Suklaapossu

Kaurareikäleipä

 

Kaurareikäleipä

Nämä kaurareikäleivät ovat ihania! Ne ovat pehmeitä, kuohkeita ja todella maukkaita. Ne ovat on yksi herkullisimmista leivistä, jota olen koskaan tehnyt. Leivät ovat herkullisia uunituoreina, mutta olivat ihanan pehmeitä ja tuoreenoloisia myös seuraavana päivänä. Tämän kauemmin leivät eivät meillä säilyneetkään.

Ihana leipä kaurasta

Pongasin jokin aika sitten Taikakakkujen Tarun instatilillä kuvan tällaisista herkullisen näköisistä kaurareikäleivistä. Innostuin niistä samantein ja nyt vihdoinkin pääsin testaamaan niitä. Alunperin ohje on Reseptinä rakkaus -blogista. Kiitos ihanasta ohjeesta! Näitä meillä tehdään jatkossakin.  

Pehmeä kauraleipä

Tein taikinan puolikkaana ja muutin samalla hieman teko-ohjetta. Sekoitin kuivahiivan suoraan veteen yhdessä hunajan kanssa ja annoin tuon seoksen seistä sen aikaa, että sain voin sulatettua. Kun kuivahiivan sekoittaa nesteeseen yhdessä sokerin kanssa, tämä herättää hiivan toimimaan kunnolla. Toki hiiva herää myös silloin, kun sen sekoittaa nesteeseen jauhoihin sekoitettuna, mutta itse olen todennut tämän vesi+kuivahiiva -tyylin toimivan varmemmin ja lopputuloksena on yleensä vieläkin kuohkeampia sämpylöitä/leipiä.

 Itsetehty kauraleipä

 

Ohjeella tulee kolme leipää, joten ohjeen määrän voi hyvin tuplata, jos haluaa reilusti leipää samalla kertaa. 

Pehmeä kaurareikäleipä

3 kpl

Aineet:

3.5 dl vettä

3 dl kaurahiutaleita

1 pussi kuivahiivaa (tai 25 g tuorehiivaa)

1 rkl hunajaa

1 tl suolaa

n. 5 dl vehnäjauhoja

50 g voita sulatettuna

Ohje:

Lämmitä vesi 42 asteiseksi (eli kättä hieman lämpimämmäksi). Sekoita joukkoon kuivahiiva ja hunaja. Jätä sivuun pariksi minuutiksi. Sulata tällä välin voi. Lisää hiivaseokseen hiutaleet, suola ja 3.5-4 dl vehnäjauhoja. Alusta taikina kimmoisaksi. Lisää joukkoon sulatettu voi ja lisää jauhoja. Alusta taikinasta kiinteä pallo. Peitä taikinakulho liinalla ja anna levätä lämpimässä paikassa 15 minuuttia.

Jaa taikina kolmeen osaan. Pyörittele palat palloiksi ja taputtele pallot pyöreiksi, litteiksi leiviksi (halkaisija noin 20 cm). Siirrä ne uunipellillä olevaan leivinpaperin päälle. Paina kunkin leivän keskelle reikä juomalasilla tai muulla pyöreällä esineellä. Voit paistaa nämä ”reiät” samalla pellillä leipien kanssa. Pistele leivät vielä haarukalla ja paina leipään viiltoja, joita pitkin valmiit leivät voi taittaa paloiksi.

Peitä leivät leivinliinalla ja kohota noin tunnin verran lämpimässä paikassa.

Paista kohonneita leipiä 200 asteessa noin 15 minuutin ajan.

 
Reikäleipä kaurasta

Vinkki:

* Saat leipään vaihtelua, kun käytät kaurahiutaleiden sijasta esimerkiksi neljän viljan hiutaleita.

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kaurareikäleipä

Anne

Näyttää ja kuulostaa hyvälle! Millä määrällä sokeria (?) tuon hunajan voisi korvata?

Suklaapossu

Hei Anne! Kiva, että innostuit 😀 Hunajan sijasta voit laittaa 1.5 rkl sokeria.

Anne

Heippa! Näitä pakko kokeilla, herkullisen näköisiä, nam. Onnistuisikohan kaurajauhoilla?

Suklaapossu

Heippa Anne! Kiva, että innostuit. Nämä ovat tosi hyviä ja tekisikin heti mieli leipoa uusi satsi 🙂 En ole kovin tuttu kaurajauhojen kanssa, enkä uskalla sanoa miten ne toimisivat tässä. Uskallatko testata? 🙂

Kaisa

Nää on niin ihania! Super hyviä! Teen aina pitkulaisia hieman litteitä sämpylän muotoisia ja kyllä menevät heti. Ei ehdi töihin evääksi ottaa kun mies vetelee lämpimänä voin, kurkun ja juuston kanssa ❤

Suklaapossu

Ihana kuulla Kaisa, että teilläkin tykätään näistä ja noin paljon! Minullakin on taas suunnitelmissa tehdä näitä ensi viikolla. Teen taikinan samantein tuplana, mutta luulen, että ne häviävät silti turhankin nopsaan 🙂

Ekorre

Yuo jauhomäärä, niin onko kononais määrä tuo 5dl. Sillä määrällä en kyllä kiinteää palloa saanut aikaan. Melko löysä taikina.

Leipuri hiivaton

Tuo jauhojen kosteus riippuu siis siitä onko jauhopussi ollut auki eli ns. olet käyttänyt esim. aikaisemmin johonkin leipomukseen. Jos on ehtinyt kuivahtaa niin joutuu laittamaan enemmän mutta kannattaa lisätä pieninä määrinä ettei tosiaan tule liikaa. Sokeri on hiivalle ravinto. Suola kannattaa laittaa vaikka jauhojen sekaan. Yleinen virhe mikä tehdään niin nakataan myös suola hiivaveteen ja jos väliin tulee jokin hässäkkä etkä lisää jauhoja samantien. Sitten vain ihmetellään miksi nousemista ei tapahdu. Itse olen opiskeluiden jälkeen toteuttanut tuota hiivan herättelyä myös tuore hiivalle. Vesi, hiiva ja sokeri, joskus kun on malttanut niin antanut olla 10-15 min. Sitten vain loput kamppeet sekaan. Ehdottomasti menee kokeiluun tämä resepti.

Suklaapossu

Hei Ekorre! Jauhojen kokonaismäärä on noin 5 dl, mutta niitä voi tarvittaessa laittaa hieman enemmänkin. Jauhojen määrään vaikuttaa mm. jauhojen laatu, kosteus, mittaustapa ja se, minkälaisia kaurahiutaleita käyttää. Jauhojen määrä kannattaa kuitenkin pitää maltillisena, sillä taikina saa jäädä melko pehmeäksi.

Pike

Hei !
Yritän välttää vehnäjauhoja.
Voiko käyttää jotain muuta.

Suklaapossu

Hei Pike! Itse en ole (vielä) kokeillut sellaista leipää, johon ei tulisi vehnäjauhoja, joten olen todella huono neuvomaan. Voin siis vain jäädä odottamaan, josko jollain lukijalla olisi kokemusta tämän tyyppisen leivän leipomisesta ilman vehnäjauhoja ja hän haluaisi kertoa kokemuksensa 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *