Suklaapossu

Kinuskiset suklaa-viipalepikkuleivät / munaton

Kinuskiset viipalekeksit

Monissa blogeissa on jo käyty käsiksi Joulun leivonnaisiin. Niin myös meillä. Viime viikonloppuna tuli toistamiseen leivottua Jouluaiheisia juttuja, mutta kiireet töissä ja kotona ovat verottaneet blogiaikaani niin paljon, että noita uusimpia ei nyt ihan lähipäivinä nähdä täällä blogin puolella. Muutama syksyn aikana tehty leivonnainen on vielä bloggaamatta, ja yritänkin saada postattua muutaman vanhemman herkun ennen ensi vuoden puolelle siirtymistä. Näiden keksien lisäksi on tulossa ainakin muutamat kakut, mutta tosiaan niiden jälkeen voisim siirtyä pikku hiljaa ihaniin Joulun tunnelmiin.. 🙂

Viipalepikkuleivät ovat ihanan helppoja ja nopeatekoisia. Taikinan aineet vain sekoitetaan keskenään, taikina muotoillaan pötköiksi pellille, paistetaan ja leikataan paloiksi. Taikinaan voi lisätä melkein mitä haluaa tai jättää lisäämättä ylimääräiset lisukkeet ja nauttia pelkistä rapeista kinuskikekseistä. Aiemmin olen tehnyt viipaloituja keksejä paahdetulla mantelilla ja ne olivat tosi herkkua. Tällä kertaa kekseissä maistui suklaa ja hieman myös kinuski 🙂

Helpot kinuski vinokkaat suklaalla

Muutin samalla myös taikinan rakennetta sen verran, että kekseistä löytyi hyvin puruvastusta. Tarjoilin keksejä kuopuksemme juhlissa ja tekivät hyvin kauppansa, erityisesti lapset tuntuivat nappaavan näitä mielellään käteensä. Olivat omastakin mielestäni tosi hyvän makuisia, vaikka oisivat ehkä aavistuksen parempia hieman ohuempina 🙂

Viipalekeksejä tehdessä voi lapsetkin ottaa mukaan puuhaan taikinan sekoittelussa. Ja vähän isommat pystyy myös leikkaamaan paistetut keksilevyt viipaleiksi. Mutta ei vaikka lasta keksien tekeminen ei kiinnosta, niin niiden syöminen sujuu vähän liiankin helposti. Ainakin meillä lapset osallistuivat erittäin mielellään valmiiden keksien syömiseen 🙂

Kinuskiset suklaa-viipalepikkuleivät

Aineet:

100 g leivinmargariinia

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

0.5 tl soodaa

1 rkl vaniljasokeria

2.75 dl vehnäjauhoja

50 g suklaata (laitoin maitosuklaata ja tummaa suklaata)

Ohje:

Sulata rasva. Sekoita joukkoon sokerit. Sekoita jauhoihin sooda ja vaniljasokeri. Kääntele kuivat aineet rasva-sokeri-seokseen. Pilko suklaa pienemmäksi ja kääntele myös se taikinan joukkoon. Älä kuitenkaan vaivaa taikinaa, jotta siitä ei tule sitkoista. Muotoile taikinasta 2-3 kpl n. 40 cm pötköä ja litistä niitä hieman littanammiksi. Keksit leviävät uunissa jonkin verran, joten jätä niille leviämisvaraa.Paista 200 asteessa n. 12 minuuttia, kunnes pinta on hieman halkeillut. Leikkaa keksit heti kuumina vinottain palasiksi, sillä ne kovettuvat jäähtyessään.

Alla vasemman puoleisessa kuvassa keksit ovat juuri menossa uuniin. Keskimmäisessä kuvassa keksit on juuri napattu uunista ja viimeisessä kuvassa kuuma pötkö leikattiin äkkiä palasiksi ennen kuin taikina kovettui.

Vinkki: * Tein kaksi keksitaikinapötkä ja kekseistä tuli melko paksuja. Keksit ovat melko kovia, joten ne olisivat ehkä aavistuksen parempia ohuempina. Suosittelen tekemään 3 taikinapötköä ja painelemaan ne vieläkin ohuemmiksi, mitä itse tein.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kinuskiset suklaa-viipalepikkuleivät / munaton

Taru

Herkullisen näköisiä! Lapset kyllä tykkää tosi paljon tälläisistä kekseistä. Mä olen kanssa usein tehnyt niitä Leilan kinuskikeksejä (Leilas jättegoda kolasnittar) ja lapset rakastavat niitä tosi paljon. Niinkuin aikuisetkin! 😀 Eilen juuri sain tädiltäni pyynnön, että tekisin niitä hänelle jouluksi 🙂

Suklaapossu

Kiitos Taru 🙂 Leilan kinuskikeksit on tosi ihania, olen myös tehnyt niitä kerran aiemmin. Itseasiassa juuri siitä ohjeesta on lähtöisin näiden muidenkin testaamieni viipalepikkuleipien reseptikokeilut, eli tosi hyvä ohje kaikin puolin ja maistuu tosiaan vauvasta vaariin 🙂 Ihanaa, kun saat jo "tilauksia" Jouluksi. Itsekin haluaisin tehdä vaikka mitä, mutta saas nähdä mihin aika tänä vuonna piisaa. Jotain herkkuja on ainakin jo tehty ja tulossa blogiinkin jossain vaiheessa 🙂

Ellysi

Nää on muuten aivain parhaita! Äiti on jo pienestä asti tehnyt näitä ja nyt itekkin niitä jo väsäilen! Näitä on tarjottu kaikenmaailman juhlien lomassa aina 😀

http://ellysinbakemyday.blogspot.fi/

Suklaapossu

Helppoja ja hyviä tosiaan! 😀 Sulla onkin jo lapsuusmuistoja näistä, itse tutustuin näihin vasta nyt kypsemmällä iällä, mutta ihastuin samantein. Nämä tosin olivat hieman kovempia, kuin aiemmin tekemäni, mutta herkullisia silti. Ja tosi helppoja. Kiva kun ei tarvitse pyöritellä palloiksi vaan voi vaan leikata sopivan levyisiksi tikuiksi 🙂

Sinikka

Nää on vaan ihan parhaita! Täytyypä kokeilla tätä suklaista versiota!

Suklaapossu

Suklaa ei kovin paljon näissä maistunut, eli jos pitää suklaasta, niin kannattaa laittaa enemmänkin kuin ohjeessa mainittu. Hyviä olivat silti 🙂

Anonyymi

Näitä tuli eilen tehtyä illanistujaisiin kun jotain nopeeta piti leipoa. Lisäsin itse taikinaan vielä hiukan tummaa siirappia, tuo kivan säväyksen taikinaan! Kiitos reseptistä, osui just oikeeseen aikaan! 😀

-Tiina

Suklaapossu

Hienoa, että ohje osui juuri sopivaan saumaan! 🙂 Kiva ajatus tuo tumma siirappi, sopii näihin taatusti tosi kivasti 🙂

Kiitos Tiina, kun tulit jättämään kommentin! 🙂 Näitä aina tosi mukava lukea. Aika harvoin saa kuulla, jos jotain ohjetta on testattu, niin kaikki tällaiset kommentit ovat kullanarvoisia. Näistä huomaa, että näitä oikeasti luetaan ja ohjeet menevät muidenkin keittiössä kokeiluun 🙂

Mia

HIP! Luulenpa että sun kaks pötköä on parempi kuin mun kolme pötköä. Palasista meinaan tuli aika pieniä, ei noin kauniin pitkiä kuin sun. Mutta hyvälle maistuvat, ilman suklaatakin. Luulin laittavani tummaa suklaata joukkoon, mutta jompikumpi pojista on näemmä senkin suuhunsa laittanut kaapista….

Suklaapossu

Kiitos Mia kommentistasi 🙂 Hyvä tietää, että kolme pötköä on ehkä jo liikaa 🙂 Mutta hyvä että maistuivat kaikesta huolimatta. Heheh. Meilläkin on käynyt suklaiden kanssa joskus samalla tavalla 😀 Nykyään pidänkin useamman levyn varmuudeksi kaapissa, jotta sitä taatusti löytyy, mikäli suklaaleipomukset kutsuvat.

Anonyymi

Tein näitä pari viikkoa sitten. Todella hyviä! Lisäsin vielä randommäärän mantelilastuja murskattuna, koska ne uhkasivat mennä vanhaksi. Satsista tuli yllin kyllin, joten pakastin osan. On muuten todella herkullisia suoraan pakastimestakin, ei tarvitse sulatella, ovat rapeita ja suoraan syötäviä, esimerkiksi kahvin kaveriksi makeanhimon yllättäessä 🙂 -Miia.

Suklaapossu

Ihana kuulla, kiitos Miia! 🙂 Hyvä tietää, että ovat heti pakkasesta otettaessa syötävissä. Saa tarvittaessa nopeasti herkkuja pöytään.

Vastaa käyttäjälle SinikkaPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *