Suklaapossu

Kesän Kuumin Blogi, Suklaapossu ja Kunniamaininta

 

Onko kenelläkään muulla elämässä hoppua ja kiirettä niin paljon, ettei vuorokauden tunnit tunnu riittävän mihinkään? No niimpä, sama vika tälläkin bloggaajalla. Senpä takia tämäkin postaus odotti vuoroaan aiottua pidempään. Ehdin vilauttaa kuvan Instagramin puolella jo viikko sitten, mutta tämä blogipuoli sai odottaa tähän asti. Sitä se työt+remontti+lapset+kesä+piha+elämä teettää 🙂

Mutta nyt siis aiheeseen. Kyse on Kesän Kuumin Blogi-skapan Kunniamaininnasta, josta mainitsin jo aiemmassa postauksessa. Kunniamaininnan sai siis Suklaapossu, jippijaijeee! Hain kuun alussa tuohon mahtavaan ”titteliin” kuuluvan aivan ihanan postipaketin. Paketista paljastui pari kirjaa, jotka ovat jo antaneet pienen lepohetken kiireiseen arkeen sekä sopivan kokoinen kylmälaukku, joka pääsi käyttöömme jo viime helteillä. Ja myös aivan ihana kunniamainintataulu. Sitä katsellessa ei voi muuta kuin hymyillä. Voi kuinka voikaan olla iloinen noin pienestä, mutta (ainakin minulle) todella merkitsevästä asiasta! 😀 Kiitos vielä blogirinki, kiitos ihanat rakkaat lukijat 🙂

Niin kuin mainitsin, on kesä ollut todella kiireistä aikaa. Töiden jälkeen suoraan remontoimaan, sieltä suoraan nukkumaan ja taas sama rumpa. Huh huh. Mutta kyllä näimmä pienelläkin muutoksella saa niin paljon kivemman näköistä, että kyllä tämä kannattaa. Hmm. Vai onkohan se niin pientäkään, sillä lattiaa ei uusita, mutta kaikki muu kyllä 😉 Kiire kuitenkin jatkunee näillä näkymin loppusyksyyn asti, tai milloin sitten saankaan maalaamiset siihen vaiheeseen, että uskaltaa hieman hengähtää. Tekemistä siis riittää, ja postauksia saattaa tulla hieman harvemmin ja vastaaminen kestää. Mutta siitä huolimatta, leipokaa, maistelkaa, muokatkaa tarvittaessa ja nauttikaa pienistä tai vähän suuremmista herkkuhetkistä täysillä! 🙂

 

”It is always summer somewhere…”


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kesän Kuumin Blogi, Suklaapossu ja Kunniamaininta

Anonyymi

Ansaittu kunniamaininta, onnea!

Merja

Tuttu tunne 🙂 onnea kunniamaininnasta! Kuka voitti "päätittelin ", ei oo pistänyt silmään….

Suklaapossu

Kiitos Merja 😀 Leivontablogien voitto meni Kinuskikissalle, ruokakategorian äänet vei Chocochili ja lifestyelosion Karhupoikani KoDa 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *