Suklaapossu

Kinuski-puolukkatäyte

Tämä kinuski-puolukkatäyte on aivan ihanaa kakun välissä! Makeaa ja hapanta samassa paketissa! Täyte on saanut todella paljon kehuja ja tämä on myös yksi tilauskakkujen ykköstäyteistä. Ohje löytyi jo aiemmin blogistani, mutta lisään sen nyt kuvan kera. Alla olevassa kakussa täytettä on käytetty kakun alimmassa kerroksessa. Ylemmästä kerroksesta löytyy puolukkamousse.

Ohjeissa mainitut määrät riittävät kahteen väliin. Ohje on alunperin löytynyt Kinuskikissalta. Olen muokkaillut sitä hieman. Esim. itse käytän puolukoita alkuperäisohjetta enemmän. Lisäksi tykkään siitä, että täytettä on kunnolla, joten ohjeen määrät on hieman alkuperäisohjetta runsaammat. Puolukoiden sijasta voi toki käyttää muitakin happamia marjoja. Vadelmat ja punaherukat sopivat tähän varmaan myös todella hyvin 🙂

Käytän tätä täytettä sen verran usein, että kirjasin ylös erikokoisiin vuokiin tarvittavat määrät, jotta kakuntekovaiheessa ei tarvita laskinta täytteen koon muuttamiseen. Täytettä tulee alla olevilla määrillä suht runsaasti. Jos tykkää ohuemmista täyteväleistä, voi täytteen tehdä pienempää vuokaa vastaavilla määrillä. Tässä tulee tämä ihana ohje:

Alla olevat määrät riittää 16-18 cm vuoalla tehdyn kakun kahteen väliin

Kinuskikastike: 2 dl kuohukermaa 2 dl fariinisokeria (kevyesti mittaan pakattuna)

Kerma-tuorejuustovaahto: 2 dl kuohukermaa 100 g maustamatonta tuorejuustoa 1 tl liivatejauhetta (TAI 2 liivatelehteä) 1 rkl vettä n. 2 dl jäisiä puolukoita

Alla olevat määrät riittää 20 cm vuoalla tehdyn kakun kahteen väliin

Kinuskikastike: 2.5 dl kuohukermaa 2.5 dl fariinisokeria (kevyesti mittaan pakattuna)

Kerma-tuorejuustovaahto: 2.5 dl kuohukermaa 125 g maustamatonta tuorejuustoa 1.25 tl liivatejauhetta (TAI 2.5 liivatelehteä) 1.25 rkl vettä n. 3 dl jäisiä puolukoita

Alla olevat määrät riittää pyöreän 22 cm tai neliskulmaisen n. 19 x 19 cm vuoalla tehdyn kakun kahteen väliin

Kinuskikastike: 3 dl kuohukermaa 3 dl fariinisokeria (kevyesti mittaan pakattuna)

Kerma-tuorejuustovaahto: 3 dl kuohukermaa 150 g maustamatonta tuorejuustoa 1.5 tl liivatejauhetta (TAI 3 liivatelehteä) 1.5 rkl vettä n. 4 dl jäisiä puolukoita

Alla oleva määrä riittää pyöreän 24 cm tai neliskulmaisen n. 21 x 21 cm tehdyn kakun kahteen väliin.

Kinuskikastike: 4 dl kuohukermaa 4 dl fariinisokeria (kevyesti mittaan pakattuna)

Kerma-tuorejuustovaahto: 4 dl kuohukermaa 200 g maustamatonta tuorejuustoa 2 tl liivatejauhetta (TAI 4 liivatelehteä) 2 rkl vettä n. 5 dl jäisiä puolukoita

Alla oleva määrä riittää pyöreän 26-28 cm tai neliskulmaisen n. 22 x 25 cm vuoalla tehdyn kakun kahteen väliin.

Kinuskikastike: 5 dl kuohukermaa 5 dl fariinisokeria (kevyesti mittaan pakattuna)

Kerma-tuorejuustovaahto: 5 dl kuohukermaa 250 g maustamatonta tuorejuustoa 2.5 tl liivatejauhetta (TAI 5 liivatelehteä) 2.5 rkl vettä n. 5-6 dl jäisiä puolukoita

Ohje: Aloita täytteen teko jo mielellään edellisenä päivänä kinuskikastikkeen teolla. Valmista siis ensin kinuskikastike. Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kiehuu ja jatka keittämistä parin minuutin ajan. Anna kastikkeen jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Kastikkeen täytyy olla täysin kylmää ennen vaahdotusta. Tee kastike mielellään valmiiksi jo vaikka edellispäivänä. Vaahdota kerma-tuorejuustovaahtoon tarvittava kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Vatkaa kylmä kinuskikastike vaahdoksi sähkövatkaimen täydellä teholla. Sekoita kinuskivaahto kerma-tuorejuustoseokseen.

(EDIT. 5.11.2013) Sekoita liivatejauhe veteen ja anna turvota pari minuuttia. Lämmitä liivateseosta mikrossa n. 10-25 sekuntia, kunnes liivate on kokonaan sulanut. (Liivatelehtiä käyttäessä laita liivatelehdet ensin turpoamaan kylmään veteen n. 5 minuutiksi, purista vesi pois ja liuota sen jälkeen kuumaan vesitilkkaan). Sekoita liivateseos täytteeseen. Levitä täytettä (n. ¼) kostutetun pohjan päälle. Ripottele päälle jäiset puolukat ja lisää täytettä (taas n. ¼). Tee toinen kerros samalla tavalla. Hyydytä jääkaapissa muutama tunti ennen vuoasta irrottamista.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kinuski-puolukkatäyte

Kirsi

Tuo pala näyttää niiiin houkuttelevalta!!
Nämä täytteet menevät testiin! Hienoa, kun olet laittanut täytteiden määrät eri kokoisiin vuokiin!!

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Tämä maistuukin niiiin hyvälle 🙂 Tuossa ylemmässä välissä on muuten puolukkamousse, laitan senkin ohjeen jossain vaiheessa tänne vielä erikseen.

Miia

Näyttää ja kuulostaa kyllä todella herkulliselta!! Kiitos näistä täytevinkeistä 😛

Suklaapossu

Kiitos Miia 🙂 Hienoa jos kiinnostuit ohjeesta 🙂 Toistan itseäni taas sanomalla, että tämä on todella herkullinen täyte 🙂

Maria

Ihan älyttömän herkullisen näköinen pala. Näitä täytteitä pitää kyllä kokeilla.

Suklaapossu

Kiitos 🙂 Herkullista olikin 🙂 Tuli tässä mieleen, mahtaakohan tuo kuva olla huono, koska siinä näkyy kaksi eri täytettä ja tässä postauksessa on ohje vain toiselle täytteelle…? Laitan vielä tuon ylemmässä välissä olevan puolukkamoussen ohjeen vielä tulemaan erillisessä postauksessa.

Iituntiltu

Voi taivas miten hyvää tuo kinuskivaahto on! Just sain kakun täytettyä ja olisin voinut huoletta syödä tuon täytteen sellaisenaan 🙂 Suuret kiitokset tästä ohjeesta. Taatusti tulee käytettyä toistekin!

Suklaapossu

Eikös olekin ihan mahtavaa 😀 Mä yleensä jätän kulhon pohjalle kunnolla tätä kaavittavaksi omaan suuhun.. Kumarrukset kuuluu Kinuskikissalle, jonka ohje tämä alunperin on.

Anonyymi

monella liivatelehdellä voisi korvata tuon 2,5 tl liivatejauhetta?

Suklaapossu

Hyvä kysymys. Eli 1 tl liivatejauhetta vastaa 2 liivatelehteä. Näin ollen 5 liivatelehteä riittää korvaamaan 2.5 tl liivatejauhetta. Kirjoitankin nuo määrät suoraan ohjeeseen hetken päästä.

Anonyymi

Hei! Voiko tuorejuuston korvata vaikka maitorahkalla? Raskaana oleva ystäväni ei voi syödä tuorejuustoa, joten se pitäisi tässä jollain korvata. Kiitos jo etukäteen!

Suklaapossu

No niin, koitetaanpas uudestaan. Eilinen kirjoitus ei suostunut lähtemään ja lopulta koko teksti tuhoutui. Elikkä tuorejuuston voi hyvin korvata maitorahkalla. Koostumus vain muuttuu jonkin verran ja mausta tulee hieman raikkaampi. Kinuskimousse on kuitenkin sen verran makeaa, että toimii hyvin maitorahkan hieman happamasta mausta huolimatta. Hienoa, että otat ystäväsi raskauden huomioon. Mukavia kakkuhetkiä! 😀

Anonyymi

Kuinka kauvan vatkaat kinuskia vaahdoksi? Kuinka kovaksi vaahdoksi menee? Minulla alkoi vatkatessa kinuski rakeutumaan, miksihän?

Suklaapossu

En ole ottanut kellosta aikaa, mutta vatkaan sen verran, että seos vaalenee ja samalla tilavuus hieman kasvaa. Vaahdosta ei tule kovaa, vaan se pysyy hieman löysänä. Jos kinuski meni rakeiseksi, vaikuttaa siltä, että sitä tuli vatkattua liikaa. Jos haluat ensi kerralla ottaa varman päälle, kannattaa tavallisen kuohukerman sijasta käyttää Floran Kuohua. Siis jos vain tuollaisen kasvirasvavalmisteen käyttö aidon kuohukerman sijasta on sinulle ok..? Itse käytän tuota melko usein, sillä sitä ei saa kovinkaan helposti (lainkaan?) vatkattua yli vaikka unohtuisi välillä vatkaimen ääreen hieman liian pitkäksi aikaa.. 🙂

Anonyymi

Kuuluuko kinuskikastikkeen paksuuntua tuossa ensimmäisessä vaiheessa?

Suklaapossu

Tarkoitat varmaan keittovaihetta? Ei kuulu pakseta siinä vaiheessa. Kermaa ja fariinisokeria keitellään huomattavasti vähemmän aikaa, mitä paksua kinuskikastiketta tehdessä eli ihan vain parisen minuuttia, jolloin kinuski on vielä hyvinkin juoksevaa 🙂

Anonyymi

Mitä luulet riittääkö kerroskakkuun kun tekee tästä täytteen tuo liivate määrä vai olisiko hyvä listätä satsiin joku lehti lisää?

Suklaapossu

Täyte on melko pehmoista, joten kerroskakkuun lisäisin kyllä hieman liivatetta. Ei kovin montaa, ettei mene liian tönköksi, mutta hitusen 🙂

Anonyymi

Mitä luulet riittäisikö 2 tai 3 lehteä?

Suklaapossu

Eipä kestä. Kiva, jos voin olla avuksi 🙂

Anonyymi

Tuota suurinta annosta =) Ja pohjaksi tulee tavan sokerikakku pohja =) Kiitos neuvoista!

Suklaapossu

Kuinka isoa annosta oletkaan tekemässä? Entä teetkö kakkuun sokerikakkupohjan? Sokerikakkupohjaa käyttäessä tuohon isoimpaan (26-28 cm vuokaan) riittänee pari lisälehteä, niihin pienempiin täytekokoihin sitten samassa suhteessa vähän vähemmän 🙂 Jos kakkupohja on joku sokerikakkupohjaa painavampi, niin sitten voisi heittää joukkoon vielä kolmannenkin ylimääräisen liivatelehden, siis tuohon isoimpaan annokseen 🙂

Janekatariina

Herkullinen täyte. Tein tällä ohjeella 2 kakkua äitini 90 v.syntymäpäiväjuhliin.
Laitoin väliin kinuskitäytteen lisäksi isävainaan keräämistä lakoista tehtyä lakkahilloa.
Kakun päälle ohut kerros lakkahilloa, kokonaisia lakkoja ja kiille.
Reinoille pursotin reilusti kermavaahtoa. Kakun kruunasi kullanvärinen 90v.merkki.
Kaikki kehuivat juhlissa kakkua ja myös lapsetkin tykkäsivät.

Suklaapossu

Kiva kuulla Janekatariina, että tykkäsitte täytteestä 🙂 Uskon, että oli herkkua. Lakka kuullostaa ihanalta yhdistelmältä kinuskimoussen kanssa, nam. Ja muutenkin kakku kuullostaa oikein tyylikkäältä 🙂

Aisla

Heiii! Tarkotuksena olisi tehdä kinuskimousse kakun väliin,mutta makupariksi pyydettiin valkosuklaata. Voinko tuohon kinuskimousseen jotenkin lisätä valkosuklaata vai pitääkö tehä molemmat omina mousseinaan?

Suklaapossu

Heippa Aisla! Valkosuklaan voi lisätä sulatettuna kinuskimousseen, mutta lisääminen pitää huomioida myös liivatteen määrässä, sillä valkosuklaa hyydyttää myös moussea. Jos olisin itse tekemässä kakkua noilla mauilla, tekisin kaksi erillistä täytettä, jolloin molempien maut pääset paremmin oikeuksiinsa ja olisi helpompi säätää täytteiden koostumukset hyviksi. Kinuskimoussen ohje onkin jo tässä ja valkosuklaamoussen tekisin Kolmen suklaan juustokakun ohjeen mukaisesti (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/ihana-kolmen-suklaan-liivatteeton-juustokakku/). 🙂

Aloitteleva leipuri

Miten kasaan kerroskakun tällä täytteellä? Täytyykö tehdä aina kahden välin täyte ja antaa sen hyytyä kakussa ennenkun jatkaa kokoamista vai kuinka? Kiitos jos vielä jaksat vastata, tämä näyttää olevan jo vanha artikkeli. 😁

Suklaapossu

Heippa Aloitteleva leipuri 🙂 Pahoittelen, että vastaamisessa kesti näin kauan. Toivottavasti vastaus ehtii vielä. Eli kerroskakkua varten tekisin kuten ehdotit eli hyydyttäisin jokaisen kakkuun tulevan kakun erikseen ennen kokoamisen jatkamista. Jos kakusta tulee monikerroksinen ja korkea, kannattaa kakkujen alle laittaa pahvit ja tukea ne esim. kakkutuilla. Ja jos kakusta tulee korkea, kannattaa täytteeseen lisätä hieman liivatetta, jotta myös alin kerros jaksaa pysyä koossa muiden kakkujen painon alla. Tsemppiä kakkujen leivontaan! 🙂

Tintsku

Hei!
Tuossa ohjeessa laitetaan täytettä 1/4 aina välikerrokseen. Täytteestä tuli 2 väliä, niin mihin 2/4 täytteestä menee?

Tintsku

Nyt vasta tajusin miten toi täytehomma meni, kun luin riittävän monta kertaa ohjetta 😀 .

Suklaapossu

Hei Tintsku! Hyvä, että selvisi 😀

Sanna

Hei! Jos tätä kinuskitäytettä laittaa mehevän suklaakakkupohjan väliin (26cm vuokaan tehty kakku) niin onkohan tarvetta lisätä liivatteen määrää, vai jaksaako mousse kantaa kakkupohjat jotka aika raskaita?

Suklaapossu

Hei Sanna! Mousse on suht jämäkkää ja saattaa pysyä välissä, kunhan kerman vatkaa kunnolla paksuksi vaahdoksi. Mutta jos olisin sinä, lisäisin varmuudeksi 1-2 liivatelehteä, jottei täyte lähde pullistelemaan väleistä.
Tein nimittäin poikamme ristiäisiin tämänkaltaisen täytteen suklaakakkupohjan väliin (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/suklaakakku-punaherukka-kinuskitaytteella/) ja juurikin lisäliivatteella. Kakku oli toki myös korkea, joten lisäliivate tuli tarpeeseen jo pelkästään senkin vuoksi. Kakku pysyi hyvin kasassa, että lisäliivate vaikuttanut liikaa koostumukseen tai makuun 🙂

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *