MAINOS | S-market
MAINOS |  Suklaapossu

Joulupöydän kolme erilaista leivonnaista (+ arvonta)

Kolme joulun leivonnaista

Jouluun on enää 11 päivää aikaa, ihanaa! Uppoutuakseni kunnolla jouluntunnelmaan, leivoin kolme erilaista ja maukasta joululeivonnaista, joissa kaikissa maistui, mikäs muukaan kuin, suklaa. Ennen leipomista kipaisin hakemassa lähimmän S-marketin monipuolisesta valikoimasta aineet sekä leivontaan että leivonnaisten koristeluun. Kaupassakäynti sujui sutjakkaasti ja löysin kaiken tarvitsemani. Pääsin siis pian leipomispuuhiin.

Taatelikakku mokkapalakuorrutteella

Ensimmäinen ohjeista on tuunattu taatelikakku, joka päätyi kahvikakkuvuoan sijasta peltileivokseksi ja jonka kuorrutin pursotetulla mokkapalakuorrutteella. Mokkapalakuorrute on melko voimakkaan makuinen, joten kuorrutteen määrän kanssa kannattaa olla tarkkana, jottei hento taatelin maku jää sen varjoon. Ohjeessa kuorrutetta on melko reilusti, joten siitä riittäisi isompaankin kakkuun. Mutta eipä siitäkään haittaa ole, jos käyttää kaiken kuorrutteen, nimimerkillä ”kokemusta on”. Tällöin saa nauttia mehevistä, kosteista ja runsaskuorreisista mokkapaloista.

Koristeluun käytin S-marketin valikoimista löytämiäni talvisia nonparelleja. Leivontaosaston hyllyillä oli tarjolla vaikka mitä ihanuuksia koristelupuuhia ajatellen. Ilokseni huomasin, että joukossa oli myös kauan haaveilemiani koristehelmiä eli noita ihania kultaisia ja valkoisia isohkoja palluroita, joita ripottelin tällä kertaa pöydälle somisteeksi. Ja testailinpa niitä myös luumumoussen päälle, johon ne sopivat kivasti.

Kolmen aineen jälkiruoka

Toinen leivonnainen on helppo ja nopea kolmen aineen kerrosjälkiruoka, jossa vuorottelee suklaa- ja luumumousse! Jälkkäristä löytyy ainoastaan kermaa, suklaata ja luumumarmeladia. Suklaa ja luumu ovat yllättävän hyvä pari. Maistelin viime vuonna niitä vähän kuin vahingossa samaan aikaan (miten voi muka vahingossa syödä jotain, hups) ja huomasin samantein, että niiden makumaailma sointui todella hyvin yhteen. Idea yhdistää nuo kaksi makua on pyörinyt siitä asti mielessäni ja tässä se yhdistelmä nyt on. Täyteläinen ja tuhti suklaamousse sopii mielestäni kivasti yhteen raikkaamman luumumoussen kanssa.

Leivoin myös suklaaseen dipattuja ja suklaaraidoin koristeltuja kookoskeksejä. Idea näihin lähti lapsuudestani, jossa äitini leipoi jouluksi aina kookoskeksejä. En silloin pitänyt kookoshiutaleiden mausta, joten ne jäivät muiden=äitini syötäväksi. Nyt päätin tehdä kookoskekseistä omaan makuuni sopivia. Ja voi kuinka hyviä niistä tulikaan! Ihania kauralastuja muistuttava taikina meinasi huveta jo taikinanmaisteluvaiheessa. Sain kuitenkin taikinapalloja myös pellille saakka ja lopputuloksena hieman sitkeät ja miltei kosteat keksit (tai pikkuleivät, kuten näistä ehkä virallisesti pitäisi puhua).

Kuvittelin aluksi, että keksit olisivat säilyneet jouluun asti, mutta joulutonttu on käynyt kipolla nyt sellaista tahtia, että pitänee tehdä vielä ainakin yksi annos, jos haluamme herkutella näillä myös jouluna.

Joulun helpot leivonnaiset

Sekä suklaa-luumujälkiruoka että kookoskeksit ovat todella helppoja ja nopeita valmistaa. Peltileivokseksi tuunattuun taatelikakkuun kuluu hieman enemmän aikaa taikinan jäähdyttämisen ja paistamisen takia, mutta sinä aikana voi puuhailla kaikkea muuta. Tai vaikka tehdä nuo kaksi muuta leivonnaista.

Tässä tulee vihdoinkin kaikkien jouluisten leivonnaisten ohjeet.

Pst! Ohjeiden jälkeen löydät arvonnan, jossa voit voittaa S-marketin lahjakortin! ARVONTA-AIKA PÄÄTTYNYT!

 

Taatelipiirakka mokkapalakuorrutteella

noin 20cm x 30 cm pellille

Pohja:

3 dl vahvaa kahvia (TAI 3 dl vettä + 1 rkl espressopikakahvijauhetta)

200 g kuivattuja taateleita

3 dl sokeria

200 g voita huoneenlämpöisenä

3 munaa

4 dl vehnäjauhoja

0.75 dl tummaa, hyvää kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

Kuorrute:

100 g voita huoneenlämpöisenä

1 dl tummaa, hyvää kaakaojauhetta

4 dl tomusokeria

noin 0.75 dl kahvia (TAI 0.75 dl vettä + 2 tl espressopikakahvijauhetta)

Ohje:

Tee kakkupohja: Pilko taatelit pienemmiksi ja laita kattilaan yhdessä vahvan kahvin kanssa. Taikina tehdään kattilassa, joten kattilan on hyvä olla tarpeeksi iso. Keitä taatelit kypsiksi. Tähän kuluu aikaa noin 10-15 minuuttia. Lisää kypsien taateleiden joukkoon sokeri ja soseuta pehmenneet taatelit sauvasekoittimella sileäksi soseeksi. Lisää taatelisoseen joukkoon pehmeä, huoneenlämpöinen voi kuutioituna. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi. Laita tällä välin uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Vatkaa munat yksitellen sähkövatkaimella huoneenlämpöisen taateliseoksen joukkoon. Vatkaa jokaisen munan jälkeen noin 15 sekuntia voimakkaasti vatkaten. Mitä kauemmin vatkaat, sitä ilmavampaa kakusta tulee. Lisää vielä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat.

Kaada taikina leivinpaperoidulle noin 20 x 30 cm syvälle uunipellille. Paista 175 asteessa noin 35-40 minuuttia.

Uuneissa on eroja, joten tarkkaile kypsymistä. Kun kakku tuntuu pinnalta koitettuna kypsältä, kokeile kypsyys vielä tökkäämällä tikku paksuimpaan kohtaa kakkua. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku kypsä. Jäähdytä pohja hyvin peiteltynä vähintään huoneenlämpöiseksi.

Tee kuorrute:

Vaahdota huoneenlämpöinen voi vatkaimella vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa sekaan kaakaojauhe. Lisää tomusokeri sekä aluksi noin 0.5 dl kahvia. Jos seos on kovin jäykkää, lisää kahvia noin 1 rkl kerrallaan. Vatkaa lopuksi kuorrutetta vielä voimakkaasti noin 1-2 minuuttia tai kunnes se on kuohkeaa. Lusikoi kuorrute pursotuspussiin ja pursota taatelipiirakan päälle ruusukkeita. Koristele esimerkiksi nonparelleilla.

Pursotettava kuorrutus

Vinkit:

* Jos käytät espressopikakahvijauhetta, vatkaa se joukkoon samaan aikaan kaakaojauheen kanssa. Lisää vesi samaan aikaan kuin lisäisit kahvin.

* Säilytä kuorrutettu taatelipiirakka jääkaapissa. Ota taatelipiirakka huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen tarjoilua, niin se pehmenee ja maut korostuvat.

* Kuorrutusta on runsaasti, joten kaikki ei välttämättä kulu. Kuorrute on voimakkaan makuinen, joten sitä kannattaa laittaa vähemmän, kuin yllä olevassa vaihekuvassa. Keskityin niin paljon vaihekuvan kuvaamiseen, että kuorrutetta tuli melkoinen määrä.

* Jos kuorrutus on liian löysää pursotettavaksi, laita se jääkaappiin hetkeksi jähmettymään. Vatkaa kylmässä ollut kuorrute vatkaimella uudestaan kuohkeaksi.

Kolmen aineen suklaa-luumu-kerrosjälkiruoka

Suklaamousse luumumousse

5 annosta

Suklaamousse:

2 dl kuohukermaa

100 g tummaa (n.50%) suklaata

Luumumousse:

2 dl kuohukermaa

150 g (= 1/2 prk á 300g) luumumarmeladia

Ohje:

Pilko suklaa mikron kestävään kulhoon. Lisää joukkoon 0.5 dl kuohukermaa. Kuumenna suklaata mikrossa noin 20 sekunnin pätkissä välillä sekoittaen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Jäähdytä hetki. Vatkaa tällä välin 1.5 dl kuohukermaa vaahdoksi. Sekoita suklaaseos kermavaahdon joukkoon. Lusikoi suklaamousse pursotuspussiin tai pakastepussiin ja leikkaa päähän/kulmaan reikä. Pursota mousse jälkiruokalasien pohjalle.

Suklaamousse

Nosta lasit jääkaappiin.

Tee luumumousse. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon luumumarmeladi. Nosta lasit pois jääkaapista ja lusikoi/pursota luumumousse suklaamoussen päälle. Laita lasit jääkaappiin.

Vinkki:

* Luumumoussea on reilu annos ja annetuilla määrillä sitä jää hieman yli, jos lasit laittaa yhtä täyteen kuin kuvissa.

 

Helpot ja nopeat kookoskeksit

Sekoitettava keksitaikina

noin 30-40 kpl

Aineet:

100 g voita huoneenlämpöisenä

0.5 dl sokeria

1 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna

1 kananmuna

1 dl kookoshiutaleita

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

0.33 tl (=1/3 tl) hienoa (meri)suolaa

2 tl vaniljasokeria

Koristelu:

tummaa (n. 50%) suklaata ja/tai maitosuklaata oman maun mukaan

kookoshiutaleita

Ohje:

Lisää huoneenlämpöisen voin joukkoon sokerit ja hiero aineet esim. puukauhalla hyvin sekaisin. Lisää joukkoon muna ja sekoita hyvin. Sekoita kuivat aineet sekaisin ja lisää ne kulhoon. Sekoita, kunnes kaikki jauhot ovat juuri ja juuri sekoittuneet taikinaan. Ota taikinasta lusikalla pieniä nokareita (noin 36 kpl) ja pyörittele ne palloiksi. Nosta pallot leivinpaperin päälle kolmelle uunipellille.

Paista 175 asteessa noin 7-8 minuuttia tai kunnes keksit ovat laskeutuneet ja saaneet aavistuksen väriä reunoihinsa. Keksit ovat uunituoreina todella pehmeitä, joten anna niiden jäähtyä pellillä muutama minuutti ja nosta vasta sen jälkeen ritilän päälle jäähtymään kokonaan.

Kun keksit ovat jäähtyneet, pilko suklaa mikron kestävään kulhoon. Sulata mikrossa noin 10-15 välein sekoitellen, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Dippaa keksien toinen sivu sulaan suklaaseen. Voit myös lirutella suklaata keksien päälle. Ripottele suklaan päälle kookoshiutaleita ja nosta keksit ritilän/leivinpaperin päälle kovettumaan.

Vinkit:

* Paistoajalla voit vaikuttaa keksien koostumuksen. Lyhyemmällä paistoajalla niistä tulee kosteampia ja pehmeämpi, kun taas kauemmin paistetut ovat rapeampia.

 

* Säilytä keksit ilmatiiviissä rasiassa. Erityisesti kuorrutettujen keksien kanssa saattaa käydä huonosti, mikäli ne ovat huoneenlämmössä liian kauan, sillä tällöin suklaapinta saattaa mennä röpelöiseksi.

* Keksit maistuvat toki aivan ihanilta myös ilman suklaalisää.

 

Kauppareissu S-marketissa:

Kauppareissulla kävi taas perinteisesti ja mukaan tarttui kaikkea muutakin leivontatarvikkeiden lisäksi. Oli myös hilkulla, ettei mukaan tarttunut autoista pitävälle pojallemme autoleluja, hups… No mutta huomasinpa samalla myös ilokseni sen, että kaupan kukkavalikoimaan oli tullut ihania jouluisia kukkia. Tällä kertaa kärryt olivat täynnä ja kukat jäivät kauppaa, mutta ensi kerralla nappaan mukaani jonkun kauniin kimpun tai ruukkukukan joulupöydän komisteeksi.

Arvonta!

ARVONTA-AIKA ON PÄÄTTYNYT!

Ja vihdoinkin arvonta-asiaan. Osallistu arvontaan, niin voit voittaa 60 €:n arvoisen lahjakortin S-markettiin! Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy 28.12.2020 klo. 23.59. Suoritan arvonnan heti seuraavana päivänä kaikkien vastanneiden kesken.

Osallistut arvontaan kirjoittamalla alla olevaan kommenttikenttään vastauksen kysymykseen: Minkälaisilla herkkuleivonnaisilla tai -ruoilla teillä aiotaan nautiskella vielä loppuvuoden aikana? 

Muistathan jättää osallistumisen yhteydessä yhteystietosi, jotta saan sinut kiinni mahdollisen voiton osuessa kohdallesi. Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan säännöt. Lue arvonnan säännöt tästä!

Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä Otavamedia Oy:n rekisteriselosteesta (katso erityisesti kohta 16.)

Onnea arvontaan ja herkullista joulunaikaa!

ARVONNAN VOITTAJA ON ARVOTTU!

Arvontavastauksia saapui huimasti, jopa yli 700 kappaletta! Vastauksista päätellen loppuvuonna herkutellaan yleensä perinteisillä leivonnaisilla ja ruoilla, mutta leivotaan myös hieman erilaisia leivonnaisia tai ollaan innoissaan kokeilemassa hieman erilaisia juttuja. Tänä vuonna muun muassa tämän postauksen suklaa-luumujälkkäri sai monet innostumaan.

Laitoin arvontaan osallistuvat vastaukset numerojärjestykseen ja humpsautin netistä löytyvällä randomgeneraattorilla voittajan. Ps. Arvonta suoritettu uudestaan 3.1.2021.

Arvonnan voitti nimimerkki ”Arja” vastauksellaan: ”joulupöydän kruunaa karjalanpiirakat,täytetyt voitaikinapasteijat ja jouluhalko:)

Voittajaan on otettu yhteyttä. Onneksi olkoon vielä kerran!


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Joulupöydän kolme erilaista leivonnaista (+ arvonta)

TK

Mieluusti gluteenittomia ja maidottomia herkkuja. No, hylatuotteita ainakin.

Pirjo

Taatelikakku, luumurahka, torttu

Ruusa

Paholaisen kakkua kahvin kera lisäksi luumumarmeladi-vaniljakermarahka 😋

Mamma

Joulutorttuja, jääkaapissa kermakakku, pipareita ja lusikkaleipiä..

NIna

Korvapuusteilla

Kari

Korvapuusteilla

riitta uygun

kääretorttu

Leena

Suklaa, joulutortut sekä piparkakut 🙂

AT

Juustokakulla 🤤

Tiuku

Pipareilla, joulutortuilla ja kanelisokerikekseillä 😋

Terhi

Taatelikakku, joulutortut ja itse tehdyt piparit

mumma

Piparimaustekakulla ja tuunatuilla joulutortuilla.

Jaana

Meidän herkku on riisipuuro.
Ja poikani tekemät pikkuleivät murotaikinasta.

Pia

Meillä herkutellaan perinteisillä jouluruoilla. Mutta tuo tuunattu taatelikakku voisi kyllä mennä kokeiluun!

Päivi Hantunen

Joulutortuilla.Kinkulla

Mii

Juustokakku

Arja

joulupöydän kruunaa karjalanpiirakat,täytetyt voitaikinapasteijat ja jouluhalko:)

Tuula Haapamäki

Iki-ihanaa lakka-kerma-rahkahyydykettä ja taatelikakkua, näitä ainakin.

Ouza

Piparit ja homejuustot kuuluu jouluherkkuihin.

Anma

Joulutortuilla, pipareilla sinihomejuuston kanssa, tiikerikakulla, luumurahkalla. Toki perinteisellä jouluruoalla kinkkuineen, salaatteineen, laatikkoineen, graavilohineen.

Hanna-Liisa

mm. suklaa-appelsiinikakulla, parenee vaan ”vanhetessaan” ❄️.

Mona

Taatelikakku ja joulutortut, ja piparit.

Marika

Taatelikakku, piparkakut ja tortut ovat ne joista meillä nautittu aina ruokien päälle.

Allastiina

Englantilainen hedelmäkakku on ollut bravuurini jo vuosikymmeniä, joten sillä mennään edelleen. Mutta kyllä noita kookos-suklaakeksejä pitää myös kokeilla. Piparipurkilla on aina kohinaa..

Anitta

Kyllä noita mousse jälkiruokia on kokeiltava! Kananmuna allergisena moni leipomus jää tekemättä. Kampanisua kyllä leivon.

Lyydia

Pipareita, joulutorttuja ja joululaatikoita.

Herkkusuu

Kinkun, kalojen ja joulun laatikoiden kera myös itsetehdyt herkut mm.
piimä- taatelikakut, tortut, piparit, jouluhalko, suklaaluumumousse, suklaakonvehdit 😋

Ttt75

oipsreitavja joulutorttuja

Hannele Kulmala

Taatelikakku,tuunatut (suolaiset ja makeat)joulutortut,perinteiset joulupiparit.

JP

Perinteiset jouluruoat sekä piparirahkaa ja itsetehtyjä konvehteja.

AK

Jouluruuat, herkut, kuten tortut, piparit ja tietty paljon suklaata kuuluu loppuvuoden menuun. 😊

Jaana

Joulukinkku. Itse leivotut karjalanpiirakat, lanttulaatikko, perunalaatikkoa ja mieheni tekemät valkosipulisilakat.

Kurmi

Perinteiset Joulupöydän antimet, jälkkäriksi luumusuklaamoussekakkua ja itsetehdyt ässäpiparit😋

Nelly

Joulupöytään teen taatelikakun ja kääretortun,kaupasta käpykakku.

Elina

Perinteisillä joululaatikoilla ja kinkulla, lohella, taatelikakulla ja hyvällä suklaalla.

Ritva

Tiramisulla, luumu rahkalla, kylmäsavulohella ja karjalanpiirakoilla

Kirsi

Jouluhalko olisi kiva tehdä.

Tiitukki

Lasten leipomilla ja koristelemilla pipareilla,joulutortuilla,erilaisilla juustoilla ,suklaakonvehdeilla.

Sari

Meillä Herkutellaan Kinkulla, Konjakkisinapilla, Rosollilla, Sienisalaatilla, Saaristolaisleivällä & ja Jälkkärinä Piparijuustokakkua

Piia

Kolmensuklaan juustokakku, bayleis-mousse ja itse tehdyt karjalanpiirakat😊

Arja

Saaristolaisleipää ainakin ja taatelikakkua!

Leena

Joulutorttuja ja jouluhalko

Jäkälä

Kirsikkajuustokakkua, tiikerikakkua ja konvehteja.

Mummi 2008

Suklaamousse ja jäädykkeitä, taatelikakku ja erilaisia pikkuleipiä.

Pikku myy

Jotain ihanaa suklaakakkua. Suklaa kaikessa muodossa muutenkin kelpaa😊oli sitten joulu taikka juhannus( ilmakin yleensä sama)😁😁

Christel

Joulukakulla, pipareilla, joulutortuilla.😋

Maahei

Joulutortut jo tehtynä, piparit tehtynä, kuivakakkuja mm. Taateli, kirsikka-suklaa, jonkin juustokakun tai muun teen jouluksi, sitten on rusinapullia nämä nyt ainakin.

Jmeinand

Ihan perinteillä mennään. Kaikki jouluruoka on herkkua. Jälkiruuaksi suklaamoussea.

Sisko Sutinen

Itse tehdyt perinteiset laatikot + uutena bataattilaatikko.
Makeana herkkuna jotain itse tehtyä esim jouluoinen juustokakku ja kaikki laktoosittomana.

Nina

Lusikkaleivillä ja Aleksanterin leivoksilla.

Anne kolehmainen

Jonkinsortin suklaaleivokset kyllä..

Tuikku

Joulupullia, joissa päällä vaaleasta murotaikinasta tehty pipari

Leena Rautio

Joulutortuilla

Katjuska

Mummon lusikkaleivät ☺

Tuomas

Marinoituja silakoita, graavilohta ja kirjolohen mätiä ja tietysti kotona tehtyä metsäsieni salaattia

Marikki

Mokkapaloja, juustokakkua, saherkakkua ja sienipiirakka.

Anne Koiranen

Taatelikakkua ainaskin savukalkkunaa rosollia

Merza

Itse tehdyillä karjalanpiirakoilla,joulutortut suvun ohjeella.

MarjaKoo

Jouluinen juustokakku on ainakin kahvihetkiin tulossa. Uuteen vuoteen jotain uutta ja erilaista, jotta voidaan toivottaa parempi vuosi tervetulleeksi kaiken koronailun jälkeen. Lasiin tehdyt mousset on kyllä kauniita.

Tyyppi

Koronailu? 😂

piitu

Perinteisillä jouluruuilla ja pipareilla ja joulutortuilla. Taateli- ja hedelmäkakkuja unohtamatta.

Sari P

Perinteisillä jouluruoilla, mutta joulupöydästä löytyy varmasti myös kaikenlaista suklaata ja jälkiruokaa!

Aija

Suklaa- luumumoussea on ihan pakko kokeilla

Matilde

Piparit, joulutortut ja juustokakku kuuluvat herkkuihin. Jouluksi lohta, kinkkua ja laatikoita myös! Ihanaa joulun odotusta kaikille!

Siru

Tuota suklaaluimujälkkäriä täytyy kokeilla. Lämminsavulohimoussea pitää myös joka joulu olla.

Hilu

Joulupöytään perinteinen kinkku, peruna- ja porkkanalaatikot ja juustoinen bataattivuoka. Kahville arabialainen maustekakku, joku juustokakku ja tietysti suklaata.

Airi

Luumurahkaa ja lime-juustopiirakka teen.

Rita

Jouluruualla 😋 eli laatikoilla, kinkulla, rosollia, kaloilla, suklaalla. Jotain vois leipoa ja nämä ohjeet kuulostivat hyvältä 👌

sarita

Perinteisillä jouluruuilla. Jälkiruuaksi saatan tehdä jotain tiramisun tyyppistä.

Marja Huuskonen

Joulussa on parasta ”herkut”! Taatelikakku, tortut, taatelileivät, paraistenpiparkakut.

Kukka

Tortuilla, pipareilla ja kuivakakuilla.

Hyvää joulua!

Marja-Leena

Meillä nautitaan jälkiruoaksi perinteinen kuului isäkin kermavaahdon kera. Vaahdon koristeeksi saatan murustella piparkakkua. Kiisseli voi tehdä valmiiksi aiemmin, kermavaahto tulee nopeasti sillä välin kun pääruoan astiat korjataan pois pöydästä.

Kaisa

Olen nyt sokerilakossa jouluun asti, mutta jouluna palkitsen itseäni jollain suklaisella leivonnaisella. Ehkä suklainen juustokakku, jonka voisin leipoa kun mennään joulukylään anoppilaan.

Lotte

Kaikenlaiset suolaiset vegaaniset kotiruuat!

Lotta

Joulupullalla 🙂

Maija

Tiramisua ainakin, myös Jouluun pullia, ja hasselpähkinä-suklaatorttua.

Hellu

Taatelikakkua, karpalokinuskijuustokakkua ja saaristolaisleipää olisi ainakin listalla. Lisäksi jotain joulumakeisia 😊

Teya

Pipareilla, valkosuklaa-sahramipullilla, jäätelöllä, joululaatikoilla, italiansalaatilla…

Joke

Joku jouluinen juustokakku, piirakoita ja kinkun sijasta routapaisti hirvenlihasta ainakin. Nämä reseptit näyttivät kyllä niin hyviltä, että voi joku näistäkin päätyä joulupöytään! 😋

Nams

Graavikaloilla, erilaisilla kala/äyriäistahnoilla saaristolaisleivän kera ja jälkkäriks piparijädee!

Mummi

Lipeäkala ehdottomasti
Graavi- ja kylmäsavulohi
Laatikot
Karjalanpaisti valurautapadassa, leivinuunissa paistettuna
Rosolli
Kinkku
Karjalanpiirakat
Luumukiisseli +kermavaahto
Piparit
Tortut

Meri

Laatikoita, kanaa/kalkkunaa, perunaa, joulutorttuja, riisipuuroa jne… Perusmeininkiä.

Ruskarouva

Perinteisillä jouluherkuilla miehen toivomuksen mukaan

Josama78

Jouluherkuilla, juustokakulla nyt ainakin😊

Yatzi45

Luumurahkalla ja joulutortuilla.

Elisa

Voisin kokeilla jotain noista kolmesta ohjeestasi!

Satu

Joulutorttuja ja suklaata

Tytti

Perinteiset jouluruuat ja leivonnaiset. Nämä kookoskeksit täytyy kokeilla myös.

Teija

Joululaatikoilla, kinkulla, silleillä, lohella,salaateilla ja makeista leivonnaisista vain joulutortuilla.

Saila

Laatikoilla ja kinkulla

Jaana

Piparkakut ja joulutortut. Näitä myös gluteiinittomana. Joka joulu yritän etsiä jotain uutta myös. Tässä postauksessa kiinnosti erityisesti tuo taatelikakku.

Satu

Graavilohella ja tietenkin erilaisilla suklaa herkuilla. Ainakin ajattelin tehdä saaristolaisleipää, jäähdykettä joulupöytään.

Nannu

Meillä on tehty jo karkkikeppi pipareita, Geisha keksejä, maustekakkua ja vaikka mitä, osa syöty ja osa ei ole vaan maistunut – kuten vaaleasta piparitaikinasta tehdyt piparit.
Vastaus kysymykseen kuitenkin: Juustokakkua vielä teen, ehkä kanelikuivakakun ja saatan tehdä vielä jotain muutakin. Katsotaan.

Sofia

Meillä herkutellaan vielä asianmukaisesti jouluherkkujen parissa, joihin kuuluvat esimerkiksi taatelikakku, piparkakut, joulutortut sekä piparijuustokakku. Ja tietysti unohtamatta joulun ruokia, kuten erilaisia laatikoita sekä kinkkua.

Ni.a

Ainakin tortilla ja pipareitakin olisi kiva tehdä. Näistä haluaisin kokeilla keksejä ja mokkapalatyyppisiä leivonnaisia.

Ni.a

Niin, siis torttuja 🙂

Pia

Pikkuleivillä, pipareilla. Tänä vuonna tehty myös helppoja ja hyviä omar-pipareita.

Pia

Pikkuleivillä, pipareilla. Tänä vuonna tehty myös helppoja ja hyviä omar-pipareita.

Teryjakkikastike

Meinasin tehdä maustekakkua ensimmäistä kertaa tänä vuonna, sitten olen harkinnut glögijuustokakkua koska se olisi joulunaikaan sopiva mutta myöskään ei niin perunteitä täynnä, että siihen olisi kukaan kerennyt kyllästyä. Toki perus herkut myös.

Mimmi

Pidän perinteisistä leipomuksista. Nappaan kyllä yhden uuden leipomuksen teiltä taitavilta mestareilta. Tänä vuonna se on tuunattu taateli kakku, kookoskeksini saavat suklaa koristeet, paraisten piparkakku saa valkosuklaa koristeet. Jos näistä tykätään jäävät listalle.
Rauhaisaa joulunaikaa.

Heinik

Ainakin joulutortuilla ja maustekakulla 🙂

Merja

Ainakin torttuja, pipareita ja taatelikakku. Myös porkkanakakkuun ainekset jo odottamassa.

Ippa

Kookoskeksit ainakin tulevat kokeiltavaksi:) Perinteisillä leivonnaisilla mennään jouluna, laatikoitten ja kinkun ohella täytyy olla ehdottomasti graavi- sekä savukalaa. Nam!

Raisa

Ihan perinteiset ruuat ja uutena ajattelin kokeilla hernelaatikkoa.

pikku

Itsetehdyllä daimilla ja mustikkaglögillä.

Ella

Perinteisten lisäksi itselle uutena kokeilen aurajuusto-punajuurilaatikkoa sekä itsetehtyjä konvehteja!

HelmiOrvokki

Kerään kaikki pussinpohja hedelmät(rusinat, kirsikat, luumut ym.) liotan ne ”pullojen pohja” likööreissä! Ne peruskakkupohjaan ja kakuksi. Hyvää tulee… Pursotin pikkuleipiä. Suolaiseksi pitää leipoa perunapiiraita(Antrean pitäjän mallin mukaan) pyöreitä! Niillä mennään!

Roosa

Karjalanpiirakat, juustokakku, voileipäkakku ainakin!

Tarja

maidottomilla jälkkäreillä

Sara

Gluteenittomilla ja maidottomilla ruuilla ja jälkkäriellä

Päivi

Löytyi paljon kokeiltava leivonnaisia.

Tiina

Herkuttelen smootiella, johon laittaa mausteeksi mm. piparin.

Tuula

Taatelikakku, tortut, pasteijat 🌲

Jenna

Saaristolaisleivällä, taatelikakulla, joulutortuilla, jollakin jouluisella juustokakulla ja piparimokkapaloilla

Mömmöli

Teen jouluisen juustokakun

ansu

Perinteisillä jouluruuilla ja erityisesti kaloilla. Jotakin uutta ja erilaistakin aioin kokeilla.

Elisa

Manteliliköörihyytelöä teen jos vaan ehdin ja taatelikakun myös! Enpä ole ikinä taatelikakkua kuirruttanut, melkeinpä voisi kotiin leivottavalle noin tehdä tänä vuonna!

Rosto alanne

Mielenkiintoista, kuotenkin puittui jotsin … chiliherkut

pirjo

Perinteisillä mennään; kinkkua, laatikoita, karjalanpaistia, rosollia, luumukiisseliä, luumurahkaa, joulutorttuja, taatelikakkua. Täytyypä tehdä jutussa mainittua taalelipiirakkaa!

Laura

Laatikot, kinkku, kala, piparkakut, joulutortut.

Pirjo

Pojan 14-vuotis syntymäpäivä kakkuineen ja kaikki ihanat joulun ruoat.

Irma

Perinteisillä suomalaisilla jouluruuilla ja suklaakovehteilla.

Hanna

Suklaaleivoksilla tietty, vielä en oo vaan päättänyt millä! 😍

Nelliina

Kuivakakkuja ja piparijuustokakkua 🙂

Inka

Kun tänävuonna ei pääse aurinkoon niin pitää varmaan tuoda aurinko tänne. Suunnitelmissa ainakin tapas pöytä. Ja varmasti leivontaa kun on kerrankin aikaa. Kookoskeksit mielessä. Vegaanisena kaikki.

Tuitsu

Aion tarjoilla tulevalle miniälleni ja muulle perheelle tiramisulle maistuvaa jouluhalkoa ja suolaisia pororouheella ja tuorejuustolla täytettyjä joulutorttuja.☺️

Niina

Mango-vaniljapannacotalla, joulutortuilla ja jouluhalolla tai käpykakulla. Ja tietenkin suklaalla!

Tuija

Tietysti taatelikakkua kukkatortuttuja levylihapiirakkaaT

Anna

Perinteiset jouluruoat,laatikoita,rosolli,kinkku ja ehdottomasti juustoja!

Marina

Mascarpone-brownies.

Miau

Kinkkua ja peruna/porkkana /lanttulaatikoita, rosollia ja juustoja .
Sekä makean nälkään pipareita sekä juustokakkua.

Katja-mummu

Tänä vuonna aion kokeilla uutta. Olen laittanut oman pihapuun luumuja glögiin marinoitumaan ja aion tehdä niistä tuorejuustokakun, ehkä piparipohjalla. Ohje muotoutuu vasta tekemällä. Itse paistettu kinkku on meillä vuodesta toiseen joulupöydän kunkku. Uudeksi vuodeksi omatekoista pottusalaatti, nam. Sitä saan tehdä myös kotoa muuttaneiden lapsienkin perheisiin heidän toiveestaan.

Terttu Isotalo

Perinteiset ja kevyemmällä versiolla

Siiri

Taatelikakku on ehdoton joulunalusherkku – paranisi ajan myötä, muttei harmillisesti kestä meillä kovin kauaa! Joulupöydän kruunaa myös jälkiruokana tarjottava mehevä appelsiinisuklaakakku.

Tanja

Pipareita aurajuustolla, paljon suklaata ja tietysti kinkkua.

Milla

Piparimuffineilla!

Hansku

Pipareilla ainakin 🙂

Sini

Laadukkailla suklaakonvehdeilla, lisäksi taidan kokeilla luumu-suklaakakkua. Lapsille maistuvat perinteiset piparit 😊

Meri

Pipareita aurajuustolla 😋

SAMP

Jouluruoka on parasta: graavilohta, lanttulaatikkoa, erilaisia juustoja, saaristolaisleipää ja suklaata!

Henna

Suklaa on parasta!

Päivi

Tänä vuonna kokeilen piparitiramisua.

Päivi

Suklaata suoraan rasiasta sekä kakkuna.

Emma

Meillä nautitaan perinteisiä jouluruokia. Lohta, laatikoita, rosollia, maitojuustoa, kinkkua ja palapaistia. Kahvipöydästä löytyy taatelikakku, joulutorttuja ja hedelmäkakku. Riisipuuroa syödään monena päivänä.

Matilda

Tyttärellä on synttärit vielä ennen aattoa, hänelle leivon suklaamoussekakun ja muutakin suklaista. Joulupipareita käytän myös leivonnaisiin ja voitaikinasta aijon tehdä suolaista ja makeaa!

Tyynetär

Tänä jouluna teen joulutortut niin,että laitan aprikoosihilloa ja auramurua luumuhillon sijaan.Taittelen tortut ”taskuiksi”.Toinen mitä teen,kuten joka joulu, on Arabialainen maustekakku.Aion nyt myös tehdä teidän ohjeella ihkua jälkkäriä eli
kolmen aineen kerrosjälkkäri.TIETYSTI meillä nautitaan perinteisiä jouluruokia,laatikoita,PALJON kevyitä salaatteja,siian savustamme itse,kylmäsavulohesta tekaisen ”kääretortun”,jonka sisälle laitan tietysti kylmäsavulohta,piprjuuritahnaa sekä tilliä.Pakastan rullan,joten siitä on helppo leikata jäisenä kauniita ”kiekkoja”=herkkua,silliä pitää myös olla=kunnon rasvasilliä tietysti.

Katri

Luumurahkaa, suklaata, pipareita, joulutorttuja ja joku täytekakku ainakin on oltava.

Lyyli

Perinteisiä ruokia. Karjalanpaistia. Porkkana-ja lanttulaatikkoa. Kinkkua. Kotikaljaa ja graavilohta.Omatekoiset piimälimput ja hiivaleivät. Pikkupitsoja, kermatorttuja, kääretorttua, unelmatorttua,kanelisydämiä,pipareita,taateli- ja tiikerikakkua,rusinapullia, osa tehdään gluteenittomina. Jäädykkeitä. Joulukarkkeja.

heidil

Jouluna lähinnä perinteisillä. Uudeksi vuodeksi sitten jotain erilaista ja mausteisempaa.

Maria

Maustekakku, jouluinen täytekakku ja joulutorttuja <3

Nea

Tortuilla, pipareilla, luumukiisselillä ja kermavaahdolla.

Johanna

Koitan muutamia sokerittomia herkkuja ja aion nauttia suolaisista joulunantimista enemmän.

Pirjo

perinteisillä joululaatikoilla, joulutortuilla, engl. hedelmäkakulla ja täytyy myös kokeilla uusia reseptejä eli ruots. kanelikierteitä, kookoskeksejä jne.

Cleo

Italialainen suklaaleipä ja erilaiset pasteijat 🙂

Henna

Riisipiirakat, munavoi, lämminsavukuhafilettä ja katkiskastiketta.

Petri

Kinkku ja erilaiset kalat ovat parasta.

Iippa

Perinteiset jouluherkut ja porkkanakakkua.

Sirpuli

Jouluiset laatikko ruuat. Jälkiruokana luumukermahyytelö ja karpalojäädyke

Anile

Taatelikakku on paras joulukakku, sitä on ehdottomasti tehtävä .Kalaa, varsinkin kylmäsavulohta ja riisipiirakat yhdistelmänä maistuvat. Enemmänkin suolaista kuin makeaa, suklaata kuitenkin sopivasti 🙂

Anna-Liisa Mikkonen

Fariinitiikerikakkua, karjalanpiirakoita, karpalojuustokakkua

Mirva_H

Taatelikakkua ajattelin tehdä ja mince pie rullaa soveltaen ohjetta jonka nöin ohimennen Jamie Oliverin jouluohjelmassa.

Merra

Ihanat leivonnaiset, mukavia muunnelmia tutuista, hienot esillepanot!
Meillä vaatimattomammat, lapsuuden joulut vaikuttaa (mihin on tottunut, ei yltäkyltäisyyteen!) Mutta näitä kokeilen tänä vuonna, kun on kerrankin aikaa enemmän.

Kaisa56

Varmaan gluteiinittomina herkkuja, voisi kokeilla myös noita uusia reseptejä perinteisiä jouluruokia gluteiinittomina, runsaasti eri kaloja.

Aino

Lämpimällä juustolautasella itsetehdyin juustokeksein, piparkakkubrowniella ja rocky roadilla😋

Annika

Perinteisillä jouluruuilla:kinkulla, porkkanalaatikolla ja rosollilla. Herkkupöydässä on suklaista piparijäädykettä, cookieseja ja itse tehtyjä makeisia.

Lenita

Joulutorttuja pitää olla pipareita,moccapaloja ja tavallista pullaa

ese

Perinteisillä jouluruuilla, jälkiruoaksi meinasin tehdä sachermokkapaloja. Uutena vuonna. Lisäksi on tietysti joulutorttuja ja pipareita glögin kera.

rippe

Pipareilla, joulutortuilla ja mokkapaloilla

Ems

Joulutortut, piparit ja piparinen maustekakku sekä Hehku glögi ovat jälkköreitä. Kalkkuna ja mustaherukkasosetta, muna-maito makaronilaatikko, porkkanalaatikkoa, punajuuri ja italiansalaatti sekä makuukurkkut kuuluvat jouluruokailuun.

Tina

Mustaherukkajäädyke, taatelikakku ja suklaakonvehdit.

Heidi Piispanen

Pipareita ja torttuja leivotaan lasten kanssa.

Hannis

Mummun pipareilla. Torttuja tehdään perinteisillä täyttillä ja vähän tuunaten. Ja ajattelin kokeilla tuota taatelipiirakkaa mokkapalakuorrutteella, vaikkuttaa erittäin hyvältä idealta 😊

Tiikeri

Gluteenittomia pipareita, luumurahkaa ja joulusuklaata…. vuorotellen napostellen tai samassa makeassa jälkkärissä.

Anna

Aion leipoa taatelikakkua, tehdä seitanpaistin ja ”munatonta voita” 😁

Joulutähti

Vegaanisia ja gluteenittomia.

Eki

Pullaa

Kikki

Meillä on mausteinen Joulukakku, pannacotta, muutama Nigellan ohjeella tehtyä leivonnaisia.
Glögijuustokakku on ollut perinteinen ja se on listalla, mutta voi olla et jää pois. Valkosuklaamutakakku tietty.
Jakautuu usealle päivälle.

Kaisa

Uutena vuotena aina perinteinen cocktail-pöytä ja jouluna konvehteja napa täyteen, joku joulupöydän jälkkäri on myös aina tarjolla.

Sari Lamberg

Kinuskipiparkakku 😋

Sini

Taatelikakulla, pipareilla ja joulutortuilla.

SussuRiina

Tarkoituksena olisi kokeilla jotain uutta herkkua…Taatelikakku on jo tehty,mutta jotakin uutta tarttis keksiä.

Frieda

Suklaakakkua,juustokakkua ja piimäkakkua

Jatta

Pipareita, torttuja ja pullaa. En ole jouluisin leiponut kakkuja, sillä kaikkea makeaa tulee syötyä muutenkin niin paljon.

Hepsu

Tortut, piparit, piparitalo… nostalgian kaipuuseen luumurahkaa jälkkäriksi joulupöytään. Ehkä pikkuleipiä vielä vois leipasta…

Katja

Ainakin jouluinen porkkanakakku, fazerin sininen kakku, joulutorttuja, luumurahka, karjalanpiirakat ja lihapasteijat

Kari seppänen

Ssvulohi. Itse savustettu. Siihen sitruunamehu ja lohkot paljon tilliä. Smetana silli. Itse tehty. Kotijuusto itse tehty. Imelletty perunalaatikko itse tehty. Joululimppu itse tehty. Lakka manteli mousse. Itse tehty. Joulupullaa pipareita. Puolukka tuoremehua itse tehtyä.

Suvi

Ainakin juustokakku, porkkanakakku, karjalapiirakat, herrasväen pikkuleivät ja voileipäkakku🤶

Sirja

Ennen joulua teen ainakin japanilaista juustokakkua marjamelballa sekä vegaanisen taatelikakun. Todennäköisesti myös fudgecookieita ja pipareita.

Karoliina

Torttuja, pipareita, juistokakkuja ja laatikoiden jämistä piirakoita

Mari

Piparkakuilla, ehdottomasti piparkakuilla! Gluteenittomilla ja vegaanisilla piparkakuilla. Varmaan tuo suklaa-luumujälkkäri menee myös vegaaniksi varioituna kokeiluun.

Sari

Sacherkakkua, taatelikakkua, juustokakkua ja banaanikakkua. Jälkiruokina/välipaloina itsetehtyjä hedelmä ja marjarahkoja. Nam nam…
Peltipiirakka suolaisena leivonnaisena 🙂

Tove Heikkiniemi

Pulla, taatelikakku, ehkä täytekakku. Ja suolaisena tietysti kinkku, graavilohi ja rosolli. Unohtamatta lanttu ja porkkanalaatikkoa.

Minna

Taateli- ja kentuckyn kakuilla sekä juustoilla 🙂

Satu

Nutella joulutortuilla

Marjo Pihkakoski

Makeat: Rommikakku, Paholaisenkakku, Piparit, Vaaleat piparit, Serinakakut, Kultarannan pumpulikakku ja Sitruunakakku.
Juhlaruoka: Porkkanalaatikko, Lanttulaatikko, Kinkku, Kanarulla, Jauhelihaperunasoselaatikko (sika-nauta sekä kana erikseen). Ja tietysti itse tehtynä kaikki.

Emmanuel

Tortut

Sonski

Joulupiparit+sinihomejuustoa ja juustokakuilla.

Gunilla

Piparkakkuja homejuuston kera.
Rosolli, kinkku ja laatikot
Ja paljon suklaata

Sjöblöm

Lasten tekemillä pipareilla, vuohenjuusto-viikunahillojoulutortuilla, nutellajoulutortuilla, glögijuustokakulla sekä mumman pasteijoilla.

anne-marie kerttula

kookoskeksit tuntuivat hyviltä, täytyy varmaan kokeilla, itse leivon korvapuusteja

Marie

Riisipiirakoilla, taatelikakulla ja tortuilla. Suklaata ja pipareita unohtamatta.

Henna

Gluteenitonta itsetehtyä rieskaa, joku ihana juustokakku, torttuja ja pipareita❤️Lasten tekemänä!! Mies taikoo taas ihanan kinkun ja muut sörsselit jouluksi ja tottakai lohta🤗 joulusuklaa ja muut herkut myös täyttää mahaa 🥳

Henna

Taatelimokkapalat kuulostaa herkulliselta👍🏻👍🏻

tiiu

Joulutortuilla, juustokakulla ja pipareilla. Joulupöydässä sitten perinteiset ruuat laatikoista kinkkuun ja erilaisiin kaloihin.

Heidi S

Pipareita leivotaan ja koristellaan. Suurena taatelikakun ystävänä resepti menee varmasti testiin! Kuin myös mousse välipäivän herkuksi. Kookoskeksejä voisi leipoa työpaikan kahvipöytään.

Maaret

Perinteiset jouluruuat, luumurahka ja äitini miesystävän (82v) tekemät piparit itse valmistetusta taikinasta.

Elsibet

Luumurahka 😋😋😋

Marjut

Mahtavaa 👍! Suklaa on suosikkini loppuvuoden leivonnaisissa. Jouluksi teen Wiener nougat juustokakkua.

Mallukka

Näistä aion kokeilla tuota ihanan kuuloista suklaa-luumumoussea! Muutenkin huomaan ideoivani mieluummin joulun herkkupuolta kuin ruokia 😃 Piparkakkutalo on jo tehty lapsen kanssa, ja joulun kahvipöytään tulee mm. jäädykekakkua.

Tuula

Joulutortut, piparkakut, saaristolaisleipä

Anna

Pikkujouluihin ajattelin tehdä kettukarkkijuustokakun. Joulutortut, pastejat, kinkku, karjalan piirakat kuuluvat jouluun. Odotan ystävää kyläilyyn uudeksi vuodeksi ja haluaisin tehdä sitä varten jonkin kivan suolaisen piirakan ja kakun🙂

Kh

Yritän ainakin karjalanpiirakoita leipoa jos rahat riittää, normi ruuan lisäksi ei ole varaa herkutella saati ostaa lapselle lahjaa.

Hellu

Mummoni ohjeella tehty taatelikakku.

Kirsi

Piimäkakku kuuluu meillä jouluun

Anne

Viktorian riisipuuroa ja luumurusinasoppaa, joulutorttuja, luumurahkaa, valkosuklaatuorejuustokakkua

riiasusanna

Meillä herkutellaan ilman muuta ihan vaan joulutortuilla ja -pipareilla, mutta ehkä molempiin tällä kertaa on testattava jotain uutta twistiä, joita on nyt niin paljon liikkeellä. 😋
Samaten jouluaaton ruokailu on hyvinkin perinteinen, kinkku ja laatikot jne.. 👌🏼
Tästä postauksesta taitaa ehdottomasti lähteä kokeiluun ainakin tuo suklaa- ja luumumousse! 😍
Mukana arvonnassa myös!

Heidi Valli

Taatelikakkua täytyy tehdä isoäitini reseptillä, se on niin hyvää. Saaristolaisleipää pitää myös leipoa suvulle. Lanttu- ja perunalaatikkoa varmaan teen, mutta tärkein meillä on kinkku.
Tuota suklaaluumuherkkua voisi kokeilla.

narinarnar

Lasten toiveena on piparirahka.

Norppa

Luumurahka

Niina

Vilhelmiinat ja suklaamousse <3

MariaK

Meillä leivotaan perinteiset joulutortut sekä piparimokkapaloja. Kokeilulistalla on myös kanelikierteet kuorrutteella sekä prinsessakakun luumuversio.

Hanna

Teen marenkikuppeihin mascarpone-kermavaahtoa ja päälle marjoja, suklaakuivakakkua, pipareita, tiramisu juustokakkua ja piirakoita kinkulla 🙂

Piu

Perinteisesti karjalanpaistilla,nakit ja pikkulihapullat ja jälkkäriksi piparirahka.

Sonja

Suklaa-viskikakku

sallaminna

Pekaanipähkinä-suolakinuski taatelikakulla ja jouluisella täytekakulla mihin tulee piparkakun makuinen kakkupohja, vaniljamousse ja kinuskia💕

Sharona

-Piparkakku- juustokakku, joka tarjoillaan karpalo kastikkeella , jonka höystän appelsiinilla ja kanelilla .

-Joulutorttuja , jossa käytän itsetehtyä omenahilloa.

-Taateli-suklaahippukeksejä
-Kuivattukarpalo-valkosuklaahippu kaurakeksejä

Karolina Riihinen

Omena-kaneli joulutortuilla ja piparijäähdykkeellä!

lilli

Perinteisillä jouluruuilla. Makeina leivottavina erilaisia pikkuleipiä ja marenkijäädykekakkua.

Emmi

Joulutortuilla, pipareilla ja glögikakulla

Eeelina

Joulutorttuja ja taateli-suklaakakkua ainakin tehdään.

Sari Järvenpää

Tähtipullat ja koristellut piparit jo tehtynä ja aion kokeilla tuota taateli mokkapalaa

Ile

Kaikkea mahdollista luumuista!

lina

Sekahedelmäkiisseli ja kermavaahto, nam 🙂

myy

Joulutorttuja syödään koko joulukuu

Laku

Torttuja, maustekakkua, piparia…

Tiiavee

Joulutortuilla, pipareilla ja glögikakulla😍

Anu

Koska oon kipeä, niin tilasin meille joulun jälkiruokapöytään suklaakakun paikallisesta leipomosta. Kyydiksi soseutetaan jotain marjoja.

Muuten joulupöydästä löytyy kinkkua, lammasta, poroa, erilaisia laatikoita ja gratiineja, limppua ja skagen röraa. Alkuruoaksi tänä vuonna on sosekeitto.

patsy

Jouluruokia uuteen vuoteen saakka

teo

Taatelikakku, joulutorttuja, luumu-rahka-kermavaahtoa, pipareita, konvehteja, pähkinärusinoita jne.

Sanna

En sen ihmeemmin herkuttele loppuvuonna kuin aiemminkaan. Jouluna sushia ehkä töihin evääksi ja kotiin hedelmiä 👌🏻

Ulla Harju

Mieluiten jouluisia pullia ja rapeita pipareita. Haastetta löytyy, sillä täällä leivotaan vehnätöntä. Leppoisaa Joulua leivontaan!

Kiia

Joulupullat, piparit, juustokakku. Ehdottomia lemppareita!

Jenna Telkkinen

Taatelikakulla ja piparijuustokakulla 😍

JossuPossu

Kokeilen luultavasti joulupöytään erilaisia keksejä ja jotain hyvää kakkua 😍

Milja

Ainakin taatelikakkua, sekä piparisnickersiä. Jokin juustokakku voisi olla myös listalla.

Hannele

Taatelikakulla, piparit ja Aura, luumurahka 😋🎅

Henna

Tortuilla, pipareilla ja suklaalla, mutta tuota taatelipiirakkaa aion myös ehdottomasti kokeilla!

Sarppa20

Jouluna meillä on perinteisesti pannacottaa ja tämän joulun uutuutena jouluhalko

Marjaana

Perinteiset tortut ja piparit tietty, uutena kokeiluna on taatelimuffinssit.

Marjaana

Perinteiset tortut ja piparit tietty, uutena kokeiluna on taatelimuffinssit. Ja suklaatahan pitää olla tietty paljon.

Jenni

Pipareilla

TJ

Lanttulaatikolla, karjalanpiirakoilla ja pullilla

Henna

Ainakin tortuilla ja pipareilla sekä muilla joululeivonnaisilla ☺️

Marianne

Joulutortuilla

Pippurimansikka

Gluteiinittomilla herkuilla:marjapiirakat,mustikkahkapiiras -ja leivonnaisilla. HEDELMÄ/MARJA-RAHKAT on meidän perheen herkkua:sitä voi syödä sellaisenaan tai vaikka levittää ,keksin, kääretortun päälle..

Riiti

Melko perinteisillä ruoilla mennään. Kinkku, erilaiset laatikot ja salaatit, savustettua hirveä ja siikaa sekä perunoita. Kahvipöytään leivotaan ainakin pipareita, joulutorttuja, pullaa ja joku kakku.

Pirjo Lund

Perinteinen joulupöytä : kinkku,rosolli,juureslaatikko,graavi lohi,lasimestarin silli,lihapullat,sienisalaatti sekä laaja valikoimia vegeruokia tyttärelleni.

MiVi

Lusikkaleipiä, englantilaista hedelmäkakkua, joulutorttua, joulupullaa, käpykakkua..

Helena

Hiliman kuutamot eli murotaikinasta piparimuoteilla tehdyt pikkuleivät. Alkuperäisesti kuului tehdä vain kuun mallisia mutta meillä tehdään muitakin.

Tähtitorttu

Tarkoitus olisi parin perinteisen maustekuivakakun sekä tähtitorttujen lisäksi kokeilla ensimmäistä kertaa rommirusina kuivakakkua 😊

Päivi

Jouluksi leivon vielä luumukakun ja gluteenittomia pipareita ja luumumoussetorttuja.

Leena

Hedelmäpullaa, murotähtipullaa, pipareita, torttuja, rukiista luumupiirasta ainakin aiotaan mutustella.

Inéz

Joulupiparit, gluteeniton taatelikakku ja tortut, suklaahippupiparit ja luumukohokas sekä glögijuustokakku kuuluvat perinteisiin, nyt voisi kokeilla tuota suklaa-luumumoussejälkiruokaa 🙂

Anna

Perinteisillä mauilla sekä uudelleen keksityillä koostumuksilla ja twisteillä.

Ninski

Ihania helppoja ohjeita!
Mousseja olisi kiva tehdä, alkuun tietty perinteiset kinkku ja laatikot. Joulutortut kuuluvat meidän joulupöytään myös, tänä vuonna ehkä tuunattuna.
Joulupöytä on sitten siskollani tai teen sinkkujoulun itselleni.. 😍

Emmi

Joulutortuilla ja kotitekoisilla riisipiirakoilla sekä munavoilla 😀

Anni

Tortuilla, pipareilla, juustokakulla ja kinkulla 😋

Merjuska

Paljon kaikkea hyvää! Taateli- ja hedelmäkakkua, lusikkaleipiä, sacherkakkua, lihapasteijoita, joulutorttuja ja nisuäijiä. Niin ja ehdottomasti pitää kokeilla noita kookospikkuleipiä, nam….

Pirkko Honkimäki

Kevyttä ja hyvää: vegaani glögihyytelökakku ja gltn pipareita.

Maaru

Suolaisilla joulutortuilla, saaristolaisleivällä ja tietysti jouluna pitää olla kinkkua.

Kotileipuri

Maustekakkua ja omatekoista marjajäätelöä on tarkoitus tehdä lomalla

Ansa

Taatelipiirakka mokkapalakuorrutteella menee kokeiluun. Tähtipullia aion tehdä😉

Pola

Mauste- ja juustokakku. Perinteisen kinkun korvaan kalalla.

Kirsi Ekström

Kokeillaan tehdä pumpulikakku, juustokakku ja yksinkertainen jälkkäri; rahkakermaluumuherkku 🙂

jas

taatelitorttu on hyvää.

Elina

Jouluherkkuihini kuuluvat ainakin suklaakonvehdit ja joulutortut

M.S

Gluteenittomia voisilmä pullia leivoin jo. Vielä ajattelin leipoa jouluhalon gluteenittomana ja tavallisia tähtipullia.

Hh

Gluteenitonta piparikinuski juustokakkua, lusikkaleipiä, suklaata sekä juustotarjotin hedelmillä ja suolakekseillä 😊

Emmi

Aura- ja nutellatorttuja, sekä itsetehtyjä konvehteja!

Tiina

Suklaakonvehdeilla, konjakilla maustetulla luumurahkalla ja jouluhalolla 😍

Marja

Pipareilla, joulutortuilla, luumurahkalla, juustokakulla, piparimuffineilla, mitä näitä nyt on…. 😋

Katja

Meillä perinteisesti piparit ja joulutortut pitävät makean nälän loitolla.

Pauliina

Lohella,suklaalla,luumumoussella, kinkulla.. eli suolaista ja makeaa molempia❤️

Sari

Joulutortut, piparit, luumurahka. Näitä nyt ainaki herkutteluun. Niin ja suklaata!

LI

Joulutortut, piparit, ehkä jotain kuivakakkuja ja pullia..

Marika

Juustotarjotin, torttuja, luumurahkaa, piparkakkuja, konvehteja nyt ainakin 😊

Jenni

Pannacottaa, kaljavelliä, luumukiisseliä, taatelikakkua ja perinteisiä laatikoita 😊

Anne-Mari Tuisku

Pätkis kahvikakku, taatelikakku, viipalepikkuleivät, ruskeat piparit, amerikkalaiset suklaa keksit.

Sari

Glögijuustokakku, taatelikakku, piparit ja luumurahka.

Suvili

Herkutellaan ainakin joulutortuilla, pipareilla, sacherkakulla ja taatelikakulla. Ehkä tehdään myös jokin suolainen piirakka, vaikkapa suppispiirakka uudeksi vuodeksi 😊

Ems

Itse taidan istahtaa valmiiseen herkkupöytään, multa ei onnistu ku aprikoosi juustokakku ja mokkapalat. Ne ei taidanyt sopia jouluun ja välipäiviin!

Anita

Aika perinteisesti mennään, lasten toivomuksesta kinkku, rosolli, laatikot, lohta, jotain uutta tietty joka vuosi. Jälkkäri luumurahka mutta sitä ei oikein kukaan jaksa syödä. Etsinnässä uusi kevyt raikas jälkkäri.

Lare

Tehdään ainakin texas-pullia, lohiburgereita ja jouluksi graavikaloja 🙂

Kiku

Prinsessan luumukakulla

Salla

Ihanilla suklaaherkuilla.

Ansku

Meillä herkutellaan sekä perinteisellä saaristolaislimpulla että gluteenittomalla versiolla, jouluisilla Wilhelmiina -kekseillä, konjakkisella luumumoussella ja tottakai perinteisillä jouluruuilla, mm. lanttulaatikolla jossa ei ole kermaa eikä siirappia säästelty.

Taru

Perinteiset jouluruuat ja tänä vuonna leivonnaisina porkkana-ja sacherkakkua

Laura

Perinteinen jouluinen maustekakku, joulutortut ja piparit kuuluvat joulunaikaan😊 täytyy kyllä kokeilla tuota suklaamoussea, kuulostaa ihanalta😋 Mummilassa tullaan saamaan jouluisia porkkanamuffinsseja😊

Koo

Perinteistä ruokaa, uutena uunirosollia. Jotain makeaa, suklaamoussea tms.

Mmmm

Joulutortut, piparkakut aurajuustolla & jouluinen juustokakku. Uutena voisi tuota moussea kokeilla.

Anne

Suklaatiramisua olen jouluksi ajatellut

Heli

Karjalanpiirakat ykkösherkkuna, suklaakakku, Hanna-tädit ja kaneliässät.

Johanna

Perinteiset jouluruuat. Nyt teen tuon moussen uutena.

JK

Glögijuustokakkua, torttuja ja ihania spelttipipareita!

Eliel

Graavilohi ja mäti ruisleipänapeilla, juustoja, joululaatikoita ja jos tilaa jää niin pienet kahvit kardemummakermalla, ah!

Juulia

Pullalla, kakuilla..

Karoliina

Perinteiset jouluruoat kuuluvat kokoonpanoon. Ehdoton lempiherkku on piparit, höyryävät joulutortut omenakanelimarmeladilla ja punahomejuusto. Näiden nautiskelu yhdessä perheen kanssa tekee totisesti joulun tunnelman. Hörppy kuumaa glögiä kylkeen.

Pirkko

Kinuskikakku on meidän perheen mieleen.

Henna

Suklaakakku, tortut ja piparit.

Erja Vänttinen

Voih, olen tehnyt herrasväen-ja appelsiini/pistaasi pikkuleivät, hannatädinkakut-ässät-vilhelmiinat-viipalepiparkakut ja piparit. Tosi tummasuklaakakut, vadelmasuklaakakut, kultarannan pumpulikakut, taatelikakut…vaniljapullaa, pipari/taatelipullaa…huh, huh…ruisleipää, saaristolaisleipää, karjalanpiirakat, jauhelihapasteijat, mantelimassa/luumu torttuja nam, ja muita hillotorttuja, kaikki ei tykkää luumusta. Ja vielä paljon tulee tehtyä, marjajäädyke. Lanttu-ja porkkanalaatikot on tehty. Kunnon ruokaa, kinkku, kalat, paisti…kylmäsavulohimousse..liekö kaikki edes vielä tuossa 😅

Teijamaarit

Perinteisillä jouluherkuilla mennään tänäkin vuonna.

Heta

Perinteisiä jouluruokia ja leivonnaisia tulee tehtyä, jotain herkullista täytekakkua tai juustokakkua myös 🙂

Leevijauho

Voitaikinasta (myllyn paras) torttuja luumusose-appelsiinituorejuusto täytteellä, ja ne täytyy ehdottomasti kieritellä siro-sokerissa.
Plus jotain kuorrutettua kahvikakkua, mm.
Hyvää tähtipullaa myös. Nam.

Fiipi

Kermatoffeeta aion vielä jouluksi keitellä.

Tiina

Gluteiinittomilla ja suklaisilla herkuilla 😋

minttu47

Perinteisiä jouluruokia ja ehkä jotain uuttakin voisi kokeilla. Tästä saikin hyvän jälkkärivinkin: kerrosjälkiruoka. Kiitos!

Riina

Miulla on suunnitelmissa tehdä joulupöytään jälkkäriksi glögijuustokakku 😋

Nanna

Taatelikakulla, luumurahkalla, puolukkajuustokakulla ja pipareilla on ennen menty. Nyt tuumailen jotain uutta 😊

Kotileipuri

Baileys-kakku on ainakin listalla.

Ev

Torttuja, pipareita ja kinkkua vähintään. Ja riisipuuro, jossa manteli onnekkaalle. Suklaata tietty siinä sivussa niin, että napa paukkuu…

Maria

Pipareita vielä vois tehdä yhden satsin. Pihlajanmarjatorttuja ja nuo kookoskeksit pitää testata jo huomenna. 🙂

Hiisukas

Ainakin riisipuuroa, joulutorttuja, joulupipareita ja tietysti kinkku, laatikot, rosolli, savukala.

Kaisa

Perinteisiä jouluruokia laitamme ja niillä herkuttelemme. Lisäksi monenlaisia herkkuja ja iltapalaksi pikkusuolaisia. Vielä voisi tehdä kuorrutettuja taateleita.

Ruut

Piparit, lusikkaleivät, Ässät, taatelikakku, riisiryynipuuro rusinakeitolla ja graavattu lohi siinä sitä parasta ruokaa on näin minun mielestäni.

Tiia

Ajattelin tänä jouluna testata ensimmäistä kertaa piparifudgea, toivottavasti siitä tulee hyvää! Lisäksi herkutellaan perinteisesti joulutortuilla sekä glögijuustokakulla.

Katitus

Joulutorttuja ainakin, joululimppuja, ja ehkä pipareitakin. Ja jos villiksi ryhdyn niin ehkäpä joku juustokakkukin.

Sari

Joulutortuilla ja Aattona on varmaan jotain kuivaakakkua ja ehkä juustokakkua.

Liisa

Riisipuurolla ja haaveilen tekeväni piparkakkujuustokakun 🙂

Oona

Itsetehtyjä pipareita ja kahvikakkuja. Sekä Tietenkin joulupöydän herkkuja 🤩

Jaana Palmu

Joulutorttu, piparit, suklainen maustekakku ja nyt kyllä taitaa tulla tehtäväksi vielä luumusuklaamousse. 🙂

Iloinenleipuri

Jouluhalko, taatelikakkua, joulutortut, saaristolaisleipää, joululimppua ja taitaapa mennä kokeiluun luumusuklaamousse ja taatelipiirakka mokkapalakuorutteella!

Pirjo Lahtinen

Meillä tehdään vain hedelmäkakku ja joulutorttuja aprikoosihillolla

Soppa

Toruttuja ja pipareita. Js testaan tuon suklaa moussen.

Piia

Meillä herkutellaan tortuilla, juustoilla ja pipareilla. Erilaiset hillot ja hedelmät niiden kanssa.

Veera

Omena-kanelijuustokakulla ja pipareilla

Susanna

Joulupullilla herkutellaan🙂

Marika

Tänä vuonna olen kovasti pähkäillyt mitä voisi olla ja tämän jutun löydettyäni ajattelin valita jotain näistä. Tai ehkä päädyn kokeilemaan kaikkia, onneksi on monta joulun pyhää 😄 Lisäksi piparia ja varmaan pari torttua.

Suvi

Tein pipareita ja korvapuusteja 🥰

Suvi

Tein pipareita ja korvapuusteja 🥰

Alina

Joulukakuilla, piparkakkupullilla ja suklaalla. 🙂 Eikä kinkkua sovi unohtaa!

Mymmeli

Perinteisillä jouluherkuilla. Tänä vuonna voisi kokeilla yhdistää tuon luumun ja suklaan. Erikseen niitä tulee kyllä aina syötyä.

Kiia

Joulutortuilla, pipareilla ja juustoilla 🙂 lisäksi ajattelin kokeilla luumumarenkikääretorttua.

Smiiku

Kaikilla ihanilla herkuilla, kunhan tässä paranee ni pääsee leipomaan 👍🤶

Päivi Säiniö

Itsetehty lasagne ja tsatsiki sekä minttushotit

Maarit

Joulukahvit nautitaan taatelikakun kera!

Virpi

Taatelikakku kuuluu ehdottomasti jouluun ja nyt voisinkin kokeilla tuota taatelikakkua mokkapalakuorrutteella; se kuulostaa herkulliselta.

Johanna

Jouluksi on aina tehtävä ainakin lakkakiisseliä kermavaahdolla ja pätkisfudgeja. 🙂 Suklaiset leivonnaiset maistuu kyllä myös ja perinteinen mehevä taatelikakku.

Heidi

Ajattelin kokeilla ekaa kertaa taatelikakkua ja suklaasalamia!

Paula Lähteenlahti

Perinteiset laatikot ym ruokaherkut.
Suklaakakkua ja torttuja.

Ritva Ahola

Ihania leivonnaisia, mutta meillä kelpuutetaan vain joulutortut

Tiina

Joulupöytään perinteisten laatikoiden ja rosollin lisäksi vuohenjuusto-punajuurilaatikkoa sekä hirvipaisti korvasienimuhennoksen kera. Riisipuuro ja luumusoppa. Joulutorttuja kokeillaan suklaapäällysteisillä Pihlaja ja vihreä kuula karkeilla, sekä suolaisia versioita aurajuusto-päärynä ja vuohenjuusto-vadelmahillo yhdistelmillä. Ja ettei syötävä pääse loppumaan kesken, lisäksi vielä juustolajitelma erilaisten suolaisten keksien, hillojen sekä hedelmien kera. Eiköhän näillä joulun yli pärjää:D

Donja

Muikunmädillä ja suklaakonvehdeilla nyt ainakin!

Julia

Luumurahka kuuluu ihan ehdottomasti meidän jouluun, piparimurua päälle 😋
Tuota mokkapalakuorrutettua taatelikakkua aion myös kokeilla!

Aino H

Piparipohjainen juustokakku on muodostunut joulunajan klassikoksi!

Saltandpepper

Tarjolla on perinteinen joulupöytä kinkkuineen, laatikoineen ja salaatteineen. Lisäksi löytyy kuivakakkuja (mauste-, hedelmä- ja tiikerikakku), torttuja, pipareita, pasteijoita, karjalanpiirakoita ja tietysti jouluista suklaata.

Lea

Joulutortut, kanelipikkuleivät, taatelikakku, hedelmäkakku eli aika perinteiset herkut on.

Sonja

Graavilohta, kylmäsavulohisalaattia, lisää pipareita, torttuja, mokkapaloja, rocky roadia ja jonkinlainen kakku, mitä ei ole vielä päätetty 🙈

nikol

Glögijuustokakkua ainakin on tulossa

Paula

Kaikki nuo 3 aion tehdä, eli taatelikakku ihan uutuutena pellillä, suklaamousse ja kookospikkuleivät! Kookos on lempparia joka muodossa! 😊

ninni

En oikeastaan tiedä, menen vamiiseen pöytään. Luulisin että perinteiset herkut ja joulutortut ja piparit on tänäkin vuonna.

Paula

Kaikki nuo 3 aion tehdä, eli taatelikakku ihan uutuutena pellillä, suklaamousse ja kookospikkuleivät! Kookos on lempparia joka muodossa! 😊

Tarja

Perinteiset jouluruoat, kinkku, laatikoita, graavilohta, kinkku-makaronisalaatti, sienisalaatti, rosolli ainakin.
Tuo suklaamousse näyttää hyvälle. Perinteinen taatelikakku ja joulupullakranssi on jo pakkasessa sekä wilhelmiinat ja sitruunapikkuleivät+ yksi saaristolaisleipä

Didi

Perinteisillä Joulu ruuilla ja Joulu herkuilla. Erityisesti suklaalla. Uutta Vuotta nakeilla, lihapullilla, salaateilla, patongilla ja hyvillä juomilla.

Annika Rutonen

Luumurahka ainakin, joulutortut voi olla et kokeillaan kettukarkkeja laittaa luumuhillon tilalle. Sit on valmaan kinuskista pannacottaa tai sit juustokakkua lasista.

Jasmin

Aion leipoa minitaatelikakkuja joulupöytään sekä lahjaksi, koska kaikki mini vaan on niin söpöä! 🥰 Aion myös tehdä piparivohveleita ja suklaatalon 🤩

Katja

Luumurahka ja Kentin kakku, fudgea kokeilen myös.

Virva

Näistä ohjeista menee takuulla kokeiluun noi kookoskeksit. Meidän ruokapöydässä on ehdottomasti oltava itse tehtyä lanttulaatikkoa ja lämminsavulohta ja kahvipöytään tytär loihtii meille suklaa-appelsiinitäytekakun.

Mirjam

Tänä jouluna uutuutena aion kokeilla juurikin Suklaapossun suolattuja mokkasuklaafudgeja!

Ruuster

Seuraavan kahden viikon aikana herkutellaan sitruunakakkua, after eight suklaata, pipari-karpalo jäädykekakku ja kaikki tietysti home made. Mahdollisesti kokeilen extrana jotain emt. resepteistä.

Juulia

Omaan jouluun kuuluu ehdottomasti tortut. Teen myös puolukka-vaniljajuustokakun, taatelikakun (ehkä kokeilenkin tässä ollutta ohjetta!) ja lasten kanssa leivotaan myös pipareita. Sitten tulee syötyä suklaakonvehteja varmaan ihan liikaa kuten joka joulu 😅

Emma

Meillä herkutellaan glögijuustokakulla ja banaani kakulla uuden vuoden aikaan! Nams

Jm

Torttuja, pipareita.

Marjo

Wilhelmiina keksejä, porkkanakakkua ja joulutorttuja valkosuklaa luumutäytteellä

Oona

Ainakin pipari-puolukka-kinuskikakulla, joulutortuilla, piparkakuilla sekä piparibrownieilla 😍

Inke

Makeita suklaisia herkkuja.

Katja

Taatelikakku sekä tummia ja vaaleita pipareita on jo leivottu pakkaseen. Ja tuo suklaa-luumumousse olisi kyllä kätevä jälkkäri joulupöytään.

Laura

Nyt on siika graavissa, joten sen alle täytynee leipoa saaristolaisleipää. Hedelmäkakkua on myös toivottu, joten jospa ne seuraavaksi. 🙂

Pirkko

Piirakoilla, pipareilla, tortuilla ja jollain kakulla😊
Pike

Mona

Meillä tehdään korvapuusteja, muusia ja hirvenkäristystä.

Maria

Leivottiin typyn kanssa jo perinteeksi muodostunut tunturikakku ja kokeilumielessä mustikka-manteli-tiikerikakku. Siitä tuli suussa sulavaa. Ja joulupipareita. Mutta myös jotain suklaista voisi leipoa.

Jutta

Ainakin glögi-juustokakulla ja joulutortuilla 🎅🏻✨

Hansu

Piparimutakakun tein jo näin ”harjoitteluherkuksi”, ja kaneliässiä ja hieman pipareita aion tehdä.

Pauliina

Monenlaisilla itse tehdyillä ja kaupan valmiilla!

Miia

Karpalo-kinuski juustokakkua ainakin. Ja tietysti torttuja ja pipareita.

ZariZarah

Taatelipalat olisi herkkuja!
Ja juustokakku, piparit ja cookiet.
Ruokana uunilohta 😊

Malla

Korvapuustin makuinen moussekakku 😋

VK

Meidän nelihenkisessä perheessämme on ollut perinteenä, että jokainen saa esittää 3 toivomusta, jotka haluaa ehdottomasti joulupöytään!

Itse toivoin vihersalaattia, marinoituja punasipuleita sekä graavilohta.

Jälkkäripöydän tarjoilut sitten erikseen. Ajattelin joko sacherkakkua tai luumurahkajuustokakkua. Onneksi vielä on aikaa valita!

Laura

Perinteistä jouluruokaa. Makeiksi herkuiksi tehty vain maustekakku ja kaneliässät. Tai mistä sitä tietää mitä herkkuja tässä vielä intoutuu leipomaan 😄

Joulutorttu

Meillä varmasti leivotaan pipareita, joulutorttuja ja taatelikakku. Ehkä taatelikakun voisi tuunata mokkataatelipaloiksi 😁

Ph

Olen ite leiponut suolaisia leivonnaisia ja ruokia jouluksi, rieskaa, sarvia, karjalanpiirakoita js ruisrevittyä ym. Lapset saavat päättää mitä makeita leivonnaisia haluavat ja leipovat ne ens viikolla loman alettua.

Herkkupeppu

Ollaan poikkeuksellisesti vain omalla perheellä, joten hirveesti ei varmaan tule nyt hifisteltyä. Perinteiset ruuat ja herkkuina tortut ja piparit. Joku yllärijälkkäri pitää keksiä.

Susanna Meiseri

Aika perinteisillä ruoilla mennään, kinkkua, laatikoita, rosollia, kaloja. Luumua ja suklaata jälkkäripöydässä. Taateleita ja aurajuustoa, keksejä ja juustoja.

Heli

Perinteisillä jouluruoilla, graavilohella, rieskalla, saaristolaisleivällä sekä itse tehdyillä joulutortuilla, taatelikakulla sekä joillain herkullisilla, makeilla juustokakuilla. Tätä suklaaluumumoussea voisi myös kokeilla.

Aino P.

Taatelikakku oli suunnitelmissa jo aiemmin; kovasti houkuttaa tämä mokkapalatyylinen toteutus nyt.

Satu

Joulupöytään tulee gluteenittomia leivonnaisia, pätkiskakku, piparit sekä kolmen suklaanjuustokakku 😍

M

Viikunakakkua ja pullaa ainakin on luvassa!

Nellys

Suklaalla kuorrutettua taatelikakkua, noita kookospikkuleipiä ylläolevalla ohjeella ja joulutorttu ja tietty! 👍

Tuulia

Perinteisillä pipareilla, hillopikkuleivillä, taatelikakulla ja tietty joulutortuilla.

Saiturinjoulu

porsaan sisäfile,vslkosipuliperunatkaaliraastesalaatti, glögi, makeita ei vielä ole,, olisi muksvs leipoa jotain vaikkspa suklaa-kirsikkakuivakakku🎄

Niiskuneiti

Klementiinipiparkakkurahkaa ja glögijuustokakkua, nam 😋

Kirsikka13

Loimulohi, kinkku, laatikot, sienisalaatti, itsetehty rieska, eipä muuta tartteisi suolaisista! Makeita, namskis: piparit, tortut, juustokakku, luumurahka, konvehdit. Hedelmiä perinteisesti karkkien kanssa pöydälle kulhoon. Siitä on joulu tehty!

aikku

Joulutortut, taatelikakku ja piparit!

Kaija

Karjalanpiirakat, kinkku ja perinteiset laatikot sekä jälkiruokana karpalot kinuskikastikkeella. Joulutorttuja ja marenkikääretorttua kahvin kanssa.

JF

Taatelileivonta vie kyllä 10-0 👍 muuten jauhottomia ja sokerittomia herkkuja on juttuni 🤤

Empsu

Kotitekoinen piimäjuusto on parasta! Ja tänään järjestetään piparitalkoot

Joulutähti

Kasvisruoat, kalapöytä, juustot, glögijuustokakku, suklaa

Oupira

Tänä jouluna tehdään herkut viimeisen päälle! Äitini leipoo perinteiset kaneliässät ja piparit, pullaa unohtamatta. Jouluruoan päälle tehdään joko juustokakkua tai luumurahkaa, ellei molempia.. Välipäivinä herkutellaan suklaalla ja pizzalla, uuden vuoden aatoksi hienoakin hienompi täytekakku!
Valon ja ilon juhlan aikana ei lasketa kaloreita eikä käydä vaa’alla, nyt nautitaan!

hes53

Lusikkaleivät, marengit ja joulutortut sekä ihanaa puolukkajäädykettä

Sirpa Peurala

Taatelipikkuleivät ja piparit.

tuika

Jouluherkut perinteiset ja osa gluteenittomina ja osa ns. tavallisena. Joulupöydän meillä kruunaa aina jälkkäriksi lakat + kermavaahto, niin hyvää. Ja tietysti myös suklaa kuuluu jouluna ja sen jälkeen herkutteluna. Mutta mitään erikoisia herkkuja meillä ei ole, perinteisiä ainoastaan.

Maare

Hei TonttuUkot hyppikää… Ihan perinteisellä lastikko kinkku suoralla mennään jouluaatto herkutellen. Makeannälkään suklaata tietty, mutta omatekoset piparit, missä omatekonen taikina. Nam. Joulukakku jokin suklainen ja toulutortut. Siinähä sitte maha pullollaan, yömyöhään pelaillaan lautapelejä nuorison kanssa. Ihanaa !! Hyvää joulua kaikille!!

Kaitsu-77

Saaristolaisleipää, ohrarieskaa, kultarannan pumpulikakkua, mantelipikkuleipiä, arabialainen maustekakku, Lohirullia. Ne nyt on valmiina ja niitä herkutellaan koko joulun ajan niin kauan kunhan loppuvat. Jotain pitäisi vielä keksiä, ehkäpä jokin raikas juustokakku 😋

Herkkusuu

Teen jouluksi makeista ainakin juustokakkua, taatelikakkua ja pikkuleipiä. Ajattelin kokeilla näitä uusia reseptejä. Lisäksi suolaiseksi tietty itse tehtyä lanttu- ja porkkanalaatikkoa, perunalaatikkoa, joulukinkku ja erilaisia graavi- ym.kaloja, mm.tyrnigraavattua lohta. Ja lohimoussea… ja mätiä ja rosollia tienkin tietenkin!

nainen62

Vuosikymmeniä olen leiponut omalle perheelle sekä omille vanhemmilleni ja anopille taatelikakun ja Ämmätsän joululimpun. Enää ei ole kummankaan vanhempia. Leivon lisäksi mantelilastupullia, hedelmäkakun ja piparkakkuja. Kinkkua en itse syö, mutta etenkin pojat tykkäävät ja tytär saa työnsä puolesta kinkun, joten se pitää paistaa. Onneksi lähes kaikki pitävät myös paistetusta lohesta porkkanoiden kanssa. Lisäksi on perinteiset laatikot ja tietysti riisipuuro 🙂 Nyt aion kokeilla sinun kookoskeksejä, kookos kun on oma herkkuni, jos ei muut syö, niin minä ainakin. Hyvää joulua.

Gluteeniton herkuttelija

Teen jouluksi makeista ainakin juustokakkua, taatelikakkua ja pikkuleipiä. Ajattelin kokeilla näitä uusia reseptejä. Lisäksi suolaiseksi tietty itse tehtyä lanttu- ja porkkanalaatikkoa, perunalaatikkoa, joulukinkku ja erilaisia graavi- ym.kaloja, mm.tyrnigraavattua lohta. Ja lohimoussea… ja mätiä ja rosollia tienkin tietenkin!

Kirsi

En vielä ihan varma mitä, mutta usein kokeilen jotain uusia juttuja

Anna-Mari

Saaristolaisleipää on saatava ja perinteisiä torttuja.

Eira

Maustekakkua ja hillatäytekakkua.

pi

Kuumukräämi on se jouluinen juttu — ja runsaasti kermavaahtoa päälle!

pi

Ystävän lämmintä taatelikakkua odotellessa!

Pippurimansikka

Taatelikakku ja piparit hannatädin kakkyset pähkinällä..

Vaaka

Suklaakakulla, sitruunamoussekakulla ja jauhelihapiirakalla 😋

Anu

Suklaisilla ja muilla makeilla Gl leivonnaisilla.

W1zard

Punajuuri-vuohrmenjuustopiirasta, konjakki-suklaamousse, kinuski-karpalobrita ja sitruunamarenkikakku ainakin.

Minna

Punaviinisuklaakakulla- mies toivoi sitä 🍷

Carita

Maustekakkua , pipareita ja vaalea kahvikakku

Pinni

Kinkku on jo hankittu ja luumukermahyytelö suunnitteilla jälkkäriksi. Taatelikakkua oli tarkoitus tehdä pitkästä aikaa, mutta sehän vaihtuukin nyt just tähän taatelipiirakkaan mokkapalakuorrutteella. 😋Kiitos herkullisista ohjeista ja hyvää joulua! 😊

JM

Viikonloppuna teen taatelikakkuja ja taidampa kokeilla tuota mokkapalaversiota😋. Joulun jälkkäriksi tiramisua, uudenvuoden jälkkäriksi ehkä more is more-kakku testiin.

Sanna

Karjalanpiirakoilla, joulutortuilla ja pasteijoilla 😋

Hoppaska

Perinteisten jouluruokien lisäksi ainakin itse tehdyt piparit (taikinaa pitää olla reilusti että jää paistettavaksikin) sekä appelsiinisuklaatryffelit. (Niistä ei yleensä tule yhtä kauniita kuin kuvissa mutta maku on erinomainen ☺️.)

Nea

Joulutortut ja piparit on aina vakio, mutta tänä vuonna ajattelin tehdä vaihteeksi myös maustekakun! Ja tietenkin joulupöydän herkkuja ovat kinkku, laatikot ja rosolli.

Petra

Viikonloppuna alkaa leipomiset käyntiin. Ainakin pipareita ja kuivakakkuja on teko listalla. Kinkku paistetaan aatoksi. Riisipuuroa tottakai. Tänä vuonna tehdään itse karkkia myös. Ja suklaa vaahtoa tai pannacottaa on listalla.

KL

Ainakin arabialaista maustekakkua sekä Kentuckyn kakkua. Sitten perinteiset tortut ja piparit.

Kaamos70

Joulupavlovaleivoksilla

AM

Joulukinkku ja laatikot kuukuvat loppuvuoteen. Ja suklaa leivonnaiset/suklaamousse.

Jenni

Jouluisilla pannacotalla ja joulutortuilla. Ja tietysti itse leivotulla jouluisilla omena-kaneli kauraleivällä

Sirkka-Liisa

Kyllä ne on perinteiset taatelikakku, tortut ja piparit. Ja jokin uusi juttu esim Oreokääretorttu on harkinnassa

Ansku

Ketoruoilla ja -herkuilla, kalalla, omatekoisella jäätelöllä.

Sirpa

Kyllä meille menee kokeiluun tuo suklaa-luumu kerros jälkiruoka. En ole ennen juurikaan jälkiruokia tehnyt.

Johnahna

Ihanalla pipari muru kuivakakulla
Itse tehdyllä sinapilla kera kinkun .
Ekaa kertaa testasin piparifudgea 😋

Lissu

Erilaisilla suklaaherkuilla.

Mia

Joku jouluinen juustokakku,joulutorttuja ja luumurahka.

Saija

Meillä mennään joulun aika hyvin perinteisillä herkuilla. Ruokana kinkku, rosolli, graavilohi ja laatikoita. Herkkuna joulutortut, -piparit, glögi ja konvehdit.

Heli R

Olipa ihan kuuloisia reseptejä. Kookoskeksejä teen varmasti.
Jouluherkkuja on itse tehty maksapatee ja blinit Mysi Lahtinen reseptillä.

Kati

Itsetehdyillä laatikoilla ja hannatädinkakuilla.

Mirjami

Perinteiset jouluruuat, kinkku, laatikot, juustotarjotin, rapuja, sillit, graavilohi, saaristolaisleipää, imelät kakut ym

Anne

Meillä perinteiset laatikot sekä hirvenlihaa uunissa. Perunamuusia, rosollia.
Jälkiruokana kahvia, torttuja, maustekakkua, konvehteja,
luumukääretorttua.

Lennu

Kinkulla, porkkanalaatikolla, savulohella, rosollilla yms salaateilla, kalkkunalla, pipareilla, tortuilla jne… Aioin myös kokeilla piparkakkucookieseja 🙂

Tuija Toivanen

Perinteisillä jouluherkuilla mennään. Lisäksi itse tehtyä ruisleipää ja karjalanpiirakoita. Tuon kolmen aineksen suklaa – luumu jälkkärin ajattelin kokeilla. Todella houkuttelevan oloinen. Olen aiemminkin kokeillut suklaapossun reseptejä, enkä ole pettynyt.

Mari

Luumurahka 😍

Maria

Arabialaisella maustekakulla ja luumurahkalla 😊

Gilda

Meidän Perhe herkuttelee silleillä graavilohella ja mädillä 😍😍😍

Piitsq

Jouluhalko olisi tarkoitus tehdä itse.

Kille

Laktoositonta pullaa, pipareita ja torttuja ois aikomus tehdä viikonloppuna.

Noora

Herkullisen näköisiä! Jaksaiskohan sitä itse leipoa.

Iida

Suklaa-luumujälkkäri!

Tiina

Perinteisiä jouluruokia, suklainen jouluhalko ehkä ja nuo kookoskeksit vaikuttivat herkullisilta…

Kirsi

Meillä herkutellaan tiikerikakulla, joulutortuilla, pipareilla ja taatelikakulla sekä suklailla. Ehkäpä myös rahka- tai kermapohjaisilla muilla herkuilla.

Janttu

Meillä herkutellaan vastapaistetuilla tortuilla Tapantina aamuna. Muuten suklaata, vihreitä kuulua.. Ja tietty perinteiset jouluruuat

Sande

Itse tehty porkkanalaatikko, sinihomejuusto-punajuurikiusaus ja uunikala. Jälkkäriksi ihania juustoja ja makeita hedelmiä, slurps 🙂

Mia Kauhanen

Gluteenittomina liha-riisipasteijoita, torttuja aprikoosihillolla ja pipareita. Sitten vielä Yhteishyvästä vuosia sitten otettu resepti puolukka-vaniljajäädykkeestä.

Tirpsa

Meillä laitetaan aattona Jälkkäri pöytään mustikkajuustokakkua, raikasta puoloffeeta sekä perinteinen jouluhalko. Ennen aattoa tykätään syödä miehen kanssa jäätelöä pakkasesta

Raija

Teen jouluisen hyytelökakun.En ihan ole päättänyt mitä tulee luumua, piparia. Tietenkin perusjutut joulutortut, piparit, jotain muita keksiä tai leivonnaisia.
Esim.mokkaruutuja

Hanna

Tähtipulla, mokkapalat ja voileipäkakku 😋

Riitta

Tota suklaa-luumumoussea pitää kyllä tehdä ja jotain muuta gluteenitonta herkkua. Ruokapuolelta himoitsen nyt Janssonin silakkalaatikkoa rosollin kera.

Tuula

Perinteisillä jouluherkuilla mennään. Suklainen Taatelikakku,karjalanpiirakat,tiikerikakku,omena-inkivääri marmeladi hillolla täytetyt tortut, piparit,ja nyt aion kokeilla tuota suklaa-luumumoussea uututena.
Ruokapuolelta mennään myös tutulla linjalla. Itse tehdyt laatikot graavi-ja kylmäsavukalat, kinkku ja paistia,sienisalaattia punajuurisalaattia ja paljon muuta…

Helena

Joulunamit ja piparit 😋

Äippä

Meinasin laittaa testiin cappucinokakun, katotaan meneekö jatkoon😁

Paudini

Ehdottomasti perinteiset joulutortut ja-piparit löytyy. Ja mahdollisesti creme bruleeta tai jokin kiva luumuhyydyke ☺️

Anne

🍪Joulutortut on jo syöty😋 Mies teki suklaa-taatelikakun, eilen leivottiin Öölannin leivät ( pikkuleivät) tänään teen maustekakun. Uuden satsin joulutorttuja teen myös mutta siinä taitaa olla makeat. Tänään tehdään myös lanttu- maksa- ja imelletty perunalaatikko 😋😍
Ihanaa Joulunaikaa Sinulle ja perheellesi ja ISO kiitos ihanista ohjeista, joita olet jälleen vuoden aikana meille lukijoille jakanut ❤️

Suklaapossu

Voi kiitos paljon Anne! Ihanaa ja herkullista joulunaikaa sinullekin! ❤️ Ps. Öölannin leivät kuullostavat kokeilemisen arvoisilta 🙂

Tii

Perinteisillä jouluruoilla sekä täytekakulla.

Tintti

Taatelikakku, joukupipareita sekä suklaisia herkkuja

Joulutonttuilija

Joulutorttuja, pipareita, suklaa

Piia

Monenlaista makeaa herkkua ainakin peeus laatikodien lisäksi, ja vegaanisena ne teen. 🙂
Suklaata ei tosiaan voi olla liikaa.

Arja Iiris

Kinkulla, joululaatikoilla, lohella, pipareilla, joulutortuilla, suklaalla.

Merja Klint

Hedelmämarmeladeilla pilkutettu sitruunajuustokakku, hedelmäbrita, piparikaruselli

Leena

Teen taatelikakkutaikinalla muffineita. Pakastan aina osan. Tykkään, kun voi ottaa pakastimesta vain sen verran kuin tarvitsee.

Teija Anneli

Joulutorttuja vadelmamarmelaadilla ja vanilijakreemillä olla pitää. Myös piparkakkuja täytyy tai saa lapsenlapsen kanssa tehdä. Suklaataatelikakku pitää olla ja tuota suklaa- luumumoussejälkkäriä pakko kokeilla 🙂

Henna

Suklaan syönnin lisäksi haluaisin kokeilla leipoa kinuskipullia jouluksi. Toki syödään myös perinteisiä torttuja ja pipareita.

Anja

Ihan perinteisellä jouluruualla, kinkulla jalaatikoilla, herkutellaan. Joulutorttujaleivotaan toki myös

Elina

Ketotryffeleillä

Meepa

Perinteiset laatikot, saaristolaisleipää ja kinkku. Jälkiruuaksi ajattelin tehdä piparijuustokakun…jonka ohjeen löysin sattumalta.

Annamari

Jouluna tulee tietysti syötyä perinteisiä jouluruokia, kuten kinkkua, erilaisia laatikoita ja kaloja… Varmasti erilaisia makeitakin herkkuja tulee syötyä ihan liikaa! Itselläni olisi vielä leivottavana lusikkaleipiä joulupöytään.

Karoliina

Perinteisillä joulu ruuilla. Teen myös muutaman juustokakun ja sisko myös meinasi jotaki makiaa leivonnaista tehä. Jos laatikoita jää, niin niistä on tehty karjanpiirakoita 😊 uv jotaki pikku suolasta varmastikki.

Marja

Uutena Vuonna aina perinteisesti tiramisua 😊

Tique

Taidetaan tehdä juuri tämän ohjeen taatelimokkapalaa (kuulostaa jo aivan ihanalta…), minkä lisäksi herkutellaan esim. juustoilla.

Pepe

Juustoilla

AnniK

Lapsen leipomat ja koristelemat piparit, joulutorttuja luumu ja omena marmeladilla, juustoglökikakku ja maustekakku.

Kati

Meinattiin tyttären kanssa kokeilla näitä ohjeita muokattuna,perheessä keliakia ja moniallergikkoja.

Niina

Tämä joulun herkkujen huomasin olevan mokkapainotteisia kun olen suunnitellut tekeväni aatoksi mokkamakeisia ja mokkapaloja.

Luettuani nämä ohjeet voisin vielä uudeksivuodeksi tehdä taatelimokkapaloja.

Yve78

Omenakaneli joulutortut sokerikuorrutteella ja kinuskikastikkeella, pipari rahka pipari ja valkosuklaa uruilla sekä kinkkuaurajuustopasteijat

Ilona

Olipas ihanan herkullisen kuuloisia reseptejä! Näistä menee ehdottomasti kaikki testiin vielä tämän vuoden puolella! 😋 Ihanan näköinen myös tuo mokkapalapäällisen pursotus. Täytyy kokeilla. 😀

Piia lahti

Creme tulee ja vihreät kuulat

Kielo

Artikkelin suklaa-luumuherkku kuulostaa jumalaiselta, sitä voisi kokeilla. Jos teini-ikäinen tyttäreni on luonamme hän saattaa haluta syödä panna cottaa.

MinnaK

Luumu herkut

Aune Haarala

Tiikerikakkua ja kinkkua

Heidi

Joulukinkku sekä jotain makeaa leivonnaista.

Pirjo

Joulutortut erilaisin täyttein ja eri mallien.
Suklaamoussekakku.
Luumukakku.
Kaikki gluteenittomina.

Johanna

Joulupöytään tulee piparituorejuustohyydykekakku, piparkakkuja, luumurahkaa, suklaata ja ohjeen mukaista taatelikakkua jossa päällä mokkapalakuorrutetta😍 Rakastan herkkuja niin paljon❤ Ehdottomasti mukana arvonnassa😍😍😍😍😍❤❤❤❤❤❤🙏🙏🙏🙏🙏🙏

Jenni

Puu-uunissa paistettua juureen tehtyjä ruisleipää. Englantilainen hedelmäkakku

Ulla Lemmetty

Oma tekoiset riisipiirakat paistettuna leivinuunissa.

Pirjo

Jouluista juustokakkua, suklaista luumujälkiruokaa ajattelin kokeilla. Lisäksi muut perinteiset jouluruoat.

Laura k

Lapset haluaisi vielä leipoa pipareita, joulutorttujakaan ei olla vielä kertaakaan paistettu. Jonkun kakunkin haluaisin jouluksi tehdä.

jay

piparit ja aurajuusto ja piparituorejuustokakku

Anna

Ensimmäinen kihlapäivä tulee joulun jälkeen, silloin herkutellaan katkarpukeitolla, kunnon medium pihvillä ja jälkkäriksi itse tehtyä jäätelöä. Muuten toki jouluun kuuluu fudge ja piparit homejuustolla. Esikoisen kanssa soseita maistetaan ensimmäistä kertaa ❤️

M-E

Piparit ja tortut on jo leivottu perinteisillä resepteillä, mutta itse jouluksi omana vastuualueenani on taikoa juhlapöytäämme ensimmäinen taatelikakkuni tähän mennessä sekä isäni herkkua, perinteistä luumurahkaa. Edesmenneen mummoni kuuluisaa perunarieskaa ei tänä jouluna pöytäämme enää ilmestykään, minkä vuoksi pohdinkin myös uskaliasta yritystä oman versioni loihtimiseen tästä mummon bravuurista perinteen jatkamiseksi❤

Southernsoulfood

Jouluna erityisesti suklaalla, mutta varmaan myös sweet potato piella (ei olla vielä päätetty), pojan synttäriksi tehdään caramel cake ja uutena vuotena vielä jotain muuta hyvää, ehkäpä pecan pie. Ai että mitä herkkuja!

Mk

Kaloja, kalkkunaa ja sinappia, juustoja, suklaata.

Ämkoo

Mm. kaloja, kalkkunaa ja sinappia, juustoja, suklaata. Joku uusi jälkiruoka pitäisi ottaa kokeiluun.

Sari Ahlqvist

Lihapasteijoilla,pipareilla,tortuilla ja isännän tekemällä täytekakulla.Lisäksi kyllä kokeilen tota suklaaluumumoussejälkkäriä.

Suvi H

Taatelikakku on ykkönen.

Susu

Perinteiset jouluherkut, esim. Englantilainen hedelmäkakku

Ansa

Juustokakku sydämmisellä suklaakakulla, pipareilla ja tortuilla

Maria

Pipareita ja suklaakakkua

Mari Kerkkänen

Itsetehdyt luumutortut, vegaaniset maapähkinävoikupit ja äitini tekemä taatelikakku ja luumurahka

Annie

Tehdään lasten kanssa fudgea, ja mansikkamarmeladeja ekaa kertaa jouluviemisiksi. Lapset saavat koristella myös lahjapurkkien etiketit jouluisin piirroksin.

Eija-Riina Parviainen

Taidan kokeilla kaupan valmiita gluteenittomia leivonnaisia pikku paketeissa, kun jos itse leipoo tahtoo aina syödä vähän liikaa. Leipominen kyllä on ihanan terapeuttista, että saapas nähdä miten käy.

Kirzi

Suklaisilla piparipullilla!

Mirja

Näin ohjeen Tiramisu – kääretortusta! Eilen kokeilin sitä ja siitähän tuli todellakin herkullista, rli yllätän sillä joulupöydässä!👏😁

Lisäksi on perinteiset joulutortut, piparit aurajuustolla ja puolukkakakkua!

Tuula

Jouluna ehdoton ykkönen on itse paistettu kinkku ja piirakat, lisäkkeenä laatikot ja erilaiset kalaherkut. Jälkiruokana marianne jäädyke. Yllä olevat ohjeet tulevat tänä jouluna kokeiluun.😋

sirpa

ihan perinteisillä pipareilla ja joulutortuilla taatelikakulla myös jouluhalko olisi ajatuksena leipoa

Johanna

Sekametelisoppa kuuluu ehdottomasti jouluun ja tietysti suklaa😋

Katja

Aion tänävuonna piipahtaa torilla perinteikkään leipomon kojulla hakemassa joulun jälkiruokapöydän tarjoilut. Poikkeuksena taatelikakku jonka äitini tekee joka joulu.

Sanna Brander

Piparkakku-luumumousse ja puolukkajäädyke.

Tuula Heinola

Piparit, tortut ja juustokakku.

Kirsti41

lanttu-ja porkkanalaatikko, perunalimppu

OjuliaM

Sacherkakku

Jossu

Tortut ja piparit, tuota suklaa-luumu kerrosjälkkäriäkin voisi kokeilla 😋

Minni

Jouluna pöydästä löytyy omenainen piparijuustokakku, piparimuffineja, suklaakakku, joulupullaa, torttuja ja pipareita 😋 Ja kyllä kieltämättä nuo taatelimokkapalat ja kookoskeksit houkuttelee 😄

Sari

Meillä herkutalla itse tehnyillä konvehteilla.

Susanna

Perinteiset joulutortut ja itse tehdystä piparitaikinasta piparit!

Briitta

Vaaleita pipareita, jouluista päärynä-kinuski pannacottaa sekä ehdottomasti paljon helppoja ja nopeita kaurakeksejä! 🤩 Jouluruoan jälkeen on ihana napostella välipalaksi lohitahnaa ruisnapeilla sekä karpalofudgeja, nam. 😊

Sanna

Joulutorttuja ja pipareita, joskus joku juustokakku.

Ahhlaine

Suklaalla, suklaalla

Minna

Taatelikakku, luumurahka ja tortut kuuluvat jouluherkutteluun joka joulu.

PirjoS

Joulupöydän juhlaherkkuna nautitaan ehdottomasti kylmäsavulohta useammassa eri muodossa. Makealla puolella luumurahka, pikkuleivät ja konvehdit toimii, mutta tänä vuonna taitaa suklaasta tulla myös jotain ihanaa kakkua.

JATTA

Jouluruokia ja kyllä tuo suklaa-luumu-kerrosjuttu on kokeilemisen arvoinen. 👍

Joulupossu

Tyrnivaahtoa ja hedelmä-pähkinä-joululeipää on aina meidän joulupöydässä! Suklaa kuuluu sitten muuten vain kaikkiin väleihin herkuttelukaveriksi!

Lelle

Shamppanjaa, aitoa ja ehdottomasti!

Katjerine

Bataattiltk:a,kalaa,hyvää juustoa. Vähän taatelikakkua,pipareita ja konvehteja tai lakuja. Näillä menen.

Salli

Taatelikakun tein jo. Ja erilaiset Kalat myös kuuluvat jouluna herkkuihin.

Jenni

Jouluna pöydästä löytyy erillaisia kaloja ja kalkkunaa😋 jälkiruoaksi on juustoja, erillaisia leivonnaisia ja suklaita sekä glökiä❤️

Marjo

Perinteiset Jouluruoat, pipareita, torttuja, piimäkakkua, piparimokkapaloja ja tietysti paaaaljon suklaata🥰😋😋🎅🌲

Suvijii

Perinteisillä jouluruoilla ja suklaakakulla..pipareita ollaan syöty jo pitkin joulukuuta ja piparitalot 3kpl odottaa pieniä purijoita myös:)

Marja

Taatelimokkapalat täytyy kokeilla 🙂

Kala-Kallen poika

Haluan kinkkua ja vähän perinteisiä jouluruokia.
Kotimaista kalaa ehdottomasti. Kelpaisi esim. kuha ihan vain voissa paistettuna!
Tänä jouluna keskityn muuten vain herkkuihin: torttuja, mousses, juustokakkua, pakkasesta marjoja…
Itse asiassa taidan päästä vähällä, kun tänä jouluna kaikki vierailut on peruttu.

Mando

Taatelikakku, joulutortut, tyrnijuustokakku

ilmi65

Luumurahka, joulutortut ja taatelipikkuleivät herkkuina. Ruokapöydän herkut: monenmoista kalaa eri tavoin laitettuna sekä tuuvinkia

mii

Piparijuustokakkua luumutäytteellä täytyisi kokeilla, toivottavasti toimii, kiilteeksi ehkä glögi tai puolukka, kumpihan toimisi paremmin..

Satu Salo

Ohjeessa olevaa taatelimokkapalakakkua voisi tehdä.

Kirsi

Sacherkakkua jäätelön kanssa, valkosuklaabrownieta ja pipareita, lisäksi jälkiruokana kinuskinen puolukkarahka piparimuruilla. Ja tietysti suklaakonvehteja.

Minna Virtanen

Saaristolaisleipää ja sienisalaattia,luumu- ja hedelmärahkaa sekä suklaata ❄

Nanne

Perinteisillä jouluruuilla meillä herkutellaan. Jälkiruokia meillä ei tehdä, koska kukaan ei jaksa syödä niitä. Kahvin kanssa on yleensä joulutortut.

Kirsi

Luumu-suklaamousse menee tänä jouluna kokeiluun. Yleensä olen tehnyt glögituorejuustokakun.

Mimmi

Teen Sacherkakun aviomiehelleni – hänellä on syntymäpäivä 31.12.

Monica

Tuota suklaa-luumumoussea on pakko kokeilla!
Suolaisista joulun ehdoton herkku (kinkun lisäksi) on mätimousse ja erilaiset kalajutut.

Satu

Raikas tuorejuustokakku ja joulutortut.

Minttu

Lusikkaleipiä ainakin, ja tuota uutta tapaa mokkapaloista voisin kokeilla!

Suvi Lupsakko

Luumurahka ja Ässät ovat kestoherkkuja.

MM

Ainakin gluteeniton luumujuustokakku sekä itsetehdystä taikinasta leivotut piparit <3.

Eve-

Lusikkaleivät, piparit ja tiikerikakku!

Ninak

Herkuttelemme joulutortuilla, pipareilla ja luumurahkalla ❤️

Niina

Meillä jouluaattona herkutellaan äitin tekemiä pipareita ja pekaanipähkinä piirasta, sekä itse ajattelin kokeilla tästä julkaisusta tuota herkullisen kuuloista suklaa-luumu kerros jälkiruokaa, koska se vaikutti myös riittävän helpolta ja yksinkertaiselta.

AG

Appelsiini-inkivääri-hunajakakku, kahvikakku ja jallu-rusinakakku 🍰

Miralda

Joulupöydässä kalkkunaa, yrttikermaperunoita, vatruskoita + munavoita, pipareita, joulutorttuja itsetehdystä rahkavoitaikinasta ja mehevää kakkua. Uutena vuotena mahdollisesti täytettyjä naanleipiä😊

Miralda

Yhteystiedot unohtuivat edellisestä viestistä

Maikki

Amaretto valkosuklaa kakku joulun jälkeen ja kuoharia kyytipojaksi kun Jouluna on kaikkea yllinkyllin joten silloin taatelikakkua,hedelmäkakkua tarjolla glögin kaa 😋

Mirelle Pietilä

Joulutorttuja, pipareita ja konvehteja herkutellaan uuteen vuoteen saakka .

Kirstimummo

Jouluaattona ne perinteiset laatikot ja kinkku joulupäivänä kevenetään lohella ,jälkiruokana sekahedelmäkiisseli Tapanina syödään karjalanpaistia.
Joulupullaa ja torttuja syödään kahvilla kaikkina päivinä.

Tuula

Piparkakut ja piparijuustokakkua.

Pauliina

Tortuilla ja pipareilla

Tiia

Jouluna joulutortuilla ja uuden vuoden aikaan suklaisella juustokakulla 🙂

Marleen

Oh la laa ihanaa, ehdottomasti sahramipullat & taatelikakku kuuluu joulupöytäämme 🥰💝🤗🎄

Sonja Lång

Perinteisillä jouluruuilla ja herkuilla, uutena vuotena pizzaa.

Kika64

Glögijuustokakku ja luumukanelijuustokakku perinteisten piparien ja joulutorttujen lisäksi

Niina

Taatelikakkua teen joulupäiviksi ja jouluaatoksi ajattelin kokeilla tuota sun suklaa-luumumoussea 😍

Marja Peippo

Omen tässä pohdiskellut jälkiruokia, tekisinkö luumurahkaa, puolukkajäädykettä vai puolukka-banoffeeta, rommirusina-juustokakkua tai suklaavaahtohyytelöä?
Pitänee ehkä tehdä kaikkia, kun onhan tässä pitkät pyhät edessä…
Terv Marja

Anneli Mickelsson

Vanhanajan kuivakakku

Km

Joulubritalla

Laura

Lasissa olevat kerrosjälkkäeit on helppoja, kauniita ja maistuvia – pipareita pohjalle, siihen päälle luumuisaa rahkaa ja huipulle jotain hippusia esim suklaarouhetta tai marjoja tai jotain kiiltävää – mietin vielä mitä se olisi 🥰

Sini

Meillä nautitaan perinteisiä herkkuja pienillä tvisteillä. Nuoriso on innokasta kokeilemaan.

Emmuli

Kokeilen ekaa kertaa tänäjouluna tehä glögijuustokakun! Muuten saa olla ruokapainotteista

Memuli

Taatelikakku

Essi

Kinkkua, savulohta, kotijuustoa, luumurahkaa, mariannejäädyke 😋

Mardu

Joulutortuilla, taateli-sekä arabialaisella maustekakulla, pipareilla sekä suklaakonvehdeilla.

Marlene

Tein lanttulaatikko, porkkanalaatikko, bataatti-myskikurpitsalaatikko. Kinkku tietenkin. Pieni kalkkuna myös. Juustoja, maksa patee, salaatit ja maksalaatikko pitää vielä ostaa. Joululeipää oltava myös. Torttuja, pipareita, glögi juustokakku. Itse tehdään jotain joulukarkkeja. Osa tietenkin ostetaan vielä.

Salla

Perinteisiä jouluherkkuja löytyy pöydästä. Jälkkäriksi kanelivanukasta ja kahvipöydän kruunaavat englantilainen hedelmäkakku ja tortut.

Veera

Luumurahka on perinne

Tiina

Joulutortuilla, täytekakulla, kinkulla, riisipuurolla jne. Perinteisillä herkuilla.

Mirja

Olemme leiponeet taatelikakun, murokakun, piparkakkuja ja hannatädin kakkuja. Joulutortut tehdään huomenna. Tietysti myös perinteiset jouluruoat.

Kamomilla 41

Taatelikakkua, juustoja, pähkinöitä ja hedelmiä.

sandi

joupuiset piparit, glögi, liköörikahvi, joulupuuro kanelilla ja sokerilla mansikkakiisselillä

Tuulia

Ainakin suklaalla ja riisipuurolla.

Mari82

Glögijuustokakkua, pipareita,torttuja ja tietty suklaata.

Erase

Siikachevice ja mallasleipä, myskikurpitsapaisti ja punajuuri-vuohenjuusto- sekä bataattilaatikko, joulusalaatti ja jälkkäriksi luumukonjakkijäädykettä. Kyllä näillä päästän alkuun…
Kookoskeksit taitaa mennä myös kokeiluun 😋

Erase

Siikachevice ja mallasleipä, myskikurpitsapaisti ja punajuuri-vuohenjuusto- sekä bataattilaatikko, joulusalaatti ja jälkkäriksi luumukonjakkijäädykettä. Kyllä näillä päästän alkuun…
Kookoskeksit taitaa mennä myös kokeiluun 😋

Virpi

Meillä herkutellaan varmasti suklaalla eri muodoissa, muffareita ainakin pitäiskö koittaa taatelikakkua mokkapalakuorrutteella. Nam.

Anna

Joulutorttu, piparit, omenaraparperipiirakka ja mustikkapiirakka

Mia

Joillain perinteisillä ja vähemmän perinteisillä herkuilla.

Mummi

Juustot erilaisilla kekseillä, kinkku, erilaiset kalat, taatelikakku ja tammikuussa alkaa paasto 😂

SusyQ

Jouluna perinteiset kinkku,laatikot,graavi,- ja lämminsavukalat,perunat,rosolli,viher,- ja sienisalaatti,juustot ja hillot,itsetehdyt riisipiirakat ja munavoi.jälkkäriksi mustikka-valkosuklaajuustokakku,piparit ja rahkatäytteiset tortut.Glögiä ja suklaata unohtamatta! Saa nähdä mitä uudeksi vuodeksi keksii!

Tarja

Joulutorttuja sekä pipareita ainakin

Sanni

Meillä yleensä yritetään jonkunlainen juusto/hyydykekakku. Yksi vuosi oli esim. baileyskakku ja katsotaan mitä tänä vuonna keksitään 🙂

Satu

Torttuja ja juusto/täytekakkua

Pirde

Joulutortuilla, pipareilla ja luumupitkolla.

Asdo6

Jotain luumuista ehkä kääretorttu suolaisia pasteijoita joissa täytteenä perunamuusia ja kinkkua tai juustoisia torttuja

Anette

Piparijuustokakulla ja joulutortuilla herkutellaan!

Mimmi

Piparit, kuivakakut ja joulutortut.

Marjo

Pipareita, joulutorttuja ja täytettyjä sänpylöitä.

Heli

Pipareita, torttuja ja suklaata

Pyry

Luumarahkalla, joulutortuilla ja juustokakulla

Sinni

Mies teki taatelikakun. Lapsen kanssa leivotaan pipareita itse tehdystä taikinasta. Joulutorttu teen myös. Jälkiruoka jouluaterialla perinteinen Hieno Luumuvaahto.

Elsibet

Erilaisin rahkoin, suolaiset ja makeat tähtitortut.

Salli

Kinkku, bataattilaatikko ja äidin tekemä sallatti.

Pirkko

Lanttu- ja perunalaatikkoa, kinkkua, lämminsavulohta, joulutorttuja ja taatelikakkua, nyt joitakin mainitakseni.

Nanna

Omasta taikinasta tehdyt piparit, taatelikakku ja vaniljakorvapuustit.. sekä tietysti suklaakonvehdit.

Marju

Kinkulla, erilaisilla salaateilla ja luumujuustokakulla

Anzku

Suolaiset herkut on mun juttu, mutta muu perhe herkuttelee tänäkin vuonna jollain uudella tämän joulun testileivonnaisella, perinteisillä pipareille, joulutortuilla ja piparipullilla.

Mika

Tiramisu

Suklaapallo

Pipareilla, joulutortuilla, kakulla, erilaisilla kekseillä. Varmaan tulee tehtyä noita kookoskeksejäkin vielä lisäksi. Ja tietysti maistellaan suklaata.

Peekoo

Nyt tehnyt jogurttikuivakakun, helppo tehdä, ei tarvitse kuin ainekset sekoittaa. Ja jouluisia mausteita sekaan 😊Myös maustekakku, sekä joulutorttuja tietty.

Sari

Juustopiparikakku ja torttuja.

Marika

Torttuja sekä luumurahkaa ainakin

Eija

Perinteiset jouluherkut ja minulle juustokakku!

Leena Auvinen

Tänä vuonna tein ensikertaa suklaakakkua jonka kuorrutan.
JouluTortut eri täytevaihtoehdoilla marmeladi tai luuumuhillolla kuuluu ehdottomasti meillä jouluherkkuihin.
Koristellut piparit tehdään otsenäisyyspäivänä ja niin runsaasti että joulunakin saa vielä herkutella.

Mari

Tarkoitus on jouluksi leipoa kuningatar-kääretorttua, mutakakkua ja maustekakku.

Vvenlaa

Luumurahkalla ja konvehdeilla.

ansu

joulun jämillä

NinniG

Ehdottomasti menee kokeiluun tuo mousse! Suussa sulavan kuuloista ja lukiessani herahti vesi kielelle 😋😍

Eija

Äitini yllättää huomenna joulupöydällä ja sen herkuilla. Luumurahkaa ja joulutorttuja tarkoitus vielä tehdä uudestaan ja ehkäpä tuota herkullisen kuuloista suklaataateli”kakkua”🤶🎄🎅🎁

Mipzu

On pipareita, muffinsseja ja rocky road -leivonnaisia. Muutoin sitten mennään jouluruuilla ja uutena vuotena nakkilinjalla.

Tiia Nurmisto

Graavilohta, mätiä ja smetanaa. Jälkiruuaksi torttuja sekä juustoja.

Maarit Alste

Kalkkunalla, Rosamunda-uuniperunoita ja siian mätiä smetanalla ja joulutortuilla ja suklaakonvehdeilla 🙂

Aino

Torttuja ja piparkakkuja sekä juustoja aiomme nauttia.

Hanna

Taatelikakku,banaanikakku ja juustokakku on tehty ja niillä herkutellaan 😋😍

Reetta M

Taatelikakkua ja perinteisiä joulutorttuja, NAM!

LS

Joulutortut, kirsikkakakku ja kinuskitäytekakku

Mari

Tortut ja piparit

MerjaM

Tiramisu piti tehdä jouluksi, mutta ehkä vasta uudeksi vuodeksi teen😅

Lennu

Joulutorttuja,pipareita,brownie,kinkkua,imellettyperunalaatikkoa, porkkana/lanttulaatikkoa

Kari

Makeita jouluherkkuja – myös se taatelikakku – syöty etuajassa jo koko joulukuu, loppukuusta taitaakin olla suolaisten herkkujen vuoro. Ehdoton suosikki on ehta 1970-luvun lämpimien voileipien resepti, jossa leipiä ei laitetakaan uuniin vaan valmistetaan liedellä vanhanaikaisella parilaraudalla!

Tanja V

Luumuvaahtoa jälkiruoaksi, sekä suklaista taatelikakkua kahvin kanssa.

Xenia

Taatelikakkua, joulutorttuja, pipareita, rusinaleipää, suklaata

Tellu

Taatelikakku kuuluu jouluun kuin myös joulutortut ja piparkakut sinihomejuuston kanssa. Myös hedelmäsalaatti kuului jo lapsuuteni jouluihin, mummoni teki myös piimäkakkuja jouluksi

Mirelle

Juustokakkuja, pipareita, joulutorttuja

Fatima

Baklava juustokakulla 🤩😍 Sekä ”perinteisillä” luumu ja omena-kaneli tortuilla, että suklaalla 😊😛

Houska

Pipareilla ja suklaakonvehdeilla 🤎

Päiväkahvit kera herkkujen

Meillä syötiin jo taatelikakku. Englantilainen hedelmäkakku on jo aloiteltu. Torttuja paistan aattona. Pipareita lisäksi.

Susanne

Joulutorttuja eri täytteillä. Sitruuna-mascarpone kakkua. Tuota taatelikakkua mokkapalakuorrutteella on pakko leipoa tapaninpäivänä.

Minna

Fudge

Eliza1

Joulutorttuja voi tehdä muulloinkin kuin jouluna, vaikka suolaisella täytteellä tai erilaisilla makeilla täytteillä(viikuna marmeladi, omenakaneli marmeladi ym.) Paistaa kerralla vain sen verran kun päivässä syö, ei ole niin hyviä seuraavana päivänä.
Pipareita paistoin erilaisilla muoteilla ja koristelin sokerikuorrutteella ja momparelleilla ja pienillä suklaakarkki palleroilla. Sinä päivänä meni viisi tuntia yhteensä paistaessa ja koristellessa, ilahdutin myös työkavereita.

Hyvää joulua kaikille!

Emma

Jouluherkut, piparit, tortut, pasteijat, ehkä loppuvuodesta vielä joku kakku ja tietysti uuden vuoden herkut!

Ulppis

Taatelikakku oli suunnitelmissa, mutta taitaa vaihtua tähän uuteen ohjeeseen…

Taitsuli

Torttuja väännetty, pipareita myös. Taatelikakkua vielä kaapissa. Makeita herkkuja tulee töissä varmasti nautittua. Tuo luumujälkkäri voisikin olla joulupäivän herkku!

Piupau

Joku uusi suklaaherkku pitää kokeilla ainakin: pätkiskakku tai fazarinakakku, lisäksi joulutorttuja guava täytteellä, jäätelöä ja pipareita.

Iiw

Pannacottaa karpaloilla ja kinuskilla menee tänä vuonna. Nam!

Kaija

Karjalanpiirakat ja taatelikakku

Helkamummeli

Taatelikakku kuuluu jouluumme ja luumurahka jälkkärinä 👌🤶🏻

Suvi

Glögikakku, joulutortut, piparit ja suklaakääretorttu

Jemina

Glögipiparijuustokakkua, joulutorttuja ja pipareita.

Minni

Leivoin banaanikakun, valkosuklaaganache oli tarkoitus tehdä päälle, mutta tupsautin tomusokeria päälle. Joulutorttuja, pipareita, suklaata… Oma herkkuni Creme brulee ♥️

Rosa

Juustokakulla!

Veera

Valkosuklaa-mustaherukka kakulla sekä piparimokkapaloilla 😋

Sari

mokkapalatJoulutortut,piparit sekä

Elina

Glögijuustokakkua, maustekakkua, taatelikakkua, joulutorttuja… 😄

Kristiina

Piparit,joulutortut,suklaa

Sari

Unelmatorttu, luumukiisseli ja kermavaahto, juustokakku, joulutortut 🙂

Marjo

Juustokakku, joulutorttuja ja bebe leivoksia.

Heidi Vattuniemi

Perinteisillä joulu ruoilla, torttusarvilla. Tuota suklaamoussea luumuvaahdolla täytyy myös tehdä! Iloista joulunaikaa ja onnea tulevalle vuodelle.

A-T

Vielä olisi livekala ja joulutortut tekemättä. Kaikkea muuta onkin jo herkuteltu 🙂

M

Joulutortuilla ja luumurahkalla😋
Ja tota suklaa-luumu-kerrosjälkieruokaa täytyy kyllä testata!

Heidi

Kinkku ja perunalaatikko 👌🏻

Mummo

Suklaa, piparit ja testiin nyt myös tuo suklaa-luumu- mousse jälkkäri.

Anne

Joulutorttuja, glögijuustokakku, pipareita, uudeksi vuodeksi kolmenjuuston piirakka. Mokkapala päällysteistä taatelikakkua pitää kokeilla!

Tiia

Glögituorejuustokakkua

SannaPa

Aiemmin syötiin jo kermarahka sarvia vadelmahillolla, nyt jouluna pistellään amerikkalaista suklaakakkua mascarponevaahdon kera, uudeksi vuodeksi ehkä täytyy vielä jotain tehdä ☺️

Hanna

Glögituorejuustokakku

Masa

Joulutortuilla.

Kati

Glögijuustokakku ja panna cotta

Piia Ellen

Tortut ja karjalanpiirakat

Susanne

Perinteistä jouluruokaa riittää muutamaksi päiväksi, uudenvuodenaattona uuniperunoita.

Lea

Joulupulla pullataikinasta ja piparitaikinasta.

Lissu

Piparkakuilla, joulutortuilla ja lusikkaleivillä ja suolainen lisä karjalanpiirakat.

Merja

Kaloja eri muodossa. Ja joulutorttuja👌

Minna

Meillä herkutellaan joulupöydässä kinkulla, laatikoilla ja itse kylmäsavustetulla lohella. Jälkkärinä luumu rahkaa.

Sari

Joulujäätelöllä ainakin

Ilikka

Joulutortuilla ja kinkulla.

heidi

luumupitkoa ja piparkakkuja

Poro

Erilaisia juustokakkuja, piparitaikinan makuinen on uusi joululemppari 🙂

Martti

Tiramisulla

Elyysan_

Kotitekoisella piparijäätelöllä, syksyllä pakastetuilla puolukoilla ja kinuskikastikkeella – ihanan raikas jälkiruoka tuhtien jouluruokien jälkeen. 😋

Henuli

Meillä herkutellaan rahka-luumupiirakalla. Ilman sitä, ei ole joulu.

Tarja Lehtola

Ihania reseptejä! Täällä taatelikakku ja Hanna-tädin kakut kuuluvat vielä loppuvuoden joulunviettoon.

Maria

Joulusuklailla ja leipomuksilla mitä olen jouluksi saanut ja veljen vaimon tekemällä suklaakakulla.

Myy

Perinteiset Jouluruoat ja piparit ja tortut nutella täytteellä

Kiddycat68

Tähtitortuilla ja luumumussella

Meiju

Tää suklaa-luumumousse jälkkäri testattiin eilen. Oli tosi hyvää! Uudeksi vuodeksi voisi tehdä jostun raikkaan juustokakun. 😊

Anne

Piparijuustokakulla ainakin

Rk

Tein jouluksi teidän ohjeen mukaista glögijuustokakkua, hyvä tuli ja kauniskin vielä!

Paula

Pipareita, torttuja, luumurahkaa, suklaata, karkkia ja sipsiä

Terhi

Joulutorttuja on vielä jäljellä ja ehkä vielä jonkun juustokakun voisi tehdä

Anne

Tuo kolmen aineen mousse kuulostaa kokeilun arvoiselta. Kookospiparit myös. Uudeksivuodeksi janssoninkiusausta.

Kati Kortelainen

Joulutorttuja,suklaata,pipareita ja toi suklaamousse houkuttelisi kovasti.

Lv

Juustokakulla ja kääretortulla.

Marjo66

Ehdottomasti taatelikakku ja tähti tortut
Mukavaa Tapaninpäivää.

Raija

Piparit, joulutortut,Luumù Kanelirahkahyytelökakkua siinä Tapaninpäivän herkut.

miatimsku

Mustikka-vaniljajuustokakulla ja konvehdeilla

Heidi

Pipareita ja torttuja

Anne-Maaret

Perunaa, silakkaa ja rosollia sekä piimäkaakku.

Jutta

Taatelikakku ja maustekakku on suosikkimme sekä itsetehdyt ja koristellut piparit

Vinnie

Hedelmäkakulla ja taatelikakulla

Hilmi

Puolukkarahka on klassikko

Kiisi

Vielä aion tehdä punajuuriaurajuustolaatikon ja tuota luumumoussea.

Ignasio

Piparkakut, joulutortut ja taatelikakku

Jonna

Juustokakulla ja joulutortuilla 🙂

Essi

Sion herkutella suklaalla ja taatelikakulla

Hanna Kiiskinen

Uudenvuoden pöytään ainakin lohirullia ja juustokakkua tai pannacottaa.

pirkko

kaurapuuroa ja tonnikalaa, siihen budjetti riittää…..
jos voisin niin varmaan kokeilisin suolaista jouluhalkoa ja taatelikakkua

Kaiketonta, mutta silti itselle maistuvaa

Kaiketonta pullaa leivoin juuri, joten niitä ainakin tulee syötyä loppuvuonna. Luultavasti leivon vielä itselle sopivaa kaiketonta puolukkapiirakkaakin.

Itselleni on herkkua mm nuo, koska ruokarajoitukset vaikuttavat syömisiini. Nautin suht yksinkertaisista syömisistä ilolla ja rakkaudella, enkä käytä edes sokeria leipomuksiini. Joskus humautan vähän hunajaa taikinaan, jos sokeri on tarpeellinen jonkin syyn vuoksi onnistumisessa.

ST

Savulohipiiras ja luumurahka

Sitronella

Ravintola illallisella, kotona kahvin ja kermavaahto-tuulihatuilla

Mirja

Taatelikakku on kaikkien perheenjäsenten herkkua.

Elina

Taidan leipoa ketogeenisen mutakakun tai taatelikuivakakun. Jotain mehevää ja suussasulavaa kahvin seuraksi.

Jenni

Tänäkin vuonna herkutellaan raclette grillin herkuilla. Karanteeni laittoi loppuvuoden suunnitelmat uusiksi ja on ihana paistella lasten kanssa juustoja ja lihaa raclettegrillissä

Karo

Joulutortuilla herkutellaan

Jaana kivimäki

Luumurahka

Miia

Gluteenittomat joulutortut ja taatelikakku, riisipuuro ja glögikiisseli, suklaa-luumumousse myös kokeiluun.

Vastaa käyttäjälle Tuula HaapamäkiPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *