sonja vinkistä ja tiedosta 😀 Ja oikein herkullista vappua!

Hyvää vappua sinnekin päin!!🎉😊

Tämä on yksi minun luottoresepteistä… Siis taivaallinen kakku 😋 voikohan koko kakun pakastaa vai onko parempi pakastaa vain pohjat?

Voi kuinka ihana kuulla Kaisa! 🙂 En ole koskaan testannut tämän kakun pakastamista, mutta uskoisin, että täytetty kakku kestäisi pakastamisen hyvin. Koristelu kannattaa suorittaa vasta sulatuksen jälkeen.

Kommentoi juttua: Ihana pähkinä-suklaakakku / gluteeniton

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X