Suklaapossu

Kinuskinen mansikka-raparperipiirakka/-paistos

Meidän tämän kesän viimeiset raparperit päätyivät tähän mielettömän herkulliseen piirakkaan! Tätä syödessä meinasi mennä kielikin! Piirakkaan tulee todella helppo ”aineet-vain-sekaisin” pohja, josta saa samalla myös murupäällisen.

Piirakassa raparperia on reilusti, ja happamuutta tasoittamassa hieman mansikkaa sekä lisäksi reilusti kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa. Jos vain pitää raparperista ja kinuskista, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Piirakan maku muistuttaa iki-ihanaa kaurapaistosta!

Ensi haukkauksen jälkeen mietin, oliko piirakka liiankin makea, mutta toisaalta raparperi tasapainotti makeutta niin paljon, etten voi sitä ylimakeaksikaan sanoa. Jopa piirakkaa maistellut ei-niin-kovin-makeasta pitävä sukulaiseni tykkäsi tästä hurjan paljon ja olisi kuulemma ison palan lisäksi voinut tuhota puoli piirakkaa siltä istumalta. Piirakan kanssa nautittu jäätelö tuplasi nautinnon ja poisti epäilyt liiasta makeudesta. Tätä voisin ottaa samantein lisää!

Kinuskinen mansikka-raparperipiirakka

n. 24 cm korkealaitaiseen piirakkavuokaan

Muruseos:

125 g voita tai leivinmargariinia

1 dl sokeria

0.5 dl fariinisokeria

2 dl vehnäjauhoja

3 dl kaurahiutaleita

2 tl vaniljasokeria

Täyte:

1 prk kondensoitua maitoa, kinuskiksi keitettyä

340 g (reilu 6 dl) raparperin paloja

150 g mansikoita (jos käytät pakastemansikoita, niin hieman kohmeisina pienemmäksi pilkottuina)

(1 rkl perunajauhoja, jos pakastemansikoita)

Ohje:

Tee muruseos sulattamalla rasva ja lisäämällä joukkoon loput aineet. Sekoita murumaiseksi seokseksi. Kaada n. 2/3 muruseoksesta vuokaan ja painele pohjalle ja hieman reunoille.

Kuori ja pilko raparperit n. 1 cm mittaisiksi paloiksi. Laita palat kulhoon ja sekoita joukkoon kinuskiksi keitetty kondensoitu maito. Kaada piirakkavuokaan pohjan päälle. Tässä vaiheessa piirakka näyttää hieman enemmän koiranruoalta kuin piirakalta.. Jos käytät pakastettuja mansikoita, sekoita kohmeisten marjojen joukkoon perunajauhoja. Lisää mansikan palat piirakan päälle ja murustele loppu murutaikinasta pinnalle.

 

Paista piirakkaa 180 asteessa n. 45 minuuttia, kunnes piirakka on saanut kauniin värin ja keskellä piirakkaa oleva raparperit tuntuvat veitsen kärjellä koitettaessa pehmeiltä.Anna piirakan jäähtyä ennen nauttimista. Piirakka maistuu erinomaiselta lämpimänä, hieman haaleana ja myös jääkaappikylmänä.

Vinkit: * Jos näiden kirjoitusten ja ainesosaluettelon pohjalta aloit epäilemaan piirakan olevan liian makea, raparperin määrää kannattaa lisäillä vaikka 1.5-kertaiseksi. Käytä tällöin tarpeeksi korkealaitaista vuokaa, jotta kaikki täyte mahtuu vuokaan.

* Itselläni pohja ei ehtinyt paistua rapeaksi, sillä täytteessä on aika paljon kosteutta. Rapeaa pohjaa tavoitellessa kannattaa pohja esipaistaa ennen täyttämistä. Toisaalta tuo pohjan rapeuden puuttuminen ei vaikuttanut omalla kohdallani nautintoon lainkaan, sillä päältä ja reunoilta löytyi mukavasti kontrastia pehmeällä täytteelle. Toki tästä samasta ohjeesta saa helposti aivan ihastuttavan kinuskisen raparperipaistoksen, kun säästää koko muruseoksen suoraan päälle!

* Piirakan kanssa tarjottavaksi sopii vaniljajäätelö. Mekin nautiskelimme piirakasta jäätelöllä ja ilman, yllättäen jäätelö vei ajatukset ylimakeasta kokonaan pois. Jäätelö toi raparperin kirpeyden esille. Itse pidin tästä ehkä hippasen enemmän ilman vaniljajäätelöä. Ehkä pienellä makean nälälläkin oli osuutta asiaan 😉

 


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kinuskinen mansikka-raparperipiirakka/-paistos

Taru

Vaikuttaa varsin ihanalta! Nyt voisin ottaa palan tuota jätskin kanssa 🙂

Suklaapossu

Kiitos Taru 😀 Maistui kyllä ihan mahdottoman hyvälle. Tai no voiko mikään reilusti kinuskia sisältävä olla pahaa 😉

Marika

Puolukkakauden kunniaksi kokeilin piirakkaa laittamalla siihen kinuskin kanssa pelkästään puolukoita. Loistavaa! 🙂 Nam.
t.Marika

Suklaapossu

Oih, puolukka ja kinuski ovat todella täydellinen yhdistelmältä, piirakasta tuli taatusti aivan mahdottoman herkullinen! Mahtavaa, että ohjeesta oli iloa ja onnistuit soveltamalla saamaan siitä todella maukkaan piirakan 😀

Vastaa käyttäjälle MarikaPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *