
Juhlakakku I

Olin jo muutamia kertoja ”valitellut” työtoverille etten
tiedä mihin kaikki kakut pistäisin, kun niitä tulee tehtyä kotona liiankin usein.
Tämä kaveri sai töistä todella hyvät uutiset ja pitihän sitä kakulla juhlistaa.
Joten löytyi vihdoinkin todellinen syy kakun (tai tällä kertaa kahden kakun =)) tekoon.
Mitään teemaa näissä ei ollut, halusin samalla testata muutamia juttuja, joita
en ennen ollut koittanut.
Tässä kakussa testasin pätkistäytettä sekä kakun
kuorruttamista suklaamassalla (tai ylipäätään millään muulla kuin
kermavaahdolla). Helma meni ryttyyn, mutta eipä se onneksi kakkujen
tilaajaa haitannut.
Täyte ei ollut mieluinen, joten sitä ei löydy blogista.
Pohjana 22 cm 5 munan kaakaosokerikakkupohja.
Täytteenä pätkismousse (mousse on vielä jatkojalostuksessa, joten ohjetta ei vielä löydy blogista)
Koristelu:
Päällä
suklaamassan ja sokerimassan sekoitus (n. ½, ½ ) jonka alla kerros kermaa ja
pätkismoussea. Kukat ja lehdet samasta massasta.
Pinnalle suihkautettu
pronssista kimallesprayta.

Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen! Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan! Copyright Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos! Yhteydenotot suklaapossu.leipoo (at) gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Juhlakakku I