MAINOS | Kikkoman
MAINOS |  Suklaapossu

Ihana kinuski ja jouluinen kinuski-juustokakku (+ arvonta)

Piparkakku-kinuskijuustokakku maistuu Jouluna

Joulu on ihanaa aikaa! Olen jo usein kertonut, kuinka rakastan joulun tunnelmaa ja sen makuja. Joulun leivontaohjeet alkavat usein pyöriä päässä jo kuukausia ennen H-hetkeä ja ensimmäinen ohje on yleensä testattu aivan viimeistään lokakuussa. Nyt kun jouluun on vajaa kaksi kuukautta, on hyvä hetki laittaa jakoon tämän vuoden ensimmäinen joulun leivontaohje, joka syntyi kun innostuin maustamaan kinuskin suolan sijasta Kikkomanin soijakastikkeella. Ja siitä kinuskistahan tuli aivan älyttömän I-HA-NAN makuinen. Tuota kinuskia olisi voinut syödä vaikka sellaisenaan (ja niin teimmekin), mutta siitä syntyi myös herkullinen piparkakku-kinuski -juustokakku. Kakku sopii moneen joulunajan juhlahetkeen ja sitä voikin nauttia vaikkapa jouluna jälkiruoaksi. Sen kanssa voi myös tuoda luksusta ja joulun tunnelmaa arkisempiin herkutteluhetkiin.

Pst! Vinkkaan jo heti tässä alussa, että osallistua ihmeessä myös arvontaan! Osallistumisohjeet löydät alempaa ohjeen jälkeen. ARVONTA ON JO SUORITETTU!

Sydämellistä Joulunodotusta

Tähän asti olen ollut sitä mieltä, että paahdetusta sokerista tehty kinuski on aivan parasta kinuskia. Toisella sijalla on ollut pikakinuski, joka syntyy kuohukermasta ja fariinisokerista. Pikakinuskista on kuitenkin puuttunut se jokin…

Koska kinuski itsessään on makeaa, sen joukkoon sopii suola. Se korostaa kinuskin makua, mutta samalla myös taittaa sen liiallista makeutta. Mutta mitä tapahtuukaan, kun kinuskin lisää suolan sijasta soijakastiketta? Testasin soijakastikkeen ja pikakinuskin yhdistelmää, enkä malta olla paljastamatta lopputulosta nyt heti. Se on aivan älyttömän hyvä! Siis niin mielettömän herkullista, että multa meinasi lähteä jalat alta, kun maistoin sitä. Lusikoin vanhimman tyttäreni kanssa maisteluannoksia kilpaa suoraan kattilasta, kunnes totesimme, että kattilan pohja näkyy, eikä siitä riitä enää leivontaan. Noh, eipä muuta kuin uusi kinuski tulille. Ja tällä kertaa isompana annoksena, jotta sitä jää myös leivontaan.

Kinuski soijakastikkeella maustettuna

Soijakastike tuo kinuskiin suolaisuuden lisäksi myös umamista makua ja nostaa samalla koko kinuskin makupaletin uudelle tasolle. Tämä pikakinuski, laittoi suorastaan sukat pyörimään jaloissa ja oli hilkulla, etten tyhjentänyt toistakin kattilallista. Paahdetusta sokerista tehty kinuski sai nyt vahvan kilpailijan.

Soijalla maustettu kinuskikastike juustokakun päälle

Mihin tällainen herkkukinuski sitten sopiikaan? Aika moneen paikkaan. Sitä voi syödä sellaisenaan, upottaa jäätelön joukkoon, lirutella piirakan päälle, nauttia puolukoiden tai muiden kirpeiden marjojen kanssa tai kuten minä lopulta päätin tehdä, käyttää sitä juustokakussa.

Piparijuustokakku kinuskilla

Upotin kinuskia kakkuun, jossa pohjana oli Digestive-keksejä joulun mausteilla maustettuna. Kakussa on täytteenä miedosti piparkakulle maistuva mascarponetäyte ja päällä kunnon kerros kinuskia. Jotta kinuskia on tarpeeksi, löytyy sitä ohut kerros myös pohjan ja täytteen välistä. Digestive-keksien + mausteiden sijasta kakkuun sopii hyvin myös piparkakut. Koska piparkakuista tehty pohja on makeampi kuin Digestive-versio, kannattaa piparkakkujen kanssa kiinnittää huomiota täytteen makeuteen, ettei kakusta tule överimakea. Tosin, tuollainen makeampikin versio maistuisi allekirjoittaneelle paremmin kuin hyvin.

Kakusta tuli tosi hyvää. Kakun loputtua mein 8- ja 11-vuotiaat tytöt kävivät hakemassa lautaselle valunutta kinuskia vuorotellen omalle lautaselleen ennen kuin äitinä nappasin lautasen itselleni ja lusikoin sen tyhjäksi…

Ihana kinuski ja jouluinen kinuskijuustokakku

n. 16 cm irtopohjavuokaan

Pohja:

100 g Digestive-keksejä

1 tl kanelia

0.5 tl kardemummaa

0.3 tl neilikkaa

50 g voita

Soijakastike-kinuski:

2 dl kuohukermaa

2 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna

2 tl Kikkoman soijakastiketta

Täyte:

3 dl vispikermaa

250 g maustamatonta tuorejuustoa tai mascarponea

1 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna

reilu 1 tl kanelia

0.5 tl neilikkaa

0.33 tl inkivääriä

1 tl liivatejauhetta ( TAI 2 liivatelehteä)

1 rkl vettä

Ohje:

Tee ensin kinuskikastike, sillä kastikkeen pitää jäähtyä kokonaan ennen kakun tekemistä. Mittaa kattilaan kuohukerma ja fariinisokeria. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää soijakastike ja keitä miedolla lämmöllä 13-15 minuuttia. Kinuski on sopivaa, kun se on hieman paksuuntunut, mutta ei vielä liian kovaa. Tämän huomaa esim. siinä, että kun tiputtaa lautasella nokareen kinuskia, se pysyy hetken aika kasassa ja leviää siitä ympärilleen hyvin, hyvin hitaasti. Kinuskia voi testata myös tiputtamalla nokare kinuskia kylmään veteen. Jos kinuski tipahtaa pieninä nokareina pohjalle, eikä leviä veteen, on se valmista. Jos kinuskista sen sijaan muodostuu kylmässä vedessä kiinteä pallo, sitä on keitetty jo liikaa. Liian kauan keitetty kinuski ei enää levity kakun päälle nätisti.

Kun kinuski on valmis, nosta kattila levyltä ja jätä jäähtymään. Voit nopeuttaa jäähtymistä nostamalla kattilan kylmää vettä sisältävään altaaseen. Varmista, ettei kattilaan pääse tällöin vettä. Kun kinuski on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi, nosta kattila jääkaappiin.

Tee pohja. Murskaa piparkakut. Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Nosta n. 16 cm irtopohjavuoan reunaosa tarjoilulautaselle. Painele keksimuruseos vuoan sisäpuolelle. Painele kevyesti lusikalla tasaiseksi. Nosta vuoka jääkaappiin.

Tee täyte. Mittaa kulhoon vispikerma ja fariinisokeri. Vatkaa pehmeäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kaneli, neilikka, inkivääri ja notkistettu mascarpone (tai muu maustamaton tuorejuusto). Vatkaa kunnolla sekaisin.

Sekoita liivatejauhe ja vesi sekaisin ja jätä pöydälle muutamaksi minuutiksi. Kun liivate on turvonnut, lämmitä sitä mikrossa noin 10-15 sekuntia tai kunnes se on sulanut. Kaada liivate täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan täytettä vatkaten.

Ota tarjoilulautanen jääkaapista ja voitele irtopohjavuoan reunojen sisäpuoli kevyesti esim. vuokaspraylla. Levitä pohjan päälle noin 2 rkl soijakastike-kinuskia. Nosta tuorejuustotäyte pohjan päälle ja levitä myös reunoille. Koita saada tasoitettua täyte niin, että se on puolisen senttiä reunoilta korkeammalla kuin keskeltä. Tuohon ”kuoppaan” kaadetaan lopuksi kinuski. Nosta kakku jääkaappiin jähmettymään ainakin 8 tunniksi tai yön yli.

Ota kinuski pöydälle hieman ennen koristelua. Lämmin kinuski on helpompi kaataa kakun päälle. Kaada jähmettyneen kakun päälle kinuskia haluamasi paksuinen kerros. Laita kakku vielä jääkaappiin pieneksi hetkeksi, niin kinuski jähmettyy hieman. Koristele juuri ennen tarjoilua esimerkiksi piparkakuilla.

Vinkit:

* Jos kinuski jää kaikesta huolimatta liian löysäksi, ei hätää! Laita tällöin kinuskia kakun päälle vain ohuen ohut kerrot ja tarjoile loppu kinuskista erillisestä tarjoiluastiasta, jolloin sitä voi kaataa suoraan kakun palan päälle ennen syömistä.

* Kinuskipäällinen on joka tapauksessa melko valuvaa, joten jos koko kakkua ei tule syötyä heti, kinuski saattaa valua pikku hiljaa lautaselle.

* Voit käyttää pohjassa Digestive-keksien ja mausteiden sijasta valmiita pipareita. Muista, että piparkakut ovat makeampia, jolloin voit hieman vähentää pohjan päälle tulevaa kinuskia.

* Voit tehdä kinuskin ja keksimurupohjan valmiiksi jääkaappiin jo päivää ennen täytteen tekemistä.

* Käytä pohjaan ja täytteeseen niitä jouluisia mausteita, joista itse pidät. Jos esimerkiksi et pidä kardemummasta, voit jättää sen pois ja laittaa tilalle vaikkapa inkivääriä.

 

Leivonta + Kikkoman-soijakastike

Kikkomanin soijakastikkeella maustetusta kinuskista tuli siis älyttömän hyvää. Mutta mihin muuhun soijakastike taipuu? Sopiiko se muuhunkin makeaan leivontaan? Kyllä vain! Oikeastaan soijakastikkeen käyttöä leivonnassa voisi ajatella niin, että sillä voi korvata suolan joko kokonaan tai osittain. Näin leivonnainen saa uuden, herkullisen makuelämyksen.

Blogiin onkin tulossa myös toinen ihana jouluinen ohje, johon Kikkoman-soijakastike pääsi osalliseksi. Julkaisen tämä kolmen viikon päästä. Pikaisesti laskeskelin, että silloin on jouluun aikaa enää 38 päivää. Ihanaa!

Arvonta! 

Ja sitten vihdoinkin itse arvontaan. Sain luvan arpoa Kikkomanin tuotepaketin.

Osallistut arvontaan vastaamalla kysymykseen: Mikä on sinun jouluinen lempileivonnaisesi?

Naputtele vastauksesi tämän postauksen kommenttikenttään tuohon alapuolelle. Vastausaikaa on 8.11.2020 klo. 23.59 saakka. Suoritan arvonnan 9.11.2020. Muistathan jättää yhteystietosi, jotta saan sinut kiinni voiton osuessa kohdallesi. Yhteystiedot näkyvät vain minulle eikä niitä käytetä muuhun tarkoitukseen. Palkinnon arvo on n. 50€ ja arvonnan säännöt löytyvät täältä.

Jään innolla odottamaan vastauksianne. Onnea arvontaan!

ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT JA ARVONTA SUORITETTU!

Vastauksia saapui määräaikaan mennessä noin 230 kappaletta. Oli ihana lukea teidän joulun lempileivonnaisista. Vastausten joukossa toistui selvästi odotetusti tietyt jouluherkut. Esim. taatelikakku, joulutortut ja erilaiset piparkakuista tehdyt leivonnaiset maistuvat jouluisin. Vastauksista löytyi myös uusia, herkullisen kuulloisia leivonnaisia, joista osa pääsee testiin omassakin keittiössä.

Laitoin vastauksenne numerojärjestykseen ja suoritin arvonnan netistä löytyvällä randomgeneraattorilla. Arvonnan voitti:

nimimerkki ”Ansku” vastauksellaan ”Karjalanpiirakat maidottomana versiona, ilman niitä ei tunnu joululta! Makeista leivonnaisista suosikkini on englantilainen hedelmäkakku.”

Palkinnon voittajaan on otettu yhteyttä. Onneksi olkoon voittajalle! 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ihana kinuski ja jouluinen kinuski-juustokakku (+ arvonta)

Donja

Joulun lempileivonnaiseni on vanhalla äidin reseptillä leivottu piimäkakku.

Sirkka Susanna

Joulutortut

SatuK

Maustekakku kuuluu mun jouluun 😊!

Minna

Suosikki joululeivonnainen on jouluhalko kahvin ja konjakin kera 😂

Liisa

Taatelikakku kuuluu minun jouluun.

Satu

Arabialainen maustekakku ihan paras

MaaritA

Joulutortut ja Paraisten piparkakut

Johanna

Apua, pitääkö valita vain yksi!! Joulujälkkäri on ainoa mikä vaihtuu vuosittain, ruuat on vakio. Ekana mieleen tulee ihana riisipuurohyydykekakku, mikä maistuu ihan riisifrutille 🙂

Minna

Taateli- ja appelsiinisuklaakakku!

Susanna

Maustekakku😊

Inka

Joululempparini on taatelikakku, jota ei tule muina vuodenaikoina tehtyä eli siinä on jo oma taikansa.

Kadi

Joululempparini on piparkakku-juustokakku!😍

navain

Joulun lempileivonnainen on joulun kahvipöydästä löytyvä arabialainen maustekakku!

Sari

Taateli kakku on ehdoton jouluna

Heinis

Jos tämän joulun ajatus kinuski-karpalojuustokakusta (tai -puolukka-) onnistuu niin kuin suunnittelen niin se 😅

Tarja

Suklainen taatelikakku🥰

MaaritN

Luumutäytekakku.

Suski

Joulupiparit

Heidi Tolvanen

Taatelikakku

Susanna

Taatelikakku ja joulutortut.

Sari

Jouluksi teen aina vaaleita piparkakkuja, äidiltä saadulla reseptillä.

Sanna

Kermakakku

Heta

Niitä on monia mutta sanotaan rahkavoitaikinasta leivotut joulutortut 😋

Emma

Vaikea valita yhtä, mutta puolukka-kinuskikakku taitaa olla suosikki. 😍

Kataiita

Piparkakku juustokakku, jossa on vähän sitruunaa tuomassa raikkautta 😋

Anna

Rommi-rusina hyytelökakku on ainakin hyvä!

Kinuskikastike menee testiin karpaloiden päälle!!

Frida

Glögi-juustokakku on joulun lemppari 🥰

Silja

Ihan perinteiset joulutortut tai sitten piparijuustokakku 😍😋

Mari

Joulun lempileivonnaiset on piparkakut mummoni perintöreseptillä. Ne tuovat lapsuuden joulut mummolassa mieleen. Lisäksi perinteenä on aina tehdä joku herkullinen kakku jälkiruoaksi, usein luumurahka ja suklaa kuuluvat sen makuihin.

Anne-Mari

Suklainen taatelikakku!♥️

Miumau

Raikas karpalojäädyke, minkä kanssa varmaan tämäkin kinuskikastike sopii 😋

Xeveliina

Tähtipullat, joita äitini leipoi joka vuosi lapsuudessani! Tänä vuonna ajattelin opetella leipomaan ne ihan itse! 🙂

Päivi

Ei pysty valitsemaan vain yhtä! 😃
Pienen pienet joulutortut vadelmamarmeladilla ja maustekakku, sekä tyttären tuomat lusikkaleivät.

Eija

Maustekakku äidin ohjeella 🥰

Emilia

Joulutortut

Heidi

Joulutortut on perinteinen suosikki😍

Anne

Piparihyytelökakku puolukalla

Seija

Joulun lempileivonnainen on arabialainen maustekakku

Ems

En osaa leipoa mitään (muut saa hoitaa sen), mutta luumurahka on ihan best! 😍

Sanna

Ilman pipareita ei tule joulua.

MinnaM

Joulun lemppari on supersuklainen suklaakakku,itseasiassa taitaa olla kotilieden sivuilta bongattu. siihen päälle vielä ihana suklaaganache, ihankuin jouluna nyt ei muutenkaan syötäis suklaata. Tätä on tullut tehtyä jo monena jouluna ja aina on yhtä hyvää.

Äitiliini

Piparikupit täyteellä on minun suosikki joululeivonnainen!🌲🎅🏻🍰🧁

Johanna M.

Erilaiset kuivakakut joulutwistillä.

Satu

Toscakakku on lempparini.

Tiina

Joka joulu jotakin uutta, mutta piparin, glögin, taatelin tai luumun makua pitää leivonnaisesta löytyä.

Mari

Joulutortut 💜

Nina

Joulufiilikseen pääsee aina joulutorttujen avulla.

Nina

Meillä Joulufiilikseen pääsee aina joulutorttujen ja piparkakkujen avulla.

Kirsi

Taatelikakku🥮

Katy

Luumukräämi tai mummin ohjeella tehdyt piparit 🙂

Mona

Puolukka-kinuskijuustokakku piparkakkupohjalla (vegaaninen+gluteeniton) 😍

Nea

Joulutortut 😊

Jaana

Ehdottomasti hedelmäinen ja pähkinäinen joululeipä, makeista luumusuklaakonjakkikakku. Tämä kinuskijuustokakku menee kyllä testiin, vaikutti herkulliselta.

Annakaisaw

Joulutortut

Lotta

Jauhelihapasteijat! 😊

Jasmin

Englantilainen hedelmäkakku 🍒🍊

Päikky

Leivonnaisista kirsikkakuivakakku on ehdoton joulun kahvipöytään 🍒 mutta juustot kekseillä on kyllä ihan parasta

Innanna

Joululimppu murotaikinaa piparitähdillä, ja puolukka jäädyke piparimurulla.

Jouluähkyn sekä uunin ja takan lämmittämän talon helpotus on ginisorpetti ja minttu-ananas.

Kaisa

Omena-keikauskakku tai turkinpippurisuukkoset.

Tarja Varonen

Jouluinen hedelmäkakku se on lemppari ja teen sitä joka joulu.

KL

Mallasleivät sekä äidin leipomat piparit ja joulutortut <3

Suvi-Sirkka Pasanen

Koristetut joulupiparit 🎄🎅

P

Piparit

Satu

Itse tehdyt joulutortut rahka-voitaikinasta😋 teen siis tuon taikinan itse

Kirsi-Marja

Minun joulun lempileivonnainen on jo edesmenneen äitini reseptillä leivottu taatelikakku 😍

Maija

Aivan loistava juttu ja erinomaiselta kuulostava juustokakku
Oma ihana herkkuni aikuiseen makuun ovat rommiluumut ja itse tehty joulun makuinen jäätelö. Lasten herkkua on jäätelö jouluisella kinuskikastikkeella.

Jarna

Taatelikakku

Tuo kakku näyttää herkulliselta!

Suvi-Maria

Ehdottomasti luumujuustokakku 😍
Mutta luulen että tämä kakku on kova kilpailija entiselle lempparille!

Teija

Kanelinen puolukka-kinuskikääretorttu ja ajattelin sen taas leipasta tulevaksi jouluksi!

Essi

Brita konjakilla maustetulla luumurahkalla😍

CC

Luumujuustokakku piparipohjalla 😋

Elina

Kinuskinen puolukkajuustokakku on ehkä paras 💕

Saana

Kentuckyn kakku!!

Outi

Arabialainen maustekakku suklaalla kuorrutettuna.

Johanna

Kyllä se taitaa olla juustokakku, joko karpalo/puolukka-kinuski- tai suklaajuustokakku (kaikki juustokakut toimii erittäin hyvin myös vegaanisena 😊😋)

Viivi Mujunen

Piparkakkujäädyke😋

Annastiina68

Jouluiset kuivakakut ja joulusydämet!!!

Annika

Joululeivonnaisten lemppari on itse tehty Cookie dough -fudge.

Heidi

Isomummin reseptillä leivotut piparkakut sekä taatelikakku.

Anneli

Itsetehdyt piparit, ohje vuoden 1999 joululehdestä. Parempia ei voi olla!

Reetta

Joku jouluinen juustokakku on kyllä joka vuosi tehtävä 🙂

Satu

Taatelikakku on joulun paras herkku 😋

Sonja

Taatelikakku on joulun herkku ❤️

Teija

Mummon hiekkahentuset

Ansku

Karjalanpiirakat maidottomana versiona, ilman niitä ei tunnu joululta! Makeista leivonnaisista suosikkini on englantilainen hedelmäkakku.

Marja Lapiolahti

Kokeilemisen arvoinen, teen itse suolakinuskin paahtamalla sokerin, jonka jälkeen lisätään kuohukerma. Päälle ripotellaan sormisuolaa.

catianna

Säilykekirsikoilla maustettu suklaakakku.

Tuula

Serina pikkuleivät, joita äitini aikoinaan leipoi ja pumpulikakku. Teen ne nyt itse keliaakikkona gluteenittomana ja hyvin maistuvat kaikille 🥮😊

Heli

Äidin tekemä maustekakku 🤤

Amppuli

Lihalevypiirakka! Nam!
Isän reseptillä tehty. Isä ja äiti olivat molemmat Oulusta kotoisin. Nyt jo pois nukkuneet. Isä oli leipurimestari ja hoiti kotonakin juhlaleivonnaiset.

Grönroos sigbritt

Puolukka kinuskikakku
Tosi nami

Pippe

Taatelikakku ja joulutortut -nam !

Miimaa

Joulutortut ihan ehdoton 😊

Miimaa

Joulutortut ihan ehdoton 😊

Roosa

Pannacotta! Joskus maustettuna vadelmalla, lakoilla tai kahvilla. Namskis! Se on ollut meillä aina joulun vakkari jälkkäri ja se on ihanan kevyt tuhdin jouluruuan jälkeen. Kakkujakin on aina tarjolla, mutta ne vaihtuu melkein joka joulu. 🙂

Pirjo

englantilainen hedelmäkakku

pike

Joulutortut

Kata

Sain vuonna 1965 äidiltäni piparkakkujen ohjeen ja niitä olen leiponut siitä lähtien joka Jouluksi ja tänä vuonna leivon niitä lapsen-lapsen-lapsen kanssa. Vien myös maistiaiset äidilleni.

Riitta

Piparkakku

Varpunen

Taatelikakku on joulu😍

Eve-

Joulutortut ja ässäkeksit! 🙂

M

Itseleivotuista taatelikakku, joulutortut sitten valmistaikinasta!

Katakoo

Kyllä ne piparit on suosikki! Tuoksu on ihana, kun niitä paistaa. Ja resepti on tietysti sama, jota äitini käytti! 😊 Rapeita ja mausteisia!

Kati

Hedelmäkakku ilman alkoholia ja piimäkakku

Pirre

englantilainen hedelmäkakku

Laura Kähkönen

Piparkakut

sipru

taatelikakku ja piparit

Paula Limmer

No se on se Taatelikakku. Ollut jo vuosia. Mutta koska kukaan ei enää viime jouluna halunnut luppuja kakusta mukaansa ja jouluin syömään sen itse ja osa meni roskiinkin, niin tänä vuonna aion kokeilla tätä kinuski-juustokakkua.

Riitta

Pumpkin Pie

Matilde

Joulutortut ja piparit! Haluttaisi kyllä kokeilla jotain uutta.

SariTuulikki

Karpalojuustokakku, syntymäpäiväkakku, jouluaattona on syntymäpäiväni, ja tietty muutoin lehtevät piparit.

Teukka

Luumu-kanelikakku 😘

Minna

Onpas kokeilemisen arvoinen resepti,nam ! Tiikerikakku ym kuivakakut on mun lemppareita.

Marjo

Perinteinen puolikuun muotoinen joulutorttu. Ja pikkuleivät, 4-8 erilaista, niitä menee myös lahjaksi

Pirjo

Piparijuustokakku. Tai hedelmäkakku.

Merry

Glögi-uustokakku punaisella kiilteellä

Anneli

Kyllä se on joulupulla:)

Ilmus

Lanttusyrjikkäät on hyviä.

Kirsti Rämö

Taatelikakku oikein voillaleivottu, äidiltä saatu hyvä ohje jossa ensin keitetään taateli ja voi ja sitten munat ja muut aineet, on niin hyvää ja kuohkeaa ja säilyy hyvin.

tasse

hedelmäkakku ja piparkakkujoulutortut,kokeilin noita torttuja viime jouluna,kun näin ohjeen ja ihastuin

albrecht birgitta

ihana kinuski kuulostaa hyvältä

Laisa

Pienet jouluiset tortut anopin ohjeella. Maustekakku. Nyt aion kokeilla tätä uutta ohjetta.

Inka H.

Taatelikakku äitini vanhalla reseptillä on kestosuosikki :)!

Pipa

Puoloffee piparipohjalla 😋

Seija

Jouluun kuuluvatParaisten piparkakut äidin ohjeella, mummun maustekakku ja joulutortut.

jay

piparkakut aurajuustolla

Marja

Paraisten piparkakkujen tekeminen tuo joulun tunnun.

Sussukka

Joulutortut

Sirpa

Glögijuustokaklu

Tuula Jokinen

Mummon ohjeella tehty maustekakku. Teenkin niitä aina joululahjoiksi, viime vuonna tein 47 kpl.

Johanna P

Joulutortut ja piparit

Sepi

Joulutorttu

Satu

Joulutortut ja piparit

Satu

Joulutortut 😍

Tarja

Hei,
Olen monen vuoden jouluna tarjonnut suklaa-luumu-konjakkikakkua jälkiruokana kahvin kera. Muuta ei sitten ole jaksanut /mahtunut jouluaterian jälkeen.

Kerttu

Luumurahkatäytekakku.

Marjo

Mummin ohjeella tehdyt kanelimurokeksit <3

Eija

Nauvon limppu. Sitä odottaa myös muutama ystävä saavansa aina joulupöytään 😊

Irkku O.

Joulutortut

Anne-Maria

Joulutortut 😋

Leena

Luumutortut on parhaita. Niiden syönti on aloitettava jo loka-marraskuussa.
Kuivakakuista taatelikakku tai suklainen punaviinikakku on ykkösiä.

Sandra

Äidin valmistamasta taikinasta joulutortut.

Minde

Joulutortut rahka-voitaikinalla ja luumu-konjakki-kanelitäytteellä.

Siiri

Tosi vaikee valita yhtä, mutta ehdottomasti luumurahka ja maustekakku. Simppeleitä mutta niin herkullisia!!

mm

joulutortut
tämä kinuski menee testiin 😉

Outi

Luumukääretorttu. 😋😍

Tuija

Ehdottomasti taatelikakku, niitä tulee tehtyä useampi joulun tienoilla 😋

Sirkkuli

Leivon jouluksi taateli-juustokakun, vähän erilainen kuin perinteinen taatelikaakku.

Marjut

Glögi juustokakku on ykkösherkku.

Tuikki

paras jälkiruoka jouluna on mustaviinimarja-parfait.
joskus teen sillä ohjeella mehujäämuotteihin ja lapset sanoivat että on parempaa kuin kaupan jäätelö!

Aion kokeilla tätä kikkomanin kinuskia!

Kiruska

Karpalo juustokakku kinuskikastikkeella, tuota ohjetta pitää kokeilla 😋❤️

klaara

Joulutortut

marjuska

Jouluksi teen aina puolukka-kermajäädykkeen ja siihen kyytipojaksi kinuskikastiketta

Kirsti

Ihan perinteinen kunnon tastelikakku, joka on leivottu aitoihin aineisiin, eikä kevyt tuotteisiin, jouluna sopii herkutella.

Eija

Ehdottomasti taatelikakku.🎄❤️❤️❤️

Marja Helena

Jouluhalko, Buche de Noel. Joka joulu hieman uudella reseptillä. Näin jo yli 20 vuoden ajan.

Nina H

Mahtava idea tuo soijakastikkeen luova käyttö, se toimii mitä yllättävimmissä paikoissa. Oma joulun kestosuosikki on piparijuustokakku. 🙂

Kinkku

Saaristolais leipä on ehdoton ykkönen.

Lukija

Hedelmäkakku

Kirsi

Vanhanajan rahkavoitaikinaan tehdyt puolikuu tortut, luumusoseessa tilkka konjakkia.

Tupu

Ehdottomasti joulutorttu 😊

Ni.a

Glögijuustokakku

Sannaliisa

Mehevä taatelikakku!

Minna

Piparkakut ja Aura-juusto

Eija Gröhn

Englantilainen hedelmäkakku

Kaisa

Luumuinen rahkapiirakka

Hannnnna

Piimäkakku 🙂

Miude

Suklainen taatelikakku

Aila Rantanen

Joulutortut luumuhillolla

Marja

Äidin kermavoitaikinasta valmistamat joulutortut

Sirpa Tammivirta

Arabialainen maustekakku suklaalla kuorrutettuna ja
äidin ohjeella itsetehdyt piparkakut 💕💗

Sirpa Tammivirta

Arabialainen maustekakku suklaalla kuorrutettuna ja
äidin ohjeella itsetehdyt piparkakut 💕💗

Anne Kangas

Rapeat joulupiparit, taatelikakku, luumukääretorttu ja joulupulla sahramilla. Pipareihin ja taatelikakkuun käytän aina tiettyjä reseptejä.

Helena

Englantilainen hedelmäkakku

Mimmi

Ehdottomasti Taatelikakku myös hedelmäkakku maistuu.

Pia

Meillä leivotaan paljon joulun kunniaksi, mutta eiköhän minulle merkittävin joululeivonnainen ole taatelikakku.

Päivi Wanne

Englantilainen hedelmäkakku on ehdoton joululeivonnainen.Äidin oppien mukaan tehty

Mervi

Taatelikakku 🌲❤🎂

Terhi

Perinteistä taateli-kookospiirakkaa äidin reseptillä pitää kyllä joka joulu saada 😍

Aino Lange-Heinonen

Englantilainen hedelmäkakku on klassikko, joka maistuu ihanalta haudutetun teen kanssa.

Eeva

Taatelikakku

Helle

Mummun reseptillä tehty HAPANKERMAKAKKU eli Piimäkakku, jonka valmistamiseen käytän kermaviiliä. Hyvä ja helppo!

Empli94

Maustekakut

Sinde

Baileysjuustokakku

Joulu – nam.

Joulutortut valmistaikinasta, itsetehdyt piparit (äidin ohje), itsetehdyt riisi- ja porkkanapiirakat ja unelmakääretorttu itsetehdyllä mustikkahillo ja vaniljatuorejuustotäytteellä.

Nannna

Joulutorttu omena-kanelimarmeladilla.

Minnamanna

Tykkään kokeilla erilaisia variaatioita perinteisiin resepteihin. Mm. Piimäkakkuun voi keksiä uusia jippoja, ja tuo on yksi ehdottomia joulun suosikkejani!

Iina

Kyllä itsetehdyt piparkakut ovat parhaita!

Riina

Oma suosikkini on glögijuustokakku, jos ei raakaa piparkakkutaikinaa lasketa 😀

Kirsikka

Taatelikakku!!!

Marmu

Taatelikakku ja piparit.

Hanna

Mallasleipä, piparkakut ja Nigella Lawsonin jouluinen hedelmäkakku

Henna

Pipareita kiva tehdä neiti 3v. kanssa🤎 Juustokakut myös herkkuja 🍰

Ulla

Rommirusinakakku ja tietty ne perinteiset ruskeat piparit!

Lissu

Taatelikakku👌

Shey

Uunituoreet piparit (hiukan pehmeiksi paistettuina) 🙂

liisa marketta

Ihanan tuntuinen ohje,menee kokeiluun.Yllätys tuo soijakastikkeen käyttö kinuskiin.Torttukauden olen jo avannut,isänpäiväksikin tulee torttuja aprikoositäytteellä.

Armi

Meillä joulun perinteisiin kuuluu omatekoinen piparkakkutaikina ja siitä leivottu porovaljakko rekineen joulupöytää koristamaan =)

Anne

Joulun herkkuihin kuuluu lasten suosikki rockyroadbrownie. Ällön makeaa ja ihanaa.

Jaanaaja

Saaristolaisleipä suolaisista ja perinteiset hedelmä- sekä taatelikakut makeista.

Marja

Piparinmakuinen juustokakku

Miia

Joululeivonnaisiin kuuluu tietysti piparkakut, joulutortut luumuhillolla sekä kardemummalla maustettu kahvikakku.

Mannaryyni

Voe’että, niitä on niin paljon, mutta ehdottomasti Joulutortut ja sitten kahvihyydyke. Sitten piparkakut ja taatelikakku ja englantilainen hedelmäkuivakakku.

Pike

Arabialainen maustekakku

Anu

Perinteinen joulutorttu

tiina

äitini reseptillä tehdyt piparit

Sanna

Joulutortut omena-kanelimarmeladilla.

Tuovi

Mausteinen piimäkakku

Pirjo

Rahkavoitaikinasta leivotut joulutortut, piparkakut, vaaleat pikkuleivät ja raikas, puolukka/karpalo juustokakku.

Hanimussu

Perinteiset piparit övereillä koristeilla, tortut itsetehtyyn rahkataikinaan ja glögijuustokakku.

Merja

Taatelikakku

Sanna

Luumurahka ja jouluinen juustokakku.

tytti

karpalo-kahvikakku ja piparit

Päivi

Piparit on parhaita!

Tanja

Miun lemppari on ollut ystävän tekemä taatelisuklaakakku 😋

J

Taatelikakku

Possumunkki

Taatelikakku

Eerika

Pipari-suklaa juustokakku

Leipuri

Englantilainen hedelmäkakku.

Susanna

Joulutortut 🥰.
Mutta koitan tehdä vegaanisen luumujuustokakun tyttären perhettä ajatellen🤗

Minna

Jouluun kuuluu aina äidin tekemää taatelikakkua ja saaristolaisleipää.
Lasten kanssa ennen joulua aina myös piparit ja joulutortut tulee tehtyä. Itse loihdin aaton jälkiruokapöytään vuosittain vaihtuvan jouluisen juustokakun 🍰

Johanna

Karpalo-juustokakku <3

Menna

Oma tekemästä taikinasta tehdyt joulu piparit <3

leila

Itse tehtyyn voitaikinaan leivotut joulutortut.

Leena

Taatelikakku, nyt kokeilen tätä kinuskikakku lisäksi, on varmasti hyvää, lastenlapset ja aikuisetkin tykkäävät.

Riitta

Joulutortut rahkavoitaikinasta , samanlaisesta taikinasta vielä lohipasteijat.

Marleena

Joulutortut

Pirjo

Tuorejuustolla täytetyt piparkakut 😊

Tuula

Suklaakakku

Salli

Tiikerikakku on suosikkini

Raija

Juuri uunista otetut joulutortut on ihan parasta 😋

Manta

Jouluinen kakku.

Pirjo

Tämä kinuskikastike toimi muuten todella hyvin mehevän suklaakakun välissä. Vaahdotin kerman ja lisäsin tuorejuuston ja tämän kinuskin ja ai että! Ja olet aivan oikeassa tämän pelkän kinuskin mausta! Sitä olisi voinut lusikoida suoraan suuhun vain.. 🤤

Sannukka

Taatelikakku. Sitä ilman ei joulu tule.

Vastaa käyttäjälle HannnnnaPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *