Suklaapossu

Kevennetty marenki-voikreemi sveitsiläisellä marengilla

Testailin marenki-voikreemin tekemistä ensimmäistä kertaa äitini sitruunamoussetäytteisen 70-vuotiskakun kuorruttamiseen. Se oli sen verran hyvä kuorrutus, että ajattelin samantein kirjoittaa siitä erillisen postauksen ja tallentaa ohjeen myös blogini ”kakun päälliset”-osioon. Marenki-voikreemi sisältää nimensä mukaisesti sekä marenkia että voita. Myönnän, että itse en pahemmin välitä tavallisesta voikreemistä, sillä koen sen olevan liiankin rasvaista ja ja, miten sen nyt sanoisi.. Liian raskasta. Marenki-voikreemi sen sijaan on kevennetty versio tavallisesta voikreemistä.

Seikkailin netissä etsien hyvää marenki-voikreemiohjetta. Monessa ohjeessa valkuaisten, sokerin ja voin suhde oli 1:2:3. Voita noissa kreemeissä on siis melko paljon. En väitä, ettei kreemi olisi toimiva noinkin, mutta pelkäsin kitalakeen tarttuvaa rasvantuntua niin paljon, että pakkomielteeni ohjeiden viilaamisiin sai uutta virtaa. Alla olevassa ohjeessa onkin muihin löytämiini ohjeisiin verrattuna selvästi vähemmän voita. Vaikka minulla ei ole kokemusta/vertailukohtaa rasvaisemmasta marenki-voikreemistä, niin ainakin tämä kreemi toimi kuorrutteena mielestäni oikein mainiosti. Se levittyy hyvin ja kovettuu jääkaapissa sopivasti, ei liian kovaksi. Pienemmän voin määrän takia pinta ei ehkä ole niin kova kuin rasvaisempien versioiden, mutta se on sopivan kiinteä esim. suklaakuorrutuksen alle ja hyvin leikattavissa myös jääkaapissa oleskelun jälkeen.

Kreemin pohjalla oleva marenki on sveitsiläinen marenki eli vesihauteessa vatkattu kuumamarenki. Se saattaa kuullostaa vaikealta, mutta ei kannata pelästyä, sillä se on helppo tehdä! Tällaisen marenki-voikreemin voi toki tehdä myös italialaista marenkia käyttämällä, mutta siihen tarvitaan lämpömittari. Monet kertovat juuri italialaisen marengin teon olevan helpompi, mutta itse olen tykästynyt enemmän tähän sveitsiläiseen versioon, jossa lämpömittarin voi unohtaa kaappiin. Sveitsiläinen tapa on myös omasta mielestäni huomattavasti helpompi ja nopeampi tapa, sillä tässä ei vaadita lämpötilan vahtaamista, vaan marenki on tarpeeksi kuumaa, kun sokeri ei enää krahise vispilän alla. Riipuen marengin valmistustavasta, valmiin marenki-voikreemin koostumuksessa toki saattaa olla eroja, mutta jos kreemiä käyttää vain ohuen kerroksen kakun pinnalle, on tämäkin versio ainakin omaan makuuni (ja vähäisellä kokemuksellani) erittäin toimiva.

Tässäpä tulee ohje:

Kevennetty marenki-voikreemi Riittää kuorrutteen paksuudesta ja kakun koosta riippuen n. 2-3 kakun kuorruttamiseen

Aineet: n. 5 (=160g) valkuaista 3 dl sokeria 300 g huoneenlämpöistä voita

Ohje: Tee sveitsiläinen marenki. Laita valkuaiset ja sokeri metallikulhoon ja kulho vettä sisältävän kattilan päälle. Vesi ei saa ylettyä kulhon pohjaan, vaan kuuma vesihöyry kuumentaa kulhon. Laita levy päälle ja anna veden kiehua. Vatkaa valkuaisia ja sokeria käsin esim. pallovatkaimella, kunnes sokeri sulaa ja seos on kädelle kuumaa. Seosta ei tarvitse kokeilla kädellä, vaan seos on tarpeeksi kuuma, kun sokeri enää krahise vatkaimen ja kulhon välissä. Lämpötila on tällöin n. 60 astetta eli lämpötila, jossa valkuaiset kypsyvät. Ota valkuais-sokeri-seos pois levyltä ja vatkaa sitä sähkövatkaimella tai yleiskoneella, kunnes se jäähtyy huoneenlämpöiseksi ja on paksua ja kiiltävää (vatkaimen tehosta riippuen n. 5-10 minuuttia).

Jatka vatkaamista pienemmällä teholla. Lisää huoneenlämpöinen voi pieninä kuutioina joukkoon yksitellen. Kreemi saattaa näyttää kokkareiselta/juoksettuneelta ja pilalle menneltä kesken vatkailun, mutta älä hätkähdä, vaan jatka vatkaamista vielä, niin se siloittuu. Alla olevassa kuvassa kreemi on mennyt rakeiseksi.

Mutta parin lisäminuutin jälkeen se on sileää ja kuohkeaa ja valmis käytettäväksi.

Vinkki: * Ylijääneen kreemin voi pakastaa. Kreemin voi myös säilyttää jääkaapissa n. viikon ajan ennen käyttämistä. Vatkaa sulanut/jääkaapissa ollut kreemi ennen kuorruttamista uudestaan kuohkeaksi vaahdoksi.

* Kreemiä voi värjätä esim. pastaväreillä. Itse laitoin joukkoon tipan liilaa pastaväriä taittamaan voista tulevaa liiallista keltaisuutta.

* Voihin tehty valmis kreemi on hieman kellertävää. Arvuuttelen vain, mutta kookosrasvalla saattaisi saada valkoisemman kreemin? Ja samalla myös maidottoman.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kevennetty marenki-voikreemi sveitsiläisellä marengilla

Johanna

Hyvä resepti, ylihuomenna pääsen kokeilemaan. Saisinko tätä mitenkään kaakaoiseksi?

Suklaapossu

Pahoitteluni, että ehdin kirjoittamaan vasta nyt. Sairastelu mokoma häirinnyt vastaamista.. Ehditkin varmaan jo testailemaan? Miten onnistui, mitä tykkäsit? En ole kokeillut, mutta onnistuisiko kaakaoiseksi muuttaminen lisäämällä joukkoon siivilöityä kaakaojauhetta muutama ruokalusikallinen. Hmmm.. 🙂

Teija Hautalaakso

Ajattelin tehdä tämän tyttäreni hääkakun päälle. Teen kakut 60 hengelle eli riittää tuo määrä niihin ? Mitähän voisi laittaa makuaineeksi kun kakkuun tulee kinuskia ja punaista viinimarjaa ?

Suklaapossu

Voi, tämä viesti on kokonaan jäänyt huomaamatta, pahoittelen. Olet ehkä jo ehtinyt tehdä kakut häihin? Vastaan silti vielä. Eli kuorrutteen menekkiin vaikuttaa kakkujen koot ja se, kuinka peittävän päällisen haluaa. Tämä kuorrutemäärä riittänee kolmeen n. 22 cm kakkuun tai kahteen n. 26 kakkuun. Jos oletetaan, että yksi 22 cm kakku riittää n. 12 hengelle, niin kakkuja tarvitaan 60 hengelle 5-6. Tämän laskemisten perusteella tekisin vähintään 2 kertaisen annoksen kuorrutetta. Makuaineet kannattaa aina valita oman maun mukaan, mutta vanilja sopii miltei mihin täytteeseen tahansa, myös kinuskiin ja punaviinimarjaan 🙂

– Heidi

Voikohan tähän lisätä sulatettua suklaata?

Suklaapossu

Hmmm. Nyt esitit niin hankalan kysymyksen, etten valitettavasti osaa vastata varmuudella. Uskallatko kokeilla? 🙂

Satu

Hei,

Minulla työn alla maidoton/gluteeniton täytekakku. Päällystä sen sokerimassalla, käykö tämä marenki voikreemi sokerimassan alle? Epäilen että maidottoman kermat ei ole hyvä vaihtoehto.

Suklaapossu

Hei Satu! Kreemit ovat aina hyvä valinta sokerimassan alle. Tähän kyseiseen ohjeeseen marenkivoikreemiin tulee voita, enkä ole kokeillut tehdä sitä maidottomana, mutta tein äsken pienen visiitin googlen puolelle. Siellä törmäsin hyvin samantapaiseen ohjeeseen, jossa voin tilalla oli käytetty maidotonta margariinia. Sen mukaan uskon, että tämä onnistuu maidottomanakin ja on maidonta kermaa parempi vaihtoehto massapäällysteisen kakun alle 🙂

Tytti

Hei. Kysyisin sopiiko tämä kreemi kakkuun johon tulee kinuskikuorrutus joka valuu reunojen yli?

Piitu

Miksihän tämä jäi minulla aika löysäksi? Ei tätä ainakaan pursottaa voi ja vatkaaminen ei auttanut asiaa. Ei olisi aikaa ja värkkejä tehdä uutta. Jääkaapissa tulee olemaan jonku aikaa, paksuuntuukohan siellä vai onko peli menetetty?!

Pitääkö mennä kermalla 🤔

Hei
Itse kokeilin eilen Italialaista marenkia, ilman lämpömittaria, sokeri kristalloitui kattilassa eikä mareni onnistunut. Täytyy nyt kokeilla sitten tätä sveitsiläistä versiota ja siitä tehdä marenkivoikreemi, pystyykö tätä kevennettyä versiota pudottamaan.

Suklaapossu

Hei ”Pitääkö mennä kermalla” 🙂 Pääsin vasta nyt vastailemaan viestiisi. Tämä on kevennetty versio on hieman tavallista voikreemiä löysempi eikä välttämättä heti sellaisenaan pursotettavissa. Jääkaapissa kreemi jähmettyy ja pursotus onnistunee sen jälkeen helpommin. Mutta oletkin varmaan jo kokeillut tätä marenkia? Miten onnistuikaan? 🙂

Pitääkö mennä kermalla 🤔

Tarkoitin pursottamaan 😂

Niina

Millä määrillä tämän tekee, jos tarvitsee vain yhden kakun kuorrutukseen? 🤔 26cm kakkuun

Suklaapossu

Hei Niina! Jos 26 cm kakku on korkeudeltaan tavallinen (ei siis littanaa mallia), niin kakku on niin iso, että tekisin tätä yhden kokonaisen annoksen. Kaikki kuorrute ei välttämättä mene, mutta tällöin sitä pitäisi olla ainakin tarpeeksi.

Peppi

Kestävätkö sokerimassakoristeet marenkivoikreemin päällä vai lähtevätkö sulamaan niinkuin toisinaan kerman päällä?

Suklaapossu

Hei Peppi! Kun marenkivoikreemi on kovettunut jääkaapissa kunnolla, se kestää sokerimassakoristeet (ja myös esimerkiksi nonparellit) hyvin. Sokerimassakoristeet kannattaa kuivattaa kunnolla ennen kakun päälle laittamista. Huomioithan, että jos sokerimassakoristeet ovat kakun päällä kauan, ne voivat alkaa pikkuhiljaa vettyä jääkaapissa olevasta kosteudesta, joten koristelu kannattaa ehkä joka tapauksessa tehdä vasta lähempänä tarjoilua.

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *