Suklaapossu

Jouluiset kovat, sitkeät toffeet

Reilu pari vuotta sitten maistoin piparkakkutaikinan makuista pehmeää kermatoffeeta. Se oli ihanaa! Siitä lähtien piparin makuisen karkin teko on pyörinyt mielessä. Nyt kun jääkaapissa oli avattu kermapurkki, päätin koittaa tehdä siitä Joulun makuisia karkkeja. Tällä kertaa en tehnyt muistikuvani mukaista pehmeää kermatoffeeta, vaan kovan, sitkeän karkin, joka hitaasti suussa liuetessaan antaa pitkään ihanaa Joulun makua. Alunperin mielessäni ollut ohje muuttui koko ajan kun sain kattilaan lisää tavaraa kun tapani mukaan heittelin kattilaan sitä sun tätä. Karkkimassaa keittäessäni ajattelinkin, ettei lopputulos varmaan ole mistään kotoisin ja että testaan nyt vain miten käy. Ja hyvin kävi! Näistä tuli mielestäni hyviä! Pienikin pala riittää sammuttamaan pahimman makean himon ja vie hetkeksi lähemmäksi Joulua.

 

 

Inkiväärin maku tulee mietona hieman jälkijunassa. Jos ei pidä inkivääristä, voi sen jättää pois ja laittaa vaikka muita mausteita lisää sen sijasta. Karkit muistuttavat koostumukseltaan nekkuja. Ne ovat kovia ja sitkeitä. Itseasiassa mietin kirjoitanko otsikkoon toffee vai nekku, mutta päädyin toffeeseen. Mikäköhän ero niillä kahdella on..?

Piparin makuiset joulutoffeet

n. 70 kpl, riippuen koosta

Aineet:

1.4 dl kuohukermaa

0.7 dl glukoosisiirappia

1.4 dl tummaa siirappia

1.4 dl sokeria

2 mm kanelia

2 mm jauhettua inkivääriä

2 mm jauhettua maustepippuria

1.5 mm suolaa

1 mm inkivääriä

Ohje:

Laita kuohukerma, glukoosisiirappi, tumma siirappi ja sokeri kattilaan. Laita sokerilämpömittari kattilan reunaan. Keitä keskilämmöllä n. 20-25 minuuttia, kunnes mittari näyttää 127 astetta (mun mittari näytti näin, mutta tein myös varmuudeksi tippatestin). Jos et omista mittaria, tee tippatesti, kun seos alkaa kiehua paksummilla kuplilla. Eli laita mukiin jääkylmää vettä. Tiputa seosta hieman mukiin. Jos siitä muodostuu mukiin pallo, joka on pinnasta kivikova, mutta painellessa/taitettaessa murtuu ja on sisältä sitkeä, on seos valmista. Jos ei, niin jatka keittämistä ja tee testi minuutin, parin päästä uudestaan. Sekoita valmiin massan joukkoon mausteet ja kaada massa leivinpaperilla peitettyyn n. 15 x 20 cm vuokaan ja tasoita pinta nopsaan. Anna jähmettyä huoneenlämmössä ennen paloiksi leikkaamista. Karkit ovat kovia, sitkeitä ja makeita, joten palatkin voivat olla pieniä.Vinkki:

* Leikkaa massa paloiksi terävällä veitsellä kun se on vielä hieman taipuisaa. Jos massa painuu kasaan leikatessa, jäähdytä sitä vielä lisää, niin saat leikattua siistejä paloja. Älä kuitenkaan alla massan jäähtyä kylmäksi, sillä silloin se ei leikkaannu kunnolla, vaan lohkeilee. * Jos haluat paloista ohuempia, levitä massa isompaan vuokaan. * Säilytä palat jääkaapissa hyvin kosteudelta suojattuna. Näin palat eivät tartu niin paljon toisiinsa.

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Jouluiset kovat, sitkeät toffeet

Paituliina

Oo, nämä menevät testiin.

Suklaapossu

Mukava kuulla 🙂 Kun ehdit testailemaan, kuulisin mielelläni millaisia tuli 🙂

Unknown

Rupean juuri tekemään katsotaan mitä tulee?

Suklaapossu

Pidän peukkuja! Vai ehditkö jo maistelemaan, minkälaisia tuli? 🙂

Vastaa käyttäjälle PaituliinaPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *