Suklaapossu

Kirsikka-rahkamurupiirakka, munaton

Rahkamurupiirakka kirsikoilla

Elämäni toinen kirsikkaleivonnainen on tässä. Piirakka syntyi extemporee-tyyliin, kun äitini oli tulossa kylään. Ensin mietin, etten edes ehdi suunnitella mitä leipoisin, mutta nurmikkoa leikatessani huomasin kirsikkapuun täynnä punaisia marjoja. Siitä se ajatus sitten lähti. Maisemakahvilan piirakka on herkullinen piirakka, jota on helppo muokata monilla eri marjoilla ja hedelmillä aina hieman erilaiseksi. Tästä kirsikka-rahkamurupiirakasta tuli tuota Maisemakahvilan piirakkaa muistuttava leivonnainen, mutta pienillä muutoksilla. Halusin nimittäin kokeilla, mitä piirakalle käy, kun osan vehnäjauhoista korvaa kaurahiutaleilla. Piirakka on kokonaan myös munaton, jotta myös poikamme pääsi maistelemaan sitä.

Kirsikkapiirakka

Tein piirakan taas ilman sen ihmeempiä etukäteissuunnitelmia. Tai siis sen verran tiesin alussa, että laitan murutaikinaan hieman kaurahiutaleita, mutta muuta ajatusta ei ollutkaan. Täytteentekohetkellä kurkkasin jääkaappiin ja huomasin siellä vaniljakastikepurkin. Päätin laittaa myös sitä täytteeseen. Laitoin täytteeseen ensin puolikkaan purkillisen eli 1.25 dl vaniljakastiketta, kunnes lopulta päätin humpsauttaa joukkoon loppupurkillisenkin. Laitoin siis piirakkaan yhteensä 2.5 dl vaniljakastiketta. Piirakkaa maistellessani huomasin, että täytettä tuli ehkä, siis ehkä, liikaa ja se oli myös liian plissun makuinen. Muutinkin suoraan ohjeeseen vaihtoehtoiseksi määräksi pienemmän vaniljakastikkeen määrän sekä lisää sokeria (jota alunperin laitoin vain 2 rkl). Eipä piirakka mitään huonoa tosiaan nytkään ollut, mutta se kaipasi vain hieman lisää makeutta, ja ehkä vähemmän vaniljakastiketta.

Maisemakahvilan piirakka kirsikasta munattomana ja kauramurulla

Huomasin muuten piirakkaa maistellessani myös sen, kuinka mahtavasti kauramuru ja kirsikat sopivat yhteen! Mietin, että tuollainen kauramurupaistos pitää ehdottomasti tehdä vielä joskus, kunnes muistin, että hei, minähän olen jo tehnyt sellaisen. Viime vuoden kirsikkasato oli jopa tämän vuotista suurempi ja silloin tein ensimmäisen kirsikka-leivonnaiseni joka sattui olemaan juuri kirsikka-kaurapaistos. Onneksi on tämä blogi, niin muistaa mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä. Vaikka toki aivan kaikki leivonnaiset eivät päädy tänne asti, jos kuvaaminen on jäänyt tai ohje unohtunut samantein. Mutta tosiaan, palatakseni kauramuruleivontaan, kirsikasta tehty kauramurupaistos on todella hyvää. Meillä sitä tehtiin viime vuonna kahdesti peräkkäisinä päivänä, kun ensimmäinen annos hävisi ääntä nopeampaa.

Kirsikoista makea leivonnainen

Monet miettivät, miten kirsikan kivet saisi pois. Miltei jo odotin pääseväni kokeilemaan erilaisia kivenpoistokikkoja, mutta meillä kirsikat lähtivät puusta nätisti niin, että kivi jäi puuhun ja kirsikka päätyi kivettömänä kulhoon. Tällä kertaa en siis päässyt kokeilemaan kivien poistamista. Mutta JOS kivet olisivat jääneet kirsikoihin, olisin luultavasti poistanut ne pullon ja jonkin puikon avulle. Pulloksi valitsisin sellaisen, jossa pullonsuu olisi niin pieni, että kirsikka ei uppoaisi sen sisään. Tämän jälkeen kirsikka pullonsuun päälle niin, että kirsikassa oleva reikä osoittaa pulloon päin, tökkäsy sukkapuikolla (tai vastaavalla) ja kivi tipahtaisi pulloon. Toinen somen maailmassa näkemäni keino olisi käyttää klemmaria. Katsotaan pääsenkö testaamaan keinoja koskaan, vai irtoavatko marjat aina näin nätisti.

Kauramurupiirakka on munaton leivonnainen

Kirsikka sopii leivontaan näimmä tosi kivasti. Tästä tuli taas muutama lisäidea, mutta pitää varmaan odottaa ensi vuoteen, ennen kuin ehtii testailemaan kirsikkaohjeita enemmän. Tässä tulee nyt tämän kirsikka-kauramurupiirakan ohje.

Kirsikka-rahkamurupiirakka

n. 20 cm x 35 cm pellillinen (=puolikas uunipellillinen)

Taikina:

125 g voita sulatettuna

2 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

4 dl kaurahiutaleita

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1 tl vaniljasokeria

Pohjaan:

1 dl piimää

Täyte:

250 g maustamatonta maitorahkaa

1.25-2.5 dl vaniljakastiketta

1 rkl maissitärkkelysjauhoja (ei pakollinen, ks. vinkkiosio alempaa)

1 rkl vaniljasokeria

0.75 dl sokeria

n. 300 g hapankirsikoita kivettöminä

Ohje:

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Tee ensin taikina. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sulatetun rasvan joukkoon. Seoksesta tulee murumainen. Jaa muruseos kahteen miltei yhtä suureen osaan niin, että toiseen jää noin kourallinen enemmän muruseosta. Jätä pienempi muruseoskulho odottamaan syrjään. Lisää isompaan muruseokseen piimä ja sekoita hyvin taikinaksi. Levitä taikina tasaisesti noin 20 x 35 cm leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 7 minuuttia.

Pohjataikina esipaistetaan kevyesti

Tee tällä välin täyte. Sekoita rahka, vaniljakastike sekä maissitärkkelysjauhot keskenään hyvin sekaisin. Maista ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Maista sokerin määrä sopivaksi. Muista että makeus laimenee uunissa hapankirsikoiden kanssa ollessaan. Kaada rahka-vaniljakastikeliemi esipaistetun pohjan päälle. Laita päälle vielä kirsikoita ja …

Munaton makea piirakka

… murustele vielä loput sivuun jätetystä muruseoksesta päällimmäiseksi.

Piirakka ilman kananmunaa

Jatka paistamista noin 30-35 minuuttia, kunnes piirakka on saanut väriä pintaansa ja tuntuu kevyesti koitettuna kiinteämmältä. Anna piirakan jäähtyä kokonaan ennen syömistä.

Vinkki:

* Kuten Maisemakahvilan piirakka, myös tämä piirakka on parhaimmillaan vasta vetäytymisen jälkeen ja mielellään jääkaappikylmänä. Vaikka siis tekeminen on suht nopeaa, herkuttelemaan ei kuitenkaan pääse kovin pian niin, että maut olisivat parhaimmillaan.

* Munattomaan piirakkaan tarvitaan maissitärkkelysjauhoja, mutta jos lisäät joukkoon munan, ei ko. jauhoja tarvita. Jos munattomuus ei ole välttämätöntä, lisää tällöin piimän kanssa pohjataikinaan 1 muna ja myös rahkatäytteeseen 1 muna. Ja jätä tällöin maissitärkkelysjauhot kokonaan pois.

Kirsikka murupiirakka rahkalla

    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kirsikka-rahkamurupiirakka, munaton

Pii

Oli kyllä tosi hyvää piirakkaa. Tein pakaste kirsikoista. Omasta puusta kerätyistä.

Suklaapossu

Kiva, että maistui 🙂 Ja tosi hyvä tietää, että onnistuu myös pakastetuista kirsikoista.

Vastaa käyttäjälle SuklaapossuPeruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *