Suklaapossu

Itse tehty suklaisempi Wiener nougat

Itse tehdyt Wiener nougat

Wiener nougat on niin hyvää! Kerroin tämän jo aiemmassa postauksessa, jossa kerroin, että Wiener nougattia voi tehdä myös itse ja lopputulos on todella likellä aito versiota. Tuolloin mietin myös sitä, että haluaisin kokeilla tehdä hieman suklaisempia Wiener nougatteja. Ei siinä mennyt kuin kolme vuotta, mutta nyt vihdoin kokeilin noita herkkuja pienellä suklaalisällä. Ja tykkäsin!

Selkeimmät muutokset edelliseen ohjeeseen on se, että lisäsin nougat-suklaamassan joukkoon hieman enemmän tummaa suklaata ja vähensin mantelilastujen määrää. Manteleita oli just passelisti näinkin, ja tumma suklaa toi sekä sitä kaipaamaani suklaisuutta että myös tiivimmän rakenteen. Lopputulos ei ollut aivan niin lähellä aitoa Wiener nougattia kuin edellinen versio, mutta ah, niin hyvää silti.

Wiener nougat on helppo ja nopea tehdä

Tällaiset Wiener nougat -tyyppiset herkut ovat tosi helppoja ja nopeita tehdä. Suklaat ja nougat sulatetaan ja joukkoon heitetään kevyesti paahdetut mantelilastut. Massa vuokaan jähmettymään. Ja pian levy onkin valmis paloiksi leikattavaksi.

Tekemisessä on oikeastaan vain kaksi vaaranpaikkaa. Ensimmäinen on siinä kohtaa, kun paahtaa mantelilastuja kuumalla pannulla. Mantelilastut palavat helposti, joten niitä ei kannata jättää vahtimatta tai sekoittelematta paahtamisen ajaksi. Paahtamista ei kuitenkaan kannata missään nimessä jättää väliin, sillä se tuo näihin aivan ihanan, pähkinäisen maun.

Toinen pikkuriikkinen riski on suklaiden ja nougattien sulattamisessa, jos sulatusta ei vahdi. Itse sulattelin ne mikrossa. Sulatus onnistuukin siellä tosi hyvin, jos vaan malttaa sekoitella niitä tarpeeksi usein. Nougat sulaa suklaata nopeammin ja luultavasti myös kärvähtää nopeammin, joten mikrottamisessa saa olla tarkka ja pitää koittaa välttää liiallista kuumentamista. Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa suklaa sulatella vesihauteessa (ks. vinkki-kohta alempaa).

Dubbel nougat ja tumma suklaa maistuvat ihanilta

Muuten Wiener nougatin tekeminen onkin tosi simppeliä. Itse tein nämä pari päivää ennen jouluaattoa ja meinasin antaa näitä lahjaksi. Perheeseemme iskeneen vatsataudin takia en kuitenkaan uskaltanut antaa näitä ulkopuolisille, vaan kaikki namit piti mutustella ihan itse. Oih ja voih mikä uhraus!

Tässä tulee näiden suklaisempien nougattien ohje. Jos haluat tehdä enemmän aitoja Wiener Nougatteja muistuttavia nougat-suklaaherkkuja, kokeile ensimmäistä blogista löytyvää ohjetta. Pst. Näitä voi muokata myös nougatmaisemmaksi lisäämällä joukkoon 2 (=100g) nougatpatukkaa ja hieman mantelilastuja lisää!

Suklaisempi Wiener Nougat

Aineet:

250 g (5 kpl) Dubbel Nougat-patukoita

100 g maitosuklaata

100 g tummaa (n.50%) suklaata

1 rkl voita

1 pss (á 100 g) mantelilastuja

Ohje:

Paahda mantelilastut kevyesti kuumalla pannulla koko ajan sekoittaen. Varo polttamasta. Anna jäähtyä.

Pilko suklaat ja nougat kulhoon ja lisää joukkoon voi. Lämmitä mikrossa, kunnes suklaat ovat sulaneet. Nougat sulaa todella nopeasti, joten sekoittele seosta vähän väliä (n. 15 sekunnin välein) ja varo polttamasta suklaita. Lisää sulaan seokseen jäähtyneet mantelilastut. Kaada seos n. 20 x 25 cm leivinpaperoituun vuokaan. Laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi. Leikkaa palasiksi. Jos levy on jähmettynyt jääkaapissa liikaa eikä leikkaaminen tahdo sujua, nosta levy hetkeksi huoneenlämpöön pehmenemään.

Vinkki:

* Säilytä palat jääkaapissa ja nosta huoneenlämpöön hetki ennen tarjoilua. Ne säilyvät kyllä huoneenlämmössäkin hyvänä pitkään, mutta jääkaapissa niiden säilyvyysaika pitenee. Siis jos niitä ei heti tule napsittua sieltä parempiin suihin.

* Voit sulattaa suklaat myös vesihauteessa (=laita suklaat ja nougat kulhoon, joka on nostettu kuumaa vettä sisältävän kattilan päälle niin, ettei kulhon pohja ota veteen kiinni, pidä kattila tarvittaessa levyllä miedolla lämmöllä). Tällöin nougatin ja suklaan palamisvaara on pienempi kuin mikrossa sulattaessa.

* Vuoan koko voi olla eri mitä ohjeessa. Itse laitoin massa n. 20 x 20 cm kokoiseen vuokaan ja paloista tuli hieman liian paksuja. Tosin tuo ei haitannut yhtään, sillä näitä otti mieluusti yhden isomman palan, kuin kaksi pienempää, mums! Vaikka yhden palan jälkeen katosi kulhosta äkkiä toinenkin pala. Ja sen jälkeen kolmas. Ja… No mutta laitoin ohjeeseen suoraan käyttämääni isomman vuoan, jolla paloista tulisi enemmän oikeiden Wiener nougattien kokoisia.

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Itse tehty suklaisempi Wiener nougat

Leipuri-kondiittori

Todella hyvää😋 paahdoin mantelit uunissa pellillä 170 astetta 4 min. kiitos hyvästä ohjeesta.

Suklaapossu

Ihana kuulla että tykkäsit näistä Leipuri-kondiittori 🙂 Uunissa paahtaminen onkin hyvä ajatus, saattaa olla jopa varmempi onnistumaan (=ei pala niin helposti) kuin pannulla paahdettaessa?

Köksä-88

Onko ”Itse tehty” oikein sopiva otsikoksi, kun raaka-aineena käytetään Dubbel nougat -patukoita…

Suklaapossu

Moikka Köksä-88. Mielestäni tässä voi hyvin käyttää sanoja ”itse tehty”, sillä niillä viitataan Wiener nougat -tyyppisten herkkujen tekemiseen eikä pelkkään nougattiin. Dubbel nougat -patukat ovat vain yksi ainesosa, kuten myös suklaat.

Pilvi

Hei. Kuinka kauan nämä säilyvät? Voiko esimerkiksi tehdä viikon aikaisemmin?

Suklaapossu

Hei Pilvi! Meillä nämä ovat kadonneet niin nopeasti, ettei minulla ole tarkempaa käsitystä säilyvyydestä, mutta jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa säilytettäessä uskoisin säilyvän ainakin 2 viikkoa.

Ainaorvokki

Mieki luulin, että tehhää alusta loppuun itse. Tää nyt ei oikein vastaa käsitystä itsetehdystä.

Vastaa käyttäjälle PilviPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *