Suklaapossu

Kauratoscapiirakka raparperista, munaton

Halusin tehdä raparpereista vielä jotain uutta ja mielessäni oli toscapiirakka. Kaivelin jo tarvikkeita esille, kun yllätyksekseni huomasin, että kaikki mantelilastut olivat kadonneet kaapeista, myös varaston puolelta. Löysin kuitenkin pussillisen isoja kaurahiutaleita, joten tällä kertaa mantelitosca vaihtui kauratoscaksi 🙂

Tästä tuli siis lopulta ”vain” mehevä peruspiirakka rapealla päällisellä! Tämä on taas yksi niistä raparperileivonnaisia, joka maistui kahvipöydässämme erinomaisesti myös raparperia karttavalle syöjälle; varsinkin kun lautaselle lorautti hieman vaniljakastiketta, nams.

Pohjana käytin jälleen ihanan helppotekoista pohjaa, jossa aineet vain sekoitetaan keskenään. Ohje on tälläkin kertaa munaton, ja siitä saa helposti myös maidottoman korvaamalla piimän mehulla ja samalla korvaamalla soodan 2 tl leivinjauheella (leivinjauhetta yhteensä siis 3 tl). Päällisen maidon voi jättää maidottomassa versiossa kokonaan pois.

Rasvaa ja sokeria tällaiseen piirakkaan tulee paljon, mutta näillä tulee herkuteltua sen verran harvoin, ettei siitä ole haittaa. Ja kaurahiutaleethan ovat terveellisiä, niin nehän suorastaan kumoavat rasvan ja sokerin haitat, eikös niin 😉

Ohjeesta tulee uunipellillinen.

Taikina:

2 dl öljyä
4.5 dl piimää

3 dl sokeria

8 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta + 1 tl soodaa

4 tl vaniljasokeria

1.5 tl suolaa

Pinnalle:
1 l raparperinpaloja

Päällinen:

6 dl isoja kaurahiutaleita

200 g sulaa rasvaa

2 dl tummaa ruokokidesokeria

2 tl vaniljasokeria

1.35 rkl vehnäjauhoja
0.65 rkl maitoa

Ohje:
Sekoita vehnäjauhot, sokerit, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään. Lisää öljy ja piimä ja sekoita kunnes ne ovat juuri ja juuri sekaisin. Älä vaivaa taikinaa! Levitä leivinpaperoidulle pellille. Ripottele päälle raparperinpalat. Tee tosca sekoittamalla päällisen aineet keskenään. Ripottele raparperien päälle. Paista 200 asteessa n. 35-40 minuuttia, kunnes piirakka on päältä kauniin kullanruskea. Anna jäähtyä ja tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kauratoscapiirakka raparperista, munaton

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *