Suklaapossu

Ihanat minttu-suklaapalat

 

Tässä ihanan helpossa ohjeessa tarvitaan taikinan tekemiseen vain yksi kulho ja lusikka, siis aineiden lisäksi. Vatkaimen voi siis unohtaa kaappiin tai jättää kauppaan, miten vain. Taikinan helppoudesta ja nopeudesta huolimatta näiden leivosten pohja ja leivokset kokonaisuudessaan ovat tosi hyviä!

Sain syksyllä ilmeisesti jonkinlaisen pakkomielteen kehitellä hyvän mokkapala-tyyppisen ohjeen (samaa puuhattu salmiakki-neliöiden ja marianne-mokkapalojen kohdalla), jossa olisi helppo ”aineet vain sekaisin” -pohja. Kauanpa siinä meni, että tajusin missä kohtaa menee pieleen, tai oikeastaan siinä, mitä pohjalta kaipasin. Tavoitteena oli saada pohja, jossa olisi mukavasti makua jo itsessään, mutta se ei olisi liian makea. Tähtäsin siihen, että pohjan koostumus olisi tekotavasta siitä huolimatta mehevä, pehmeä ja hieman höttöinen. Nyt osui kohdilleen!

Pohjan osittainen salaisuus piilee öljyssä, joka pitää pohjan pehmeämpänä kuin leivinmargariinia tai voita sisältävät pohjat. Koostumuksen puolesta nämä menivät jo tosi lähellä kaipaamaani. Pohja oli pehmeä ja höttöinen. Makua antamaan laitoin reilummin kaakaojauhetta.

Yleensä mokkapalojen pohja on miedon makuinen ja ehkäpä syystä; onhan päällisessä rutkasti makua tai ainakin makeutta. Tämäkään pohja ei ole liian makea, vaan makeus tulee päällisestä. Pohjassa kuitenkin on normi mokkapalapohjaa enempi makua kaakaon muodossa, sillä kuorrutteeseen ei tule lisää suklaista makua. Pohja sai päälleen mintulla maustetun mokkapalatyyppisen kuorrutteen. Eli päällinen muodostuukin miltei kokonaan sokerista ja voista 😉

Kokonaisuus oli suht makea, mutta kuorrutteessa oleva piparminttuöljy raikasti mukavasti. Pidin näistä hurjasti. Vein näitä(kin) töihin maisteltavaksi ja sielläkin pidettiin näistä kovin. Laitoin piparminttuöljyä 6 tippaa ja se oli juuri passeli määrä. Piparminttu antoi ihastuttavan raikkaan jälkimaun. Öljyn kanssa kannattaa olla varovainen, sillä yksikin tippa tuo rutkasti lisää makua.

Kaakaoinen, hieman höttöinen pohja sopii tähän oikeastaan aika hyvin, sillä jos pohja olisi tujumpi (tarkoitan tujulla tiivistä, makeaa, voimakkaan suklaista), olisi minttupalat ehkä liiankin intensiivisen makuisia ja pikkuriikkinen pala olisi tarpeeksi. Nyt näitä pystyi syömään kaksikin 😉 Mutta vaikka pystyi, niin oikeastaan ei kuitenkaan ollut tarvetta ottaa enempää. Palat olivat sen verran täynnä makua ja antoivat makunystyröille viestin makeasta, riittävän kokoisesta herkkupalasta. Aika onnistuneita sanoisin 🙂

Pehmeät minttu-suklaapalat

n.25 x 40 cm syvälle pellille 

Pohja:

2 dl sokeria

3.5 dl vehnäjauhoja

2.5 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 dl tummaa kaakaojauhetta

1.5 dl öljyä

3 munaa

1 dl maitoa 

Päälle:

75 g leivinmargariinia tai voita

5.5 dl tomusokeria

0.5 dl maitoa

6-8 tippaa piparminttuöljyä

lehden vihreää pastaväriä

Koristeluun esimerkiksi:

50 g tummaa suklaata  25 g maitosuklaata Ohje:

Sekoita kuivat aineet keskenään. Kaada joukkoon öljy, munat ja maito. Sekoita vispilällä nopeasti tasaisesti, mutta älä vaivaa taikinaa sen enempää kuin tarpeen. Kaada taikina leivinpaperoituun n. 25 x 40 cm uunivuokaan ja tasoita huolella. Paista 200 asteessa kypsäksi n. 10 minuuttia, kunnes pohja tuntuu kiinteältä.

Sulata päällistä varten rasva. Sekoita joukkoon maitoa, tomusokeria sekä maun mukaan piparminttuaromia. Piparminttu saa maistua päällisessä kunnolla, sillä kaakaopohja miedontaa hieman makua. Maistele kuorrutetta aina muutaman piparminttutipan lisäämisen jälkeen ja lisää tarvittaessa piparminttuöljyä 1-2 tippaa kerrallaan. Jos haluat päällisestä vihreän, lisää myös hieman lehden vihreää pastaväriä. Levitä kuorrute kuuman pohjan päälle. Anna pohjan jäähtyä ja kuorrutteen jähmettyä. Leikkaa paloiksi.Koristele palat sulatetulla suklaalla.

Vinkki:

* Piparminttuöljy on kaupassa myytäviä piparminttuaromeita selvästi vahvempaa ainetta. Sitä saa apteekeista. Saadakseen saman piparmintun raikkauden piparminttuaromia tarvitaan reilusti enemmän kuin piparminttuöljyä. Aromiakin voi käyttää, mutta siitä tulee lisää nestettä, jolloin maidon määrää pitää vähentää.* Kuorrute voi tarttua veitseen leikkaamisen aikana. Voit koittaa estää tarttumisen kastelemalla veitsin kuumalla vedellä aina ennen seuraavaa leikkausviiltoa.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ihanat minttu-suklaapalat

Maiju

Ihanan näköisiä ja varmasti myös makuisia!

Suklaapossu

Kiitos Maiju! Maistuivat tosi hyviltä, kivan raikkailta. Tuli mieleen, että näihinhän voisi tehdä vaikka tavallisten mokkapalojen päällisen ja laittaa siihen joukkoon hieman piparminttuöljyä. Tai sitten sulattaa suklaata ja laittaa piparminttyöljyn sen joukkoon.. Hehe, piparminttua on näimmä päivän sana. Mutta se vaan on niin hyvää suklaan kanssa 🙂

Siru

Voi jestas taas miten herkullisen kuuloisia! Ja näköisiä 😀 Ihana aina huomata miten pikkujutuilla saa perinteisistä ja vähän "tylsistä" leivoksista (siis mokkapaloista tässä tapauksessa) houkuttelevia ihan uudella tavalla. Pitänee testata! 🙂

Suklaapossu

Kiitti Siru 🙂 Niimpä, pienillä jutuilla saa helposti erilaista. Tuo päällinen syntyi tuohon päälle vähän kuin vahingossa ja ihan suunnittelematta, mutta sopikin siihen tosi kivasti 🙂 Kokeilepas sinäkin ihmeessä näitä! 🙂

Anonyymi

Hei, Mistä tuota pastaväriä ja piparminttuöljyä saa :)?

Suklaapossu

Heips! 🙂 Piparminttuöljyä myydään apteekissa ja pastaväriä löytyy nykyään leivontatarvikeliikkeiden lisäksi useimpien isompien markettien leivontatarvikeosastolta. Ainakin Prismassa ja muistaakseni myös Citymarketissa olen niitä nähnyt. Omani olen ostanut Confetin nettikaupasta (www.confetti.fi). Tuo piparminttuöljypullo on tosi pieni, mutta mahdottoman riittoisa. Ostin omani joskus n. vuosi sitten ja olen käyttänyt sitä vaikka mihin, mutta vieläkään se ei ole loppumassa, sillä usein jo muutama tippa tuo tarpeeksi voimakkaan maun. 🙂

Anonyymi

Itse olen nyt tämän reseptin innoittamana tuota piparminttuöljyä haeskellut Helsingin keskustan apteekeista, mutta mistään ei tunnu löytyvän. Yliopiston apteekistakin olivat kuulemma poistaneet juuri valikoimasta :/ Pitää siis ehkä tyytyä tohon kaupan esanssiin, ellei olis vinkata apteekkia josta sitä saa?

Suklaapossu

Höh, voi harmi! Toivottavasti eivät ole kokonaan lopettaneet sen myymistä. Omani olen ostanu Turusta, muistaakseni Linnan apteekista. No mutta kyllä tuolla aromilla varmaan ihan hyviä myös tulee. Sitä tarvitaan aika paljon enemmän kuin öljyä. Tarkkaa määrää en osaa sanoa, mutta maistelemalla se selviää. Ja muistaa samalla vähentää muun kuorrutteessa olevan nesteen määrää 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *